Noustenmaa kirjoitti:Jan-Erik Andelin kirjoitti:
Ei ainakaan minua kiinnosta keskustella miten pakkoruotsi lopetettaisiin joiltakin ja toisilta taas ei. Tilannehan menisi vielä hullummaksi jos pakkoruotsitukseen joutuisi vain osoitteensa perusteella.
Totta kai
tavoitteen tulee yksiselitteisesti olla, että
suomenkielisellä pitää olla oikeus kieltäytyä ruotsista kaikkialla Suomessa.
Mutta ollaanhan me juuri nähty, että tavoitteet eivät aina toteudu, vaan joudutaan tyytymään jonkinlaiseen kompromissiin.
Viittaan tässä kokoomuksen suurieleiseen linjapuheeseen, jossa koulujen oppivelvollisuuden pidentäminen haluttiin perua,
mutta SDP jyräsi Stubbin- puoluekokouksen aplodeista huolimatta.
Ajatellaanpa onnellista tilannetta, että Suomi olisi virallisesti yksikielinen, suomenkielinen, yhden pääkielen
maa.
Jopa virallisen yksikielisyyden oloissa Suomessa kuitenkin on (karttani osoittama)
alue,
missä väestön enemmistö on ruotsinkielistä.
Silloin tuon ALUEEN pääkieli on ruotsi, ja jokaisen alueella asuvan olisi hyvä osata alueen pääkieli.
Lähtökohta olisi silloin sama kuin mitä yleensä vaaditaan vähemmistöiltä: Sopeutua enemmistöön!
Kuinka montaa suomenkielistä asia koskettaa ? Uskoisin määrän jäävän 100 000 kansalaiseen.
Olen usein kirjoittanut de facto/de jure ristiriidasta.
Ruotsinkieliset kunnat tulevat ylläpitämään de facto pakkoruotsin joka tapauksessa,
vaikka de jure pakkoruotsi poistuisi.
Raasepori on tästä nyt selkein esimerkki!
Siinä mielessä pakkoruotsin de facto poistaminen koko Suomesta ei tule onnistumaan.
Mutta olisihan parannus merkittävä, jos suurin osa suomalaisista vapautuisi.
Samalla viestitettäisiin paikalliselle ruotsinkieliselle enemmistölle, että heidän enemmistöasemaansa kunnioitetaan -
ja heidät velvoitetaan opiskelemaan suomea, koska Suomi on koko valtion pääkieli.
Mikään ruotsinkielinen itsehallintomallihan ei enää tule kysymykseen!
Olisin huipputyytyväinen, jos vanhat puolueet ryhtyisivät pohtimaan asiaa tältä pohjalta-
sen sijaan, että ajavat keinotekoista kaksikielisyysideologiaa!
http://www.kielipolitiikka.net/kuvat/karttayli50.jpg
Kuinka moni suomenkielinen, "ruotsiallerginen" edes haluaisi asua tuolla alueella ?
Itse en ainakaan, mutta kyllä tämä alueellinen enemmistöasema on jotenkin otettava huomioon.