#10
Lukematon viesti
Kirjoittaja NRR » 07.03.2014 06:58
Keskustelin tästä pakon "historia-Norden"-perustelusta (Harrison, Lindqvist, Crispinsson) taannoin eräässä ruotsalaisessa poliittisessa blogissa. Blogisti kuvasi näiden toimijoiden ongelmaa näin: "Syy miksi he ovat niin kiihtyneitä ruotsin kielen asemasta Suomessa on se, että he tuijottavat itse sokeasti historiaan. Heidän nationalistiset tunteenpurkauksensa ovat parhaassa tapauksessa merkki siitä, että he ovat fossiileja, pahimmassa tapauksessa tällainen voi ravita äärioikeistolaista nationalismia."
Esimerkiksi John Chrispinsson, jota tuolloin oli lainattu HBL:ssä, on ilmeisen tietoinen tästä kritiikistä, koska hän jakaa nationalismin "pahaan" ja "hyvään". Hän kertoi, että meillä olisi paljon opittavaa 1800-luvun nationalistisista ajatuksista. Silloin monet kulttuuripersoonat katsoivat, että silloinen nationalismi oli hyvää. Crispinsson haluaa nähdä kaikkien pohjoismaiden asukkaiden tuntevan olonsa kotoiseksi kaikkialla Nordenissa. Hän uskoo, että tähän tarvitaan yhteinen skandinaavinen kieli, jota ilman hänestä meiltä katoaa suuri osa yhtenäisyydentunnetta.
Mutta eivät ruotsalaiset yleisesti ajattele näin, heille tuo on nationalismia ja vielä irrationaalista. Näin vastaa ruotsalainen poliittisen blogin kirjoittaja: "Tuo on äärimmäinen näkemys. En ole koskaan kuullut kenenkään esittävän, että kaikkien tulisi puhua ruotsia, jotta tuntisimme "yhtenäisyyttä". Miten Crispinsson kuvittelee, että jo nyt ilmeiset ristiriidat vähenisivät (ja muuttuisivat yhtenäisyydeksi) kun pakkoa lisätään? Hänen täytyy olla täysin epärealistinen unelmoija. Eikä Suomi tarkasti ottaen edes kuulu Skandinaviaan. Crispinssonista vaikuttaa tulleen lite snurrig."
Se, mikä siis muualla Nordenissa tajutaan lite snurrigien nordismiksi, on meillä sallittua, salonkikelpoista ja sitä jopa hehkutellaan kansalliskielistrategiassa.
