Ruotsi ja perustuslaki

Ilmari Rostila (kirjoittaja on hyvinvointipalvelujen professori Tampereen yliopistossa ja Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja)

Ari Jalonen esitti (SK 22.6.) hyviä kysymyksiä ruotsin opiskelun pakollisuudesta suhteessa yhä lisääntyviin monipuolisen kielitaidon tarpeisiin. Samaan asiaan on kiinnittänyt painavasti huomiota talouselämän näkökulmasta Elinkeinoelämän Keskusliitto.

Jalosen mielestä ns. pakkoruotsin poistamiseksi olisi muutettava perustuslakia. On hyvin yleinen käsitys, että ruotsin vapaaehtoisuus kouluissa ja korkeakouluissa edellyttäisi puuttumista ruotsinkielen perustuslailliseen asemaan.

Kun kokoomuksen puoluekokous asettui vapaaehtoisen ruotsin kannalle, puheenjohtaja Jyrki Katainen kieltäytyi viemästä päätöstä eteenpäin, vedoten ruotsinkielen perustuslailliseen asemaan. Hänen tulkintansa mukaan ruotsin vapaaehtoisuutta ei voi yhdistää ruotsinkielen nykyiseen perustuslailliseen asemaan.

Sopivia tulkintoja

Suomen perustuslaissa on määritelty kansalaisten perusoikeudet. Näitä ovat esimerkiksi yhdenvertaisuus lain edessä, oikeus henkilökohtaiseen vapauteen ja oikeus työhön. Myös oikeus omaan kieleen ja kulttuuriin on kansalaisen perusoikeus. Tästä todetaan seuraavasti: “Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.“ Perusoikeudet tarkoittavat kansalaisten oikeuksia, eivätkä siis esimerkiksi kansalaisille asettuvia velvollisuuksia. Velvollisuudet ovat syntyneet erilaisten tarkoitushakuisten tulkintojen kautta.

Tärkeä vapaus

Miksi ruotsin vapaaehtoisuutta ei voisi yhdistää ruotsinkielen nykyiseen perustuslailliseen asemaan? Eikö kansalaisten oikeutta omaan kieleen ja kulttuuriin voisi toteuttaa, vaikka ruotsi olisi vapaaehtoinen? Eikö suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista voitaisi huolehtia niin, että nojataan perusteena (myös) vapaaehtoisuuteen? Vapaushan olisi perusteena tasapuolisesti sama molemmille kansanosille. Väestön tarpeita ajatellen myös lopputulos saattaisi olla parempi, jos luottaisimme enemmän yksilöiden omaan harkintaan ja sallisimme enemmän vapautta.

Uutta mietittävää

Perustuslakiin nähden alemman tasoinen kielilaki asettaa ruotsinkieliset palvelut viranomaisten vastuulle. Kansalaisilla ei ole tähän liittyvää velvollisuutta. Kielilailla perustellaan kuitenkin korkeakoulujen ns. virkamiesruotsin pakollisuutta (tutkintoihin sisältyvät toisen kotimaisen kielen opinnot) ja edeltäviä ruotsin opintoja perustellaan puolestaan korkeakoulujen virkamiesruotsin pakollisuudella. Onko ruotsin pakollisuus kuitenkaan – edes valtion näkökulmasta – ainoa keino turvata ruotsinkielisten palvelut? Käytännössä viranomaispalvelujen tarjoaminen ei edellytä, että jokainen viranomaistehtävissä toimiva osaa ruotsia. Ruotsinkielisten julkisten palvelujen hoitaminen pitäisikin enenevästi delegoida niille, jotka ovat tähän motivoituneita ja haluavat perehtyä kieleen. Esimerkiksi laadukas terveys- tai sosiaalipalvelu ei todellisuudessa suju pakollisella kouluruotsilla, vaan edellyttää hyvin korkeatasoista kielitaitoa.

Järkevät sveitsiläiset

Opetusministeri Henna Virkkunen on todennut, että jokaisen olisi hyvä osata maan toista kansalliskieltä. Tätä en kiistä, mutta on eri asia sanoa, että jokaisen täytyy osata toista kotimaista. Miksi niiden, joiden oma kieli on suomi, tulisi osata ruotsia, vaikka eivät itse näkisi sitä tarpeelliseksi? Suomessa on kaksi kansalliskieltä. Suomi on suomenkielisten kieli. Ruotsi on ruotsinkielisten kieli. Esimerkiksi Sveitsissä maan virallisten kielten osaaminen perustuu vapaaehtoisuuteen. Jos kansalliskielten osaaminen perustuisi vapaaehtoisuuteen, olisivat suomi ja ruotsi mielestäni aidommin ja syvemmässä merkityksessä kansalliskieliä.

Pakollisuus pois

Jotta kielitaidon monipuolisuus voitaisiin turvata, tulisi ainakin yliopistoissa ja korkeakouluissa luopua pakollisista ruotsin opinnoista ja kannustettava opiskelijoita opiskelemaan niitä vieraita kieliä, joihin he tuntevat erityistä vetoa. Suvaitsevassa Suomessa voi nykyään esimerkiksi asepalvelun sijasta suorittaa siviilipalvelun. On tärkeä arvo, että kansalaiset saavat itse päättää, minkä itselleen vieraan kielen taitoa tahtovat tavoitella.

Ilmari Rostila
Professori
Puheenjohtaja/Vapaa kielivalinta ry