Vapaa Kielivalinta  
  Palaute | Jäseneksi | Vetoomus |  
 

Tiedote 7.3.2015

Suomenkielisten kielipoliittinen aloite eteni – kokeilu ei kuitenkaan riitä

Eduskunta hyväksyi äänin 93-89 ponnen, jolla valtioneuvostoa kehotetaan selvittämään mahdollisuudet alueellisiin kokeiluihin kielten valinnaisuuden lisäämiseksi.

Ruotsin valinnaisuuden vaikutuksia selvittävä kokeilu merkitsee piirun verran joustavampaa kielipolitiikkaa. Tämä on hyvä asia. Kokeilua ei kuitenkaan pidä rajoittaa esimerkiksi vain itärajalle, ja koskemaan vain venäjää vaihtoehtona, vaan kokeilu tulee ulottaa koko maahan ja koskemaan myös muita kieliä. Esimerkiksi Saksa on Suomen viennin kannalta jopa tärkeämpi kieli kuin venäjä.

- Aloite merkitsi voittoa myös siinä, että eduskunnassa tuotiin esille suomenkielisten näkökulma kielipolitiikkaan. Tämä lisää kielipolitiikan läpinäkyvyyttä. “Ruotsi valinnaiseksi -kansalaisaloite voi johtaa nykytilanteen paranemiseen. Valinnan vapautta kannattavilla, siis kolme neljännestä suomenkielisistä, on syytä iloon, toteaa yhdistyksen varapuheenjohtaja Heikki Orsila.

- Jatkon ja kokonaisuuden kannalta tulos ei riitä. Seuraavaksi on äänestäjien vuoro. Eduskuntaan tulee saada vapaan kielivalinnan kannalla olevia kansanedustajia. Vaalien jälkeisen hallituksen on otettava huomioon suomenkielisten näkökulma. On todennäköistä, että asiasta tarvitaan vielä uusi kansalaisaloite. Jokaisen suomenkielisen kodin ja opiskelijan tulee voida vapaasti valita, opiskeleeko ruotsia vai ei, muistuttaa yhdistyksen puheenjohtaja Ilmari Rostila.

LISÄTIETOA:

Heikki Orsila
Vapaa Kielivalinta ry:n tiedottaja
+358407325989

Ilmari Rostila
Vapaa Kielivalinta ry:n puheenjohtaja
+358405229301








 
     
   
Etusivu