Vapaa Kielivalinta  
  Palaute | Jäseneksi | Vetoomus |  
 
Julkaistu 10.10.2011

Pj Ilmari Rostilan blogi Uudessa Suomessa

Kansalliskielivaltion varjossa 2 – valtio turvaa ruotsinkielisten etuilun opiskelijavalinnoissa

Suomen kieli- ja kulttuuripolitiikan tarkoitukseksi julistetaan ruotsin aseman pitäminen ennallaan ja tähän liittyvä kieliryhmien tasapuolinen kohtelu. Tämä tarkoittaa ”Suomen kaksikielisyyden” edistämistä ja varjelemista, katsellen tätä valtiollisista yläilmoista, ikään kuin sieltä Helsingin Suurkirkon kupolin laelta.

Viime viikkoina on kiinnitetty huomiota ruotsinkielisten etuiluun opiskelijavalinnoissa. Opiskelijavalinta ei ole Suomessa tasapuolista – ruotsinkieliseen korkeampaan koulutukseen pääsee helpommin kuin suomenkieliseen.
Vuosina 2000-2006 ruotsinkielisistä hakijoista pääsi yliopistoihin noin puolet (51-55 prosenttia), suomenkielisistä vain noin kolmannes (34-36 prosenttia).

Vastaavasti vuonna 2006 yliopistoihin hyväksyttiin 1689 ruotsinkielistä opiskelijaa eli n. 53 prosenttia ruotsinkielisten hakuikäisten ikäluokasta. Suomenkielisistä hyväksyttiin vain 35 prosenttia (suomenkielisten hakuikäisiin suhteutettuna).
Siis: suomenkielisistä nuorista noin kolmannes pääsee opiskelemaan yliopistoihin, ruotsinkielisistä noin puolet!

Käytännössä siis valtio eli suomenkielisten veronmaksajien rahoittama järjestelmä tarjoaa suhteellisesti enemmän koulutuspaikkoja ruotsinkielisille kuin suomenkielisille.

Epäsuhtaa lisää se, että ruotsinkielisiä opiskelee runsaasti Ruotsin yliopistoissa, ahvenanmaalaisista nuorista jopa yli puolet. Kiinnitin näihin tietoihin huomioni VTM Leo Havukaisen kokoamista tilastoista.

Räikeimmin suomenkielisten sortaminen ja epätasa-arvo näkyy silloin kun haetaan samaan hakukohteeseen, jossa on erikseen suomen- ja ruotsinkielinen kiintiö. Tänä syksynä Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan ruotsinkieliseen kiintiöön pääsi opiskelemaan kahdeksan pistettä heikommilla tuloksilla kuin suomenkieliselle puolelle. Oikeustieteelliseen tiedekuntaan hakeneista ruotsinkielisistä pääsi sisään yli 23 prosenttia, suomenkielisistä 18 prosenttia.

Tätäkö kirjailija Jari Tervo tarkoitti, kun hän totesi jossain, että ”jokainen suomalainen on umpirasisti”? Suomalainen kai tykkää rasismista niin kovasti, että syrjii itseäänkin?

Opetusministeri Jukka Gustafsson (sdp) kiinnitti äskettäin – perinteisestä sosialidemokraattisesta koulutuksellisen tasa-arvon näkökulmasta – asiaan huomiota Tampereen yliopiston avajaisissa. Jussi Niinistö (ps) jatkoi aiheen käsittelyä eduskunnassa 4. lokakuuta.

Mitä sitten tapahtui?

Opetusministeri kertoi muutamaa päivää myöhemmin – ilmeisesti ministeriönsä virkamiesten pikavalistuksen jälkeen – tiedotusvälineille:
Opetusministeri Jukka Gustafssonin mukaan ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöt turvaavat kaksikielisyyttä.
Ministeri korostaa kuitenkin, että kaikilla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä yliopistoon eikä eri ryhmillä voi olla etuoikeuksia.

Ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan kuitenkin ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä, Gustafsson tarkentaa.
Gustafssonin mukaan mahdolliset kiintiöt koskevat ainoastaan opinnoissa käytettävää kieltä, eivät opiskelijan äidinkieltä. Hän muistuttaa, että yliopistojen koulutuspaikat ovat koko väestön käytettävissä. (ote uutisesta)

Tätä pitää suomentaa: käytännössä mikään ei muutu, ministeri ei puutu asiaan, ruotsinkielisten etuilu koulutuksessa saa jatkua.

Väärän politiikan hankaluudet näkyvät sanojen ja tekojen ristiriitana. Vanha viisaus sanoo: ”älä katso heidän suutaan, vaan katso heidän käsiään”. Ministeri sanoo, että ”kaikilla on oltava tasa-arvoiset mahdollisuudet päästä yliopistoon eikä eri ryhmillä voi olla etuoikeuksia”, mutta käytännössä hän aikoo jatkaa entistä (suomenkielisiä syrjivää) talon tapaa. Perusteena on se, että ”ruotsinkielisen koulutuksen kiintiöillä ja helpotuksilla turvataan ruotsinkielisten palveluita ja kaksikielisyyttä”.

Uutisena ministeri kertoo, että ruotsinkielisiä opiskelupaikkoja ei ole varattu äidinkieleltään ruotsinkielisille, vaan myös suomenkieliset voivat hakea niitä.

Hmm, pitäisikö itkeä vai nauraa.

Tämä on kyllä jo suomenkielisten pilkkaamista. Ensiksi, miksi suomenkielisen opiskelijan pitäisi – saadakseen opiskelupaikan haluamaltaan alalta – opiskella ruotsiksi eikä suomeksi, joka on hänen äidinkielensä? Miksi myös suomenkielinen ei opiskelisi äidinkielellään, kuten ruotsinkielisetkin haluavat tehdä? Toiseksi, suomenkielinen joutuu suorittamaan vaikeahkon ruotsin kielikokeen todistaakseen ruotsin osaamisensa. Suomenkieliset eivät ole kielellisesti tasa-arvoisia, eli samalla viivalla, keskenään eivätkä etenkään suhteessa ruotsinkielisiin. Kolmanneksi, jos haku tapahtuu ruotsiksi, äidinkieleltään suomenkielinen ei ole hakutilanteessa tasaveroisessa asemassa ruotsinkielisen kanssa.

Kaikesta päättäen Suomen eliitti (valtiovalta, mediavalta ja yhteiskunnan eri alojen tukipylväät) on tosiaan sitä mieltä, että meitä (=teitä?) saa vähän syrjiäkin, koska näin ylläpidetään maamme kaksikielisyyttä.

Valtaapitävä eliitti antaa oikeutuksen, eli siis kertoo perusteluja, sille minkä suomenkieliset kansalaiset kokevat syrjintänä. Tasa-arvon puute oikeutetaan valtiollisella kahden kansalliskielen opilla. Väestöryhmien tasa-arvoista kohtelua tärkeämmäksi nostetaan periaate, jonka mukaan suomenkielisellä on velvollisuus opetella ruotsia. Suomenkielinen voi päästä lähemmäs (mm. koulutuksellista) tasa-arvoa, jos, ja vain jos, hän suostuu oppimaan ruotsia.

Kirjoitin jokin aika sitten blogissani, kuinka Väinö Linna osoitti kirjoissaan viime sotien jälkeen, miten Suomen eliitin käsitys kansasta oli todellisuutta vastaamaton, mikä johti ikäviin seurauksiin. Aika velikultia ovat nämä nykyisetkin valtiojohtajat. Heillä ei tosin ole enää sanavarastossaan ollenkaan käsitettä kansa, mutta muutamalla sanakäänteellä he tekevät – pyytämättä – kaikista yhteiskunnan jäsenistä ruotsin kielen tarpeessa olevia. Tavallisesta pulliaisesta tulee kansallisvaltion välityksellä pikkaisen ruotsinkielinen.

Suomessa länsimaisen demokratian tasa-arvo joutuu näin antamaan tietä valtiolliselle kahden kansalliskielen opille ja siihen liittyville arvoille, kuten ”kaksikielisyyden rikkaudelle” ja ”maamme kaksikielisyydelle”. Kun tasa-arvoperiaate näin ylitetään, tapahtuu jotain syvällistä, ja samalla rikollista. Peukaloidaan moraalia syvällä ihmismielessä. Nobel-palkinnon saanut ruotsalainen runoilija Tranströmer käytti jossain runossaan hienoa ilmaisua ”sisälläsi holvi holvin takana avautuu loputtomiin”. Suomessa suomea puhuva ihminen on ulkona, ellei osaa ruotsia – pääset koulutukseen sisään jos pyrit ruotsinkieliseen koulutukseen. Mutta mitä tapahtuu sille, mikä on sisällämme?

Paljon on tietysti tapahtunut. Muistan lukeneeni Heikki Ylikankaan ”Tie Tampereelle” –kirjasta, kuinka sanakin ruotsia vuonna 1918 ratkaisevassa paikassa saattoi pelastaa hengen. Nyt on sentään kyse ”vain” koulutuksellisesta tasa-arvosta?

Mitä meille jää, jos luovumme tasa-arvosta, jos tietoisesti annamme sen tapahtua? Mitä tapahtuu alitajuisesti meille yhteisönä? Syrjinnän hyväksyminen nakertaa suomenkielisen yhteisön moraalia ja vahingoittaa suomenkielisen väestön keskinäistä sosiaalista pääomaa.

Kansalaisten tasa-arvoa, koulutustarpeita ja jaettua yhteisöllisyyttä vastassa on vanhentunut kansalliskielivaltio, jota valtaapitävät pitävät pystyssä omien etujensa vuoksi. Kansalaisten edut ja tarpeet he unohtavat.

Tämä kielipolitiikka törmää kuitenkin käytännössä monenlaisiin hankaluuksiin, ristiriitoihin ja vaikeuksiin. Väitän, että esille tulevien keskustelujen ja haasteiden takana on politiikan kääntö- tai varjopuolena, ei-tietoinen, vaistoja koskeva suomenkielisten etninen toiseus ja yhteiskunnallinen syrjintä. Tarkoitan sitä, että meidän järjestelmässä suomenkielinen ilman ruotsin taitoa on jotenkin puutteellinen, ei-riittävä ihminen.

Voimassa oleva perustuslaki ei tähän pakota. Perustuslaissa todetaan: ”Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Jokaisen oikeus käyttää tuomioistuimessa ja muussa viranomaisessa asiassaan omaa kieltään, joko suomea tai ruotsia, sekä saada toimituskirjansa tällä kielellä turvataan lailla. Julkisen vallan on huolehdittava maan suomen- ja ruotsinkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista samanlaisten perusteiden mukaan.”

Maan perustuslakia tulisi noudattaa nykyistä tarkemmin. Maan suomenkielisen väestön sivistyksellisistä ja yhteiskunnallisista tarpeista, eikä vain ruotsinkielisen väestön tarpeista, tulisi huolehtia samanlaisten perusteiden mukaan.

Tämä tapahtuu niin, että maamme koko väestölle – ilman tarvetta oman identiteetin tai etnisyyden vaihtamiseen – taataan koulutuksellinen tasa-arvo.








 
     
   
Etusivu