Vapaa Kielivalinta  
  Palaute | Jäseneksi | Vetoomus |  
 

Tiedote 9.2.2014

Hallitus voisi nostaa kilpailukykyä ja suosiota vapaaehtoisella ruotsilla

Vapaa Kielivalinta ry ehdottaa, että hallitus ryhtyy valmistelemaan lakia vapaaehtoisen ruotsin puolesta. Kieltenopiskelun valinnanvapaus johtaisi maamme kilpailukyvyn kasvamiseen, valtiontalouden säästöihin sekä nostaisi hallituksen kansansuosiota. Pakollinen ruotsi on hyvinvointitappio Suomelle.

Ruotsin pakollisuudessa on kyse siitä, että 5 prosentin vähemmistön etu menee 90 prosentin enemmistön edelle. Useimmille suomenkielisille ei ole hyödyllistä opiskella ruotsia. Ammattikouluun menee noin 40 prosenttia ikäluokasta, ja heistä harva tarvitsee ruotsia. Pakollinen ruotsi myös syrjäyttää heikoimpia kieltenoppijoita varhaisessa vaiheessa, eli silloin kun he voisivat oppia hyödyllisempiä taitoja koulussa.

Vapaa Kielivalinta ry muistuttaa, että nykyinen ruotsin opiskelu ei perustu tarpeelle. 1970 -luvulla peruskoulu-uudistusta tehtäessä kouluhallituksen ruotsinkielinen osasto perusteli pakollista ruotsia seuraavasti [1]: “Suomen kaltaisessa maassa pienen vähemmistön on pakko oppia valtaväestön kieli eli suomi, jos haluaa työtä pienen kotipaikkansa ulkopuolelta – varsinkin ruotsinkielisellä rannikolla. Ruotsinkielisiltä lapsilta kuluu siihen valtavasti aikaa ja voimia. Jos suomenkielisillä ei olisi tätä vastaavaa rasitetta, he voisivat käyttää aikansa ja voimansa hyödyllisemmin esim. englantiin tai matematiikkaan, jolloin ruotsinkieliset lapset joutuisivat epäoikeudenmukaiseen asemaan.”

- Ruotsin pakollisuus on tarpeeton rasite suomenkielisille. Syyt tähän ovat poliittisia, sillä käytännölliset seikat tukevat vapaaehtoista ruotsia. Palvelut ruotsinkielisille voidaan hoitaa alueellisen tarpeen mukaan. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikkien ei tarvitse osata ruotsia. Vapaaehtoinen ruotsi avaisi monelle koululaiselle mahdollisuuden opiskella muita kieliä kuin englantia ja ruotsia, toteaa Vapaa Kielivalinta ry:n varapuheenjohtaja Heikki Orsila.

Vapaa Kielivalinta ry edistää suomalaisten monipuolista kielten osaamista ja valinnan vapautta. Yhdistys toimittaa keväällä “ruotsi vapaaehtoiseksi” -kansalaisaloitteen eduskunnalle.

LISÄTIETOJA:

Heikki Orsila
Vapaa kielivalinta ry:n varapuheenjohtaja
+358407325989

Ilmari Rostila
Vapaa kielivalinta ry:n puheenjohtaja
+358405229301

TIEDOKSI TOIMITUKSILLE:

[1] Opetusneuvos Asseri Joutsimäki, Opettaja -lehti 10/2004








 
     
   
Etusivu