Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 7520
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 13.09.2018 19:49

Karjalaisessa on mielenkiintoinen juttu virkapakkoruotsista:
Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen. Yliopistojen ruotsinopetuksen pahin ongelma on Itä-Suomen yliopiston kielikeskuksen johtaja Raija Elsisen mukaan se, että opiskelemaan tullaan yhä heikommalla kielitaidolla.

Peruskoulussa opetussuunnitelman mukaisia vaatimuksia ei läheskään aina saavuteta, ja lukiossa pakollisia ruotsinkursseja on vain viisi ja kirjoittajien määrä on vähentynyt huomattavasti.

Karjalainen kertoi torstaina, kuinka yksi korkeakouluopiskelija sai vapautuksen virkamiesruotsista, koska ei yksinkertaisesti saanut kurssia läpi.

Karjalainen kysyi verkkosivuillaan lukijoilta, minkälaisia muistoja ruotsin opiskelusta on jäänyt. Suinkaan kaikki eivät ole vihanneet tuota naapurimaan kieltä, vaan joukossa on paljon myös heitä, joille se on ollut oppiaine muiden joukossa, ja toki osan suosikkikin.
https://www.karjalainen.fi/uutiset/uuti ... kin-kokeet

Vain tilaajat pääsevät lukemaan, miten Sini, 35, sai vapautuksen virkapakkoruotsista. Haluaisin tietää, miten sellainen ihme onnistuu!

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 13.09.2018 20:27

kaikki eivät ole vihanneet tuota naapurimaan kieltä
Mutta eihän virkamiesruotsilla ole mitään tekemistä "naapurimaan kielen"kanssa, vaan virkamiesruotsia luetaan, jotta voidaan palvella Suomen kansalaisia, suomenruotsalaisia! Jopa norjan opiskelu estettiin,koska pohjoismaisella naapurimaan kielellä ei voi palvella suomenruotsalaisia, vaan pitää opiskella vuosikausia suomenruotsia!
Se siitä skandinaaviskasta!
Järjestelmästä on tullut itseisarvo, joka syrjäyttää terveen järjen.

Kirjastosta varmaan löytyy tuo lehti ihan paperiversiona..

Luultavasti yliopistoilla ei enää ole varaa jättää tutkintoja roikkumaan pakkoruotsin takia, kun korkeakoulujen rahoitus tulevaisuudessa perustuu yhä enemmän valmistuneiden määriin ja valmistuneiden työllistymiseen.
Onhan esim EK linjannut, että kieliopinnot eivät saa olla substanssiosaamisen ja valmistumisen este...
Ehkä pakkoruotsista tosiaan "puolivahingossa" päästään eroon, vaikka lakeja ei muutettaisikaan..

NRR
Viestit: 7520
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 13.09.2018 21:57

Vapautukseen liittyvästä jutusta näkyy alku:
Tarvittaessa ruotsin opiskeluun saa yliopistossa vaikka vierihoitoa, lupaa Itä-Suomen yliopiston kielikeskuksen johtaja Raija Elsinen.

Jos ruotsin opiskelu lähtee jo peruskoulussa menemään vinoon, ei sitä voi enää yliopistossa korjata, toteaa joensuulainen Sini, 35. Monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen hän sai lopulta vapautuksen yliopiston pakollisista ruotsinopinnoista.
Siis vapautus tuli "monen epäonnistuneen yrityksen jälkeen" ja idässä. Sielläkin kielikeskuksen on vakuutettava, että se hoitaa homman vaikka yksityisopetuksena. Opiskelija on pantu puhumaan jo peruskoulussa vinoon menneistä opinnoista. - Tässä kyllä haetaan lisää pakkoa ja tunteja ruotsin opintoihin ennen yliopistoa eikä puolustella vapautuksia.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 13.09.2018 22:45

Mitä enemmän virkamiesruotsia tutkii, sitä sairaammalta systeemi alkaa näyttää.. ei siis pelkästään järjettömältä, vaan suorastaan sairaalta!
Miten meillä on varaa tällaiseen?

Tässä pari poimintaa:
Virkamiesruotsi on iso ongelma
Yksi ongelma ulkomalaiselle työnhakijalle on virkamiesruotsi, joka on vaatimuksena moniin virkoihin.

– Virkamiesruotsin takia monet ulkomaalaiset ovat automaattisesti hauista ulkona.

– Minullekin on sanottu suoraan, että vaikka ruotsia ei tehtävässä tarvita, minulla ei ole mahdollisuuksia saada paikkaa, jos virkamiesruotsi ei ole suoritettuna.

Jody Merelle on päättänyt, että hänen kohdallaan virkamiesruotsin puute ei saa muodostua esteeksi työnhaulle. Tarmokas nainen on aloittanut ruotsin opiskelut: käy ruotsinkurssilla ja lukee Hufvudstadsbladetia.

– Ajattelin, että olen oppinut jo niin monta kieltä, että kyllä minä tämänkin opin. Siitä se ei jää kiinni, Merelle nauraa.
https://www.mtv.fi/uutiset/kotimaa/arti ... gs.i824gcw


Kielitaitovaatimuksista vapautuksen anominen (osittainen vapautus)

Kielitaitovaatimuksista vapautusta voidaan anoa, kun opiskelija on käynyt toisen kotimaisen kielen ja/tai vieraan kielen opintojaksot ja hän ei ole kahdesta yrityksestä huolimatta saavuttanut toisessa kotimaisessa kielessä kirjallisia ja/tai suullisia kielitaitovaatimuksia (vähintään arvosanaa tyydyttävä 1) tai hän ei ole saavuttanut vieraassa kielessä kielitaitovaatimuksia (vähintään arvosanaa tyydyttävä 1) hän voi laatia anomuksen keskusteltuaan asiasta kieltenopettajan ja valmentajan kanssa. Voidakseen tehdä anomuksen opiskelijan on kuitenkin täytynyt edistää kielitaidon saavuttamista kielten lehtorin kanssa laatimansa suunnitelman mukaisesti.



Molemmissa edellä mainituissa tapauksissa tehdään kirjallinen anomus sähköisellä lomakkeella

Kieliopinnoista vapautuksen anomuksessa tulee olla selvitys:

koulusivistyskielestä ja koulusivistyksen suorittamisen maasta
perustelut miksi vapautus tulisi myöntää
Kielitaitovaatimuksista vapautuksen anomuksessa tulee olla selvitys:

kyseisen kielen opinnoista
kielitaitovaatimuksiin liittyvistä suorituksista
miten opiskelija on pyrkinyt edistämään kyseisen kielen oppimistaan
perustelut miksi vapautus tulisi myöntää

3 Kieltenopettajan lausunto

Anomukseen tulee kieltenopettajan lausunto. Kun opiskelija anoo vapautusta, hän ottaa kieltenopettajaansa yhteyttä ja pyytää lausunnon. Kieltenopettaja tuo lausunnossaan esille:

arvion opiskelijan kielitaidosta ja mahdollisuuksista saavuttaa vaadittava osaaminen
arvion opiskelijan opintosuorituksista ja opintomenestyksestä kyseisessä kielessä
ehdotuksen vapautuksen hyväksymisestä tai sen kieltämisestä

4 Päätös ja siitä tiedottaminen

Koulutusjohtaja päättää vapautuksen myöntämisestä kieltenopettajan esityksestä.

Opintotoimisto tiedottaa opiskelijaa päätöksestä. Myönteinen päätös ilmoitetaan HumakPron yksityisellä viestillä tai sähköpostiviestillä ja kielteinen päätös kirjeitse. Opintosihteeri tekee tarvittavat merkinnät HumakProhon. Alkuperäinen hakemus ja kopio päätöksestä arkistoidaan päätöskansioon.
https://wiki.humak.fi/display/OS/Kielio ... auttaminen##

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 10:21

Joko tämä painajainen siirrettiin lukioon?
Onko tietoa? Kohta kolme vuotta jo mennyt tästä Puumalan lausunnosta..
Kotimaa 21.02.2016 16:43
Virkamiesruotsin opintojen suorittamista kokeillaan lukioissa?
50 lukiota valitaan kokeiluun keväällä.
50 lukiota valitaan kokeiluun keväällä. Kuva: Sami Saarenpää
STT

Virkamiesruotsin opinnot voisi suorittaa jo lukiossa, ehdottaa eduskunnan sivistysvaliokunnan puheenjohtaja Tuomo Puumala (kesk.).

Puumalan mukaan tänä keväänä valitaan 50 lukiota, joissa voidaan noudattaa väljempää tuntijakoa. Lisäksi perustetaan kokeilulukioiden verkosto.

Puumala katsoo, että ruotsin kielen uusi suoritustapa voisi sopia kokeilulukioihin. Hänen mielestään mahdollisuus suorittaa virkamiesruotsi parantaisi opiskelumotivaatiota lukiossa.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 10:27

Opiskelijoiden oikeudenmukainen kohtelu edellyttäisi
yhdenmukaisempia käytänteitä
Kyselyn tulokset osoittavat, että korkeakouluilla on erilaiset käytänteet
vapauttaa opiskelija ruotsin kielen osaamisvaatimuksista: niin perusteet,
vapautuksesta päättäjät kuin ruotsin opettajan rooli vapautuksesta
päätettäessä vaihtelevat. Keskeisintä opiskelijoiden yhdenmukaisen ja
tasapuolisen kohtelun näkökulmasta ovat nimenomaan vapautusperusteet,
joita pohdimme tässä tarkemmin.
Ensinnäkin, vaikka asetukset (1129/2014, 7 §; 794/2004, 6 §) mahdollistavat
opiskelijan vapauttamisen ruotsin kielen osaamisvaatimuksista, jos hänellä ei
ole aikaisempia opintoja, kaikki korkeakoulut eivät vapauta opiskelijaa edes
näissä tapauksissa. Kyselyssä ei tiedusteltu, tarjoavatko korkeakoulut sitten
näissä tapauksissa alkeistason ruotsin opetusta vai jääkö perustason
osaamisen hankkiminen täysin opiskelijan omalle vastuulle. Varsinkin, jos
tämä jää kokonaan opiskelijan omaksi tehtäväksi, voidaan pitää
kohtuuttomana sitä työmäärää, joka opiskelijalta vaaditaan
korkeakouluopintojen aikana ruotsin osaamisen saamiseksi nollatasolta
tasolle B1. Herää myös kysymys, ovatko opiskelijat tietoisia korkeakoulujen
eroista tässä asiassa hakiessaan tiettyyn korkeakouluun ja osaavatko he
huomioida tämän seikan opiskelupaikkaa valitessaan.
Toiseksi korkeakoulut suhtautuvat hyvin eri lailla opiskelijoihin, jotka eivät ole
suorittaneet lukion B1-ruotsin oppimäärän pakollista viittä kurssia. Tällainen
on mahdollista esimerkiksi, jos opiskelija on suorittanut kaksoistutkinnon tai
hän on opiskellut jossain erityislukiossa. Yliopistoista puolet kertoi siis
vapauttavansa tällaiset opiskelijat, joilla on lukion päättötodistuksessa
vähemmän kuin viisi kurssia suoritettuna, kun taas vain yksi
ammattikorkeakoulu ilmoitti toimivansa näin. On täysin ymmärrettävää, että
ammattikorkeakouluissa tätä perustetta ei juuri käytetä, koska
ammattikorkeakouluopiskelijoista huomattavasti suurempi osa tulee
ammatillista väylää kuin yliopisto-opiskelijoista ja vain harvat näistä
opiskelijoista ovat suorittaneet ns. kaksoistutkinnon eli lukiokursseja ja
ylioppilastutkinnon. Tämän perusteen osalta käytänteiden
yhdenmukaistaminen ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen välillä ei siis näytä
mahdolliselta. Sen sijaan voi kyseenalaistaa, miksi osa yliopistoista on ottanut
tämän vapautusperusteeksi ja osa ei. Lisäksi herää kysymys, miksi juuri tämä
lukion pakollisten kurssien suorituksen puuttuminen on valittu
vapautusperusteeksi: kuten edellä esitellyt linkitystulokset ylioppilastutkinnon
arvosanojen ja viitekehyksen taitotasojen välillä osoittavat, lukion oppimäärän
suorittaminen tai ylioppilastutkinnon keskipitkän ruotsin kokeen suorittaminen
eivät sinällään kerro B1-tason osaamisesta. Tämä herättää myös ihmettelyä
siitä, miten kaikki opiskelijat kuitenkin pääsevät tasolle B1 ruotsin opintojen
jälkeen joissakin korkeakouluissa: jos korkeakoulussa ei vapauteta ketään
ruotsin opinnoista, jokaisen sieltä valmistuvan opiskelijan ruotsin kielen
osaamisen tulee olla tasolla B1. Millä keinoilla tämä onnistuu toisissa
korkeakouluissa, mutta ei kaikissa? Siihen tässä kyselyssä ei etsitty
vastausta, mutta olisi kiinnostavaa jatkaa asian selvittelyä.
Joissakin korkeakouluissa (esim. Aalto-yliopisto) on siirrytty menettelyyn,
jossa opiskelijan ruotsin opintojen suorittaminen ja tutkintotodistusmerkintöihin
oikeuttavat suullisen ja kirjallisen osaamisen näytöt on erotettu toisistaan.
Tällainen suositus nostettiin esille ROKK-hankkeessa (ks. Juurakko-Paavola
2016b). Menettely mahdollistaa sen, että opiskelija voi saada suorittamistaan
opinnoista opintopisteet, vaikka hänen osaamisensa ei suoritettujen opintojen
jälkeen vielä yltäisikään tasolle B1 ja hän jäisi ilman tutkintotodistusmerkintöjä.
Tällainen toimintatapa on osoittautunut hyväksi myös kieliopintojen
integroinnissa ammattiopintoihin ammattikorkeakouluissa.
Kyselyn tulosten mukaan vakava lukihäiriö oikeuttaa vapautukseen
useimmissa ammattikorkeakouluissa, kun taas yliopistoissa vain harvoin.
Yliopistojen avoimet vastaukset kuitenkin antoivat sen kuvan, että lukihäiriö tai
muu vakava oppimisvaikeus voidaan hyväksyä vapauttamisen perusteena.
Käytännöt ovat hyvin kirjavia eri korkeakouluissa. Korkeakouluille voisi
suositella samantapaisten käytänteiden luomista kuin jo on käytössä
ylioppilastutkinnon kokeissa (Ylioppilastutkintolautakunta 2016), joissa
kokelailla on mahdollisuus hakea erilaisia erityisjärjestelyitä esimerkiksi
lukihäiriön takia sen sijaan, että heidät vapautettaisiin kokeista.
Kyselyn tulokset osoittavat selkeästi tarpeen yhtenäistää eri korkeakoulujen
käytänteitä. Vaikka korkeakouluilla on erittäin suuri autonomia ja mahdollisuus
tulkita asetuksia omalla tavallaan, olisi opiskelijoiden oikeusturvan kannalta
tärkeää, että samoilla pohjatiedoilla ruotsin opintoja suorittavia opiskelijoita
kohdeltaisiin eri korkeakouluissa samalla tavalla. Jos vapautusperusteena
käytettäisiin sitä, että opiskelija ei korkeakoulussa suoritettavien ruotsin
opintojen alkuvaiheessa ole tasolla B1, suurin osa korkeakouluopiskelijoista
pitäisi vapauttaa. Siksi heikkoa lähtötasoa ei voida suositella tällaiseksi
yhteiseksi vapautusperusteeksi. Sen sijaan esimerkiksi aikaisempien
opintojen kokonaan puuttumista voisi pitää tällaisena vapautusperusteena.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 10:33

Jos vapautusperusteena
käytettäisiin sitä, että opiskelija ei korkeakoulussa suoritettavien ruotsin
opintojen alkuvaiheessa ole tasolla B1, suurin osa korkeakouluopiskelijoista
pitäisi vapauttaa. Siksi heikkoa lähtötasoa ei voida suositella tällaiseksi
yhteiseksi vapautusperusteeksi. Sen sijaan esimerkiksi aikaisempien
opintojen kokonaan puuttumista voisi pitää tällaisena vapautusperusteena
FT Taina Juurakko-Paavola on tutkijayliopettajana Hämeen
ammattikorkeakoulussa. Hän on Ylioppilastutkintolautakunnan jäsen ja
dosentti Turun yliopistossa. FM Anne-Maj Åberg on yliopisto-opettajana Kieli-
ja viestintäopintojen keskuksessa ja jatko-opiskelijana Pohjoismaisissa
kielissä Turun yliopistossa.

Tähän samaan kieliverkostoon kuuluvat naiset saavat tutkimusrahaa suomenruotsalaisilta säätiöiltä..katso NRR postaus.
Jyväskylän SOKLA saa Kulturfondenilta 50 000€ - "Suomen perustuslaillisen kaksikielisyyden diskurssit"
viewtopic.php?f=13&t=3382

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 10:38

Korruptoituneet tutkijat ja heidän verkostonsa ylläpitävät järjetöntä virkamiesruotsia ja estävät vapautukset!

Suomenruotsalainen edunvalvontakoneisto rahoittaa tätä verkostoa.

Taakan kantaa suomenkielinen opiskelija.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 11:12

Jos korkeakouluopiskelija ei korkeakoulussa suoritettavien ruotsin
opintojen alkuvaiheessa ole tasolla B1, opiskelija
pitäisi vapauttaa virkamiesruotsin suorittamisesta.
Siinähän olisi kaikkien kasvot pelastava ratkaisu..

Jokainen osallistuu tasokokeeseen, mutta sen jälkeen opinnot riippuisi at tasokokeen tuloksista.

Motivoituneet, ruotsista kiinnostuneet jatkaisivat ruotsin opintojaan ja suorittaisivat virkamiesruotsin.

Loput jätettäisiin rauhaan ruotsitaakalta.

Kuka vastustaa?
Kyseessä aikuiset ihmiset, jotka voivat äänestää, tehdä abortin, mennä naimisiin jne jne eli osaavat päättää elämästään!

TK
Viestit: 1974
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 15.09.2018 11:40

Pakkoruotsi ja erityisesti virkamiespakkoruotsi ovat niin ufoja asioita, järjettömiä kummajaisia, että niihin ei tavallisin ajatuskeinoin tai tavallisin sanoin pääse ollenkaan käsiksi.
Siksi virkamiespakkoruotsin vastustaminen on vaikeaa.

Kannattaisi kokeilla asian lähestymistä henkisen väkivallan näkökulman kautta. Virkamiespakkoruotsi on eräänlaista kiusaamista ja alistamista. Opiskelupaikka/koulu on opiskelijan työpaikka, opiskelu on opiskelijan työtä. Jatkuva alistaminen pakkoruotsin kursseille, vaikka opiskelija hyvin tietää, ettei koskaan tule tarvitsemaan virkamiespakkoruotsia elämässään, on selvää henkistä väkivaltaa opiskelijaa kohtaan. Kyse on jatkuvasta kiusaamisesta, joka johtaa opintojen pitkittymiseen ja osa opiskelijoista ei pakkoruotsin vuoksi koskaan valmistu.

Opiskelijoiden pitäisi alkaa hankkimaan lääkärintodistuksia virkamiespakkoruotsin kurssien aiheuttamasta masennuksesta. Pakkoruotsi selvästi aiheuttaa masennusta, lamaannusta, joillekin varmasti unettomuutta ja voimattomuutta, elämänsuunnitelmia ei voi tehdä, koska ei ole varmuutta valmistumisesta pakkoruotsin kurssien vuoksi.

Pitäisi saada aikaiseksi kamppanja: kaikkien virkamiespakkoruotsista kärsivien pitäisi hankkia masennusdiagnoosi. Masennusdiagnoosi on tänä päivänä jokapäiväinen asia, se ei leimaa ketään, jos sellaisen diagnoosin saa. Masennusdiagnoosien kautta voidaan lähestyä oikeusasiamiestä ja kysyä, mitä mieltä on virkamiespakkoruotsissa, joka sairastuttaa opiskelijoita ja hidastuttaa valmistumista.

Virkamiespakkoruotsi itsessään on sairas systeemi. Tällainen sairas systeemi ei voi tuottaa mitään hyvää, vaan pelkästään kärsimystä ja näennäisiä tuloksia.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 14:44

Vapauttaminen, siis opiskelijan ja resurssien vapauttaminen olisi nimenomaan pragmaattinen ratkaisu.

Jos kerran 40 % kirjoittaa yo- ruotsin, luultavasti heistä suurin osa kirjoittaa siitä vähintään c: n. Tuo cum laude on nimenomaan se taso, jolta virkamiesruotsin opinnot alkavat.
On suurta tuhlausta kiusata niitä, jotka eivät ole tuolla tasolla, jotta he saisivat todistuksen, jossa lukee, että he osaavat tyydyttävää ruotsia.

Se on ajan tuhlausta,rahan tuhlausta, resurssien tuhlausta.

Virkamiesruotsi on jonkinlainen instituutio, joten sen poistaminen kokonaan on poliittisesti mahdotonta, mutta vapautukset olisivat pragmaattinen ratkaisu.

Onhan esim elinkeinoelämä viestinyt, että kielivaatimukset eivät saa estää valmistumista ja viedä resursseja substanssiopinnoilta.

Juuri substanssilta ruotsin kertauskurssit vievät resursseja!!

Vapautus voisi olla mahdollista jo tämän hallituksen aikana.. sinisten kannattaisi vääntää jotain kiristysruuvia..

Korruptoitunut kieliverkosto on asiaa tutkinut, mutta toteaa, että B1 tason alle jääviä EI voi vapauttaa, kun se tarkoittaa suurimman osan vapauttamista..

Mitä muuta tämä on kuin järjetöntä tuhlausta??

Suurin osa vapautuu, mutta jokin osa kuitenkin suorittaa ruotsin..

Mikä siinä haittaa kieliverkoston naisia?

Korruptioraha?? Yhteys näyttää selvältä.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 14:52

"Kieliverkoston naiset":
Jos (virkamiesruotsista) vapautusperusteena
käytettäisiin sitä, että opiskelija ei korkeakoulussa suoritettavien ruotsin
opintojen alkuvaiheessa ole tasolla B1, suurin osa korkeakouluopiskelijoista
pitäisi vapauttaa.

Siksi heikkoa lähtötasoa ei voida suositella tällaiseksi
yhteiseksi vapautusperusteeksi.

Sen sijaan esimerkiksi aikaisempien
opintojen kokonaan puuttumista voisi pitää tällaisena vapautusperusteen
Tuo viimeinen lause tehtiin mahdottomaksi, kun kielikokeilu vesitettiin vetoamalla juuri virkamiesruotsin..

Mutta kysymys kuuluu:

Miksi heikko lähtötaso ei muka voi toimia yleisenä vapautusperusteena??
Joissain oppilaitoksissa se ilmeisesti toimii..vai?

Säästäisimme rahaa ja aikaa! Voisimme keskittyä kunkin korkeakoulun ydin- ja opiskelijoiden substanssiosaamiseen..

pjl69
Viestit: 230
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 15.09.2018 14:59

Uusi kielipolitiikka kirjoitti:
15.09.2018 14:44
Jos kerran 40 % kirjoittaa yo- ruotsin, luultavasti heistä suurin osa kirjoittaa siitä vähintään c: n. Tuo cum laude on nimenomaan se taso, jolta virkamiesruotsin opinnot alkavat.
On suurta tuhlausta kiusata niitä, jotka eivät ole tuolla tasolla, jotta he saisivat todistuksen, jossa lukee, että he osaavat tyydyttävää ruotsia.

Se on ajan tuhlausta,rahan tuhlausta, resurssien tuhlausta.

Virkamiesruotsi on jonkinlainen instituutio, joten sen poistaminen kokonaan on poliittisesti mahdotonta, mutta vapautukset olisivat pragmaattinen ratkaisu.
Todellinen yo-ruotsin kirjoitusprosentti olisi paljon alhaisempi ilman kirjoituksia edeltävää pakkoa. Ja jos vapautuksia aletaan jakaa virkamiesruotsista, se tarkoittaisi vain, että oppilaat lakkaisivat opiskelemasta ruotsia ja sitten hakisivat vapautusta perusteena surkea ruotsin arvosana...

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 517
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#14 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 15.09.2018 15:21

Jos vapautuksia aletaan jakaa virkamiesruotsista, se tarkoittaisi vain, että oppilaat lakkaisivat opiskelemasta ruotsia ja sitten hakisivat vapautusta perusteena surkea ruotsin arvosana...
Missä kohtaa arvioisit pohjan löytyvän?
Onko se 20% ikäluokasta vai uskotko tasoon alle 5% ikäluokasta?
Etkö usko juuri kenenkään lukevan ruotsia muuten kuin pakotettuna?

Paljonkohan noille kieliverkoston korruptoiduille tutkijoille pitäisi maksaa, että he tutkivat paljonko nykymenolla resursseja tuhlataan, kun ruotsin taitoa väkisin nostetaan valmistavaan ruotsiin valmistavilla kursseilla vuosikausien ajan, jotta opiskelija saa merkinnän tyydyttävät taidot..

Lopputulos on kuitenkin aivan sama kuin jos suurin osa vapautettaisiin perusteella: "riittämättömät perustaidot"..

Eikö yliopistoilla pitänyt olla pulaa rahasta??

Kuulemma opiskelijoita käytetään ilmaisena harjoittelijatyövoimana ainakin Tampereella...eli opiskelija kyttää toisen opiskelijan ruotsintaitoa..ja raportoi sitten varsinaiselle ruotsinlehtorille.

NRR
Viestit: 7520
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Karjalainen: "Virkamiesruotsista kehkeytyy monelle korkeakouluopiskelijalle painajainen."

#15 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 16.09.2018 11:41

Uusi kielipolitiikka kirjoitti:
15.09.2018 14:44
Vapauttaminen, siis opiskelijan ja resurssien vapauttaminen olisi nimenomaan pragmaattinen ratkaisu.

---

Korruptoitunut kieliverkosto on asiaa tutkinut, mutta toteaa, että B1 tason alle jääviä EI voi vapauttaa, kun se tarkoittaa suurimman osan vapauttamista..

Mitä muuta tämä on kuin järjetöntä tuhlausta??

---
Niin. Peruskoulun ja lukion pakkoruotsin perusteena on virkapakkoruotsi. Kun virkapakkoruotsi on ehdoton, ei vapautuksia voida alemmilla tasoilla antaa, koska muka oppilaiden oikeusturva ja yhdenvertaisuus edellyttävät kaikille samaa pohjaa virkapakkoruotsia varten. Jos virkapakkoruotsista saisi vapautuksen tarvittaessa, olisi linjassa, että tarvittaessa voisi saada vapautus myös alemmista opinnoistaa - maahanmuuttajat, dysleksikot, muut erityisoppilaat... Sitten ei pakko pysyisi kauaakaan pystyssä.

Sen sijaan tavoitteena näyttää olevan karsia pois ne harvat vapautukset, joita joissakin ammattikorkeissa annetaan:
jos korkeakoulussa ei vapauteta ketään
ruotsin opinnoista, jokaisen sieltä valmistuvan opiskelijan ruotsin kielen
osaamisen tulee olla tasolla B1. Millä keinoilla tämä onnistuu toisissa
korkeakouluissa, mutta ei kaikissa? Siihen tässä kyselyssä ei etsitty
vastausta, mutta olisi kiinnostavaa jatkaa asian selvittelyä.
Huom! Perusteeksi yhdenmukaisuudelle eli vapautusten karsimiselle annetaan taas opiskelijoiden yhdenvertaisuus ja oikeusturva.

Vastaa Viestiin