Juttelin hetken erään pääkaupunkiseudun rehtorin kanssa, jolla on runsaasti ulkomailta tulevia oppilaita, joista valtaosa myös palaa ulkomaille. Hän sanoi, että aiemmin kun hän saattoi myöntää vapautuksen ruotsin opiskelusta, hän sen yleensä anomuksesta myönsi, mutta sitten päätösvalta siirtyi rehtorilta opetusvirastolle ja nyt vapautuksia ei saa juuri kukaan. Hän ei itse asiassa tiennyt, mihin tiukka linja perustuu, hän arveli, että taustalla olisi jokin lakimuutos. Tietysti unohdin kysyä, minä vuonna hän menetti oikeutensa myöntää vapautuksia, mutta sen on täytynyt tapahtua viimeisen kymmenen vuoden aikana. Samaan aikaan vapautusta tarvitsevien määrä on kasvanut, mutta vapautuksia ei juuri haeta, koska kouluilla on jo ymmärretty, ettei kovaa työtä vaativa vapautusanomus johda useimpien kohdalla mihinkään.
Näyttää siltä, että sen paremmin opettajat kuin rehtoritkaan eivät tiedä, mihin pykälään/tulkintaan tiukka linja vapautusten suhteen perustuu. Tietääkö kukaan?
Käytännössä tietysti on kyse siitä, ettei vapautuksia voida antaa, koska niiden myötä pakko rapautuisi nopeasti, vapautuksiin oikeutettuja on jo nyt niin paljon (erityisoppilaiden ja ulkomaalaistaustaisten vapautusta tarvitsevien määrä on niin suuri, kumpaakin ryhmää on erikseen noin 20%, osin päällekkäisiä ryhmiä mutta silti).