Minusta puhut nyt Hansan ohi. Tunnemme kyllä sen, mikä on ollut suomen kielen asema historiassa ja tämä on tietysti osa yhteistä historianopetustamme - kaiketi myös ruotsinkielisissä kouluissa. Tämän ohittaminen on vähän samaa kuin amerikkalaiset pyyhkisivät historiastaan maininnat intiaanien kohtalosta, mikä nyt on ollut ilmassa Yhdysvalloissa:Jan-Erik Andelin kirjoitti:Minusta sinä olet nyt se keskusteluosapuoli, joka kaivautuu 1800-luvun kansallisvaltiopoteroihin. ---Hansa kirjoitti:Menneisyyden vääryyksiä ei voi mitenkään pyyhkiä pois, niistä on kerrottava uusille sukupolville, jotta ymmärrettäisiin, miksi meillä suomenkielinen sivistys ja kulttuuri, suomenkielinen koululaitos ja yliopistot ja suomenkielinen hallinto... jne.
En lähde kiistelemään Ruotsin ajan tapahtumista Suomessa. Saattaa olla, että on asioita, joista ei ole voinut puhua ja joista olen tiedostamaton, vaikka historia kiinnostaakin. Sellaista se historia ja historiankirjoitus on.
Luin Hansan listan jatkumona, jossa tosin lähdetään 1800-luvulta mutta päädytään tämän päivän ongelmaan: "Miksi ruotsin kielen osaamista edelleen vaaditaan tänä päivänä kaikissa ammattitutkinnoissa, vaikka maamme on kansainvälistynyt ja tarvitaan monien eri kielten osaamista koko ajan enemmän?" Itse lisään tähän vielä sen, että nyt pakkoruotsin avulla karsitaan ja syrjitään ihmisiä, joilla on muutenkin suurimmat haasteet koulutuksessa, mutta joita koulutus voisi erityisesti auttaa sekä väistämään syrjäytymistä että tuomaan erilaisuutta osaksi tätä päivää ja tukemaan muita - siis erityisoppilaat, maahanmuuttajat, monikulttuuriset,...hesarissa tällä viikolla:
Jeffersonin piirikunnan koululautakunta päätti lokakuun alussa, että lukiolaisten historiankirjoja muutetaan. Lautakunnan mielestä oppikirjat käsittelevät liian paljon Yhdysvaltain historian synkkiä jaksoja, kuten sotia intiaaneja vastaan, ja liian vähän Yhdysvaltain ainutlaatuisuutta.
Opettajat ja osa vanhemmista raivostuivat. --- ei ole epäisänmaallista kertoa historian virheistä. Eri aikakausilla on omat sokeat pisteensä.
"Kun minä olin lapsi, ei meille kerrottu, että presidentti Jeffersonilla tai Lincolnilla oli orjia. Se kävi ilmi vasta myöhemmin" ---
Tieto vaikutti käsitykseen Yhdysvaltain historiasta. Se teki siitä realistisemman.
"Eihän historiasta muuten opita mitään" ---
Tuo Hansan lista rakentuu asenteelle, jolla elettiin Ruotsin vallan aikana ja joka olisi jatkuessaan, ellei Suomi olisi joutunut osaksi Venäjää, hävittänyt suomen kielen kuten iiri hävitettiin Irlannista. Pakkoruotsi on tuon asenteen jatke tänä päivänä.