Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#16 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 20.06.2014 18:39

Vaikutatte vakuuttuneilta siitä, että kyseessä ovat yksinomaan ruotsinkieliset kielikylvyt. Noh, jos on näin, lähtisin silloin pohtimaan voisiko kattava vapaaehtoiselta ja vapaan valinnan pohjalta toimiva kielikylpyverkosto korvata nykyisen yleisen pakollisen kouluruotsin. Sehän luo sen minkä tässä on vuosia tässä foorumissa toivottu - vapaaehtoiselta pohjalta hyvän kielivarannon, jossa palettiin kuuluu myös ruotsi.
TMK kirjoitti:Hyvästä englannin kielen taidosta olisi henkilöille itselleen hyötyä, kun taas Andelin ilmeisesti viittaa siihen, että ne 20 kielikylpyläistä tuottaisivat tietenkin palveluita suomenruotsalaisille, jolloin ei tarvittaisi 200 huonosti ruotsia osaavaa.
Tuo ruotsinkielisten palveluilla argumentoiminen taitaa olla hiipuva genre, koska ainakin julkisia palveluja tarvitaan kaksikielistymisen myötä aina vähemmän juuri ruotsinkielisinä.

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#17 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 20.06.2014 20:05

Jan-Erik, kielikylpyjen järjestämistä kautta maan voi kannattaa vasta sen jälkeen kun seuraavat kohdat toteutuvat:

1 Virkaruotsin tutkintovaatimus poistetaan ja se muutetaan valinnaisen vieraan kielen kokeeksi. Se on välttämätön muutos, kun suomalaiset puhuvat äidinkielenään enemmän ja enemmän eri kieliä ja Suomi on osa monikielistä Eurooppaa ja viranomaisten on tultava toimeen monia eri kieliä puhuvien ihmisten kanssa.

2. Julkishallinnon viroissa liioiteltu ja ylimitoitettu pätevyysvaatimus ruotsin kielen osaamisesta poistetaan. Ruotsia vaaditaan vain tehtävissä ja viroissa joissa ruotsia aidosti tarvitaan. Ruotsin tilalla voi olla muun eurooppalaisen ison kielen osaaminen. Esim Suzanne Innes-Stubbin kanssa viranomaiset eivät pärjää suomen/ruotsin kielellä.

2 Ruotsin opiskelu muutetaan valinnaiseksi kaikilla kouluasteilla, minkään tutkinnon suorittamiseen ei vaadita ruotsin pakollisuutta.

Noiden muutosten jälkeen ruotsia voi edelleen opiskella vapaasti valittavana kielenä. Samoin suomi-ruotsi-kielikylpyjä voi järjestää, jos riittävän monet niitä haluavat ja ryhmiä muodostuu.
Julkisen rahan rajallisuus on kuitenkin otettava huomioon, esim kuntia ei saa velvoittaa tarjoamaan ruotsin kursseja tai kielikylpyjä, jos opiskelijaryhmä on olemattoman pieni. Samoin kielikylpyopettajien koulutus ei saa viedä yliopistorahoitusta ohi muiden tarpeellisempien koulutusohjelmien

(Muuten, haluaisikohan Stubb laittaa lapsensa suomi-ruotsi-kielikylpyyn :) Luulen että rouva Stubb tuskin suostuu jättämään lapsiaan pikkukielten vangiksi, vaikka kuinka toitotetaan, että suomi-ruotsi -kaksikielisyys on rikkautta.)

TMK
Viestit: 609
Liittynyt: 01.11.2013 03:43

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#18 Lukematon viesti Kirjoittaja TMK » 20.06.2014 20:11

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Vaikutatte vakuuttuneilta siitä, että kyseessä ovat yksinomaan ruotsinkieliset kielikylvyt. Noh, jos on näin, lähtisin silloin pohtimaan voisiko kattava vapaaehtoiselta ja vapaan valinnan pohjalta toimiva kielikylpyverkosto korvata nykyisen yleisen pakollisen kouluruotsin. Sehän luo sen minkä tässä on vuosia tässä foorumissa toivottu - vapaaehtoiselta pohjalta hyvän kielivarannon, jossa palettiin kuuluu myös ruotsi.
TMK kirjoitti:Hyvästä englannin kielen taidosta olisi henkilöille itselleen hyötyä, kun taas Andelin ilmeisesti viittaa siihen, että ne 20 kielikylpyläistä tuottaisivat tietenkin palveluita suomenruotsalaisille, jolloin ei tarvittaisi 200 huonosti ruotsia osaavaa.
Tuo ruotsinkielisten palveluilla argumentoiminen taitaa olla hiipuva genre, koska ainakin julkisia palveluja tarvitaan kaksikielistymisen myötä aina vähemmän juuri ruotsinkielisinä.
RKP ei ainakaan ole vielä koskaan ollut kiinnostunut tai huolissaan suomenkielisten yleisestä kielitaidosta tai tehnyt yhtään mitään sen hyväksi. Ja miksi kielikylpyjen pitäisi ylipäätään korvata pakkoruotsi, jolle ei ole koskaan Suomessa ollutkaan tarvetta ja tulevaisuudessa vielä vähemmän. (Elleivät sitten ruotsinkieliset tyystin katoa ja tarvitaan suomenkielisiä ruotsin osaajia Ruotsin "takia".)

Eihän siitä ole kuin vajaa vuosi, kun muistaakseni joku RKP:n edustaja juuri perusteli pakkoruotsia niillä palveluilla. Ehkä he ovat luopuneet siitä, koska se nyt ei vain saa kovin paljoa vastakaikua suomenkielisiltä. (Mutta kyllähän se edelleen taitaa ruotsinkielisissä blogeissa ja kommenteissa elää vahvastikin).

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#19 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 21.06.2014 10:11

http://www.elisa.net/harva-viittomakiel ... ielellaan/

Toiset on tasa-arvoisempia kuin toiset,
Jonkun vähemmistön kieltä on pakko kaikkien opiskella, kaikilla kouluasteilla,
jotain toista kotimaista vähemmistöä ei tarvitse noteerata mitenkään, heitä ei tarvitse kuulla eikä ymmärtää.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#20 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 22.06.2014 11:52

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Ei voi selkeämmin käydä ilmi miten vapaan kielivalinnan idea selkeästi lipsuu (tai paljastuu) yleiseksi ruotsinvastaisuudeksi.
Otetaanpa tämä väite "neuvostovastaisuus"-väite lähempään tarkasteluun.

Minua ärsytti suunnattomasti YLEn ohjelma "Naapurineljännes" joskus 1970-luvulla.
Siinä hehkutettiin neuvostojärjestelmän auvoisuutta.
Olin silloin JEAn määritelmän mukaan neuvostovastainen.

Nimittäin, ruotsivastaisuus on samanlainen propagandailmaisu kuin neuvostovastaisuus.

Olenko minä ruotsivastainen ?

En! En minä ruotsia vastusta, vaan ruotsin kohtuuttoman ylikorostettua, järjenvastaista virallista asemaa.

Tässä on selkeä ero.

Ruotsin kielen aseman ylikorostamisen vastustaminen ei ole ruotsin vastustamista.

Ruotsin asema pitää säätää järkevälle tasolle, sitä on siis heikennettävä.
On päästävä eroon päähänpinttymästä "ruotsin asema ei saa heikentyä".

Meillähän oli aikoinaan päähänpinttymä "markan arvo ei saa laskea", vahvan markan politiikka.
Sekin perustui väärään politiikkaan ja romahdushan siitä oli seurauksena.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Lama_%28ta ... _alun_lama

Suomen kielipolitiikan suurin ongelma on kaikkien muiden kielten uhraaminen ruotsin alttarille.
Osa joutuu uhraamaan jopa äidinkielensä suomen!

Onko tämän asian ääneenkertominen ruotsivastaisuutta ?

Ei, se on systeemivastaisuutta, järjestelmävastaisuutta!

Ruotsille on annettava sellainen painoarvo,
kuin muissakin EU-maissa 5 %:n vähemmistökielellä on!

Ei enempää eikä vähempää!

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#21 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 22.06.2014 13:08

En ole pitänytkään juuri sinua ruotsinvastaisena, koska olet sanonut kunnioittavasi ruotsinkielisten oikeutta omaan kieleensä ja kultturiin, kunhan vain ulkoiset puitteet säädellään uusiksi. Sehän on myös ollut Vapaan kielivalinnan peruslinja. Yleinen fennoilu on sitten se ruotsinkielisen elementin näivettäminen ja pidemmän päälle poistaminen tästä maasta. Mielestäni sellaista keskustelua olisi vkv-idean kannalta järkevää käydä sitten muissa foorumeissa, eikä täällä.

Nythän, JV, useampi meidän keskustelukumppaneistamme lähtevät koloistaan raatohampaat irveessä kielikylpyjen kimppuun, vaikka kielikylpy on valinnainen opetusmuoto, ja näin ollen vapaan kielivalinnan hengen mukainen hanke, eikö vain? Tämän lisäksi voisi olla oletettavissa, että kielikylpyjen yleistyessä pakollinen ruotsi voitaisiin nykymuodossaan poistaa – mitä kansan enemmistö toivoo, suuri osa suomenruotsalaisista hyväksyy ja pääministerin puolueessa, joka oli viime vaaleissa Suomen suurin puolue, laajasti toivotaan.

Mutta silti muutama tappajahai iskee silmät kiinni kaikkeen, joka vain haiskahtaa surulta.

TMK
Viestit: 609
Liittynyt: 01.11.2013 03:43

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#22 Lukematon viesti Kirjoittaja TMK » 22.06.2014 14:08

Jan-Erik Andelin kirjoitti:...Yleinen fennoilu on sitten se ruotsinkielisen elementin näivettäminen ja pidemmän päälle poistaminen tästä maasta. Mielestäni sellaista keskustelua olisi vkv-idean kannalta järkevää käydä sitten muissa foorumeissa, eikä täällä.

Nythän, JV, useampi meidän keskustelukumppaneistamme lähtevät koloistaan raatohampaat irveessä kielikylpyjen kimppuun, vaikka kielikylpy on valinnainen opetusmuoto, ja näin ollen vapaan kielivalinnan hengen mukainen hanke, eikö vain? Tämän lisäksi voisi olla oletettavissa, että kielikylpyjen yleistyessä pakollinen ruotsi voitaisiin nykymuodossaan poistaa – mitä kansan enemmistö toivoo...
Jos "ruotsinkielinen elementti näivettyy", niin se on ihan ruotsinkielisten oma asia. En edes tiedä, mitä se on, koska en siihen koskaan törmää, eikä sen pönkittäminen ole minun asiani. Verorahaa siihen näytetään käytettävän ihan riittävästi.

Vaikea on myös olla olematta "ruotsivastainen", jos ja kun kerran puhe kielikylvyistä on vain ruotsin kielikylpyihin panostamista. Ruotsi ei muutu tarpeellisemmaksi itä-Suomessa, vaikka lapset laitettaisiinkin vapaaehtoiseen ruotsin kielikylpyyn tai heille sellaista tarjottaisiin. Monellekaan ei olisi siitä yhtään mitään hyötyä, mutta valtion varoja tietenkin tulisi tehokkaasti käytettyä. Onko se sitten oikein, että jo nytkin rikkaampia etelän ja lännen alueita näin tuettaisiin idän kustannuksella? Sillä en voi uskoa, että idän kunnat vapaaehtoisesti tarjoaisivatkaan ruotsin kielikylpyä, vaikka siihen jotain tukea tulisikin, sillä siitä tuskin tulisi kovin suosittua. Eri asia tietenkin olisi, jos kyseessä olisi englanti tai venäjä. Ja kuten itsekin oletat, että "kielikylpyjen yleistyessä pakollinen ruotsi" voidaan poistaa, niin eihän silloin kyse voi olla venäjän kielikylvystä.

Tosin, sen verran suomivastaisuutta olen lukenut suomenruotsalaisilta, että ehkäpä tosiaan alan olla ruotsivastainen. En edes kääntänyt selostusta ruotsinkieliseksi, vaikka telkkarista kuului Mertaranta. Aikaisemmin sen tein.
Viimeksi muokannut TMK, 22.06.2014 14:19. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#23 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 22.06.2014 14:13

Tietenkin kielikylpy neutraalina käsitteenä on vapaan kielivalinnan hengen mukainen hanke!
Mutta nyt RKP on ominut sen palvelemaan valtapoliittisia päämääriään, pyrkimystä lisätä ruotsinkielisyyttä ja pienentää suomen kielen asemaa, mikä nähdään uhkana ruotsinkielisyydelle.

Ahvenanmaalla tuo pyrkimys on nähty räikeimpänä, kun sinne haettiin Kansainliitolta takuu ruotsinkielisyyden suojelemiseksi siellä ikuisiksi ajoiksi ja saarten alkuperäisen suomenkielisyyden täydelliseksi alasajoksi. Tuo suomen kielen jahtaus on käsittämätöntä, jopa voisi sanoa vihaa suomea kohtaan, koska suomen kieli on jo lähtökohtaiseksi pienempi kieli kuin ruotsi.

Jan-Erikiä mukaillen voi todeta, että ruotsinkielisen eliitin puolella ”muutama tappajahai iskee silmät kiinni kaikkeen, joka vain haiskahtaa” siltä, että koko suomenkielinen väestö ei mahdollisesti halua eikä suostu opiskelemaan ruotsia, eikä hyväksy ruotsia pätevyysvaatimukseksi kaikkiin korkeimpiin julkisiin virkoihin, eikä minkä tahansa ammattipätevyyden saamisen edellytykseksi. Stubbin hallitusohjelmassa näkyy tuo "tappajahain" touhu selvästi.

Samaan aikaan Ahvenanmaalla ja Ruotsissa on täysin ok kieltäytyä opiskelemasta pakollista suomea. Miksi, Jan-Erik, et nimittele heitä tappajahaiksi, tai pedoiksi jotka ovat ”lähteneet koloistaan raatohampaat irveessä” suomenkielisyyden kimppuun?

Valitettavasti keskellä kauneinta suvea käymme näin ikävää väittelyä. Mistähän se johtuu? Ainakin me suomenkieliset vapaan kielivalinnan kannattajat haluamme pelkästään elää rauhassa, päättää itse omista asioistamme, ilman että meidän valintoihimme puututaan, ilman että meitä määräillään toisen kieliryhmän taholta.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#24 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 22.06.2014 18:57

Hannu Jussi kirjoitti:Monikielinen opetusministeri Krista Kiuru (joka julkisesti ei ole puhunut muuta kuin suomea) on luvannut ne 3000 uutta opiskelupaikkaa suru-opettajille, kylvettäjille tai kuppaajille.
3000 paikkaa on melko runsas luku, koska se tarkoittaisi sitä, että kaikki suruopiskelijat lähtisivät kielisuihkuttamaan suomenkielisiä, eikä enää valmistuisi ainuttakaan diplomiekonomia.
Jan-Erik Andelin kirjoitti:Mitä vikaa kielikylvyssä on? Sehän on paitsi suosittu ja toimivaksi koettu, niin myös vapaaehtoinen opetusmuoto.
Toki. Nyt vain on kysymys resursseista. Muistatko taannoin:
Jan-Erik Andelin kirjoitti:
Mikä on se keskeinen ongelma, joka syntyy siitä, että peruskoulussa voisi valita englannin jälkeen toiseksi kieleksi yhden esimerkiksi ryhmästä ruotsi, ranska, saksa ja venäjä?
Raha. Se on todennäköisesti raha.
Kielivapaus ei periaatteessa maksa yhtään nykyistä pakkoa enempää (ja turhan pakkovirkaruotsin purku toisi silkkaa säästöä), sen sijaan jatkuvat "lisää ja varhemmin ruotsia"-hankkeet kyllä maksavat. Miten siitä rahasta ei ole koskaan pulaa, kun pitää vahvistaa ruotsinopetusta (ne pienet A-ruotsin ryhmät ovat jo nyt melkoinen kuluerä, nyt niitä yritetään kalliiksi tulevien kielikylpyjen kautta saada lisää), mutta kun nykyiset resurssit pitäisi jakaa uudelleen perheiden todellisten toiveiden mukaan, niin pienikin jousto on muka liian kallista, vaikka todellisuudessa syntyisi säästöjä, kun kieliä opetettaisiin ennemmin tarpeen kuin pakkomielteen mukaan.

En tietenkään vastusta vapaaehtoista ruotsinopetusta - mutta vapaaehtoista ruotsin kielikylpy on vasta sitten, kun sille on edes jokin muu kielikylpy vaihtoehtona ja näin tiedetään paremmin, mitä perheet kieltenopetukselta toivovat.

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#25 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 22.06.2014 20:35

Hansa kirjoitti:Mutta nyt RKP on ominut sen palvelemaan valtapoliittisia päämääriään, pyrkimystä lisätä ruotsinkielisyyttä ja pienentää suomen kielen asemaa, mikä nähdään uhkana ruotsinkielisyydelle.
Tämä ei nyt perustu ihan tarkkaan tietoon. Ruotsinkielinen kielikylpy perustetaan kunnan suomenkieliseen koulutoimeen, useimmiten kaksikielisessä kunnassa. Suomenkielistä koulutointa, jossa päätökset kielikylvyn perustamisesta tehdään, hallinnoidaan yleensä sivistys- tai vastaavan lautakunnan suomenkielisessä jaostossa, jossa RKP:llä harvoin on edes jäseniä. Jos taas täysin yksikieliseen kuntaan perustetaan kielikylpyä, RKP:llä usein ei välttämättä ole edes valtuutettua valtuustossa. Näin ollen RKP voi loppupäässä olla - tietysti - myötämielinen ruotsinkielisten kielikylpyjen perustamiselle, mutta ei juuri vaikuta niiden syntyyn.

Kun taas suomenkielisiä kielikylpyjä perustetaan, ne perustetaan ruotsinkieliseen koulutoimeen, jossa RKP:llä on esim. kaksikielisessä kotikaupungissani 4 paikkaa 7:stä. Jolloin RKP myötävaikuttaa niiden syntyyn, niin kuin onkin tapahtunut Raaseporissa ja Pietarsaaressa.

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#26 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 22.06.2014 20:49

Ja jatkoksi vielä: onko ruotsinkielinen kielikylpy nyt sitten RKP-läisyyden tyyssija paikkakunnalla? Ei mielestäni. Koska itse olen suomenruotsalainen ei-RKP-läinen uskon kyllä haistavani nyanssit tässä asiassa.

Naapurikunnassa Sipoossa on yli 15 vuotta toiminut ns. täysi kielikylpykoulu (kaikissa luokissa ruotsinkielistä opetusta suomenkielisille lapsille, yleensä kielikylvyt ovat vain luokkina ns. tavallisessa koulussa). Koulu ei minusta millään edusta vanhan maamiespitäjän vanhoillista RKP-kulttuuria, joka lähinnä oli eristämässä kuntaa omaksi peltoreservaatiksi aivan Helsingin tuntumassa. Jos jotain poliittista leimaa kielikylpyprojektiin löisi, niin koulun toiminnan takana olisi sitten mieluummin yrittäjyyttä, keskimääräistä parempaa koulutustasoa tai lievää kokoomuslaisuutta edustavat perheet. Tämäkin on lievän yleistävää, koska oppilaat käyvät tätä Leppätien koulua-Alvägens skolaa monella eri taustoilla.

Sipoossa tiedoksi 36 % väestöstä on ruotsinkielistä.

masa
Viestit: 205
Liittynyt: 05.04.2013 18:58

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#27 Lukematon viesti Kirjoittaja masa » 22.06.2014 20:58

Andelin kirjoitti:
vaikka kielikylpy on valinnainen opetusmuoto, ja näin ollen vapaan kielivalinnan hengen mukainen hanke, eikö vain? Tämän lisäksi voisi olla oletettavissa, että kielikylpyjen yleistyessä pakollinen ruotsi voitaisiin nykymuodossaan poistaa .
Minihallitusneuvotteluissa hyväksytyn kielikylpykoulutuksen tavoitteena voitaneen olettaa olevan sen, että ruotsin opettaminen aloitetaan ala-asteen ensimmäisinä vuosina tai jo päiväkodeissa. Olisiko näin rehellisempää puhua ruotsinkylvyistä kielikylpyjen sijaan?

Kielten opiskelemisen aloittaminen nykyistä aiemmin kehittyneellä kielikylpykoulutuksilla olisi ehdottoman kannatettavaa. Minihallitusneuvotteluissa hyväksytty esitys ruotsinkylvyistä taas on kansakunnan voimavarojen tuhlaamista; Suomessa kun ei ole ruotsin osaamisen vajetta eikä ruotsi ole suomenkielisille koululaisille tärkein vieraskieli.

Kielikylvyt tulisi järjestää joko valinnaisessa kielessä, jos tämä ei ole mahdollista, niin ensisijaisesti englannissa. Mutta Suomessa kieliopinnot päätetään puolue- ja kielipoliittisin perustein, sen sijaan , että mietittäisiin mikä on koululaisille paras vaihtoehto (ja samalla koko kansakunnalle)

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#28 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 22.06.2014 21:49

Tässä tarkistin asian kielipolitiikan syväkurkulta. Ministeriöiden jargonissa

- kielikylvyllä tarkoitetaan suomeksi, ruotsiksi tai saameksi annettavaa opetusta, muusta käytetään termiä "opetus vieraalla kielellä" tai CLIL (Content and Language Integrated Learning)

- kielikylvyllä tarkoitetaan opetusta, jota annetaan vain alueilla, joissa opetuskieli esiintyy myös oppilaan lähiympäristössä koulun ulkopuolella

Eli kirjaus "koko Suomeen" levitettävästä kielikylpyverkostosta tarkoittaa käytännössä vain kaksikielisiä alueita, tai paikkakuntia missä on selkeä mainittujen kielten kielivähemmistö.

NRR
Viestit: 9999
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#29 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 22.06.2014 22:03

Jan-Erik Andelin kirjoitti:Tässä tarkistin asian kielipolitiikan syväkurkulta. Ministeriöiden jargonissa

- kielikylvyllä tarkoitetaan suomeksi, ruotsiksi tai saameksi annettavaa opetusta, muusta käytetään termiä "opetus vieraalla kielellä" tai CLIL (Content and Language Integrated Learning)

- kielikylvyllä tarkoitetaan opetusta, jota annetaan vain alueilla, joissa opetuskieli esiintyy myös oppilaan lähiympäristössä koulun ulkopuolella

Eli kirjaus "koko Suomeen" levitettävästä kielikylpyverkostosta tarkoittaa käytännössä vain kaksikielisiä alueita, tai paikkakuntia missä on selkeä mainittujen kielten kielivähemmistö.
Olisi parempi käyttää nimitystä "kielikylpy" kaikesta "vieraskielisestä varhaiskasvatuksesta" joka jatkuu "vieraalla kielellä opetuksena". Näin se ymmärretään myös wikipediassa: http://fi.wikipedia.org/wiki/Kielikylpy. Englanniksi puhutaan käsitteestä "language immersion" http://en.wikipedia.org/wiki/Language_immersion.

Mikä on syynä siihen, että yleisesti tunnettu sana "kielikylpy" saa meillä tarkoittaa vain kielikylpyä ruotsiksi, saameksi tai suomeksi?

Suomikylpyjä ei taida olla kovin monessa paikassa?

Jan-Erik Andelin
Viestit: 1150
Liittynyt: 30.01.2013 21:45

Re: Kielikylpykoulutusta laajennetaan koko Suomen alueelle

#30 Lukematon viesti Kirjoittaja Jan-Erik Andelin » 22.06.2014 22:24

NRR kirjoitti:Mikä on syynä siihen, että yleisesti tunnettu sana "kielikylpy" saa tarkoittaa vain kielikylpyä ruotsiksi, saameksi tai suomeksi?
Minusta tuntuu, että sillä tarkoitetaan tarkemmin harkittua 9:n vuoden "menetelmää", kun taas esim. englanninkielisinä syntyvät vastaavat ratkaisut, Eurooppa-, IB-, kansainväliset koulut, ovat enemmän "villejä". Tietolähteeni mukaan näitä syntyy omalla painollaan siinä tahdissa, ettei valtiovalta ole halunnut erikseen lähteä nimenomaan niitä edistämään.
NRR kirjoitti:Suomikylpyjä ei taida olla kovin monessa paikassa?
Minun tietääkseni vain Raaseporissa ja Pietarsaaressa.

Tässä vuodelta 2011 katsaus missä toimii kielikylpyjä tms. toisella kielellä opetusta antavia laitoksia (tässä taitaa myös päiväkodit olla mukana):

Sininen = jollakin kotimaisella kielellä annettava opetus
Oranssi = vieraalla kielellä annettava opetus
Vihreä = sekä että

Kuva

Vastaa Viestiin