Erään helsinkiläislukion ruotsinope, nuori mies, on tuotu kertomaan, ettei tosiaankaan olisi kivaa, jos joku opettaja koululla ryhtyisi jakamaan materiaalia, jossa puhuttaisiin ruotsin vapaaehtoisuudesta.
- Tämä on niin yhtä ainetta vastaan. Uskonpa, että taustalla voi olla tietty vihaideologia ruotsalaisia, Ruotsia ja suomenruotsalaisia kohtaan, hän sanoo.
Hän ei näe, miten vapaa kielivalinta ylipäätään olisi mahdollista Vapaa kielivalinta r.y.:n tapaan.
- En usko, että olisi riittävästi päteviä opettajia, sillä tilannehan on jo sellainen, että useimmat opettajat valitsevat englannin tai ruotsin sivuaineeksi opiskellessaan.
Orsilaakin on haastateltu ja hän kertoo, että on tarkoitus kertoa lukiolaisille joustamattoman kielipolitiikan haitoista. Tavoitteena on tehdä ruotsista vapaaehtoinen kieli koulussa, niin että oppilaat voivat valita jonkin muun kielen sen sijaan, esimerkiksi espanjan.
Orsila puhuu hyvin: - Moni (kielissä) heikompi oppilas ei kannata kahden kielen pakollisuutta. Osalle oppilaista voi myös olla motivaatiokysymys, että toinen vieras kieli olisi jokin muu kuin ruotsi. Tärkeintä on pystyä asettumaan toisen ihmisen tilanteeseen tässä kysymyksessä!
Kiitos ja ruusuja tästä lausunnosta!
Kommenttijonossa jo kauhistellaan. Nähdään jopa, että moinen valistus olisi työtä kaksikielisyyttä ja siten myös perustuslakia vastaan ja ehdottomasti LAITONTA

Erittäin hyvä kamppanja! Loistavaa! Kiitos!