Pakkoruotsilla täytyy olla oma outo filosofiansa

[NRR]

Pakkoruotsin kannattajissa on merkillinen kaksijakoisuus. Toisaalta voidaan ihailla tolstoilaisuutta, Gandhia, kansalaisaktivismia ja vapaata aloiteoikeutta politiikassa, puhua siitä, miten kansalaisten pitäisi päästä oikeasti ohjaamaan puolueita puolue-eliitin ohi, kokemaan, että he voivat oikeasti ratkaista asioita. Toisaalta nähdään, että suomalaisille nyt vain on parasta, että pakko jatkuu, lujittuu ja lavenee.


Olen miettinyt erityisesti filosofi Thomas Wallgrenia. Wallgren yritti pari vuotta sitten vaalikoneessa selittää kannatustaan pakkoruotsille näin:

"Pohjoismainen identiteetti on kaikille suomalaisille merkittävä voimavara. En usko että pohjoismaisuuden heikentämisestä Suomessa on kenellekään mitään etua. Kaikilla suomalaisilla tulee säilytttää yhtälainen oikeus ruotsin kielen oppimiseen. Valinnaisuuden lisääminen kouluissa johtaa helposti heikompien oppilaiden tulosten heikkenemiseen ja eriarvoistumiseen."


Viime vuonna Thomas Wallgren ja Alexis Kouros olivat radio-ohjelmassa keskustelemassa otsikolla "Suomenruotsalaisuus on arka asia".

Minusta Wallgren ja Kouros toistivat tuttua kaavaa: He maalasivat vastauksissaan kuvaa kielipolitiikan kriitikoista, "suomalaisista", jotka eivät halua monikulttuurisuutta ja jotka ovat kiinni "yksi kansa, yksi kieli" -ajattelussa. He puhuivat ikään kuin vain tietty vähemmän valistunut porukka olisi kyseenalaistanut ruotsin kielen aseman eikä kyseessä olisi gallupista toiseen vuosikausia jatkunut kritiikki, joka nyt on ulottunut myös maahanmuuttajien joukkoon.

He tiesivät olevansa keskustelussa, jonka lähtökohtana olivat Umayya Abu-Hannan ajatukset, joita mm. HBL oli vastikään julkaissut. Umayya sanoi, että "Suomi on erittäin vaikea monikulttuurisuusnäkökulmasta, koska meillä on valtaväestön lisäksi erittäin vakiintunut ja hyvin vallassa oleva vähemmistö ruotsinkieliset - ruotsinkielisten on lähdettävä mukaan vähentämään ruotsinkielisten asemaa..." - Kohteliaasti Wallgren ja Kouros väistivät tämän kuten kaikki muutkin oleelliset kysymykset.

Wallgren myönsi eliitin kohdalla kielirakenteen olevan vinoutunut mutta korosti suomenruotsalaisuuden vähemmistöymmärrystä ja niin ikään tuntui luokittelevan kielipolitiikan kriitikot myös monikulttuurisuuden ja monikielisyyden kriitikoiksi:

- RKP:ssä on tendenssi, joka mua pikkusen harmittaa - RKP korostaa omaa erityisasemaansa ruotsinkielisten aseman ajajana - RKP:n tulisi tunnustaa, että suomenruotsalaista politiikkaa tekevät monet ihmiset muissakin puolueissa
- Ryhmällä, jolla on oma vähemmistökokemus, on helpompi ymmärtää vähemmistöpolitiikkaa --- näissä kysymyksissä RKP on meille hyvä kumppani --- Omakohtainen kokemus herkistää samaistumaan muihin ihmisiin, jotka esim. ihonvärin takia saavat turpaansa kadulla ---
- Euroopassakin kaikki kansallisvaltiot Portugalia ja Islantia lukuunottamatta ovat monikielisiä ja monikulttuurisia ---
- Yhteiskunnan olemus on se, että erilaiset ihmiset elävät yhdessä --- Erilaisuudet myös tuottavat konflikteja, mutta tuottavat myös rakkautta ---
- Epävarmuudessa --- saatetaan etsiä syntipukkeja ---
- Meille tulee lisää maahanmuuttajia, se on kohdattava ---
- Oikeudellisessa mielessä molemmilla kieliryhmillä on samat oikeudet --- eräässä mielessä ruotsinkielisten asema on huonompi --- Helsingissä --- palvelut ovat kauempana --- lisäksi --- kun minä sairastun --- on epätodennäköistä, että saan hoitoa omalla äidinkielelläni --- ruotsinkielisten asema on jokapäivä selvästi heikompi --- historiallisesti ruotsinkielinen väestö on yliedustettuna ollut eliitissä aina --- tämä asia on tärkeä tuoda esille --- pitää totuus tunnustaa --- useimpien ruotsinkielisten asema on aivan tavallisen rahvaan asema --- silloin kun Suomi syntyi --- suomenruotsalaisten kontribuutio on ollut merkittävä

Keskustelijat tuntuivat jakavan neljä näkemystä:

1) Se, mitä suomenruotsalaisen eliitin katsotaan tehneen historiassa maan hyväksi, on edelleen asia, jonka pitää näkyä suomenruotsalaisten asemassa. (Mutta pitääkö sen näkyä muiden ryhmien osattomuutena kielipolitiikan laatimisessa?)

2) Se, että suomenruotsalaisten käsiin päätyi melkoinen osa kansallisomaisuudesta Ruotsin vallan päättyessä ja sittemmin omaisuutta on kertynyt vielä lisää erityisesti suomenruotsalaisiin säätiöihin, antaa suomenruotsalaisille oikeuden käyttää vaikutusvaltaa ja rahaa oman ryhmänsä etujen valvomiseen. (Mutta voiko se antaa oikeuden omia kielipolitiikka?)

3) Erilaisuuden hyväksyminen on sitä, että sopeudutaan suomenruotsalaisten näkemykseen vähemmistöistä ja enemmistöistä ja erilaisuudesta. (Miksi suomenkieliset tai muut kieliryhmät eivät saa rakentaa omaa identiteettiään ja omaa osaamistaan omista lähtökohdistaan? Miksei kielipolitiikassa ole demokratiaa - voiko demokratian puute olla erilaisuuden hyväksymistä?)

4) Kun joku ilmaisee kriittisyyttä nykyiselle kielipolitiikalle pakkoruotsineen, hän osoittaa olevansa kykenemätön sopeutumaan monikulttuuriseen ja monikielistyvään maailmaan. (Miten voi asia kääntyä näin päälaelleen, miten suomenkieliset nähdään umpimielisinä monikulttuuriallergikkoina silloinkin, kun he haluavat nimenomaan rakentaa suomalaista monikulttuuria?)

Radio-ohjelma Kultakuume, syksyllä 2012
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuu ... 38202.html


Tänä syksynä nimienkeruun vapaaehtoiselle ruotsille saavutettua tavoitteensa Turun Sanomissa kysyttiin tunnelmia:

Filosofi Thomas Wallgrenin (sd.) mielestä pakollisen kouluruotsin puolesta tulisi työskennellä lujasti. Hän haluaisi palauttaa ruotsin pakolliseksi aineeksi ylioppilaskokeissa.
– On tärkeää miettiä, mitä pedagogisia menetelmiä voidaan käyttää opiskelumotivaation lisäämiseksi, mutta koulu ei saa olla yksin vastuussa asenteista ruotsia kohtaan.
http://www.ts.fi/uutiset/kotimaa/527273 ... inen+kieli


En ymmärrä, miten aatteellisesti onnistutaan nivomaan yhteen pakkoruotsi ja kunnioitus ihmisten erilaisuutta kohtaan monikielistyvässä Suomessa.

[NRR]

Kansalliskielten tukiyhdistyksen sivuilla on eduskuntavaalien aikainen teksti, jossa Wallgren perustelee pakkoa:
http://www.kansalliskielet.fi/ajankohta ... -ministeri

"Eduskuntavaaliehdokas Thomas Wallgren (sd.) puolestaan pelkäsi, että --- ruotsin kielen pakollisuudesta luopuminen johtaisi kansan entistä pahempaan kahtiajakoon.
–Markkinavoimat pitävät kyllä jatkossakin ruotsin kielen aseman vahvana Suomessa tietyiltä osin, mutta jos pakkoruotsista luovutaan, kansa jakautuu kahtia, sanoi Wallgren.
Wallgrenin näkymys sai tukea yleisöltä. Eräässä puheenvuorossa uskottiin vanhempien ennakkoluulojen ja koulutustaustan ohjaavan koululaisia kansantalouden kannalta typeriin valintoihin sitä varmemmin, mitä nuorempana nämä saavat itse tehdä valintoja."

Siis ruotsia vaativien "markkinavoimien" vahvuus tekee ruotsista niin välttämättömän, että ilman paperia ruotsin opinnoista (osaamistahan se ei tuo, kun osaamiselle ei ole tarvetta eikä kieltä voi ylläpitää luontevasti arjessa) jäisi yhteiskunnassa lapsipuolen asemaan! Ja tämä on ajattelun ammattilaisen päättelyä!

Mitä ovat "kansantalouden kannalta typerät valinnat", joita kaltaisemme valistuneet ja koulutetut aikuiset lapsillaan teettäisivät? Ranska? Venäjä? Espanja? Mitä EK asiasta on juuri sanonut?

[TK]

Kansa on jo jakautunut kahtia: pakkoruotsittajiin ja pakkoruotsin vastustajiin.

Pakkoruotsittajat ovat vähemmistönä, mutta heillä on (toistaiseksi) valtakoneisto, nöyräksi opetettu virkamiehistö, aivopesty suruväestö ja aivopesty pakkoruotsinopettajien joukko takanaan. Pakkoruotsittajilla on tukenaan valtaeliittiä sokeasti myötäilevä media. Kelpaa pakkoruotsittajien elvistellä skandinavismillaan, ruotsalaisuuden viikoilla ja muilla hullutuksilla.

Pakkoruotsittajat ovat pakkoruotsituksen turvin niskan päällä, mutta kuinka kauan he ajattelevat voivansa jatkaa suomenkielisen kansan kyykyttämistä?