vapaakielivalinta.fi

Lalli kirjoitti:Osaako joku kertoa, mistä löytyisi tiedotteessa viitattu Opettaja -lehti 10/2004? En yhtään epäile viittausta, mutta tällainen teksti olisi hyvä saada skannattuna itsellekin talteen.

Asiaa on käsitelty väitöskirjassa

Lappalainen, Antti
Peruskoulun opetussuunnitelman syntyprosessi ja peruskouluopetuksen johtamisjärjestelmän muotoutuminen. - Helsinki, 1985. - (Helsingin yliopiston opettajankoulutuslaitos. Tutkimuksia ; 28),

jonka lähdeviitteet myös ovat hyödylliset

ja kansanomaisemmin rinnakkaisteoksessa

Lappalainen, Antti
Kamppailu peruskoulusta. - 1985.

Peruskoulun puitelakia, johon määräykset kieltenopetuksesta sisältyvät, käsiteltiin eduskunnassa vuosina 1967-1968. Rafael Paasion hallituksen ((6 SDP, 5 Kesk, 3 SKDL ja 1 TPSL) esityksessä, jonka opetusministeri R. H. Oittinen toi eduskunnalle 21.4.1967 torjuttiin ajatus kahdesta pakollisesta kielestä pedagogisin perustein. Pääsääntöisenä pakollisena kielenä olisi englanti. Lähetekeskustelussa ja sivistysvaliokunnan pyytämissä asiantuntijalausunnoissa toisaalta kuitenkin tähdennettiin pakollisen ruotsin kielen tärkeyttä. Sivistysvaliokunta äänesti asiasta joulukuussa 1967, jolloin hallituksen esittämä yksi pakollinen kieli voitti hallituspuolueiden äänin 10-7. Jo helmikuussa 1967 RKP oli ottanut kantaa asiaa. Tällä taholla katsottiin, että yhden kielen järjestelmä saattaisi ruotsinkieliset koululaiset eriarvoiseen asemaan, koska heidän olisi olosuhteiden pakosta joka tapauksessa opiskeltava maan enemmistökieltä kun suomenkieliset voisivat keskittyä maailmankieleen. Eduskunnan perustuslakivaliokunnassa RKP:n edustajat vaativat lain käsittelyä perustuslain säätämisjärjestyksessä, mikä kanta jäi vähemmistöön. Asia sai julkisuudessa suuren huomion ja liittyi mm. silloin käymässä olevaan presidentinvaalikeskusteluun. Monet suomalaiset kulttuurihenkilöt puolustivat ruotsin kielen opetusta (mm. Helsingin yliopiston kansleri Paavo Ravila ja ylipormestari Lauri Aho Senaatintorin uudenvuoden puheessaan). Viimein myös presidentti (ja presidenttiehdokas) Urho Kekkonen antoi heille merkittävää sivustatukea puhuessaan RKP:n vaalitilaisuudessa 10.1.1968. Presidentinvaalien yhteydessä myös maan hallitus päätettiin panna uusiksi, ja RKP:lle tarjoutui mahdollisuus tulla mukaan hallitukseen. Puolueen puheenjohtaja Jan-Magnus Jansson ja sihteeri Patrik Lilius saivat ilmeisen vastahakoisen puolueväen hallitukseen menon taakse asettamalla ehdoksi kahden kielen opetuksen säilyttämisen. Uudessa Mauno Koiviston hallituksessa (6 SDP, 5 Kesk, 3 SKDL, 1 TPSL, 1 RKP) opetusministerinä oli Johannes Virolainen, joka oli pontevasti kahden kielen opettamisen kannalla. Tämä näkemys kirjattiin myös hallitusohjelmaan ja asian käsittely eduskunnassa alkoi uudelleen. Sivistysvaliokunnan uudessa äänestyksessä 13.3.1968 yhden kielen puolustajat voittivat 11-6, mutta kahden kielen puolesta äänesti nyt myös kaikkien hallituspuolueiden edustajia. Seuraavassa vaiheessa asiaa ryhtyi käsittelemään uuden hallituksen asettama ministerivaliokunta, johon kuuluivat Virolainen (Kesk), Grels Teir (RKP) ja Anna-Liisa Tiekso (SKDL). Työryhmä päätyi kompromissiin, jonka mukaan pääsääntöisesti kaikki opiskelivat kahta kieltä joskin huonosti ensimmäisessä kielessä menestyneillä olisi ollut mahdollisuus saada vapautus toisesta. Hallituspuolueiden päättävissä elimissä ja eduskuntaryhmissä mielipiteet asiasta jakautuivat, mutta kussakin enemmistö onnistuttiin taivuttamaan kahden kielen kannalle. Oppositiopuolueista kokoomusta mm. taivutteli keskeisten kaupan ja teollisuuden järjestöjen kirjelmä, jossa vaadittiin talouselämän etujen vuoksi kahden pakollisen kielen opetusta. Suuri valiokunta päätyi hallituksen ajaman kahden kielen taakse tiukan väittelyn jälkeen. Vaikka eduskunnan lopullisessa käsittelyssä vielä esitettiin vastaväitteitä, voitti hallituksen ajama kahden kielen sisältämä lakiesitys lopullisessa äänestyksessä 21.5.1968 taakseen 137 ääntä.
Antti Lappalainen arvioi käytyä kiistaa niin, että pedagogiset näkökannat hävisivät kulttuuri- ja puoluepoliittisille näkökannoille. Voittanut puoli korosti pohjoismaista suuntautumista, perinnettä ja maan virallista kaksikielisyyttä. Mitään muuta RKP:n painostuksen muotoa Lappalainen ei tunne kuin hallitukseen osallistumisen tai osallistumattomuuden, mikä lienee normaali politiikan tekemisen tapa. Uusi pääministeri Koivisto tarvitsi hallituksensa parlamentaarisen voiman lisäämistä mm. varmistaakseen tulopoliittiseen ratkaisuun liittyvän valtuuslain hyväksymisen eduskunnassa (näin Juhani Suomi teoksessaan "Taistelu puolueettomuudesta", s. 33). Toisaalta voi ajatella, että nimenomaan Keskustapuolue näki mielellään RKP:n hallituksessa, vahvistihan se porvarillista panosta sosialistienemmistöisessä valtioneuvostossa aikana jolloin eduskunta oli vasemmistoenemmistöinen. Kielikiistaa epäilemättä myös seurattiin Ruotsissa, mm. Ruotsin kouluylihallituksen pääjohtaja seurasi asian kolmatta käsittelyä eduskunnan lehterillä. Virolainen on useissa kirjoissaan selittänyt omaa kantaansa, perusteellisimmin kai kirjassa

Kolmas elämä / Kyllikki Virolainen ja Virolainen. - Porvoo, 1998.

Koulukaupungissaan monikielisessä Viipurissa hän oli yhteydessä moniin ruotsikielisiin ikätovereihin ja opiskeluvuosinaan Helsingissä hän vierasti yliopiston kiihkeätä kielitaistelua. Myöhemmin hän kertoo ottaneensa oppia entiseltä suomalaisuuspolitiikolta presidentti Paasikiveltä, jota vielä oli arvostellut ruotsalaisalueiden suojelemisesta karjalaisen siirtoväen asuttamisen vuosina sodan jälkeen. Paasikivi oli presidenttinä pitänyt äärimmäisen tärkeänä pohjoismaisten yhteyksien vaalimista ja sen yhtenä ehtona ruotsin kielen laajaa osaamista. Virolaisen mukaan Paasikiven kielipoliittinen testamentti oli: "Älkää heikentäkö ruotsin kielen asemaa kouluissa. Jos sen virheen teette, pelkään että kouluihimme tulee toinen vieras kieli eikä se varmasti ole espanja!" Huomattakoon, että Viljo Ripatin mukaan myös Virolaisen vastapeluri R.H. Oittinen niin ikään pohjoismaisten yhteyksien vaalijana oli alkuaan ajatellut, että ainoa pakollinen kieli olisi ruotsi (s. 256-257 teoksessa "R.H.Oittinen : työväen sivistäjästä koulun uudistajaksi". - 1992).

Muuta kirjallisuutta aiheesta (joka nyt ei ole ulottuvillani)

Peruskoulu : synty, kehittyminen ja tulevaisuus / Urho Somerkivi. - Vantaa, 1982.

Svenska folkpartiet 5 : 1956-1970 / Göran von Bonsdorf, Henrik Ekberg. - Helsingfors, 1997

Työryhmä päätyi kompromissiin, jonka mukaan pääsääntöisesti kaikki opiskelivat kahta kieltä joskin huonosti ensimmäisessä kielessä menestyneillä olisi ollut mahdollisuus saada vapautus toisesta.

TK kirjoitti: Mitä poliitikot pelkäävät? Käsittääkseni suurin osa poliitikoista tietää hyvin, että pakkoruotsi-systeemi syö suomalaista yhteiskuntaa sisältäpäin loiseläinten parven tavoin, mutta sairauteen ei uskalleta puuttua.

Mitä poliitikot pelkäävät?

Antti Lappalainen, Kamppailu peruskoulusta s. 125 kirjoitti:Koulunuudistustoimikunnan ehdotusta noudattaen hallitus esitti, että suomenkielisissä kouluissa luettaisiin englantia, mutta ruotsinkielisissä kouluissa voisi sen tilalla olla suomi. Kaupungeissa ja kauppaloissa, joiden asukasluku oli vähintään 20 000, voitiin osalle oppilaista opettaa englantia, osalle toista kotimaista kieltä.

Antti Lappalainen, Kamppailu peruskoulusta s. 134-135 kirjoitti:Käydyssä keskustelussa esitettyjä argumentteja vertailemalla voi havaita, että kahta kieltä kannatettiin lähes yksinomaan kulttuuripoliittisin tai puoluepoliittisin perustein. Tavallisimpia perusteita oli ruotsin välttämättömyys pohjoismaisessa yhteistyössä, tarve samastua skandinaviseen yhteisöön, Ruotsin ja Suomen yhteinen menneisyys ja maan virallinen kaksikielisyys. Hallituspuolueiden piirissä käydyissä keskusteluissa esitettiin usein myös puoluetaktinen peruste vaatimalla, että kansanedustajien tulee olla lojaaleja hallitukselle, "jossa on omia miehiä mukana".

Lalli kirjoitti:Nyt on Antti Lappalaisen Kamppailu peruskoulusta käsissä. Näin lyhyen tutustumisen perusteella vaikuttaa mielenkiintoiselta kirjalta!

Antti Lappalainen, Kamppailu peruskoulusta s. 125 kirjoitti:Koulunuudistustoimikunnan ehdotusta noudattaen hallitus esitti, että suomenkielisissä kouluissa luettaisiin englantia, mutta ruotsinkielisissä kouluissa voisi sen tilalla olla suomi. Kaupungeissa ja kauppaloissa, joiden asukasluku oli vähintään 20 000, voitiin osalle oppilaista opettaa englantia, osalle toista kotimaista kieltä.

Antti Lappalainen, Kamppailu peruskoulusta s. 134-135 kirjoitti:Käydyssä keskustelussa esitettyjä argumentteja vertailemalla voi havaita, että kahta kieltä kannatettiin lähes yksinomaan kulttuuripoliittisin tai puoluepoliittisin perustein. Tavallisimpia perusteita oli ruotsin välttämättömyys pohjoismaisessa yhteistyössä, tarve samastua skandinaviseen yhteisöön, Ruotsin ja Suomen yhteinen menneisyys ja maan virallinen kaksikielisyys. Hallituspuolueiden piirissä käydyissä keskusteluissa esitettiin usein myös puoluetaktinen peruste vaatimalla, että kansanedustajien tulee olla lojaaleja hallitukselle, "jossa on omia miehiä mukana".

Edeltävässä siis viitataan vuosien 1967-68 kielikiistaan. Onko keskusteluihin tullut jotain uusia argumentteja pakkoruotsin puolesta 45 vuodessa, kun maailma ympärillä on muuttunut?

Antti Lappalainen Kamppailu peruskoulusta s. 127 kirjoitti:Hallituksen kaavailut ruotsittomasta peruskoulusta eivät olleet RKP:n mieleen. Puolueen laajennettu keskushallitus käsitteli asiaa jo ennen hallituksen esityksen antamista ja katsoi, että esitetty kieliohjelma johtaisi suomenkielisten ja ruotsinkielisten oppilaiden eriarvoisuuteen. Peruskoulun suomenkieliset oppilaat voisivat lukea englantia, maailmankieltä, mutta ruotsinkielisen vähemmistön lapset joutuisivat olosuhteiden pakosta lukemaan vieraana kielenä suomea, joka oli muualla maailmassa merkityksetön. Kokouksessa esiintyi myös mielipiteitä, että tällainen tilanne on hallitusmuodon vastainen. Kokous laati asiasta julkilausuman, joka toimitettiin lehdistölle.

Lalli kirjoitti:

Antti Lappalainen Kamppailu peruskoulusta s. 127 kirjoitti:Hallituksen kaavailut ruotsittomasta peruskoulusta eivät olleet RKP:n mieleen. Puolueen laajennettu keskushallitus käsitteli asiaa jo ennen hallituksen esityksen antamista ja katsoi, että esitetty kieliohjelma johtaisi suomenkielisten ja ruotsinkielisten oppilaiden eriarvoisuuteen. Kokouksessa esiintyi myös mielipiteitä, että tällainen tilanne on hallitusmuodon vastainen. Kokous laati asiasta julkilausuman, joka toimitettiin lehdistölle.

Näin siis mitä ilmeisimmin vuonna 1967.