Olemme tietoisia surujen painostuksesta niitä kohtaan, jotka uskaltautuvat kannattamaan pakkoruotsin lakkauttamista. Monet varovat käyttämästä omaa nimeään kirjoittaessaan pakkoruotsin mielettömyydestä. Kirjoitetaan nimimerkein, kuten tälläkin palstalla tapahtuu.
Olisi kuitenkin tärkeää alkaa kirjoittamaan muistiin omia kokemuksia ja omia havaintoja surujen painostustoiminnasta. Jonakin päivänä pakkoruotsi poistuu ja leikki-kaksikielisyyden korttitalo luhistuu. Silloin aikalaisten kokemuksista kirjoitetaan kirjoja ja tarvitaan muistiinpanoja "pakkoruotsin sortokauden" kokemuksista.
Kaikenlaiset surujen toimet pakkoruotsin kannattajia kohtaan ovat mielenkiintoisia, vähäpätöisiltäkin tuntuvat teot. Havainnot menneiltä vuosiltakin niin pitkälle kuin muistaa. Yleisesti Manner-Suomen alueella tapahtuneet surujen teot ja myös omakohtaisesti koettu painostus. Voisi myös kertoa, millä alueella kirjoittaja itse on asunut, miten suuri surujen määrä on omalla asuinalueella ollut ( viewtopic.php?f=13&t=4618 ).
Voisi myös nyt hetikin alkaa jakamaan joitakin havaintoja keskustelun pohjaksi.