"Pakkoenglanti sortaa suomen kieltä ja internetti olisi tuhottava"

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 8513
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

"Pakkoenglanti sortaa suomen kieltä ja internetti olisi tuhottava"

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 03.11.2019 06:58

Tuoreessa Perjantai-ohjelmassa Keskisarja jyrisi sekä englantia että nettiä vastaan. Tässä erään blogistin kuvaus aiemmasta kohtaamisesta Keskisarjan kanssa:
Teemu Keskisarja on viime vuosina hilannut ihtensä raskassarjalaiseksi historioitsijain joukossa. Kirjoissaan hän tuo esille synkänpuoleisia tapahtumia ja seikkoja, joista tavanomainen tutkimus monesti vaikenee. Markkinarako siis.
---
Kiven vahvuutena hän piti tavallisten suomalaisten puhekieltä, jota Kivi kuunteli eri tilanteissa ja käytti kirjoissaan. "Tässä hän oli ylivertainen aikanaan."

"Puhekieli on nykyisin surkastunut verrattuna 1800-luvun puoliväliin", sanoi Keskisarja. Hänen mielestään "pakkoenglanti" sortaa suomen kieltä. "Ja internetti olisi tuhottava."

Jo paljon ennen tilaisuutta oli joku sitä mieltä, että Keskisarjaa kuuntelisi syömättä pitemmän aikaa. Telkkarissa oon nähnyt miehen usein ja nyt eka kerran livenä. Tietokirjailija osasi myös puhepuolen, sitä tuli taukoamatta tunnin ajan ilman papereita sun muita luntteja, kädet verkkareihen taskuissa yleisön eessä trampaten.

Kuulijat vaikuttivat tyytyväisiltä välillä provosoivaankin tarinointiin. Ainoa kommentti kuului, että "parhaita esityksiä, mitä oon eläissäni kuullut ja nähnyt".
Keskisarja on armoitettu provosoija.

Koska minulle sekä englanti että netti ovat vapauden työkaluja, yritän kovasti ymmärtää, mitä tämä karismaattinen synkistelijä yrittää sanoa saarnatessaan lingua francaa ja yhteistä ajatushautumoa vastaan.

Tieteentekijöiden maaimassa on eurooppalaisen yliopistoyhteistyön myötä päädytty tilanteeseen, jossa opiskellaan, seminaaristetaan ja opinnäytellään englanniksi halusi sitä tai ei.

Näin englannista tai paremminkin opiskelijoiden avoimesta liikkuvuudesta on muodostunut suomea tiedekielenä nakertava järjestelmä. Mitä voidaan tehdä?

Tavalliselle opettajalle, putkimiehelle ja reppureissaajalle englanti on esteettömän maailmalla liikkumisen kieli - mutta mitä on tapahtunut tiedemaailmassa? Voisiko opiskelija/tutkija aina valita myös suomen, mikäli haluaisi?
Viimeksi muokannut NRR, 03.11.2019 07:18. Yhteensä muokattu 3 kertaa.

NRR
Viestit: 8513
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "Pakkoenglanti sortaa suomenkieltä ja internetti olisi tuhottava"

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 03.11.2019 07:02

Niiden puolesta, joiden oppimisvaikeus hankaloittaa kohtuuttomasti juuri englannin omaksumista kirjoitetaan Avoimen Yliopiston blogissa:

https://blogs.helsinki.fi/opiskelu-avoi ... nin-kieli/

Tämä oppimisvaikeuden omaavan näkökulma avaa aina silmiäni:
Hyvä ja paha englannin kieli

POSTED ON 25.10.2019 

”Kaikkihan puhuvat englantia”, on moni sanonut. Totta on se, että englannin kieli on vallannut yhä enemmän tiedettä kansainvälisenä kielenä. Kuitenkaan englanti ei ole kaikille helppo kieli, vaan joillekin se on jopa painajainen.

Itse kuulun vahvasti tuohon joukkoon, jotka ovat kokeneet suuria hankaluuksia ja vastoinkäymisiä englannin kielen vuoksi. ---

Itselläni englannin kieli on kehittynyt jonkin verran. Tässä kiitos kuuluu erityisesti internet-maailmalle, jossa olen voinut käyttää englantia harrastusteni yhteydessä. Kuitenkaan tieteellisten artikkelien kanssa se ei tunnu kehittyneen paljonkaan. ---

--- luettuani --- harvinaisemmista lukivaikeuksista --- eräs oli sellainen, josta tunnistin itseni. Se koski englannin kieltä ja konsonanttialueella olevaa kuulon alenemaa, joka minulla on. Tässä vaikeudessa ongelman tuottaa sana, jolla on useampi merkitys, sillä ymmärrän sen väärin suurin piirtein automaattisesti.

Vaikka englannin kieli yhdistää kansainvälisesti, pidetään tieteen avoimuutta myös tärkeänä. Tässä tapauksessa englannin kieli avaa ovia monille, mutta monien kohdalla (kyllä, tiedän muitakin sekä avoimessa että suljetulla puolella englannin kanssa vaikeuksissa olevia) se vähintään hidastaa ja pahimmassa tapauksessa jopa estää tieteen parissa toimimista. Toisaalta tilannetta ei ainakaan auta joidenkin tieteentekijöiden mielestäni varsin ylimieliset lausahdukset, joissa todetaan, että kaiken tulisi olla englanniksi tai suomenkielinen työ ei ole meriitti.

Surullista on se, että me, joille englannin kieli tuottaa hankaluuksia, joudumme kärsimään, kun joudumme tekemään tuplatyötä. Ei riitä, että pohdimme asioita, vaan joudumme käyttämään energiaamme englannin kielen prosessointiin. ---

--- En kuitenkaan ole nähnyt ainoatakaan tutkimusta englannin kielen vaikeuksista korkeakouluopinnoissa. Tässä olisikin vihje niin graduntekijöille, pitemmällä oleville tieteentekijöille ja miksei myös avoimille yliopistoille – tällainen tutkimus voisi avata monien tietoisuutta ja tuoda helpotusta oppimisvaikeuksien kanssa eläville. Yhdenvertaisuus kuuluu kaikille opiskelijoille ja myös tieteentekijöille.

Ystävällisin terveisin ---

TK
Viestit: 2082
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: "Pakkoenglanti sortaa suomen kieltä ja internetti olisi tuhottava"

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 03.11.2019 11:42

Ei vielä sanaakaan pakkoruotsista Keskisarjalta. Onko kysymys päivänpolitiikkaan puuttumisesta, jota Keskisarja näyttää välttelevän.

Keskisarja kantaa huolta suomen kielen huonosta tilasta. Syytä onkin kantaa huolta. Jos pakkoruotsi poistettaisiin, niin osa tunneista voitaisiin ohjata suomen kielen lisäopintoihin.

Yliopistomaailmassa ja tiedemaailmassa voitaisiin vaatia syventäviä suomen kielen opintoja kaikilta opiskelijoilta, myös englanninkielisissä opintokokonaisuuksissa. Englannin kielen käyttöä voisi vähentää, suomen kielen tulisi joka paikassa olla ensimmäisenä käytetty kieli.

Internettiä kyllä tarvitaan. Englantiakin kyllä tarvitaan. Täytyisi vain opetella niiden käyttöä.

Älypuhelimet voisi vaihtaa tavallisiin (vanhanaikaisiin) puhelimiin. Tämä varmasti osaltaan vähentäisi niin netin kuin englanninkin turhakäyttöä.

NRR
Viestit: 8513
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: "Pakkoenglanti sortaa suomen kieltä ja internetti olisi tuhottava"

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 03.11.2019 19:07

Hän puhuu pakkoenglannista vaan ei pakkoruotsista.

Sen sijaan hän viittaa jatkuvasti 1800-luvun kielitaisteluun myönteisenä asiana ja itseensä "kielikiihkoilijana" suomen kielen suhteen.

Tämä pätkä aikanaan hesarista:
KESKISARJAN historiakäsityksen avainsana on kielitaistelu.

1800-luvun fennomaanit eli suomen kielen ja suomalaisen mielen aktivistit olivat Suomen historian dynamo. Kielitaistelu synnytti kansallisen urheilun, talouden, demokratian ja kulttuurin, Keskisarja sanoo.
Mutta hän ei puhu tästä päivästä ja pakkoruotsista...

Vastaa Viestiin