Suomen kuvalehdessä Tiina Raevaara kuvailee, miten kaksikielisyys voisi olla hauskaa Vaasalaisen kirjallisuustapahtuman tapaan - jokainen puhuu omaa kieltään:
http://suomenkuvalehti.fi/blogit/tarino ... s-leikiksi
(voi kommentoida, jos on kirjautunut)
"Yksi LittFestin kantavista ideoista on olla oikeasti kaksikielinen tapahtuma. Kaksikielisyys ei siis tarkoittanut sitä, että mukana olisi sekä suomen- että ruotsinkielisiä ohjelmanumeroita. Kaksikielisiä olivat nimenomaan yksittäiset ohjelmanumerot. Itse oli keskustelijana paneelissa, jossa minun, suomenkielisen kirjailijan lisäksi oli kaksi ruotsia puhuvaa kirjailijaa. Paneelin vetäjä hoiti hommansa molemmilla kielillä. Olin kuuntelemassa myös toista keskustelua, jossa suomalainen ja ruotsalainen kääntäjä keskustelivat työstään. Käytetty kieli saattoi vaihtua muutaman sanan välein, ja suomen ja ruotsin lisäksi käytettiin englantia. Tapahtuma oli hirveän hauska. Kaksikielisyys oli leikkiä, jokaisen ulottuvilla oleva performanssi. --- Olen ennenkin kirjoittanut kaksikielisyyden eduista ihmiselle. Kahden kielen aktiivinen käyttäminen pitää aivot kognitiivisesti virkeinä: ”Kaksikieliset lapset pärjäävät yksikielisiä paremmin esimerkiksi tehtävissä, joissa pitää seuloa oleellista informaatiota ‘taustakohinasta’. Parantuneet taidot eivät näy pelkästään kielellisissä tehtävissä, vaan myös vaikkapa matematiikassa. --- --- Kaksikieliset lapset vaihtavat alusta asti kieltä varsin luontevasti kesken puhetta tai sommittelevat vaikkapa suomen sanoja muuten ruotsinkieliseen puheeseen. Ei ole mitään syytä, mikseivät aikuiset voisi suhtautua asiaan samanlaisella kepeydellä. --- Kun Suomessa puhutaan ruotsin kielestä, puhutaan ennen kaikkea erilaisista pakoista. Kielikeskustelumme on puhetta pakkoruotsista, virkamiesruotsista, ylioppilaskokeista, oppimääristä, kiintiöistä. --- Kielikylpyleikkikouluja aikuisille ja äkkiä! Kaksikielisyys tarvitsee imagonmuutoksen: sen pitää muuttua pakosta leikiksi."
Ihan kiva. Kyllä performansseja tarvitaan.
Surullista vain se, että tässä performanssit käsitetään samalla tueksi nimenomaan pakkoruotsille, jolle ei aitoja perusteita ole. Ilman että kaikki ovat pakkoruotsinsa lukeneet ei tietenkään voi järjestää pakkoruotsiperformansseja, joissa joku jotain olisi ymmärtävinään.
Nyt siis pitää lukea pakkoruotsi, jotta voisi osallistua tällaiseen performanssiin. Ollaan todella kaukana kieliosaamisen tarjoamasta hyödystä, uusista kulttuurialueista ja kaupanteosta, nyt riittää leikki. Kuitenkin useimmille peruskoulusta yliopistoon jatkuva pakkoruotsi on työläs, opintoja hidastava paketti, joka unohdetaan järkevän käytön puutteessa. Tuollainen työmäärä voisi tuottaa myös oikeasti tarpeellisia taitoja.
Suomalaisten tulee siis keskenään pitää suomi-ruotsi-englanti -tapahtumia, joissa kaikkia kieliä puhutaan sekaisin. Sen pitäisi tehdä meistä parempia jopa matematiikassa (kuitenkin ruotsinkielisten ja jopa maahanmuuttajien matematiikan opiskelu ei suju niin kovin hyvin, koska puolikielisyys taas ei auta minkään aineen opiskelua eikä kielipainotus tee paremmaksi matematiikassa).
Onhan tämä nerokasta. Kun yhtään järkevää perustetta pakkoruotsille ei ole, aletaan keksiä järjettömiä perusteita. Kyseessä on performanssikieli.
Aito performanssi syntynee vaikkapa Itä-Helsingissä, kun paikalliset puhuisivat rinnan kaikkia omia kieliään sekä suomea ja englantia. Siinä näkyisi myös monikielisyyden todellinen tilanne Suomessa.