Folktinget väittää lausunnossaan:
Kummankin kansalliskielen taito on nähtävä sijoituksena, ei kustannuksena kansakunnalle.
Pakollisessa toisen kotimaisen kielen opiskelussa kansakunnan varoja sijoitetaan huonosti tuottavaan kohteeseen ylimitoitetusti.
Suomenkielisten kannalta siinä on myös kyse pakko-otosta, jonka tuotto koituu vain pienen vähemmistön hyväksi.
Samalla estetään suomenkielisten varojen sijoittaminen kohteisiin, joista heille itselleen koituisi enemmän hyötyä.
Tuon sijoituksen ”tuotto” ei myöskään jakaannu molemmille kieliryhmille yhdenvertaisesti.
Suomen opiskelu on kiistatta ruotsinkielisille kannattava sijoitus, joka tuottaa heille suuren hyödyn, koska se auttaa työllistymisessä ja elämisessä yli 90% suomenkielisessä maassa.
Suomenkielisille sijoitus ruotsin opiskeluun ei kuitenkaan tuo läheskään yhtä suurta tuottoa, koska osaamiselle on Suomessa hyvin vähän kysyntää.
Suomenkielisille monen muun taidon opiskelu olisi paljon kannattavampi sijoitus, ja toisi paljon suuremman tuoton kuin ruotsin opiskelu.
Folktingetin lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Re: Folktingetin lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Kansalliskielistrategia laadittiin yksipuolisesti ja yksisilmäisesti ruotsinkielisten näkökulmasta. Se näkyy strategian laatineen toimikunnan jäsenistä, joista useimmilla on selviä kytköksiä ruotsin aseman vahvistusta ajaviin tahoihin.
Suomenkielisten näkökulmaa ei otettu huomioon yhdenvertaisesti.
Kansalliskielistrategiaa ei koskaan tuotu Eduskunnan suuren salin käsittelyyn hyväksyttäväksi tai hylättäväksi.
Siksi strategiaan ei voi viitata perusteluna ruotsin pakollisuudelle.
Kansalliskielistrategian laatijat ja heidän taustansa:
•Puheenjohtaja Jyrki Katainen – kannattaa pakkoruotsia jopa vastoin oman puoluekokouksensa päästöstä. Tosin ”Pääministerin johdolla” tarkoittanee sitä, että hän avaa ensimmäisen kokouksen ja allekirjoittaa viimeisessä kokouksessa työryhmän aikaansaannoksen, jolloin puheenjohtajuus käytännössä siirtyy varapuheenjohtajalle
•Varapuheenjohtaja Anna-Maja Henriksson – RKP:n kansanedustaja, oikeusministeri, entinen Svenska Finlands folktingetin pj, Ahtisaaren työryhmän jäsen
•Varapuheenjohtaja Velipekka Nummikoski, Kataisen valtiosihteeri.
•Pääsihteeri Paulina Tallroth valtioneuvoston kansliasta – ruotsinkielisten etuja oikeusministeriössä valvova hallitusneuvos, Ahtisaaren työryhmän jäsen
•Jäsen Niklas Andersson, sisäasiainministeriöstä – kristillisdemokraattien ruotsinkielisen erityisjärjestön puheenjohtaja 2007-, entinen työnantaja Åbo Akademi
•Jäsen Tapio Kosunen opetus- ja kulttuuriministeriöstä – kasvatustiet.tohtori, professori, opetusministeri J.Gustafssonin valtiosihteeri (Gustafsson on ilmoittanut vaalien jälkeen kannattavansa pakkoruotsia, ennen vaaleja ilmoitti vastustavansa)
•Jäsen Jarmo Lindén opetus- ja kulttuuriministeriöstä – Arhimäen valtiosihteeri, toiminut kulttuuriministeri Claes Anderssonin erityisavustajana
•Jäsen Katariina Poskiparta ympäristöministeriöstä – vihreät, toiminut työministeri Anni Sinnemäen poliittisena valtiosihteerinä, vastannut Vantaalla maahanmuuttoasioista
•Jäsen Timo Lankinen – Opetushallituksen pääjohtaja, Svenska Nu lobbausjärjestön jäsen, ehdottanut peruskoulun tuntijaon uudistuksen yhteydessä ruotsin kielen pakollisen opiskelun aloittamista jo kuudennelta luokalta, Ahtisaaren työryhmän jäsen
•Jäsen Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma – Kuntaliiton toimitusjohtaja, valtiotiet.lisensiaatti Åbo Akademista, Ahtisaaren työryhmän jäsen
•Jäsen Aki Lindén – Toimitusjohtaja Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiristä, LL, valtiotiet. maisteri, Ahtisaaren työryhmän jäsen
•Jäsen Camilla Gunell – Ahvenanmaan maakuntahallitus (Ahvenanmaa on yksikielisesti ruotsinkielinen, mihin sen edustajaa tarvitaan kaksikielisyysstrategiassa?)
•Hankkeen pysyvä asiantuntija on ohjelmapäällikkö Markus Österlund – Svenska Finlands folkting, Rkp, Ahtisaaren työryhmän sihteeri
http://www.sampoterho.net/?p=1768

Mielestäni kansalliskielistrategia on epäpätevä paperi, koska siitä ei ole keskusteltu eduskunnassa eikä siitä ole isossa salissa äänestetty. Omana mielipiteenäni sanoisin, että "laiton paperi", vaikka juridiset seikat ehkä juuri ja juuri saattaisivatkin hämärän rajamailla täyttyä.
Kansalliskielistrategia on pakkoruotsittaja-Kataisen hallituksen paperi.

-
- Viestit: 159
- Liittynyt: 29.04.2014 09:56
Re: Folktingetin lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Ihan vaan mielenkiinnosta, nyt kun on muutama päivä tuosta kulunut niin, vastasiko tuohon kukaan mitenkään?Jaska kirjoitti:Väänsin vastineen ja lähetin sen myös sähköpostitse kaikille sivistysvaliokunnan jäsenille ja varajäsenille
Re: Folktingetin lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Ei tietenkään.jänkäkoira kirjoitti:Ihan vaan mielenkiinnosta, nyt kun on muutama päivä tuosta kulunut niin, vastasiko tuohon kukaan mitenkään?Jaska kirjoitti:Väänsin vastineen ja lähetin sen myös sähköpostitse kaikille sivistysvaliokunnan jäsenille ja varajäsenille

Itse uskon, että avustajat lukevat postit ja pitävät tärkeimmistä kahdesta prosentista lyhyen suullisen briiffauksen eduskunnan käytävällä huippukiireiselle (Angry Birdsiä istuntosalissa) kansanedustajalle. Ne postit, jotka tulevat Tuiki Tärkeiltä Tahoilta, joilta voi tulevaisuudessa saada paikan jonkin suuryrityksen johtokunnassa kelpo osinkotuloilla, saavat sitten vastauksen parin viikon sisällä.
Ah, nuo kansamme jalot edustajat...
-
- Viestit: 159
- Liittynyt: 29.04.2014 09:56
Re: Folktingetin lausunto eduskunnan sivistysvaliokunnalle
Kyllä on laiskaa.Jaska kirjoitti:Ei tietenkään.
Itse uskon, että avustajat lukevat postit ja pitävät tärkeimmistä kahdesta prosentista lyhyen suullisen briiffauksen eduskunnan käytävällä huippukiireiselle (Angry Birdsiä istuntosalissa) kansanedustajalle.
Olisin luullut, että edes joku puoliautomatisoitu copy-paste "kiitos mielenkiinnostasti asiaa kohtaan" viesti olisi tullut.