Media on hiljaa, blogeissa puhutaan

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Media on hiljaa, blogeissa puhutaan

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 13.03.2012 19:25

Erilaisten blogien kirjoituksissa on hyviä kuvauksia heräämisestä pakkoruotsin järjettömyyteen. Tässä yksi

"Muistan yliopiston ruotsin kielen kurssin. Ylioppilaskirjoituksistani oli aikaa jo muutama vuosi ja samalla kurssilla istui edellisenä keväänä ruotsin kielen yo-kirjoittaneita. Siitä huolimatta kukaan ei tuntunut osaavan ruotsia. Minä takeltelin sanoissani, kun puhuimme ryhmissä ruotsia, ja siitä huolimatta tunsin olevani kurssin parhaita. Aloin miettiä ruotsin kielen opiskelun järjettömyyttä. Esimerkiksi: Olen kotoisin alueelta, jota saamelaiset asuttivat vielä 500 vuotta sitten. Osa esi-isistäni oli saamelaisia. Haluaisin osata jotain saamelaiskieltä yhtä hyvin kuin ruotsia. Miksei tämä ole mahdollista?"
http://poltoi.vuodatus.net/blog/3174770/pakkoruotsi

Tällaisen blogin kohdatessa kannattaa laittaa linkki tänne. Median hiljenemisestä huolimatta ihmisten vapaan kielivalinnan kaipuu nousee esiin näillä vapailla foorumeilla.