Kielipoliittisen kirjallisuuden rintamalla hiljaiseloa

[TK]

Kielipoliittisen kirjallisuuden rintamalla on ollut aika hiljaista. Uusia avauksia toivottaisiin.

Kirjastoista on kuitenkin lainattavissa 2000-luvulla ilmestyneet kolme teosta, joiden lukemisesta mieli kummasti virkistyy.

- Ilmari Rostila: Vapaaehtoinen ruotsi on hyvinvointietu.

- Marja Leena Lempinen (toimittanut): Nöyryyttävä kielilakimme.

- Marja Leena Lempinen: Agricolan lapset

[lpo]

Nyt olisi kyllä tilausta asiaa käsittelevälle kirjallisuudelle. Mediat eivät tästä kirjoita, mutta voisi kuvitella, että tässä olisi vähintään herkullinen aihe blogisteille. Ongelma on vaan saada kirjoitukset näkymään suuremman yleisön seuraamilla foorumeilla.

Tällä hetkellä puhutaan sen kokoluokan menoleikkauksista, että hyvinvointiyhteiskunnan selviäminen on vaakalaudalla. Mistähän johtuu, että jopa eläkkeiden leikkauksista voidaan puhua, mutta kaksikielisyydestä ei? Ettei vaan johtuisi hallituksessa roikkuvasta takiaispuolueesta, sekä vaikutusvaltaisista taustavaikuttajista? Eläkkeistä leikkaaminen on kuitenkin poliittinen itsemurha suurimmalle osalle poliitikkoja, mutta ruotsin aseman järkevöittäminen voisi jopa parantaa omaa kuvaa äänestäjien silmissä.

[Uusi kielipolitiikka]

Tutkimustieto ei liene varsinaisesti kirjallisuutta, mutta voisi olla hyvä kerätä tänne tutkimuksia ja tutkimuksiin pohjautuvaa lähdekirjallisuutta, jota voisi käyttää esim someväittelyn taustamateriaalina.

Ensimmäisenä tulee mieleen vuoden 2008 väitöskirja, jossa todettiin, että oli suuri virhe säätää virkamiesruotsi pakolliseksi jokaiseen tutkintoon.

Oma ketju tästä.