Raaseporissakin tuuli on kääntynyt

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Hillevi Henanen
Viestit: 2866
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Raaseporissakin tuuli on kääntynyt

#46 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 15.06.2025 14:19

Kielten osalta ongelma on englannin jyrääminen sekä ns. ”harvinaisten” kielten opiskelun vähentyminen. Samaan aikaan ruotsin opiskelu on pysynyt ennallaan, joten se ei ole syy kielivalikoiman kaventumiseen.
Siis sitä mukaa kun pakkoruotsia on kaiken maailman vippaskontein lisätty, ovat muut kielet jääneet yhä enemmän paitsioon.
Syy on siten muualla. Englannin ylivalta ainakin - mahdollisesti myös tuo vanha kunnon laiskuus.
Englannin "ylivalta" on muissa Pohjoismaissa vielä huomattavasti suurempaa kuin Suomesssa. Niissä ei taida olla muita pakollisia kieliä kuin juurikin Suomen kielipolitiikan peikko, englanti. Suomi taitaa olla ainoa jossa englanti ei ole pakollinen, ja on kyllä myönnettävä, että toivottomalta tuntuu surujen taistelu.
Jos englanti surujen mielestä on niin paha, niin miksi ihmeessä surut eivät ensimmäiseksi vapauta jälkikasvuaan sen vapaaehtoisesta opiskelusta, ja valitse pennuilleen jotakin niistä tärkeämmistä kielistä? Voivat valita vapaasti ihan minkä tahansa muun vapaaehtoisen kielen.

Tämä "laiskuus" toisen kotimaisen suhteen iskee onneksi lujasti myös suruihin, ja Ruotsi kiittää taas.
Suomenkieliset tulevat vallan mainiosti toimeen 95%:ssa aluettaan ilman neljän promillen puhumaa ruotsia kun taas surujen elintila kapenee sekä väkimäärän että alueen suhteen ilman suomen taitoa.

Kun perheemme kuopus siirtyi musiikkiluokalle, jäi vanhalle luokalle tasan yksi suomenkielinen lapsi.
Tuikiturhaa ruotsiahan sille luokalle tietenkin kaivataankin aikanaan kun maan pääkielikin on vielä hakusessa, ja sitä valtavaa kielivarantoa joka heillä on kodeissaan ei tietenkään lasketa miksikään.

Surujen logiikalla jos ei käyttökelvoton pakkoruotsi maistu, niin sitten ei tarvitse oppia mitään muutakaan.

Hillevi Henanen
Viestit: 2866
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Raaseporissakin tuuli on kääntynyt

#47 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 29.09.2025 20:58

Raaseporissakin iskee säästökuuri vaikka sinne on kymmenessä vuodessa mätetty kaksikielisyysrahaa 53 miljoonaa eli n. 3080€ surua kohti.

https://yle.fi/a/7-10085286

Förslag: Bibliotek och ungdomsgårdar stängs och kulturevenemang blir utan pengar i Raseborg

Ehdotus: Kirjastoja ja nuorisotaloja suljetaan ja kulttuuritapahtumat jäävät ilman rahaa Raaseporissa


Raaseporin on säästettävä rahaa, ja tämä vaikuttaa myös kulttuuri- ja hyvinvointialaan.

Torstaina kulttuuri- ja vapaa-ajanvaliokunta päättää ehdotuksesta leikata kulttuuri- ja urheilutarjontaa, jotta ensi vuonna säästetään hieman yli 650 000 euroa ja vuonna 2027 noin 700 000 euroa.

Jos kaupunki tekee ehdotuksen mukaisia ​​säästöjä, ne vaikuttavat muun muassa seniorien urheilumahdollisuuksiin, lasten kulttuuriin ja nuorten toimintaan.


Kommenttiosio on katkerahko ja parannusehdotuksia riittää.

Hillevi Henanen
Viestit: 2866
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Raaseporissakin tuuli on kääntynyt

#48 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 29.09.2025 23:07

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 09.06.2025 18:16
Yleisessä ilmapiirissä on kyllä selvästi havaittavissa koko ajan kasvavaa kyllästymistä nykyiseen kielipolitiikkaan, mutta yhteiskunnan rakenteet ovat niin luutuneita, ettei kansan enemmistön mielipiteellä ole mitään merkitystä.

Toivon, että osoittaudun pessimistiksi, olisin mielelläni väärässä tässä asiassa.

Mainittu esimerkki on hyvin kuvaava: ei ole mitään merkitystä, vaikka kunnassa ei ole yhtään ruotsinkielistä: velvoitteita ollaan koko ajan vaatimassa lisää..

Jos en olisi törmännyt tuohon tapaukseen oikeuskanslerinviraston sivuilla, olisin pitänyt sitä vitsinä..Pahkasika -materiaalina

Mutta se ei ole mikään vitsi, vaan nykyisen kielipolitiikan tyypillinen "hedelmä"..

Viittaukset kansalliskielistrategiaan ja muut liturgiat ..4 sivua tekstiä.
Koska tällainen törmääminen on tapahtunut? Tuostahan keskusteltiin paljonkin tällä meidän sivustolla ennen tämän nykyisen valtionapusysteemin käynnistämistä.
Ilahduttavaa että oikeuskanslerin virasto on ollut hereillä.

Vastaa Viestiin