Kondie on Twitterissä kuvannut myös sitä, millaisia toimia karjalankielisten suunnitelmissa nyt on, kunhan hankkeille saataisiin tunnustus ja rahoitus, tässä poimintoja:
Suomessa tulisi edes jossain päin olla karjalan opetusta kaikilla eri asteilla päiväkodista yliopistoon.
Kielipesiä ei voi pitää virtuaalisina, mutta peruskoulusta eteenpäin opetus voidaan hoitaa niin, että oppilaat eri puolilla maata käyvät samaa virtuaalista luokkaa/luokkia. Oleellisinta on, että opetus olisi virallinen osa koulutusjärjestelmää, eikä yhteisön itse järjestämää.
Suuria utopistisia visioita tässä vaiheessa on hankala tarjota, itse keskityn siihen, mikä on nyt realistista ja saavutettavissa. Alku olisi, että meillä olisi edes joku laillinen asema, joka tarjoaisi suojaa poliitikkojen mielivallalta ja pohjan pitkäkestoiselle elvytykselle. Eli visio on: tarvitaan lainsäädäntöä, pari opettajaa ja enemmän materiaaleja. Todella hyvään alkuun pääsisi alle miljoonalla vuodessa.
Samalla karjalaiskentän täytyy järjestäytyä demokraattisemmaksi, mutta tämä on yhteisön sisäinen keskustelu.
Itä-Suomen yliopistossa on opettajakoulutusta ja karjalan kielen ja kulttuurin opetusta. Sieltä onkin syntynyt uuden sukupolven karjalankielinen asiantuntijapolvi eri aloille.
Karjalankieliset eivät nykyään ole keskittyneet mihinkään tiettyyn osaan maata, sillä lähes kaikki perinteiset asuinalueet luovutettiin sodan jälkeen, ja väki evakuoitiin. Yksi hyvä kielipesäpaikka olisi esim. pääkaupunkiseudulla.
Kysymykseen "Entä jos saamet ja karjala nostettaisiin kansalliskieliksi?", hän vastasi:
Sellaista asemaa kohdin tässä pitääkin pyrkiä, samoin romanin suhteen. Pelkkä kirjaus ei tietysti vielä tee mitään, oleellisinta on se, mitä tämä tarkoittaa käytännössä. Mutta kielihierarkian madaltaminen on juurikin itse asian ytimessä.
Huomaan, että minulla on paljon opittavaa, tässä vähemmistökielien tilanteessa.