Oman näkemykseni koulujen kieltenopetustarpeista ja todellisuudesta kirjasin twitteriin Svenska nu -keskusteluun:
Ylessä saa poikkeuksellisesti keskustella aiheesta ja keskustelu on kyllä hyvin avointa: Pakkoruotsille ei sada hehkutuksia. Sen sijaan kerrotaan siitä, miten turhia ongelmia pakkoruotsilla luodaan erilaisille oppijoille, erilaisille taitoprofiileille. Kannattaa käydä lukemassa.
Oikeasti kieltenopetuksella menee hyvin:
Tunteja on vaikka lehmät söisi.
Englanti on rakastettu kieli, ehkä koulun suosituin lukuaine.
Valinnaiskieliäkin valittaisiin myös innolla, ellei kielten tuntimäärä täyttyisi alakoulusta alkavalla ruotsilla.
Vain pakkoruotsi ei toimi.
Kieltenopetuksen julkikeskustelu on jämähtänyt iloisen kehittämisen sijasta valitukseen, että halutaan opettaa ruotsia alakoulusta yliopistoon ihan jokaiselle - ja tämän lisäksi pitäisi lasten valita vielä kolmas ja neljäskin vieras kieli englannin rinnalle. Tavoite on järjetön.
Minkään muun aineryhmän opetustuntien määrä ei ole noussut eikä tule nousemaan lähivuosina niin kuin kielten. Mahdollisuuksia olisi vaikka mihin. Se, että nyt valitetaan englannin opiskelun intoa ja oppilaiden halua vielä syvällisempään englannin osaamiseen, on outo valinta.
Samalla on kokonaan unohdettu kieltenopetuksen todellinen haaste: vieraskieliset oppilaat ja heidän tarpeensa kotikielten opiskeluun. Pääkaupunkiseudulla joka neljäs koulun aloittaja on vieraskielinen. Muualla maassa on hajallaan lukemattomia vieraskielisiä. Tarvittaisiin live- ja
etäopetuksella heille kotikielen opetusta, jonka ei tarvitsisi perustua läsnä olevan opettajan kielitaitoon vaan ohjaukseen. Tunnit pitäisi saada osaksi koulupäivää, ei iltoihin ja pitkien matkojen päähän. Digiympäristöjen kautta olisi mahdollisuus materiaaleihin ja kontakteihin.