Rehellisyyden vyöry tulossa?

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Rehellisyyden vyöry tulossa?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 13.01.2019 16:51

Iltalehden näkökulma tykittää eräästä aiheesta:
Miksi edelleenkään ei uskalleta puhua ja mennä ongelman ytimeen? Taustalla on suomalaisten ääretön sinisilmäisyys ja siitä johtuva krapula, jota monet johtavat poliitikot, asiantuntijat ja mielipide-eliitti tuntee nyt nahoissaan.

Aina näihin päiviin asti z:n tavoittelu ja ihannointi on ollut Suomessa niin johtava teema, että sen varjolla on hyväksytty ja katsottu läpi sormien lähes kaikkia z:aan liittyviä ongelmia. ---

Aiheesta olisi pitänyt jo [joitakin vuosia sitten], tai itse asiassa jo paljon aikaisemmin, käydä normaali yhteiskunnallinen keskustelu. Sehän meillä osataan hyvin esimerkiksi silloin, kun puhutaan alkoholin haitoista. Kuolonuhrit ja haitat kulutukseen suhteutettuna on hyvin tutkittu ja julkisuuteen saatettu, kun aihepiiri nousee säännöllisin väliajoin keskusteluun.

Keskustelu z:sta kuitenkin padottiin vaikenemalla tai kuitattiin jopa rasismisyytöksillä, jos joku rohkea halusi nostaa ongelmia esille.Tilastotietoa oli kylliksi tarjolla ja vilkaisu [muualle] olisi varmasta pudottanut suomut monen silmiltä.Vahva tuntemukseni on, että ”tavallisen kansan” piirissä nämä ongelmat on tunnistettu jo pitkään ja tilanne herättää kasvavaa huolta, jopa raivoa.

--- Mikä itsenäinen maa lakaisee tällaisen kysymyksen maton alle?
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/7 ... c68a3f620c

Voisiko pykimys rehellisyyteen levitä aiheesta z aiheeseen kaksikielisyysnäytelmä?

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 13.01.2019 19:14

Voisiko pykimys rehellisyyteen levitä aiheesta z aiheeseen kaksikielisyysnäytelmä?
Tuskin, koska Suomessa pitää ensin tulla näkyviä systeemin uhreja, mieluummin runsaasti ruumiita
ennen kuin mitään tehdään politiikan muuttamiseksi.

Kaksikielisyysnäytelmän uhrit eivät tule omalla nimellään julkisuuteen eikä lapsiimme kohdistuvaa kielipoliittista
hyväksikäyttöä ole kriminalisoitu.. Joten turha toivo.

Mutta sama ajatuskulku toki tuli mieleen, kun tuon osuvan pääkirjoituksen luki.

Tähän asti kielipolitiikan "kriisiytyminen" on johtanut vain suomenkielisten ruotsivelvollisuuden koventamiseen.
Vuonna 1968 tuli pakkoruotsi, koska englannin asema kriisiytti ruotsin privilegion.
Viimeisin "kriisiytyminen" hoidettiin aikaistamalla pakkoruotsi ala-asteelle!

Omaa "kriisin ratkaisua" tarjosi myös pääministeri Sipilä,
joka ehdotti yo-pakkoruotsin palauttamista kaikille suomenkielisille, kun suomenruotsalainen edunvalvontakoneisto valitti,
että "virkamiehet eivät osaa ruotsia"..

Z on ollut ongelmana vasta noin 30 vuotta, ruotsin privilegio yli 800 vuotta!!
Taustalla on suomalaisten ääretön sinisilmäisyys
Keskustelu padotaan vaikenemalla tai kuitataan syytöksillä, jos joku rohkea haluaa nostaa ongelmia esille
”tavallisen kansan” piirissä nämä ongelmat on tunnistettu jo pitkään ja tilanne herättää kasvavaa huolta, jopa raivoa.
Touche!

SJONS
Viestit: 728
Liittynyt: 22.11.2017 12:24

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja SJONS » 15.01.2019 20:16

Mikä tukki Sampo Terhon suun? Vielä kielikokeiluneuvottelujen jälkeen hän riensi oitis kertomaan, että kielikokeilu etenee! Sen jälkeen on vallinnut täysi hiljaisuus.

Mistä johtuu, että Sampo Terho ei ole vienyt omaa kielipoliittista agendaansa eteenpäin hallituksessa? Onko mielipiteen vienyt sama kuin kaikissa muissakin puolueissa? Siniset jäivät taloudellisesti tyhjän päälle ja heille on luvassa samaa manna kuin muillekin pakkoruotsin kannattajille!???

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 15.01.2019 20:50

Johan Simon Elo totesi vähän aikaa sitten, että tällä hallituskaudella ei ole tulossa enää uusia kielihankkeita. 1) Kielipolitiikka ei kuulu varsinaisesti kulttuuri-, urheilu- ja eu-ministerin tontille. 2) Lienee kansanedustaja-ministerilläkin rajalliset mahdollisuudet polkaista hankkeita pystyyn, varsinkin kun kaikki muut keskeisissä viroissa olevat broilerit vastustavat ankarasti yrityksiä purkaa pakkoruotsi. 3) Terholla on varmaan muitakin kiireitä kuin pakkoruotsin purku ja 4) hän ei halunne leimautua yhden asian poliitikoksi.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 15.01.2019 21:06

Onkohan hesarin saagassa siitä, miten nykyinen hallitus muodostettiin, perää:
Vallan kammareihin ei perussuomalaisia ollut aiemmin kutsuttu. Nyt pääministeri Stubb ja tuleva pääministeri Sipilä odottivat Soinia.

Kolme ässää istuivat pöydän ääreen ja rupesivat jakamaan salkkuja.

Juha Sipilä otti suurimman puolueen puheenjohtajana pääministerin paikan. Se oli selvä asia.

Toisena pääsi valitsemaan Timo Soini, koska perussuomalaisilla oli yksi kansanedustaja enemmän kuin kokoomuksella.

Soini ilmoitti ottavansa ulkoministerin paikan.

Se tarkoitti, että Alexander Stubbille jäi valtiovarainministerin salkku.

Toinen kierros tehtiin samassa järjestyksessä. Keskusta otti ensin elinkeinoministerin, perussuomalaiset sitten puolustusministerin ja kokoomus lopuksi opetusministerin paikan.

Viidennellä kierroksella jaettiin viimeiset salkut. Sipilä oli päättänyt, että salkkuja oli jaossa vain 14. Keskustalle paikkoja tuli kuusi, perussuomalaisille neljä ja kokoomukselle myös neljä.

Sitten se oli ohi. Valta Suomessa oli jaettu.
https://www.hs.fi/kuukausiliite/art-2000005954413.html

Siis tarinan mukaan Soini valitsi paitsi ulkoministeriön ennen valtiovarainministeriötä myös puolustusministeriön ennen opetusministeriötä! 

Jos näin kävi, niin historiallinen mahdollisuus purkaa pakkoruotsi vesitettiin jo ennen Grahn-Laasosta!?

Terhosta olisi pitänyt tulla opetysministeri, mutta monentenako pakkoruotsin purku oli/on perussuomalaisten tärkeyslistalla?

Tietysti on muistettava, että elämme fake newsien aikaa. Ehkä tässäkään tarinassa ei ollut totuuden häivääkään.

Sitä paitsi eivät Lindström tai Häkkänen kumpikaan ole pystyneen oikeusministerinä pistämään alulle edes pientä selvitystä pakkoruotsin ja perustuslain väleistä.

Ketkä Kokoomuksessa tuuraavat RKP:tä?

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 15.01.2019 21:16

Soiniin henkilöityy minustakin persujen saamattomuus asiassa. Voisin ehkä äänestää sinisiä (vaikka ääneni meneekin todennäköisesti hukkaan), mutta riippuu ihan siitä mitä Soini tekee. Jos asettuu ehdolle eduskuntavaaleihin, niin mä en ehkä vaivaudu siinä tapauksessa ollenkaan äänestämään. En halua olla mukana auttamassa häntä takaisin eduskuntaan.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 16.01.2019 07:03

Nyt kyseenalaistetaan myös sopimustulkinnat ja juristit pääsevät mittelemään etiikasta. Esimerkiksi Iltalehti haastatteli kahta professiria.

Miesproffa (oikeus ja globalisaatio, HY):
Professorista suuri merkitys on sillä, kuinka Suomea koskevia kansainvälisiä velvoitteita tulkitaan. Tähän tasavallan presidenttikin mahdollisesti viittasi.

– Oma näkemykseni on, että kansainvälisistä sopimuksista voisi löytyä tulkinnanvaraa. Meillä on tässä ehkä liiallista puhdasoppisuutta on ollut,
---
ihmis- ja perusoikeuksiin liittyy aina punnintaa eli arvioidaan oikeutta toista oikeutta vastaan. --- tasavallan presidentin avaus on aiheellinen. Kansainvälisten sopimusten tulkinnassa on uudelleenharkinnan paikka...
Naisproffa (kansainvälinen oikeus, TY) vastaa toisin:
Suomella ei ole mitään liikkumatilaa kansainvälisten sopimusten puitteissa.
– En näe mitenkään mahdollisena, että jonkun ihmisryhmän osalta alettaisiin venyttää oikeuskäsitteitä. Ei oikeusvaltio voi sillä tavalla toimia. Jos halutaan lähteä oikeusvaltiokonseptista johonkin muuhun tapaan toimia, se on eri kysymys.---
Professori pitää ongelmallisena, että tasavallan presidentti nostaa kansainvälisten sopimusten liikkumatilan esille.
– Sopimus on sopimus ja siitä täytyy neuvotella kaikkien sopimusosapuolien kanssa, eikä niiden noudattamisesta voi alkaa yksipuolisesti venkoilemaan.
https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/3 ... ec5d788395

Olisiko paikallaan laajempi pohdinta perusoikeuksien tulkinnasta ja siitä, mitä toisilta voidaan vaatia ja syntyykä yhden ryhmän oikeuksusta vielä suurempi uhrien ryhmä.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 16.01.2019 18:35

Olisiko paikallaan laajempi pohdinta perusoikeuksien tulkinnasta ja siitä, mitä toisilta voidaan vaatia ja syntyykä yhden ryhmän oikeuksusta vielä suurempi uhrien...

Varmasti on paikallaan, mutta kuka sen keskustelun aloittaa?

Pakkoruotsin tapauksessa "uhri" on varsin raju ilmaisu, varsinkin kun virallinen totuus lähtee siitä, että ruotsin tunkeminen väkisin lapsen (pään) sisään on siunaus, ei suinkaan uhraus..joten mistään uhrista ei voi puhua.

Sen sijaan pitää puhua siitä,miksi yhden oikeus on niin vahva, että sen eteen täytyy käyttää pakkotoimia kaikkia muita kohtaan, kaikkien muiden oikeuden rajoittamiseksi!

Suomenkielisellä ei ole oikeutta päättää suhteestaan ruotsin kieleen, vaan hänellä on vuosikausien työvelvoite, koska suomenruotsalaisen oikeus on niin vahva, että siitä on muodostunut jokaikisen suomalaisen vuosikausia kestävä henkilökohtainen velvollisuus..

Tässäkin on siis kyseessä oikeus vastaan oikeus, jonka tulkinnassa ei nykyisen kielipolitiikan mukaan ole mitään liikkumatilaa.



Vapaa kielivalinta on tässä sivuseikka, fokus on oltava velvollisuudessa, jolla väitetään turvattavan toista kansalliskieltä puhuvan oikeus.

Jokaisella suomalaisella on kielipoliittinen velvollisuus, jolla turvataan
suomenruotsalaiselle kielelliset oikeudet..


Tämä asetelma muodostaa kastilaitoksen,mikä ei edusta länsimaista ajattelua oikeuksien turvaamisessa.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 16.01.2019 18:46

suomenruotsalaisen oikeus on niin vahva, että siitä on muodostunut jokaikisen suomalaisen vuosikausia kestävä henkilökohtainen velvollisuus..
Perustuslain kannalta tämä asetelma on äärimmäisen pulmallinen, koska suomenkielisten kielelliset oikeudet voidaan turvata ilman ruotsinkielisten velvollisuutta opiskella suomen kieltä.

Suomenkielinen lukee ruotsia suomenruotsalaisen takia, kun taas ruotsinkielinen lukee suomea itsensä takia

Summa summarum: toista kotimaista luetaan pakollisena vain ja ainoastaan ruotsinkielisten hyvinvoinnin turvaamiseksi!
Suomenkielisille toinen kotimainen ei anna mitään lisäarvoa, vaan päinvastoin edustaa ajankäyttöön kohdistuvaa ankaraa verotusta.

Perustuslain kirjaus "samanlaisten perusteiden mukaan" ei toteudu nykyisessä kielipolitiikassa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 16.01.2019 19:58

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 16.01.2019 18:46
suomenruotsalaisen oikeus on niin vahva, että siitä on muodostunut jokaikisen suomalaisen vuosikausia kestävä henkilökohtainen velvollisuus..
Perustuslain kannalta tämä asetelma on äärimmäisen pulmallinen, koska suomenkielisten kielelliset oikeudet voidaan turvata ilman ruotsinkielisten velvollisuutta opiskella suomen kieltä.

Suomenkielinen lukee ruotsia suomenruotsalaisen takia, kun taas ruotsinkielinen lukee suomea itsensä takia
Kielistrategiassa pakon perusteet muotoillaan tavalla, jossa ruotsinkieliset saavat palvelunsa JA suomenkieliset pohjoismaisuutensa:

"Tämä [ruotsin pakollisuus] on perusteltua, sillä suomi ja ruotsi ovat ne kielet, joita säännönmukaisesti voi käyttää viranomaisissa asioidessa ja joilla julkista palvelua järjestetään. --- Ruotsin kielen oppiminen puolestaan liittää suomenkielisetkin suomalaiset yhteisen kielen myötä tiiviimmin Suomelle monin tavoin läheiseen pohjoismaiseen yhteisöön."

Onko suomalaisen pakko olla identiteetiltään pohjoismaalainen?
Onko pohjoismaalaisen pakko osata skandikieliä?

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 16.01.2019 20:12

Ruotsin kielen oppiminen puolestaan liittää suomenkielisetkin suomalaiset yhteisen kielen myötä tiiviimmin Suomelle monin tavoin läheiseen pohjoismaiseen yhteisöön."
Minkä takia sitten ruotsinkieliset lukevat suomea?
Jotta pääsisivät osallisiksi jostain muusta kuin pohjoismaisuudesta??

Tässäkin on perustuslain hengen vastainen näennäisperustelu!

Suomen perustuslaissa ei mainita sanallakaan Skandinaviaa tai pohjoismaita...EU sen sijaan mainitaan..

Koko strategia on täyttä höttöä!

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 16.01.2019 20:17

Tämä [ruotsin pakollisuus] on perusteltua, sillä suomi ja ruotsi ovat ne kielet, joita säännönmukaisesti voi käyttää viranomaisissa asioidessa ja joilla julkista palvelua järjestetään.
Eihän tässä ole logiikan häivääkään pakollisuuden, siis ruotsin kieli jokaikisen suomenkielisen velvollisuutena, kannalta.

Lause on täydellisen irrationaalinen!

Puretaan tuo lause osiin:
ruotsin pakollisuus] on perusteltua, sillä ruotsi on kieli, jota säännönmukaisesti voi käyttää viranomaisissa asioidessa ja jolla julkista palvelua järjestetään.

Aivan vastaavasti EUssa voi käyttää EUn virallisia kieliä, mutta mitään pakkoa tästä ei ole johdettu opiskella kaikkia EU- kieliä.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 16.01.2019 20:24

Tämä keskustelu,mitä me käymme täällä, pitäisi käydä hallitusneuvotteluissa, mutta kukaan ei käy tätä keskustelua missään koskaan!

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#14 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 16.01.2019 20:26

Uusi kielipolitiikka kirjoitti: 16.01.2019 20:24 Tämä keskustelu,mitä me käymme täällä, pitäisi käydä hallitusneuvotteluissa, mutta kukaan ei käy tätä keskustelua missään koskaan!
Eli "rehellisyyden vyöryä" saat odottaa elämäsi loppuun.
Sitä ei tule!

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: Rehellisyyden vyöry tulossa?

#15 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 16.01.2019 20:46

NRR kirjoitti: 16.01.2019 19:58 Onko suomalaisen pakko olla identiteetiltään pohjoismaalainen?
Haisee pakotetulta identiteetin muokkaukselta...
NRR kirjoitti: 16.01.2019 19:58 Onko pohjoismaalaisen pakko osata skandikieliä?
Kielirasistinen yhteisö josta jäisin mielihyvin pois niin kauan kuin sinne ei hyväksytä jäseneksi äidinkielellä.

Vastaa Viestiin