Uusi kielipolitiikka kirjoitti: ↑03.12.2018 21:00
Muuten, todistustaakka on pakkojärjestelmän pakottajilla eikä alistetuilla..
Vertaa paljonpuhuttu rokotuspakko!
Ei ole osoitettavissa aukotonta näyttöä pakon hyödyllisyydestä.
Ministeri Saarikko ei kannata pakkorokotuksia:
”Pakon hyödyllisyydestä ei aukotonta näyttöä”
Onko Purralla aukotonta näyttöä pakon hyödyllisyydestä meille suomenkielisille, siis muuta näyttöä kuin pakkoruotsin toimivuus kielipoliittisen kastilaitoksen ja ruotsin kielen privilegioaseman jatkumon turvaaana? Näistä meille taas ei ole ollut koskaan mitään muuta kuin haittaa! Jo satojen vuosien jatkumona.
Väännän rautalangasta:
Itsemääräämisoikeus eli autonomia tarkoittaa ihmisen tai ihmisryhmän oikeutta määrätä itseensä liittyvissä asioissa. Muilla moraalisilla toimijoilla on velvollisuus kunnioittaa yksilön tai ryhmän itsemääräämisoikeutta, ja periaate kuuluu näin ollen velvollisuusetiikan piiriin.
Aivan kuten naisella on määräysvalta omaan kehoonsa aborttikysymyksessä, suomalaisella pitää olla oikeus omaan mieleen ja täten oikeus päättää suhteestaan ruotsin kieleen.
Ei Purra tai kukaan muukaan jostain norsunluutornista voi määrätä, mikä on osa minun suomalaisuuttani! Jos ruotsi kuuluu hänen suomalaisuuteensa, hän saa vapaan kielivalinnan oloissa toteuttaa omaa sisäistä ruotsalaisuuttaam,mutta hänellä ei ole oikeutta määrätä ruotsin kieltä osaksi minun identiteettiäni.
Kyse on perusihmisoikeuksista!
Itsemääräämisoikeuden mukaan kompetentilla henkilöllä on oikeus itsenäiseen harkintaan, päätöksentekoon ja toimintaan. Henkilön kompetenssi määräytyy hänen kykyjensä, taitojensa ja tietojensa pohjalta.
Suomessa ihmisen katsotaan olevan oikeutettu määräämään itse vasta täysi-ikäisenä omasta uskonnollisesta järjestäytymisestään. Uskonnonvapauslain mukaan huoltajat voivat liittää alle 12-vuotiaan lapsen uskonnolliseen yhdyskuntaan tai erottaa siitä vapaasti, mutta 12 vuotta täyttäneeltä lapselta vaaditaan myös hänen oma kirjallinen suostumus. Yli 15- mutta alle 18-vuotias nuori voi huoltajien kirjallisella suostumuksella vaihtaa uskontokuntaansa tai erota siitä.[4]
Suhde ruotsin kieleen osana omaa identiteettiä on verrattavissa uskontoon, koska kyseessä on ideologia, ei mikään absoluuttinen totuus ruotsin kielen asemasta osana jokaisen suomalaisen suomalaisuutta.
Oikeus omaan kieleen ei edellytä valvollisuutta jonkun toisen kieleen!
Tätä oikeutta omaan kieleen ei kukaan ole kyseenalaistamassa, vaan kyseenalaistaminen kohteena on velvollisuus toisen kieleen.
Nykyinen kielipolitiikka pyrkii sulauttamaan enemmistön osaksi vähemmistön kehittämää kieli-identiteettiä!
Ruotsinkielisen oikeus omaan kieleen on pakkoruotsilla väännetty suomenkielisen velvollisuudeksi ruotsinkielisten kieleen, vaikka jopa perustuslain lähtökohta on nimenomaan oikeus omaan kieleen, ei velvollisuus toisen kieleen!
Suomessa siis rajoitetaan enemmistön itsemääräämisoikeutta, ei suinkaan vähemmistön!
Oikeus omaan kieleen on kansalaisoikeus, jonka perusteella ihmisillä on oikeus oman äidinkielensä ylläpitämiseen ja käyttämiseen ja itsensä julkiseen ilmaisuun omalla äidinkielellään.
Kielellisten, kulttuurillisten tai etnisten vähemmistöjen oikeutta käyttää omaa kieltään on pyritty joissain maissa rajoittamaan esimerkiksi vähemmistön sulauttamiseksi valtaväestöön.