RKP-Folktingetin kymmenvuotisohjelma on ajettu läpi

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

RKP-Folktingetin kymmenvuotisohjelma on ajettu läpi

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.09.2018 10:52

Kun ollaan lähestymässä vuotta 2019, ollaan äärimmäisen tiukasti pakkoruotsin otteessa. Kymmenen vuotta sitten kuvittelin, että pakko murenisi nopeasti. Nyt sille ei loppua näy. Miten tämä tehtiin?

Varjoissa pakkoruotsin varhaistusta ja tiukennusta alettiin valmistella jo 2009! Minulle prosessi näyttäytyi vasta vuotta myöhemmin. Kertaan tässä näkemäni varhaistuksen vaiheet:

1. Keväällä 2010, toukokuussa muistaakseni, Folktinget kutsui Ahtisaaren johtamaan ryhmää, johon kutsuttaisiin jäseniä kustakin Folktingetissä istuvasta puolueesta sekö muita keskeisiä vaikuttajia. Folktingetin sivuilla iloittiin vaikutusvaltaisesta tukijasta, jollaista tarvittiin juuri siinä tilanteessa. Ahtisaaren vetämän ryhmän tehtävänä olisi luoda strategia kahdelle kansalliskielelle tulevaa hallitusohjelmaa varten. Strategian oli määrä valmistua sopivasti ennen eduskuntavaaleja (elettiin vuotta ennen vaaleja!).
Martti Ahtisaari, president
Pekka Haavisto, riksdagsledamot, De gröna
Anna-Maja Henriksson, riksdagsledamot, styrelseordförande, Svenska Finlands folkting
Antti Isotalus, stadsdirektör, Karleby
Gunnar Jansson, lagtingsledamot, Ålands lagting
Miapetra Kumpula, riksdagsledamot, Socialdemokraterna
Seppo Kääriäinen, riksdagsledamot, förste vice talman, Centern
Timo Lankinen, generaldirektör, Utbildningsstyrelsen
Annika Lapintie, riksdagsledamot, Vänsterförbundet
Aki Lindén, verkställande direktör, Helsingfors och Nylands sjukvårdsdistrikt
Jukka Lindstedt, rådgivare, Presidentens kansli
Marjo Matikainen-Kallström, riksdagsledamot, Samlingspartiet
Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma, verkställande direktör, Finlands Kommunförbund
Pirkko Nuolijärvi, direktör, Forskningscentralen för de inhemska språken
Sari Palm, riksdagsledamot, Kristdemokraterna
Rauno Saari, överdirektör, ordförande, Delegationen för språkärenden
Raimo Sailas, statssekreterare, Finansministeriet
Kimmo Sasi, riksdagsledamot, ordförande, Riksdagens grundlagsutskott
Krister Ståhlberg, professor, tidigare direktör, Svenska kulturfonden
Paulina Tallroth, regeringsråd, Justitieministeriet
Ulla-Maj Wideroos, riksdagsledamot, Svenska folkpartiet
Sekreterare:
Markus Österlund, programchef, Svenska Finlands folkting
Hyvin valittu ryhmä kontakteineen...

Folktingetin (suomenruotsalaiset kansankäräjät) asettama "Ahtisaariryhmä" piti vakavana ongelmana sitä, että ruotsin taidot ovat heikentyneet ja ehdotti siksi useita konkreettisia toimia. Ryhmän mukaan muun muassa ruotsin opinnot tulisi aloittaa viimeistään 6. vuosiluokalla.

2. Lankisen työryhmä 2010: varhaistetaan

Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankisen työryhmä esitti 2010 opetusministeri Virkkuselle peruskoulun tuntijaon, jossa pakkoruotsi oli varhaistettu kuudennelle luokalle.

Tähän esitykseen liittyi sellainen hauska episodi, että Lankinen kävi kertomassa ruotsin varhaistamisesta ensin folktingetille (ja samalla pahoitteli, että ilmapiiri ei salli ruotsin varhaistamista viidennelle) ja vasta pari päivää myöhemmin asia kerrottiin suomenkieliselle medialle. Tästä tuli sanomista. Olenkin kirjannut ylös ruotsinkielisessä mediassa olleen puolustelun:
Mitä väliä sillä on, kelle asia kerrotaan ensimmäiseksi, yhtä hyvin ruotsinkielisille.. Jonkun on kuultava asiasta ensin, onko sillä jotain väliä kuuleeko ensin folktinget vai suomenkieliset? Kaksikielisyys kuuluu "finländska"-identiteettiin, sitä tulisi tarjota kaikille lapisille luontevana ja itsestään selvänä osana arkipäivää niin aikaisin kuin mahdollista. (Varför berättas det här för Folktinget.. Någon måste väl få höra det först, spelar det någon roll om det är Folktinget eller de finskspråkiga? --- Tvåspråkigheten ingår i vår finländska identitet och kultur, och skall erbjudas varje barn som en naturlig och självklar del i vardagen och så tidigt i livet som möjligt.)
Mutta tämä esitys kuitenkin raukeni, kun se jätettiin yli vaalien.

3. Jyrki Katainen otti RKP:n vaatimuksesta Ahtisaariryhmän esityksen ruotsin vahvistamiseksi hallitusohjelmansa kielipoliittiseksi osioksi, vaikka vaalikonevastausten mukaan eduskuntaan 2011 valituista yli puolet olisi lähtenyt purkamaan pakkoruotsia.

Tästö alkoi pakkoruotsittajien kissanpäivät.

4. Opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä 2012: ei varhaisteta

Vaalien jälkeen muodostettiin opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä laatimaan uutta tuntijakoa. Ryhmä luovutti esityksensä perusopetuksen uudeksi tuntijaoksi 24.2.2012 opetusministeri Gustafsonille. Pakkoruotsin tämä tuntijako jätti yläkouluun eli alkamaan seitsemänneltä luokalta kuten aiemminkin.

3: RKP: varhaistetaan

Mikaela Nylander ilmoitti jo saman illan ruotsinkielisissä uutisissa, että ruotsin aikaistamisesta luopuminen on pettymys ja Ahtisaari-paperi jäi nyt vaille vaikutusta, joten tätä suomenkielisten lasten ruotsin varhaistamista ja vahvistamista lähdetään vielä hakemaan hallituksen suljettujen ovien takana. Hän muistutti, että nyt asia ratkaistaan hallituksen sisällä, joten siellä keskustellaan, mitä kieltenopetukselta oikein halutaan.

4. Kataisen hallitus päivää ennen juhannusta 2012: varhaistetaan

Pakkoruotsin lopullinen varhaistaminen tapahtui juhannusta edeltävänä päivänä 2012. Juhannuksen jälkeen hiljentyneessä suomalaisessa mediassa oli muutama pieni uutinen uudesta tuntijaosta. Ruotsin varhaistaminen oli piilotettu muun tekstin sekaan.

5. RKP riemuitsee: menestys RKP:n nykyisille ja aiemmille johtajille

Oli yksi media, jossa pakkoruotsin varhaistaminen nousi ykkösaiheeksi. HBL sanoi suoraan: "Uutta tuntijakoa voi kuvata RKP entisen ja nykyisen johdon menestykseksi! Wallinin mukaan heidän suurin tavoitteensa oli vahvistaa ja parantaa kieltenopetusta maassamme. Se tapahtuu nyt jopa B1-kielen aikaistamisena ---" (alkup. "Den nya timfördelningen beskrivs som en framgång av Svenska folkpartiets nuvarande och tidigare ledare." Wallin: "Vår största målsättning var att stärka och förbättra språkundervisningen i vårt land. Det sker nu i och med en tidigareläggning av B1-språket ---")

Ja tällä "lisää kieliä"-linjalla on jatkettu siitä lähtien.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: RKP-Folktingetin kymmenvuotisohjelma on ajettu läpi

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.09.2018 11:02

Vielä 2010 enemmistön pakkoruotsikritiikki sai jopa Hesarissa näkyvyyttä, siis hesarin oman toimittajan jutussa Tässä tuolloin poimimiani kommentteja:
Emme elä enää kaksikielisessä maassa, vaikka laki niin säätää, sanoo päätoimittaja Minna Tawast. "kaksikielisyyden mielikuvan elätteleminen kouluruotsin ja virkamiesruotsin avulla on hölmöläisten puuhaa."

Ruotsin opiskelun historialliset ja poliittiset perusteet ovat heikentyneet, arvioi tutkija Markku Jokisipilä.

"Yritykset opettaa suomalaisille ruotsia ovat kuin pakottaisi muulia rinnettä alas", vertaa kirjailija Jyrki Kiiskinen.

Tutkimusprofessori Heikki Hiilamon mielestä pakollisuus on syönyt ruotsin kielen maineen. "Se, mikä valitaan vapaaehtoisesti, omaksutaan helpommin ja muistetaan pidempään."

Suomalaiset antavat muiden maiden asukkaille kohtuuttoman etulyöntiaseman osaamalla kahta kansainvälisissä yhteyksissä hyödytöntä kieltä, laukoo Osmo Soininvaara. "Vitosen arvosanalla suoritetusta peruskoulun pakkoruotsista ei ole hyötyä kenellekään. Korkeintaan se ruokkii suvaitsemattomia ajatuksia kielivähemmistöä kohtaan."

Englanti on Ruotsissakin käypä kieli, tietää arkkitehti Harri Hautajärvi.

Venäjä, espanja tai ranska ovat ruotsia suurempaa pääomaa, toteaa semiootikko Vaula Norrena.

"Muissa Pohjoismaissa voidaan esimerkiksi pakkotanskan sijaan opiskella maailmankieliä", haikailee kirjailija Kaari Utrio.
Tällaiselle ei ole enää aikoihin löytynyt palstatilaa. Jopa eläkkeelle siirtyvien kielten opetusneuvosten pakkoruotsikriittiset avoimet kirjeet hesariin vaiettiin täysin. Mitä on tapahtunut?

- Vuoden 2011 vaalit, joissa eduskuntaan valittiin vaalikoneiden perusteella enemmistö pakkoruotsiin kriittisesti suhtautuvia.
- Katainen pääministeriksi ja folktingetin jo vuotta aiemmin tilaama pakkoruotsia korostava Ahtisaaripaperi hallitusohjelmaan.
- Kansalliskielistrategia, joka oli oikeastaan pakkoruotsistrategia, ja erilaiset kaksikielisyysvirkamiesverkostot.
- RKP:n vaatimuksesta hallituksen suljettujen ovien takana kaikessa hiljaisuudessa alakouluun varhaistettu pakkoruotsi 2012.
- Saarikosken ja hesarin tempaus ruotsinkielisyyden puolesta ruotsalaisuuden päivänä 2013 ja siitä eteenpäin.
- Vaietaan pakkoruotsikriityiset gallupit, joissa jopa 74% haluaa pakon heti pois eivätkä kaikki loputkaan ole nykyisenkaltaisen pakon takana.
- Lukemattomia pakkoruotsia pönkittäviä hankkeita koulutuksen kehittämisen piirissä.
- Opnnäytetöitä, joissa vahvistetaan pakkoa, kirjoitetaan uudelleen pakon historiaa, kritiikittä ihannoidaan kieltenopetusta...
- Kansalaisaloitteen vesittäminen eduskunnassa ja sitä seurannut mediahiljaisuus.
- Ruotsittoman kokeilun vesitys nykyhallituksessa muka perustuslakiin vedoten.
- Ruotsin yo-kokeen painon nostaminen yo-kokeissa ainereaalin kustannuksella.
- Meille ollaan laatimassa kaikkia koskevaa kolmen pakollisen vieraan kielen mallia: esim. A1-ranska (tätä esimerkiksi Helsinki painottaa vastoin perheiden toiveita), A2-englanti, B1-ruotsi - kaikki alkavat jo alakoulusta. Tämä on opetusministerin tilaama lähtökohta tuleville kieliopinnoille.
...
Viimeksi muokannut NRR, 30.09.2018 11:26. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: RKP-Folktingetin kymmenvuotisohjelma on ajettu läpi

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.09.2018 11:16

Miten ei kymmenen vuotta riitä saamaan yhtä faktaa läpi viralliseen mediaan, nimittäin:
"Missään muualla maailmassa ei ole pakkoruotsimme kaltaista kaikille alakoulusta yliopistoon pakollista pientä vähemmistökieltä!"
Meneekö toiset kymmenen vuotta? Vai sata?

Kun media on suitsittu, täytyy vielä sensuroida keskustelut. Hesari kertoo, että nyt "olemme määritelleet kommenttien esilukemisen tarkoituksen toisin: moderoinnin tehtävä ei ole poistaa asiattomuuksia vaan valikoida julkaistavaksi hyvät ja rakentavat tekstit". Esimerkiksi tämä ei ollut sopiva RKP:n politiikkaa käsittelevään juttuun, lähetin monesti:
Terveisinä RKP:lle kertaan, mistä meidän perheemme voi tätä RKP:n ajamaa, maailmassa täysin unikkia järjestelyä eli pakkoruotsia kiittää:

- paljon ylimääräistä ja turhaa työtä kotona ruotsintehtävien äärellä niin oppimisvaikeuden omaavalta lapselta/nuorelta kuin vanhemmilta, kaikki muukin kun vaati tavallista enemmän työtä;

- turhia tunteja koulun ruotsin erityisopetuksessa, jolla yritettiin kantaa dysleksikko vitosella läpi peruskouluruotsin;

- kivat sanat lukion opolta vasten nuoren kasvoja tämän tarjotessa lääkärinlausuntoa vapautuksen saamiseksi lukiossa: "ei se oppimisvaikeus ruotsinopiskelua haittaa, sulla on vaan asenneongelma", eikä vapautuksia heru;

- puoli vuotta ylimääräistä lukiossa ruotsin vuoksi, jokainen kurssi vähintään kahdesti, läpipääsy vain siirtymällä kaukana olevaan iltakouluun ns. toivottomien kurssille tuplatuntimäärällä, jolloin saa suorituksen, vaikkei koe olisikaan hyväksyttävästi läpäisty;

- ainainen pelko siitä, että ruotsiin kariutuu koko koulutus, ja sama jatkuu nyt korkeakoulussa;

- pakkoruotsin puolustajien keskusteluissa ja haastatteluissa dysleksikoille yhdessä ja erikseen osoittamat kauniit sanat: "mopopojat", "vammaiset", "surkimukset", "juntit",..."jokainen oppii ruotsin jollei ole tyhmä, laiska ja asenneongelmainen" - sellaista kannustavaa palautetta sisukkaalle nuorelle.

Että kiitos vain RKP:n väki tästä riesasta, joka on maksanut niin lukemattomia talkootunteja kuin tuhansia euroja ylimääräistä perheelle ja nuorelle. Mitään hyödyllistä ei tuolla panostuksella ole saavutettu, mutta se on ollut pois kaikesta muusta, todella tarpeellisesta.

Weeku
Viestit: 136
Liittynyt: 18.02.2014 19:24

Re: RKP-Folktingetin kymmenvuotisohjelma on ajettu läpi

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Weeku » 30.09.2018 11:35

Kyllä (kieli-)poliittiset päätökset tehdään eduskunnassa, ei mediassa. Olin suunnattoman ilahtunut viime eduskuntavaalien jälkeen, kun PS pääsi hallitukseen ja ajattelin että vihdoin on mahdollsita, että saadaan jotain positiivista kielipolitiikkaan.
Toisin kuitenkin kävi. Timo Soini keskittyi huvikuunarien ja juppimopojen verottamiseen ja muut PS:n ministerit ja kansanedustajat pakolaisten jahtaamiseen. Kukaan ei ottanut kielipolitiikkaa framille.

Sitten PS hajosi ja täysin käsittämättömänä poliittisena vetona Sinisten Sampo Terho vaati 2000:lle koululaisella vapaan kielivalinnan, ikään kuin merkkinä "kyllä minä ainakin yritin". No, alle sata varmaan tarttui tilaisuuteen, jokainen tietää miksi näin kävi.

Itse olen vakuuttunut siitä, että joskus pää tulee vetävän käteen. Romahtihan Neuvostoliittokin mahdottomuuteensa, samoin käy pakkoruotsille. Siihen menee tosin aikaa, sillä nyt olemme jo Pohjois-Korea asetelmassa kielipolitiikan suhteen, mutta kyllä sielläkin joku päivä järki voittaa.

pjl69
Viestit: 639
Liittynyt: 17.03.2017 14:39

Re: RKP-Folktingetin kymmenvuotisohjelma on ajettu läpi

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja pjl69 » 30.09.2018 12:31

Weeku kirjoitti: 30.09.2018 11:35 Sitten PS hajosi ja täysin käsittämättömänä poliittisena vetona Sinisten Sampo Terho vaati 2000:lle koululaisella vapaan kielivalinnan, ikään kuin merkkinä "kyllä minä ainakin yritin". No, alle sata varmaan tarttui tilaisuuteen, jokainen tietää miksi näin kävi.
Olihan se kielikokeilu vanhempaa perua kuin PS:n hajoamisen jälkeistä aikaa. Peräti hallituksen "kärkihankkeeksi" mainostettiin, vaikka sitten yhden yksittäisen ministerin (Sanni Grahn-Laasosen) annettiinkin se sabotoida, viivyttää ja vesittää. Stubb vakuutti aikoinaan ettei hänen vahtivuorollaan ainakaan ruotsin kielen asemaa heikennetä ja piti sitä vaalilupauksenaan. Sitten hän istutti hallitukseensa Grahn-Laasosen pakkoruotsin vahtikoiraksi ja homma toimi varmaan paremmin kuin Stubb osasi arvatakaan.

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2183
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: RKP-Folktingetin kymmenvuotisohjelma on ajettu läpi

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 30.09.2018 17:33

Suomenruotsalaisella edunvalvontakoneistolla on ylivertainen kyky löytää aina suomenkielisten yhteisöjen heikot lenkit..

Kun nämä heikot lenkit on paikannettu, RKP aloittaa nimenomaan "varjoissa" ja julkisuudelta salassa heikon lenkin pehmittämisen kaikilla mahdollisilla keinoilla.

Tämä verraton taito tehdä myyräntyötä ei olisi mahdollista, ellei meidän
suomenkielisten joukossa olisi vaikutuksille alttiita, heikkoja ihmisiä.

Hyvä esimerkki on kokoomuksen Grahn-, joka vesitti kielikokeilun vetoamalla virkamiesruotsin pakollisuuteen, jonka hän myi sitten todelliselle päättäjälle eli Orpolle. Tällä torpattiin kielikokeilu.

Nyt RKP on taas löytänyt uuden heikon lenkin, keskustasta.

RKP osaa peluuttaa näennäisesti vahvoja suomenkielisiä puolueita toisiaan vastaan juuri "heikoin lenkki" -metodilla..

Vaikka RKP sai tyrmäysvoiton kielivapauden kannattajista sabotoimalla kielikokeilun kokoomuksen heikon lenkin avulla, se saa nyt myös ruotsinkielisen erityisratkaisun, tällä kertaa keskustan heikon lenkin avulla.

Näin ollen ruotsin kielen privilegioasemaa ei uhkaa mikään, vaan jopa oppositiossa ollessaan RKP pystyy ylläpitämään kielipoliittisen kastilaitoksen, jossa toteutuu samanaikaisesti ruotsinkielisten erityisedut, privilegioasemaa, ja suomenkielisten palveluvelvollisuus virkamiesruotsin kautta!


Mistä ihmeestä nämä heikot lenkit aina ilmestyvät?

Tämä suomenkielisten heikkous on suurin selittävä tekijä.

Aina löytyy heikko lenkki!

28.9.2018
Valiokunnan työ takkuili jo torstaina, kun RKP oli esittänyt, että Pohjanmaa eli Vaasan sairaala otetaan sote-kokonaisuuden yhteydessä sittenkin mukaan laajan toiminnan sairaaloiden joukkoon.

Aiemmin hallitus on päättänyt, että laajan päivystyksen sairaaloita on jatkossa 12, eikä Vaasa ole joukossa mukana.

Oppositiopuolueet ovat sitä mieltä, että Vaasan sairaalassa pitäisi jatkaa laajaa päivystystä.

Kokoomus kimpaantui keskustan rivien rakoilusta
Keskustan kansanedustaja ja sote-valiokunnan jäsen Pekka Puska on julkisesti ollut opposition kanssa samoilla linjoilla, eikä aio tukea hallituksen esitystä, jos asiasta äänestetään uudelleen sote-valmistelun yhteydessä.

Myös toisen keskustalaisen Martti Taljan kannasta asiaan on ollut epävarmuutta.
https://yle.fi/uutiset/3-10428464

Vastaa Viestiin