http://arenan.yle.fi/radio/2266960
n kohdasta 19.20 alkaa keskustelu suhtautumisesta ruotsin kieleen.
Tässä keskustelun sisältö lyhyesti:
Kielitieteilijä Reetta Toivanen arvostelee kansalliskielistrategiaa ”hampaattomaksi”, koska siihen ei ole liitetty määräyksiä resurssien osoittamisesta kaksikielisyyden toteuttamiseen. Hän myös kritisoi sitä, että suomenkieliset lapset eivät yhtä aikaisessa vaiheessa ja yhtä paljon opettele ruotsia kuin ruotsinkieliset opettelevat suomea.
Markus Österlund, joka on ollut mukana Kansalliskielistrategian laatimisessa, toteaa, että heikon taloustilanteen takia strategiassa ei pystytty määräämään resursseja 2-kielisyyden toteuttamiseen.
Hän sanoo myös, että ruotsin opiskelun määrä ja ajoitus/aikaistaminen on kuntien vastuulla.
Toimittaja Stefan Randström asuu perheineen Torontossa. Hän kertoo, että Kanadassa suhtaudutaan ranskan opiskeluun samoin kuin meillä ruotsin opiskeluun. Mitä kauempana asutaan ranskankielisestä Quebecistä, sitä vastahakoisemmin ranskaan suhtaudutaan. Englanninkieliset ovat myös kyllästyneitä ranskankielisten riitelyyn kielensä asemasta

Randström arvelee, että Suomessa ruotsinkielisten on valmistuduttava jonkinlaisiin myönnytyksiin ja muutoksiin kielipolitiikassa. Hän ymmärtää, että koko Suomessa kaikille lapsille ei ole hyötyä ruotsin opiskelusta ja heille voisi olla enemmän hyötyä muista opinnoista.
Lopuksi Reetta Toivanen toivoo, että Suomen ruotsinkieliset yhtä päättäväisesti ja määrätietoisesti toimisivat ruotsin kielen puolesta kuin Quebecissä toimitaan ranskan kielen puolesta.