Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

Tämä alue on avoin kaikille rekisteröityneille käyttäjille. Muille alueille voivat kirjoittaa vain yhdistyksen jäsenet.
Viesti
Julkaisija
Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#16 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 03.05.2014 18:18

jänkäkoira kirjoitti:Noniin! Kauaa ei siihen mennyt, mutta vielä ehtisi pistää Stubbia paremmaksi ja ehdottaa, että suomenkielisten lasten tulisi aloittaa heille tunnetusti niin kovin luonnollisen toisen kansalliskielen opettelu ensimmäisen luokan sijasta jo päiväkodissa. Ja oikeastaan voitaisiin muuttaa kaikki maan päiväkodit ruotsinkielisiksi, sillä suomenhan suomenkieliset lapset oppivat jo kotona, joten turha sitä on missään heille opettaa.
Voi voi! Paljon on vielä kiristysvaraa.
Lapsenteko voitaisiin saattaa maassa luvanvaraiseksi. Jos ei ruotsi sujuisi molemmilta vanhemmilta, niin jälkikasvun hommaamisen saisi unohtaa. Näin estettäisiin nolojen moukkatankeroiden lisääntyminen. Se, että väen vähentymisessä voi olla kansantaloudellisesti huonojakin puolia, ei toki haittaa. Kustannukset voidaan upottaa samaan pohjattomaan kaivoon kaksikielisyyden kustannusten kanssa, koska niitä ei muutenkaan lasketa, joten mitään todistettavissa olevaa haittaa ei synny.
Pakollisten neuvolakäyntien yhteydessä sitten tsekattaisiin aina lapsen ruotsin kielen kehitys vauvasta asti, ja sen kehityksen mukaan porrastettaisiin esim. lapsilisät ja myönnettäisiin päiväkotipaikat.

Hansa
Viestit: 346
Liittynyt: 21.02.2013 11:57

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#17 Lukematon viesti Kirjoittaja Hansa » 03.05.2014 22:17

Vapaavuori sanoo nähneensä ruotsalaisen äitinsä kautta "millaista on elää ruotsiksi Suomessa"
Ja siltä pohjalta hän nyt vaatii pakollista ruotsin opetusta mahdollisimman monille, mahdollisimman aikaisin, mieluiten ekaluokalta lähtien. Jotta ruotsalaisilla ja ruotsinkielisillä olisi helpompaa Suomessa.

Vapaavuori ja äiti eivät ilmeisesti ole tulleet ajatelleeksi, millaista on elää suomenkielisenä Ahvenanmaalla tai Ruotsissa, kun siellä ei opiskella pakollista suomen kieltä.

Vapaavuori ei ehdota, että veljeskansojen kielipolitiikan pitäisi olla samanlaista, kun meillä on pitkä yhteinen historia. Miksi ei? Onko toisen maan pääkieli jotenkin tärkeämpi kuin toisen maan? Pitääkö suomenkielisten nöyrästi suostua opiskelemaan ruotsia, mutta ruotsalaisilla/ahvenanmaalaisilla ei voi olla velvollisuutta opiskella suomea, vaikka heillä on alkuperäistä suomenkielistä väestöä? Eikö heille kaksikielisyys olekaan rikkaus?

Ihmettelen, miten Vapaavuori pääministerinä pystyy ajamaan koko Suomea hyödyttäviä asioita, kun hän jo kielipolitiikassa on valmis uhraamaan suomenkielisen enemmistön edut, jotta naapurimaan kieltä levitettäisiin meillä mahdollisimman laajalle.

Eikä Stubb ole yhtään parempi vaihtoehto pääministeriksi, hänellä on kielipolitiikassa jalat täysin irti maasta. Huonolta näyttää.

Hillevi Henanen
Viestit: 2523
Liittynyt: 14.10.2013 20:18

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#18 Lukematon viesti Kirjoittaja Hillevi Henanen » 04.05.2014 00:53

Vapaavuori säger att han via sin rikssvenska mamma har följt med på nära håll hur det är att leva på svenska i Finland.

– Min uppfattning är att det enda sättet att garantera service på svenska i det här landet är att lära ut språket till så många som möjligt. Men sedan är det en annan fråga vad vi borde göra med skolundervisningen för att få finskspråkiga barn att bli mer intresserade av att lära sig svenska.

Vapaavuori sanoo, että hän on riikinruotsalaisen äitinsä kautta seurannut läheltä minkälaista on elää ruotsiksi Suomessa.

-Käsitykseni on, että ainoa tapa ruotsinkielisten palvelujen takaamiseen tässä maassa on opettaa kieli mahdollisimman monille. Mutta sitten on toinen kysymys se, että mitä meidän pitäisi tehdä kouluopetuksen kanssa että saataisiin suomenkieliset lapset kiinnostumaan enemmän ruotsin oppimisesta
.
Vapaavuori on syntynyt Helsingissä 65. Onko hänen äitinsä elänyt ruotsilla Suomessa kohta 50 vuotta oppimatta suomea, vai muisteleeko Vapaavuori menneitä aikoja?

jänkäkoira
Viestit: 159
Liittynyt: 29.04.2014 09:56

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#19 Lukematon viesti Kirjoittaja jänkäkoira » 04.05.2014 11:50

Eivät näköjään julkaisseet viestiäni tuolla. Lähetin sen aamulla joskus yhdeksän aikaan, kuitenkin ennen tuota "kaksikielisyydestä..." viestiäni, joka meni läpi.

En enää muista sitä sanasta sanaan, mutta johonkin tähän tapaan se meni:
"Min uppfattning är att det enda sättet att garantera service på svenska i det här
landet är att lära ut språket till så många som möjligt."

Sinun mielestäsi suomenkieliset lapset siis opiskelevat ruotsia pakolla ainoastaan taatakseen 5%:n vähemmistölle palvelun heidän äidinkielellään?
Onko tämä mielestäsi oikein? Missä muussa maassa ylivoimainen enemmistö joutuu opettelemaan vähemmistön kielen vain taatakseen heille palvelut heidän äidinkielellään?
Ja tuo, että ruotsinkielisten palveluita ei muka pysty järjestämään heidän ja ruotsia vapaaehtoisesti lukevien toimesta on valhe.
Vai miten saamelaiset ja viittomakieltä puhuvat pystyvät hoitamaan asiansa ilman, että kaikkien suomalaisten on pakolla
opiskeltava pohjois-, inarin- ja koltansaamet sekä viittomakieli?

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#20 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 05.05.2014 01:17

Hillevi Henanen kirjoitti:Tilanne on taas normalisoitunut ja Vapaavuorikin turvallisesti ruodussa.
http://svenska.yle.fi/artikel/2014/05/0 ... olsvenskan
En kyseenalaista pakkoruotsia.
Kiitos osuvasta ilmaisusta! :)

Mutta miten tämä käytännössä tapahtuu? Kuka ottaa yhteyttä, ketkä sanelevat ehdot, mitä vaihtoehtoja jää poliitikolle?

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#21 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 05.05.2014 01:23

jänkäkoira kirjoitti: Sinun mielestäsi suomenkieliset lapset siis opiskelevat ruotsia pakolla ainoastaan taatakseen 5%:n vähemmistölle palvelun heidän äidinkielellään?
Onko tämä mielestäsi oikein? Missä muussa maassa ylivoimainen enemmistö joutuu opettelemaan vähemmistön kielen vain taatakseen heille palvelut heidän äidinkielellään?
Ja tuo, että ruotsinkielisten palveluita ei muka pysty järjestämään heidän ja ruotsia vapaaehtoisesti lukevien toimesta on valhe.
Vai miten saamelaiset ja viittomakieltä puhuvat pystyvät hoitamaan asiansa ilman, että kaikkien suomalaisten on pakolla
opiskeltava pohjois-, inarin- ja koltansaamet sekä viittomakieli?
Aivan.

Ja sitä paitsi pakkohan on ollut vieläpä huono ratkaisu tähän palveluiden järjestämiseen, koska kaiken aikaa on itketty sitä, ettei ruotsiksi kuitenkaan osata palvella.

Onko logiikan käyttö nyt ruotsinkielisellä puolella hylätty kokonaan, kun on tajuttu, ettei sillä voi perustella yhtäkään ruotsinkielisten vaatimusta.

jänkäkoira
Viestit: 159
Liittynyt: 29.04.2014 09:56

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#22 Lukematon viesti Kirjoittaja jänkäkoira » 10.05.2014 16:55

Vapaavuoren haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=QPgB5oW2hVM#t=22m05s

jossa hän kertoo kantansa pakkoruotsista ja perustelee pakkoa sillä, että ei ole parempaakaan keinoa ylläpitää maamme kaksikielisyyttä ja siihen liittyviä rikkauksia.

myös kohdasta 20:55 eteenpäin hän "vastaa" miten toimisi jos puoluekokous päättäisi esim. ruotsin vapaaehtoisuudesta, mutta olisi itse eri mieltä asiasta.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#23 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.05.2014 17:26

jänkäkoira kirjoitti:Vapaavuoren haastattelu: https://www.youtube.com/watch?v=QPgB5oW2hVM#t=22m05s

jossa hän kertoo kantansa pakkoruotsista ja perustelee pakkoa sillä, että ei ole parempaakaan keinoa ylläpitää maamme kaksikielisyyttä ja siihen liittyviä rikkauksia.

myös kohdasta 20:55 eteenpäin hän "vastaa" miten toimisi jos puoluekokous päättäisi esim. ruotsin vapaaehtoisuudesta, mutta olisi itse eri mieltä asiasta.
Spoilaanko?

"Tilannekohtaista --- tietysti periaatteessa puoluekokous päättää --- itse uskon historiaan, perinteeseen ja perustuslakiin ja Suomen kaksikielisyyteen --- ei ole keksitty parempaa tapaa kaksikielisyyden rikkauksien varjelemiseen kuin että kaikissa kouluissa luetaan molempia kieliä --- mutta pitäisi tehdä siitä jotenkin houkuttavampaa"

Ei muuta kuin tervemenoa keskustelemaan asiasta vaikkapa tutkija Pasi Saukkosen kanssa:
- ruotsin asema ei kerta kaikkiaan ole enää sama kuin 20-30 vuotta sitten
- suuressa osassa Suomea ei ole mitään kontaktia ruotsin kieleen
- tärkeintä suomenruotsalaisille tuntuu olevan suojella nykyistä muodollista kaksikielistä systeemiä, josta on tulossa pelkkä muodollisuus, jolla ei ole sisältöä
- ruotsi voi avata muutamille suomenkielisille ovia, muttei kaikille
- vahvin argumentti pakkoruotsia vastaan on se, että hyvin suuri osa opiskelijoista ei saa mitään hyötyä ruotsinopinnoistaan
- yksikielisyyteen voidaan mennä sitäkin kautta, että pakosta huolimatta ruotsin taito suomenkielisten taholla vain huononee ja huononee
- pakkoruotsi ei palvele suomenkielisiä eikä ruotsinkielisiä toivotulla tavalla
- Suomen nykyinen kaksikielisyysmalli on uniikki, muualla kaksikieliset maat ovat jakautuneet kielialueisiin
- ei kannata luottaa siihen, että pakollisen kouluruotsin asemaa voitaisiin parantaa folktingetin ajatuksilla (uusilla opetusmenetelmillä, vierailuilla, motivoinnilla, markkinoinnilla jne.)
Kyllä Vapaavuori totuuden tietää, mutta ihmeellisiä ovat ne voimat, jotka puristavat poliitikosta liturgiaa, kun ollaan puoluejohtoon nousemassa...

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#24 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 19.03.2017 16:19

Tämä on kaksi vuotta vanha ketju.

Kaksi vuotta sitten Vapaavuori olisi ensin ollut valmis "keskustelemaan pakkoruotsista" ja sitten kääntyi kannattamaan pakon jatkumista - mutta joutui silti antamaan Kokoomuksen vetovastuun Stubbille, jolle sitten kävi kuten kävi, sori siitä.

Mikä on Vapaavuoren näkemys nyt?

Blogissaan hän puhuu vain "kielitaidosta": http://janvapaavuori.puheenvuoro.uusisu ... osluokalta

Onneksi Jaska kävi esittämässä oleellisen kysymyksen blogin keskusteluosiossa.

JV Lehtonen
Viestit: 1868
Liittynyt: 22.04.2013 09:55

Re: Vapaavuori keskustelisi pakkoruotsista

#25 Lukematon viesti Kirjoittaja JV Lehtonen » 19.03.2017 18:51

Hieno löytö!

Ja todella avoimia kommentteja:
ei hän ymmärrä, miten tärkeä pakollinen kouluruotsi on suomenruotsalaisille
perustelee pakkoa sillä, että ei ole parempaakaan keinoa ylläpitää maamme kaksikielisyyttä ja siihen liittyviä rikkauksia.
Mitä tämä kaksikielisyys antaa meille suomenkielisille ja vieraskielisille ? Siis verrattuna
pohjoismaiseen arvopohjaan, missä 90 %:n äidinkieli on maan virallinen pääkieli ?

Mitä tämä kaksikielisyysnäytelmä antaa meille ? Muuta kuin kulissienkannattajan roolin...
ja hyödyn kerää 5 % privilegioitu vähemmistö!

Peruskysymysten äärelle taas tultiin..

JA olihan siellä se kaikkien perustelujen isoäitikin mukana "ruotsin kielen asema"
pakkoruotsi poistettaisiin tarkoituksena vahvistaa muuten kaksikielisyyttä, asia voi olla toinen.
Nykyhallitushan heikentää aitoa kaksikielisyyttä ja vahvistaa keinotekoista kaksikielisyyttä
eli pönkittää pakkoruotsia!

Vai onko hallituksella jokin ovela suunnitelma, jota me emme ole oivaltaneet..

Heikennetään RKP:n luomaa ylidimensiointia, jolloin ruotsin asema heikkenee, mikä johtaa
lopulta pakkoruotsinkin poistoon, koska asemansa menettänyttä kieltä ei kannata lukea...

Mutta ruotsihan oli jo 1968 muuttunut merkityksettömäksi suomenkielisille.. siksi kehitettiin pakkoruotsi!

Vastaa Viestiin