Muinainen Suomi -keskustelupalstalla on Jaakko Häkkisen tiivistetty kuvaus suomen kielen saapumisesta nykyisen Suomen alueelle. Uusien tutkimusten perusteella muodostuu seuraavanlainen kuva:
- Jääkauden jälkeen (noin 8500 eaa.) Suomeen etelästä saapuneet alkuasuttajat ovat puhuneet jotain paleoeurooppalaista kieltä.
- Kivikauden lopulla nuorakeraamisen kulttuurin (vasarakirveskulttuurin) oletetaan olleen luoteisindoeurooppalaisten kannattama, joten on mahdollista että tuon kulttuurin mukana Lounais-Suomeenkin saapui indoeurooppalaisia jo 3200 eaa.
- Pronssikauden alussa (noin 2000 eaa.) kantaurali alkoi levitä itään ja länteen suunnilleen Volgan suuren mutkan (Volgan-Kaman haaran) tienoilta, ja melko pian länsiuralilainen kieli lienee saavuttanut Suomenlahden pohjukan. On toistaiseksi tietämätöntä, levisikö Suomeen jo noin varhain uralilainen kieli; varmoja jälkiä ei ole.
- Suunnilleen pronssikauden lopulla (1000-500 eaa.) Suomeen ehti kaakosta varhaiskantasaame, etelästä varhais- tai keskikantasuomi ja lännestä esi- tai paleogermaani.
- Rautakaudella (500 eaa. alkaen) saame, itämerensuomi ja germaani päivittyivät ilmeisesti moneen otteeseen lähtöalueiltaan, ja Suomessa oli edelleen monia kieliyhteisöjä.
- Ajanlaskun alun jälkeen (noin 300 jaa.) alkoi itämerensuomalaisten voittokulku: kapealta lounaiselta rannikkokaistaleelta myöhäiskantasuomen rannikkomurretta edustava kieli levisi Kokemäenjokea sisämaahan ja yhä kauemmas itään, ulottuen vuoden 800 jaa. tienoilla Laatokan rannoille asti. Rannikon germaanit näyttävät sulautuneen itämerensuomalaisiin ehkä kansainvaellusajan (400-600 jaa.) alussa.
- Rautakauden lopulla (ennen vuotta 1200 jaa.) alkoi suomalaisheimojen leviäminen erämaihin ja kohti pohjoista, ja etelän saamelaiset sulautuivat ilmeisesti suurelta osin suomalaisiin.
Aiempi käsitys nimeltään jatkuvuusteoria, jonka mukaan uralilainen kieli olisi levinnyt Suomeen jo kampakeramiikan mukana, perustui virheelliseksi osoittautuneeseen kielen ja kulttuurin yhdistämiseen. Samaan virheeseen sortui myös 90-luvulta alkaen suurta julkisuutta saanut (lähinnä Kalevi Wiikiin henkilöitynyt) näkemys, että uralilaista kieltä olisi puhuttu Suomessa heti jääkauden jälkeen. Wiik yritti esittää näkemyksensä tueksi uralilaisia lainapiirteitä germaanisista kielistä, mutta hänen ehdotuksensa on osoitettu perusteettomiksi ja mahdottomiksi.
http://p1.foorumi.info/muinainensuomi/viewtopic.php?t=6
Aiheesta löytyy myös karttaesitys
http://www.elisanet.fi/alkupera/Suomensynty.html
Vaikka suomen kielen saapumisen ajankohta on hilautunut myöhemmäksi, kuvassa näkyy, miten varhaiskantasuomea puhuttiin Laatokalla jo 1200 eaa.
Tätä karttaesitystä voi linkittää vaikkapa keskusteluihin, joissa keskustellaan kielten saapumisesta Suomeen.
Muinainen Suomi
Muinainen Suomi
Viimeksi muokannut Sees, 06.10.2013 13:30. Yhteensä muokattu 1 kertaa.
Re: Muinainen Suomi
Suosittelen vierailua Muinainen Suomi -sivustolla. Erittäin hyvää keskustelua ja ennen kaikkea asiantuntevia kommentteja!
Re: Muinainen Suomi
Jaska on laatinut blogiinsa kielemme historian. Olipa elämys!
Uskomatonta tajuta, että olisi ymmärtänyt 500 ennen ajanlaskun alkua eläneen esivanhemman puhetta!!!
http://jaska.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ku ... eettisesti
@}--`--,----
kiitos
Uskomatonta tajuta, että olisi ymmärtänyt 500 ennen ajanlaskun alkua eläneen esivanhemman puhetta!!!
http://jaska.vapaavuoro.uusisuomi.fi/ku ... eettisesti
@}--`--,----
kiitos
Re: Muinainen Suomi
Jotain on muuttunut Muinaisen Suomen sivuilla, missä lymyää dna-tutkimus nyt?
https://muinainensuomi.foorumi.eu/index.php
https://muinainensuomi.foorumi.eu/index.php
Re: Muinainen Suomi
Tietosuojalain muutoksen vuoksi päädyimme piilottamaan osiot Genetiikka ja Sukututkimus. Nyt vain rekisteröityneet jäsenet voivat lukea niitä.NRR kirjoitti: ↑22.03.2019 09:22 Jotain on muuttunut Muinaisen Suomen sivuilla, missä lymyää dna-tutkimus nyt?
https://muinainensuomi.foorumi.eu/index.php
Re: Muinainen Suomi
Voi harmi! Siellä olisi paljon kiinnostavaa satunnaisellekin kävijälle. Olen unohtanut tunnukseni. Yritän tehdä uuden. Kiitos, kun vastasit! 
