Hesarissa kirjoitus pakkoruotsin tulosta peruskouluun: https://www.yle.fi/aihe/artikkeli/2020/ ... pakollinen
Peruskoulusta ja pakkoruotsista väännettiin kauan ja paljon. Ja vääntö jatkuu edelleen. Peruskoulu tarvitsee päivityksen 2000-luvulle. Pakkoruotsi on iso roska peruskoulun rattaissa ja siitä pitäisi ehdottomasti päästä eroon.
Pakkoruotsin tulosta peruskouluun
Re: Pakkoruotsin tulosta peruskouluun
Niin, vielä 1990-luvun alussa jopa kokoomus uskalsi sivistysvaliokunnassa puuhata pakkoruotsin poistamista - kun RKP onnistui torjumaan tämän, jatko on ollut pelkkää pakon myötäilyä kaikilta puolueilta. Edes perussuomalaiset eivät ole oikeasti panostaneet pakon purkamiseen.
Meillä on koulutuksessa kaikilla tasoilla tämä valtava virtahepo nimeltä pakkoruotsi keskellä kaikkia rakenteita, mutta sitä ei saa olla huomaavinaan.
Eihän tämä voi kertoa muusta kuin traumasta ja itsepetoksesta - ja painostuskeinoista, joita pienen vähemmistön edunvalvonnalla on. Suomalaisuudessa on syvä haava.
RKP:n duunina lait & meemit eri vuosikymmenillä:
1910-luku ja neljäs perustuslakiluonnos, jossa viimein ruotsi "kansalliskieli", vaikka ruotsinkielisiä n. 11%
"Suomessa kaksi kansaa, kaksi kansalliskieltä"
Tästä seurasi vuosikymmeniä yrityksiä purkaa ruotsin ylimitoitettu ja valheellinen asema.
1950&60-luku
Norden
"Ruotsin kieli liittää meidät länteen" - ja suomen kieli muka jotain itäistä ja riittämätöntä...
1970-luku
peruskoulun pakkoruotsi
"Suomi on kaksikielinen" - muka n. viisi prosenttia ruotsinkielisiä ei riittänyt silloinkaan kaksikielisyyteen
1980-luku
virkapakkoruotsi korkeakoulututkintoihin
"Me vaadimme palvelua" - ja Gunillat eivät muka olisi riittäneet
1990-luku
sivistysvaliokunnan ehdottaman (kokoomus taustalla) ruotsin valinnaisuuden estäminen
"Historialliset ja kulttuuriset syyt" - hämärää nordismia, suomalaisten piti muka yrittää päästä skandinaaviksi
2000-luku
virkamiesten ruotsipakon kiristys kielitaitolaissa
"Ruotsi on rikkaus" - vaikkei sen hintaa saanut eikä saa laskea, yksilöiden menetykset mittavia
2010-luku
pakkoruotsin varhaistus alakouluun
"Englannin ylivalta syö suomalaisten kielitaidon" - vaikka juuri englanti on se kieli, jolla olemme yhteydessä muuhun maailmaan, myös Nordenia yhdistää englannin osaaminen
2020-luku
yo-ruotsipakko?
Seuraava liturgiameemi?