Suomen kielen sanaston historiaa (hs 1/4/18)

Täällä voi käsitellä kielipolitiikan historiaa ja taustoja tapahtumille.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9791
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Suomen kielen sanaston historiaa (hs 1/4/18)

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 01.04.2018 07:43

Toivottavasti ei sisällä aprillipiloja:
Kusi oli ennen kunnon suomea – nyt lähes joka toinen sanamme on lainaa

Nykysuomi on kerrostunut viidentuhannen vuoden aikana. Omaperäisten sanojen rinnalla elävät muun muassa germaaniset, balttilaiset, slaavilaiset ja ruotsalaiset lainat. Suomen kieli elää ja kehittyy koko ajan.

SUURI osa suomen nykyisistä perusaineksista on peräisin ajoilta, jolloin suomea ei itsenäisenä kielenä ollut vielä olemassa.

Kielemme vanhimmat sanat voidaan johtaa koko uralilaisen kielikunnan yhteisestä kantakielestä eli kantauralista noin 5 000 vuoden takaa. Käytännössä ne voivat olla vieläkin vanhempia, mutta kielitieteen menetelmin ei päästä kuin näihin asti.

Aiemmin on oletettu kielikuntamme jakautuneen tytärkieliksi tietyssä järjestyksessä, ja sanat on ryhmitelty ikäkerrostumiksi kielten sukupuun avulla.

Kukin sana on palautettu siihen (väli)kantakieleen, jonka tytärkielissä se nykyään esiintyy. Tähän selitysmalliin liittyy kuitenkin ongelmia.

KYSYMYS kielten eriytymisjärjestyksestä on kiistanalainen, ja vaikka se tiedettäisiinkin, ei sanojen ikää voisi mekaanisesti päätellä sen perusteella. Nykyinen levikki ei välttämättä heijasta alkuperäistä levikkiä, sillä sanoja on voinut lainautua sukukielestä toiseen, ja toisaalta ikivanhoja perintösanoja on kadonnut sukukielistä.

Itse asiassa uralilaisen kielikunnan vanhimpaan yhteiseen sanastoon kuuluu vain kolmisenkymmentä sellaista sanaa, jotka todella ovat yhteisiä kaikille sukukielille.

Näin ollen levikkitietoja on turvallisinta pitää vain suuntaa antavina. Nyrkkisääntö on, että sana on sitä vanhempi, mitä etäisemmistä sukukielistä sille löytyy vastineita.

SUOMEN sanaston voi karkeasti jakaa kolmeen ikäkerrostumaan. Vanhin sisältää sanat, joilla on samaa alkuperää olevia vastineita uralilaisissa kielissä. Nimitän tätä kerrostumaa esisuomalaiseksi.

Toiseksi vanhin eli kantasuomalainen kerrostuma sisältää sanaston, jolla on vastineita Itämeren alueen sukukielissä mutta ei alueen ulkopuolisissa kielissä.

Nuorinta eli suomalaista kerrostumaa edustavat sanat, jotka esiintyvät pelkästään suomessa. Kun tästä kerrostumasta voi tunnistaa neljä vaihetta, suomea voi luonnehtia kuuden kerroksen kieleksi.

Esisuomi 5 000–1 000 eaa: emä ja isä edustavat ydintä

VANHIMPIA ovat sanat, joita tarvitaan aina. Kantauraliin palautuvat sanamme ovat rakenteeltaan yksinkertaisia, jokapäiväiseen olemiseen kuuluvia peruskäsitteitä. Yleensäkin tällaiset sanat edustavat kielten vanhimpia.

Ikivanha perussanasto nimeää ruumiinosia ja tärkeimpiä ihmissuhteita, kuten emä eli äiti, isä, poika ja neiti ’tyttö’.

Pienen mutta tärkeän joukon muodostavat persoonapronominit minä, sinä, hän, me, te, he ja muista pronomineista ainakin tämä ja se sekä ken, kuka ja mikä. Myös itse on ikivanha, mutta se merkitsi alkuun varjoa tai varjosielua.

Olemista ja toimintaa kuvaavaa sanastoa löytyy runsaasti. Muun muassa elää ja kuolla sekä ei ja älä. Arkipäivän todellisuuteen liittyvät myös kusi ja paska.

LUONTO oli olennainen osa kulttuuria, jossa suomalaisten kielelliset esi-isät elivät. Eläimiä tunnettiin nimeltä useita, ja joukkoon kuului myös koira, joka tarkoitti alkuaan ’koiraseläintä’. Vanhin tunnettu koiran nimitys on peni.

Kalastus ja metsästys olivat keräilyn ohella tärkeitä elinkeinoja, joten vanhimmissa sanoissa on pyyntisanoja. Myös vuodenaikojen nimitykset ja niiden vaihteluun liittyvät sääilmiöt saivat nimensä esisuomalaisena aikana, samoin tärkeimpiin taivaankappaleisiin viittaavat kehä ’aurinko’ ja kuu.

Tulen käytöstä todistavat sysi ’hiili’ ja tuli, mutta rakentamiseen ja taloustöihin liittyvää perintösanastoa on niukasti. Kota ja pata kuuluvat samaan ikäkerrostumaan, mutta ne ovat vaeltaneet tänne muualta.

Kalastus ja metsästys olivat keräilyn ohella tärkeitä elinkeinoja, joten vanhimmissa sanoissa on pyyntisanoja.

SANASTO monipuolistuukin, kun otetaan huomioon vanhimmat lainasanat, jotka ovat tulleet ilmeisesti jo indoeurooppalaisesta kantakielestä. Sen puhujien alkukoti ja muinainen ekspansiokeskus lienee sijainnut Mustanmeren pohjoispuolisilla aroilla, uralilaisen kielikunnan ydinalueiden naapurissa.

Indoeurooppalaisen kantakielen tytärkielistä tärkeäksi oman kieliperheemme kannalta muodostui indoiranilainen haara, johon kuuluneita kieliä puhuttiin Euraasian aroilla vielä ajanlaskun alun jälkeen.

Tämä aineisto sisältää mielenkiintoista karjataloussanastoa, kuten porsas ja varsa. Ne ovat kodan ja padan lailla kulttuurisanoja, jotka kertovat maailman muutoksista. Uralilaiset esi-isät eivät liene aiemmin tunteneet maataloutta, koska sen sanat puuttuvat omasta sanastosta.

Toisen kiintoisan ryhmän muodostavat jumala, mana ja taivas, jotka viittaavat uskonnollisiin vaikutteisiin.

Omaperäisiä sanoja

Anoppi, appi, miniä, nato, setä, vävy.

Jalka, jänne, kynsi, käsi, luu, maksa, olka, pii ’hammas’, polvi, poski, povi, pää, sepä ’kaula’, silmä, suu, sydän, syli, veri.

Antaa, askel, elää, imeä, juoda, kantaa, kuolla, kuulla, lukea ’laskea’, lyödä, mennä, niellä, nuolla, nähdä, olla, panna, seisoa, soutaa, surra, sylkeä, syödä, tuntea, vuolla, uida.

Hiiri, kala, kusiainen, kutea, kyy, muna, pesä, pyy, sotka, suomu, särki, säyne, sääksi, täi, varis.

Koivu, kuusi, marja, muurain, nurmi, pihlaja, putki, puu, tuomi.

Ilma, joki, kivi, maa, pilvi, suvi ’kesä’, syksy, talvi, touko ’kevät’, jää, lumi.

Jousi, kuras ’veitsi’, nuoli, ovi, pato, solmu, suksi, äimä ’neula’.

Indoeurooppalaisia lainoja

Ajaa, itää, kaski, kasvaa, kehrä, kulkea, kyrsä ’leipä’, lehti, maja, mesi, myydä, nimi, ostaa, pelätä, puhdistaa, punoa, rohto, salko, sanka, suoni, tahdas, tehdas, teho, tuoda, vene, vesi, vetää, viedä.

Indoiranilaisia lainoja

Aisa, arvo, huhta, juoni, maksaa, marras, orja, orpo, osa, saada, sammas, sarvi, sata, sitoa, sota, suka, suoda, suvaita, suoli, talas ’katos’, utare, vasara, viha, voi, vuori, vuosi.

Kantasuomi 1 000 eaa–500 jaa: lainaaminen pääsee vauhtiin

KULTTUURIVAIKUTTEET rikastivat elämää. Kun suomensukuisia kieliä puhuneet muinaiskansat asettuivat asumaan Itämeren alueelle, hahmottui uudenlainen kielikokonaisuus, jota perinteisesti on nimitetty kantasuomeksi.

Sen myöhäisvaiheessa syntyi runsaasti uutta sanastoa. Enimmäkseen sitä tuotettiin omista vanhoista aineksista johtamalla ja yhdistämällä, mutta joukossa on myös perussanan luonteisia aineksia, joiden alkuperä on hämärän peitossa, esimerkiksi eilen, hiki, jänis, kirja, neuvo, sana, suo ja valmis.

Uudenlaisten kulttuurivaikutteiden sanastoa lainattiin Itämeren alueen muista kielistä. Näistä tärkeimpiä olivat Pohjois- ja Keski-Eurooppaan levittäytyneet indoeurooppalaiset kielet, joista syntyivät balttilaiset, slaavilaiset ja germaaniset kielet.

MERKITTÄVIÄ balttilaisperäisiä sanoja ovat säätilasta, viljelystä ja kotieläinten pidosta kertovat sanat. Useat naisiin viittaavat lainat on tulkittu osoitukseksi kansainvälisistä naimakaupoista.

Germaanisista lainoista selviää, että ruoanvalmistus monipuolistui ja olut saapui. Myös rakennustekniikka edistyi ja asuinympäristö muuttui. Käyttöön löysivät kartano, lato ja tupa.

Erityisen huomionarvoisia germaanisia lainoja ovat metalleihin liittyvät sanat. Metallista voitiin valmistaa korujen ja ylellisyysesineiden lisäksi entistä tehokkaampia työkaluja.

Yhteiskunnallisesta kehityksestäkin oltiin jyvällä. Valtasuhteisiin viittaavat muun muassa hallita ja kuningas, oloihin toisella tapaa murha, sakko, tuomio ja varas. Kaupankäynnistä todistavat kauppa ja markka. Aseiden nimet viittaavat sotimiseen.

TAVALLAAN itämerensuomalaisia, mutta iältään edellisiä nuorempia ovat muinaisvenäläiset lainat. Niitä arvioidaan alkaneen tulla ensimmäisen kristillisen vuosituhannen jälkipuoliskolla.

Lainat ovat enimmäkseen arkista perussanastoa: asumiseen, työvälineisiin, talousesineisiin, ruoanvalmistukseen ja vaatetukseen liittyviä nimityksiä.

Venäläisten lainojen joukossa erityisen kiinnostavia ovat kristinuskon ensimmäiset merkit: pakana, pappi, raamattu ja risti. Kristillisperäisten lainojen ilmaantuminen kieleen ei välttämättä todista kääntymisestä kristinuskoon. Kysymys voi olla vain uuden uskonnon tunnusmerkkien ulkokohtaisesta havaitsemisesta.

Balttilaisia lainoja

Heimo, kaima, morsian, seura, sisar, tytär.

Hammas, kaula, leuka.

Aisa, harja, hihna, hirsi, kirves, kypärä, luuta, malka, mäntä, orsi, rihma, seinä, seiväs, taula, terva, tuura, vaaja.

Heinä, helle, härmä, routa.

Ankerias, hanhi, herne, hirvi, härkä, karsina, lohi, luhta, meri, ohra, paimen, puuro, siemen, tarha, vako, villa, vuohi, vuona.

Germaanisia lainoja

Aivina ’hieno pellava’, hame, huopa, kangas, lakki, lanka, liina, neula, paita, riepu, sukka, vaate, vaippa, vanttuut.

Arpi, haava, rupi, sairas, tauti, vaiva, vamma.

Hartia, kallo, lantio, maha, napa, otsa, parta, raivo ’takaraivo’.

Kampa, kattila, leipä, malja, mallas, murkina, ruoka, saippua, seula, taikina, vierre, viina.

Aura, kaira, kiila, lukko, merta, naula, nuija, nuotta, rengas, saha, siima, täky, verkko.

Humala, karja, katras, kaura, lanta, lauma, liina,ohja, pelto, ratsas, ruis, satula, tunkio, vainio.

Ahjo, kulta, palje, rauta, ruoste, tina.

Airo, keula, laiva, lautta, parras, purje, pursi, ruuhi, tela.

Huotra, keihäs, miekka.

Airut, hallita, kihla, kuningas, lupa, ruhtinas, valta.

Slaavilaisia lainoja

Atrain, kassara, kasukka, katiska, kuontalo, luokka, palttina, pirta, saapas, sirppi, taltta, tappara, viitta, virsu, värttinä.

Kiisseli, lusikka, naatti, papu, piirakka, ravita, talkkuna.

Akkuna, ikkuna, läävä, pätsi, veräjä.

Apea, kuoma, laatia, määrä, suntio, suunta, vapaa, virsta.

Varhaissuomi 500–1540: keskiaika mullisti elämän

SUOMEN varhaisimman itsenäisen kehityksen kausi alkoi ajanlaskun alun jälkeisellä vuosituhannella. Ruotsista vyöryivät kirkko ja hallinto. Silloin muotoutuivat päämurrealueet. Periaatteessa varhaissuomalaisina voi pitää sellaisia sanoja, jotka puuttuvat kaikista sukukielistä mutta esiintyvät laajasti suomen murteissa. Tällainen on esimerkiksi aurinko, jonka alkuperä on tuntematon.

Suomen kielen itsenäisen kehityksen kaudella muutamat vaiheet ovat erityisen kiinnostavia. Näistä ensimmäinen on keskiaika, joka Suomessa alkoi vuoden 1150 tienoilla. Se oli suurten murrosten aikaa. Kansa käännytettiin kristinuskoon, ja Suomi liitettiin osaksi Ruotsia.

Kristillinen maailmankuva ja moraali alkoivat säädellä suomalaisten jokapäiväistä elämänmenoa. Kirkko loi uusia ammatteja, ja kirkollisia käsitteitä tarvittiin suuret määrät. Monien alkujuuret olivat hepreassa, kreikassa tai latinassa, mutta suomeen useimmat tulivat todennäköisesti ruotsin välityksellä, kuten aamen, mammona ja saatana, jotka juontuvat hepreasta. Muutamat kirkolliset sanat ovat selvästi ruotsalaisperäisiä, esimerkiksi kiiras ja sielu.

VALTAOSA muistakin keskiaikaisista lainoista on peräisin ruotsista, muuttuihan uskonnollisen elämän ohella yhteiskunnallinen elämä. Ruotsi toi uudenlaisen lain ja hallinnon, ja rannikolle perustettiin kaupunkeja, joissa elinkeinot olivat aivan toisenlaiset kuin maaseudulla.

Uusia ammattinimikkeitä edustavat esimerkiksi amma ’imettäjä’, lääkäri ja tulkki. Elinkeinoon, joskaan eivät aivan porvarilliseen, viittaavat huora, kulhari ’silmänkääntäjä, taikuri’ ja leikari ’soittaja’.

Ruotsista löysivät tiensä suomeen myös monet alasaksan sanat, jotka levisivät Itämeren alueen kieliin kauppaa hallinneilta alasaksalaisilta kauppaporvareilta.

Alasaksalaisia lainoja on tullut myös suoraan. Vaikka täällä ei ollut varsinaisia hansakaupunkeja, saksalaisia porvareita asui esimerkiksi Turussa ja Viipurissa. Häät, rypäle ja juhlatilaisuuksissa käytettyä haarikkaa merkitsevä kousa antavat aiheen olettaa, että suomalaisten elämään tuli uudenlaista ylellisyyttä.

Ruotsalaisia lainoja

Alttari, enkeli, harppu, helvetti, kanttori, kappalainen, kinkerit, kirkkoherra, kuori, lukkari, munkki, nunna, paasto, paavi, piina, piispa, siunata.

Faari, herra, huovi, jaarli, kippari, kummi, kuppari, laamanni, laki, luotsi, lääni, matruusi, muori, nikkari, piika, portto, puoskari, pyöveli, raastupa, raati, renki, ryöväri, suutari, torppari, tuomari, vaali, vanki.

Holvata, holvi, katu, kaupunki, koulu, leikki, muurata, muuri, penkki, porstua, sali, takka, talli, tiili, torni, tuoli, vintti, viisari, uuni.

Housut, myssy, pitsi, pöksyt, röijy, takki, vuori.

Kinkku, rankki, ryyti, sahti, syltty, yrtti.

Helluntai, maanantai, tiistai, torstai, perjantai, lauantai, sunnuntai.

Alasaksalaisia lainoja

Ammatti, hovi, kirkko, laasti, lanko, leiviskä, ovela, peitsi, puukko, rehti, rouva, rysä, räätäli, vuokra.

Vanha kirjasuomi 1540–1810: Agricola kehitti kirjakielen

REFORMAATIOAIKA oli tärkeä vaihe, koska silloin syntyi puhutun kielen rinnalle suomen kirjakieli. Siitä alkaen on käytettävissä kirjallista todistusaineistoa suomen kielen tilasta.

Kirjakieli luotiin kääntämällä. Kääntäminen pakotti luomaan uutta sanastoa. Martti Lutherin opissa Wittenbergissä käynyt Mikael Agricola kokosi, suomensi ja painatti aapiskirjan, rukouskirjan, Uuden testamentin, keskeiset kirkolliset käsikirjat ja osia Vanhasta testamentista.

Systemaattinen kääntäminen pakotti kehittämään sanastoa. Uuden testamenttinsa esipuheessa Agricola kertoo, että hän käytti hyväkseen sekä varsinaissuomalaisten murteiden että muiden murteiden tarjoamaa aineistoa, mutta silti teksteihin tuli paljon ”outoo, kamalaa ja uudesti pantuu”.

VANHAN murresanaston lisäksi Agricola lainasi sanoja latinasta, saksasta ja ruotsista ja muodosti itse satoja uudissanoja, koska läheskään kaikille lähtöteksteissä mainituille asioille ja ilmiöille ei ollut suomenkielistä nimitystä.

Painetun kirjallisuuden välityksellä sanat levisivät laajalle, ja suomen yleiskieli sai alkunsa. Agricolan käyttämistä sanoista noin kaksi kolmasosaa on edelleen käytössä.

Todellinen aarreaitta oli laajuutensa vuoksi ensimmäinen suomenkielinen Raamattu, joka painettiin vuonna 1642. Raamatussa kerrottiin hengellisten asioiden ohella myös maallisista aiheista, esimerkiksi sodista ja sankariteoista, vaatteista ja varustuksista, arkisesta elämästä, eläimistä ja kasveista, sana- ja säveltaiteesta ja ylelliseen elämään kuuluvista herkuista, koristeista ja jalokivistä.

Agricolan ensiesiintymiä

Armo, hengellinen, hiippakunta, iankaikkinen, jumalallinen, luoja, ristiinnaulita, rukoilla, synti, Vapahtaja.

Esikuva, esimerkki, esimies, esipuhe, hallitus, historia, isänmaa, jalopeura, juhlapuhe, karkausvuosi, korkeakoulu, käsikirjoitus, lohikäärme, muistomerkki, omatunto, paikkakunta, pääkaupunki, raatihuone, vastoinkäyminen, vihollinen, väkivalta.

Hyvyys, inhimillinen, nöyrä, raskasmielinen.

Raamatun ensiesiintymiä

Hiirihaukka, hopeapikari, hovimestari, hiussuortuva, hyeena, isoisä, juoppo, jyrkkä, kaalimato, kanahaukka, karjalauma, kaulakääty, kauppakirja, kauna, kielenparsi, komedia, kuvapatsas, käskykirja, laihuus, lehmus, leijona.

Kehottaa, kiilua, latoa, matkia.

Varhaisnykysuomi 1810–1880: Lönnrot oli mestari

AIVAN poikkeuksellinen kehitysvaihe alkoi 1800-luvun alussa. Sanasto suorastaan räjähti kasvuun.

Kun Suomesta tuli Venäjän autonominen suuriruhtinaskunta, alettiin vaatia suomen kielen yhteiskunnallisen aseman parantamista ja kielen tietoista kehittämistä kulttuuri- ja sivistyskieleksi. Vanhaa kirjakieltä pidettiin yksipuolisesti länsimurteisena ja ruotsin kielen pilaamana.

SUURTA innostusta herätti Kalevalan ilmestyminen vuonna 1835. Itämurteiden arvostus lisääntyi, ja Kalevalan kokoajasta Elias Lönnrotista tuli kansallinen merkkihenkilö.

Lönnrot oli sitä mieltä, että lainasanoja piti mahdollisuuksien mukaan välttää. Niiden asemesta oli käytettävä joko itse muodostettuja uudissanoja tai sopivia murresanoja. Lönnrot oli mestari sanojen laadinnassa. Kirjakielen sanasto suorastaan räjähti kasvuun.

Uusien sanojen muodostamisessa suosittiin tietoisesti johtamista. Muutamat johdostyypit kohosivat erityiseen suosioon, esimerkiksi -e-johdokset, -io-johdokset, -la-johdokset ja -sto-johdokset. Käytännössä suuri osa uusista sanoista oli kuitenkin yhdyssanoja, jotka usein rakennettiin ruotsin mallin mukaan: meritförteckning ’ansioluettelo’, rättegång ’oikeudenkäynti’.

PÄTEVÄ sananmuodostaja oli myös kansanrunouden kerääjä ja kielitieteilijä Daniel Europaeus, joka esitteli suuren joukon taidokkaita johdoksia ruotsalais-suomalaisessa sanakirjassaan 1853.

Niin ikään menestyksekkäänä sanaseppona tunnettu jyväskyläläinen lääkäri ja koulumies Volmari Kilpinen saattoi muodostaa sanoja myös korvakuulolta. Hän tajusi erinomaisesti, mitä sanoja kieliyhteisö juuri sillä erää kaipasi, ja monet hänen esittämänsä uudissanat levisivät nopeasti yleiseen käyttöön.

Lönnrotin jäljiltä

Aineisto, alkuperä, asiakirja, ehdollepano, epävakaisuus, erisnimi, haaste, havainnollinen, hinnasto, hyve, irtaimisto, itsenäinen, juurakko, jäljennös, jälkeläinen.

Kansallisuus, kasvio, kertolasku, kielentutkija, kieltolaki, kiinteistö, kirjallisuus, kohtelias, kolmio, koru, kotimainen, kuume, kuutio, käsite, laulelma, laskimo, lause, lauseoppi, litu, lukemisto, mietelmä, mietintö, monikko, muistelma, muste, mykerö.

Nuoriso, nykyaika, ohje, olio, ongelma, onnistua, osoite, pahe, paine, runoelma, rönsy, sanasto, sivistys, solu, suudelma, tahallinen, tasavalta, tavu, toisinto, tuma, valtimo, virallinen, virkakieli, yhdyssana, yksikkö, yksinvaltias.

Europaeusin jäljiltä

Eduskunta, enemmistö, esitelmä, hajamielinen, happo, huvila, ilmansuunta, kaunokirjailija, luonnos, mielikuvitus, pätevä, taidokas, tasa-arvo, vallankumous, verotus, vuorovaikutus, vähemmistö, väitöskirja.

Kilpisen jäljiltä

Edeltää, ennuste, esine, henkilö, itsenäistyä, itsenäisyys, jalostaa, jauhe, keskipiste, kirjailija, kirje, kuvio, kylpylä, laskento, mielle, monipuolinen, myymälä, määritelmä, opiskella, peruste, päätelmä, sairaala, suhde, suure, taide, tiede, tiedemies, tieteellinen, toteuttaa, umpio, uudissana, valmiste, vankila, vastine, väite, yhtiö, yksilö, yksityinen, yleinen, yleisö ja ympyrä.

Nykysuomi 1880 alkaen: Suomi kansainvälistyy

MUOTI-ILMIÖT siirtyvät kieleen sellaisinaan. Nykysuomen alkamisajaksi ajatellaan yleensä 1880-lukua. Silloin suomen kieli saavutti virallisen aseman suomenkielisillä paikkakunnilla, kieltä käytettiin kaikilla elämänalueilla ja suomenkielinen koululaitos oli vakiinnuttanut asemansa.

Sen jälkeen syntyneistä sanoista suuri osa on tehty perinteisesti, johtamalla ja yhdistelemällä, milloin kotoperäisistä, milloin lainatuista aineksista. Sananmuodostusmallien ja lainasanojen määrä on kuitenkin lisääntynyt.

Lainavirrat eivät kata kaikkia elämänaloja tasaisesti, vaan ne eriytyvät aihepiirien, innovaatiokeskusten ja muotivirtausten mukaisesti.

Tietyn aihepiirin sanat tulevat tietyltä taholta, esimerkiksi tietotekniikan ja viihteen sanat maailmanlaajuiseksi lingua francaksi kehittyneestä englannista ja mangakulttuurin sanat japanista.

Tieteen termeissä suositaan edelleen kreikkalais- tai latinalaisperäisiä vartaloita ja sananloppuja. Nimiä saadaan myös keksinnön tehneen maan kielestä.

Arkisemmissakin asioissa kulttuurivirtaukset, muodit ja muutostendenssit vaikuttavat yli kielirajojen, ja sanat lainautuvat usein samanaikaisesti sellaisinaan moniin eri kieliin. Näin on syntynyt suuri määrä kansainvälistä sanastoa. Ruokalajien nimitykset, kuten kebab, pizza, sushi, ovat tästä hyviä esimerkkejä.

NYKYSUOMI on sekoitus erilaisia kerrostumia viidentuhannen vuoden ajalta, ja sanoistamme lähes puolet on lainaa. Emme kuitenkaan huomaa sitä, sillä vanhat lainat ovat sopeutuneet kieleen niin täydellisesti, että ne ovat kotoperäisten sanojen veroisia.

Etymologisten laskelmien valossa suomen kieli ei olekaan niin outo ja omaperäinen kuin usein kuvitellaan. Omaperäisyys on pitkälti näköharhaa.

1900-luvun sanastoa

Ale, auto, banaani. bensiini, bittiraha, bussi, ekokylä, ekotalo, esipesu, etelänmatka, etäpeli, euro, halloween, hostelli, huligaani, huoltamo, ikimerkki, ikärasismi, juontaja, kannustinloukku, kansallismaisema, kehitys,kestovaippa, kolmikanta, komissio, kotisivu, käyttöliittymä.

Maailmanperintö, markkinavoimat, miljardi, nukahtamislääke, nörtti, ongelmajäte, pakaste, pakkoloma, reunaehto, selain, sähköposti, taiteilija, tiedonhaku, tietokone, tietulli, tulosvaroitus, tunneäly, täsmälääke, verkostomarkkinointi, veroparatiisi, viestintä, viinaralli, ulkoistaminen, yhteisövero, ympäristöaktiivi, äitiysvapaa, älypuhelin.

2000-luvun sanastoa

Aikuisviihde, antenniverkko, bageli, blogi, bonus, downsiftaus, globaalistua, elinkaarianalyysi, energiansäästölamppu, erityisherkkä, etkot, etätunnistus, fanittaa, feikata, hitailu, hulabaloo, hybridisota, hypettää, hyönteisruoka, ibuprofeeni, jet lag, kaukojäähdytys, killeri, korvamato, kotoilu, kulttuuripersoona, kuvakaappaus, lautasmalli.

Maksutelevisio, navigaattori, nenäsumute, noutoruoka, painoindeksi, pannacotta, pelittää, pikavalintanäppäin, pirtsakka, pissis, rajapinta, ravitsemussuositus, rulettaa, scart-liitin, selfie, sikana, skriini, smoothie, sormisuola, spämmi, tahtotila, toisteinen, triathlon, trollata, tulke, tviitata, varjotalous, vlogi, värinähälytys, wrap, äijähuumori, ääriajattelu.

Kaisa Häkkinen on suomen kielen emeritaprofessori Turun yliopistossa. Julkaistu Tiede-lehdessä 1/2018


https://www.hs.fi/tiede/art-2000005625447.html

SJONS
Viestit: 727
Liittynyt: 22.11.2017 12:24

Re: Suomen kielen sanaston historiaa (hs 1/4/18)

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja SJONS » 01.04.2018 10:06

Kiitoksia NRR! HS:n kirjoitus oli vain tilaajille!

Vastaa Viestiin