Ruotsalaisten tulo Suomeen
Lähetetty: 09.09.2017 21:28
Wikipedia kertoo:
Ruotsalaisten tulo Suomeen
Ruotsalaisten tulo Suomeen on 1100-luvun lopulta 1350-luvulle jatkunut ruotsalaisten vaiheittainen Suomen saariston ja rannikkoalueiden kolonisaatio ristiretkien yhteydessä. Se johti Suomen ruotsinkielisen asutuksen sekä suomenruotsalaisten syntymiseen. Nimistötutkimuksen perusteella lähtijät olivat kotoisin Keski-Ruotsista. On arvioitu, että siirtolaisia oli kaikkiaan tuhansia.
Siirtolaisuuden syyt
Ruotsalaisten kolonisaatio Suomeen liittyy katolisen kirkon pyrkimykseen levittää kristinuskoa itämeren piirissä. Tulijat olivat krisittyjä ja tulivat maahan joka oli vielä suurelta osin pakanallinen. Ruotsalaisten kolonisaatio oli ristiretkien ohella väline Suomen kristinuskoon käännyttämisessä ja sitä tuki katolinen kirkon lisäksi vielä kehittymässä ollut Ruotsin kuningaskunta. Kristinuskon levittämisen lisäksi siirtolaisuuden taustalla on vaikuttanut myös Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan vuonna 1334 myöntämä neljän vuoden verovapaus Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Ahvenanmaan, Hämeen ja Satakunnan siirtolaisille.
Kolonisaation taustalla oli myös varhaiskeskiajan suotuisa ilmastovaihe. Vuodet 980-1250 jatkunut lämpimän ilmaston vaihe oli johtanut väestön kasvuun, jonka seurauksena tarve siirtolaisuuteen oli lisääntynyt. Ilmiö oli yleiseurooppalainen ja myös siirtolaisuus Suomeen oli osa tätä laajempaa muuttoliikettä.[1] Samaan aikaan ruotsalaisia siirtyi myös Pohjois-Ruotsin suuntaan sekä Länsi-Viroon. Esimerkiksi Medelpad ja Ångermanland asutettiin ruotsalaisten toimesta 1300-luvulla.
Ahvenanmaan asuttaminen
Ensimmäisessä vaiheessa ruotsalaisten siirtolaisuus ulottui Ahvenanmaalle mahdollisen ensimmäisen ristiretken aikoihin 1150-luvulla. Ruotsinkieliset paikannimet näyttävät syntyneen yhtenä aaltona saariston asuttamisen yhteydessä. On kuitenkin oletettavaa, että ulkosaaristo sai ruotsalaisen asujamistonsa myöhemmin kuin arkipelagin suuret pääsaaret. Bolstad-liitteen sisältävistä paikannimistä on päätelty, että tulokkaat olivat mahdollisesti kotoisin Uplannista ja he kohtasivat alueella paikka paikoin autioita talonraunioita. Ahvenanmaalla on kuitenkin säilynyt joitakin suomalaisperäisiä paikannimiä.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan asutus
Toisessa vaiheessa ruotsalainen siirtolaisuus eteni Varsinais-Suomen saaristoon ja Satakunnan rannikolle. Varsinais-Suomen saaristossa siirtolaisuus ulottui Iniön, Houtskarin, Nauvon, Korppoon, Paraisten, Hiittisten, Kemiön, Dragsfjärdin ja Västansfjärdin pitäjiin sekä myös Särkisalon alueelle. Varsinais-Suomen ruotsinkieliset paikannimet ovat kaikki keskiaikaisia.
Siirtolaiset hakeutuivat ensin viljaville maille Paraisiin ja Kemiöön, tämän jälkeen Ahvenanmaan itäisille saarille sekä läntiseen Varsinais-Suomen saaristoon ja lopuksi Suomen mannermaalle kuninkaankartanoiden läheisyyteen, mikä johtui ilmeisesti sotilaallisista turvallisuussyistä. Kemiö oli asuttu ruotsalaisten tullessa alueelle ja on mahdollista, että seurauksena oli konflikti alkuperäisen suomalaisen väestön ja tulokkaiden välillä. Myös muilla siirtolaisuuden kohteena olevilla alueilla oli suomenkielistä väestöä päätelleen paikannimien osittaisesta jatkuvuudesta.
Uudenmaan kolonisaatio
Kolonisaation kolmannessa vaiheessa ruotsalaiset siirtyivät rannikkoa itäänpäin Uudellemaalle vaiheittain ensin siirtyen Länsi-Uudellemaalle. Uudenmaan asutus liittyy mahdollisesti vuosina 1249-50 hämäläisiä vastaan tehtyyn niin sanottuun toiseen ristiretkeen. Ristiretken seurauksena Varsinais-Suomeen aiemmin siirtyneet ruotsalaiset levittäytyivät paikannimien perusteella myös Karjaan saaristoon.
Gunvor Kerkkonen on esittänyt, että tanskalainen itirenaario olisi kuvannut ruotsalaisen asutuksen tilannetta joskus 1200-luvulla. Siinä paikannimet vaihtuvat suomalaisiksi hieman Hangon itäpuolella. 1300-luvulla muuttoliike kohdistui myös Raaseporiin jossa mahdollisesti linnan rakennustyöt saivat väestöä Ruotsista liikkeelle. Karjaan synty on ajoitettu vuoteen 1326, Kirkkonummen vuoteen 1330, Inkoon vuoteen 1337 ja Lohjan vuoteen 1382. Karjaan seutu vaikuttaa tulleen täydellisesti ruotsalaisten toimesta asutetuksi vuoden1400 tienoilla.
Itä-Uusimaa sai asutuksensa yhdestä järjestelmällisestä väestönsiirrosta Porvooseen. Se oli ylhäältäpäin johdettua ja siirtolaiset kuljetettiin Suomeen vankoissa aluksissa kaikista Svean valtakunnan alueilta. Tulijat saivat siemenviljaa ja pienkarjaa sekä neljän vuoden verovapauden palkkioksi. Heitä käytettiin työvoimana kuninkaankartanoiden rakentamisessa ja heidän velvollisuutenaan oli ylläpitää sotaväkeä. Itä-Uudenmaan rannikon ja jokilaaksojen viljelyskelpoiset maat asutettiin ripeästi, mistä asutus myöhemmin levisi eri suuntiin.
Uudenmaan ruotsalaisen kolonisaation kunniaksi Johannes Bureus laati vuonna 1599 Uudenmaan ja Helsingin vaakunat, jotka esittävät meren aalloilla kulkevaa laivaa, näin kuvaten ruotsalaisten saapumista Uudellemaalle.
Kymijoen itäpuolen ruotsalaisasutus
Viimeinen ruotsalaisten kolonisaation vaihe liittyy Karjalaisia vastaan vuonna 1293 tehtyyn kolmanteen ristiretkeen. Kymijoki oli aiemmin ilmeisesti toiminut hämäläisten ja karjalaisten rajana ja siirtolaisten asutus ylitti sen joskus 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa. Tästä ruotsalaisen maahamuuton viimeisestä vaiheesta on jäänyt vain vähän tietoja. Sen jäljet ovat hävinneet jo 1500-luvulla useita paikannimiä lukuunottamatta. Rannikolta tunnetaan useita satoja suomentuneita paikannimiä Vehkalahden ja Virolahden alueelta. Muuttoaallon on tulkittu olleen järjestäytynyttä ja ruotsalaisen yläluokan tukemaa. Mitä kauemmaksi Ruotsin keskusseuduilta tultiin, sitä vaikeampaa talonpoikien oli muuttaa alueelle omin voimin.[9]
Pohjanmaa
Pohjanmaan ruotsinkielinen paikannimistö on kristillistä ja peräisin keskiajalta. On arveltu, että siirtolaisuus Pohjanmaalle alkoi samoihin aikoihin kuin Itä-Uudellemaalle ja Kymenlaaksoon 1200-luvun lopussa ja 1300-luvun alkupuolella. Pohjanmaan siirtolaisia tuettiin Ruotsista käsin ja sisämaassa asuneiden suomalaisten kalalahdet ja -satamat annettiin heidän käyttöönsä.
Konfliktit suomalaisten kanssa
Ristiretkistä kertovien lähteiden lisäksi ruotsalaisissa tarinoissa ja perinnetiedoissa kuvataan taisteluita ja muita konflikteja siirtolaisten ja suomalaisten välillä. Tarinoissa pohjalaiset ovat kertoneet, että siirtolaisten avuksi tarvittiin sotaväkeä Ruotsista. Myös Mikael Agricola kirjoitti 1500-luvulla pakanallisten suomalaisten ahdistelleen kolonisaation aikoina ruotsalaisia siirtolaisia, mistä syystä he olivat pyytäneet apua sukulaisiltaan Ruotsista ja sitä myös saaneet. Eräs tarina kuvailee Ruotsista tulleen pääasiassa rikollisia ja pahantekijöitä, jotka tulivat maahan käydäkseen sotaa suomalaisia vastaan. Vuonna 1303 Kristiinankaupungin tienoille tulleet siirtolaiset saivat toisen ristiretken seurauksena luvan asettua "hämäläisten maahan". Kemiönsaaren alkuperäinen suomalaisasutus katosi kokonaan paikalta ruotsalaisten tultua alueelle, mikä voi kertoa konfliktista ryhmien välillä.
Konflikteja suomalaisten ja siirtolaisten välillä syntyi myös koskien alueiden käyttöoikeuksia. Näitä riitoja koskevia kirjeitä tunnetaan useita. Esimerkiksi 1. kesäkuuta 1303 Satakunnan ruotsalaiset siirtolaiset olivat riitaantuneet alueen suomalaisten kanssa heidän tilojensa ollessa suomalaisten kaskimailla. Vuonna 1347 annettiin määräys Helsingin alueen kalastusoikeuksien siirrosta suomalaisilta rannikon ruotsalaisille. Ruotsin kuningas antoi lähtökohtaisesti kalastusoikeudet aina siirtolaisille jolloin suomalaiset menettivät oikeutensa niihin. Vuodelta 1348 tunnetaan piispa Hemmingin ja Turun linnanpäällikön suojelukirje, jonka tarkoituksena on suojella Pohjanlahden rannikon siirtolaisia suomalaisia vastaan.
Kristityn ruotsalaisen siirtolaisuuden seurauksena muun muassa Hämeestä ja Satakunnasta väestöä lähti kohti pohjoista, koska he eivät suostuneet ottamaan vastaan heidän vanhoille kotiseuduilleen levittäytynyttä uutta uskontoa.
Ruotsalaisten tulo Suomeen
Ruotsalaisten tulo Suomeen on 1100-luvun lopulta 1350-luvulle jatkunut ruotsalaisten vaiheittainen Suomen saariston ja rannikkoalueiden kolonisaatio ristiretkien yhteydessä. Se johti Suomen ruotsinkielisen asutuksen sekä suomenruotsalaisten syntymiseen. Nimistötutkimuksen perusteella lähtijät olivat kotoisin Keski-Ruotsista. On arvioitu, että siirtolaisia oli kaikkiaan tuhansia.
Siirtolaisuuden syyt
Ruotsalaisten kolonisaatio Suomeen liittyy katolisen kirkon pyrkimykseen levittää kristinuskoa itämeren piirissä. Tulijat olivat krisittyjä ja tulivat maahan joka oli vielä suurelta osin pakanallinen. Ruotsalaisten kolonisaatio oli ristiretkien ohella väline Suomen kristinuskoon käännyttämisessä ja sitä tuki katolinen kirkon lisäksi vielä kehittymässä ollut Ruotsin kuningaskunta. Kristinuskon levittämisen lisäksi siirtolaisuuden taustalla on vaikuttanut myös Ruotsin kuninkaan Maunu Eerikinpojan vuonna 1334 myöntämä neljän vuoden verovapaus Varsinais-Suomen, Uudenmaan, Ahvenanmaan, Hämeen ja Satakunnan siirtolaisille.
Kolonisaation taustalla oli myös varhaiskeskiajan suotuisa ilmastovaihe. Vuodet 980-1250 jatkunut lämpimän ilmaston vaihe oli johtanut väestön kasvuun, jonka seurauksena tarve siirtolaisuuteen oli lisääntynyt. Ilmiö oli yleiseurooppalainen ja myös siirtolaisuus Suomeen oli osa tätä laajempaa muuttoliikettä.[1] Samaan aikaan ruotsalaisia siirtyi myös Pohjois-Ruotsin suuntaan sekä Länsi-Viroon. Esimerkiksi Medelpad ja Ångermanland asutettiin ruotsalaisten toimesta 1300-luvulla.
Ahvenanmaan asuttaminen
Ensimmäisessä vaiheessa ruotsalaisten siirtolaisuus ulottui Ahvenanmaalle mahdollisen ensimmäisen ristiretken aikoihin 1150-luvulla. Ruotsinkieliset paikannimet näyttävät syntyneen yhtenä aaltona saariston asuttamisen yhteydessä. On kuitenkin oletettavaa, että ulkosaaristo sai ruotsalaisen asujamistonsa myöhemmin kuin arkipelagin suuret pääsaaret. Bolstad-liitteen sisältävistä paikannimistä on päätelty, että tulokkaat olivat mahdollisesti kotoisin Uplannista ja he kohtasivat alueella paikka paikoin autioita talonraunioita. Ahvenanmaalla on kuitenkin säilynyt joitakin suomalaisperäisiä paikannimiä.
Varsinais-Suomen ja Satakunnan asutus
Toisessa vaiheessa ruotsalainen siirtolaisuus eteni Varsinais-Suomen saaristoon ja Satakunnan rannikolle. Varsinais-Suomen saaristossa siirtolaisuus ulottui Iniön, Houtskarin, Nauvon, Korppoon, Paraisten, Hiittisten, Kemiön, Dragsfjärdin ja Västansfjärdin pitäjiin sekä myös Särkisalon alueelle. Varsinais-Suomen ruotsinkieliset paikannimet ovat kaikki keskiaikaisia.
Siirtolaiset hakeutuivat ensin viljaville maille Paraisiin ja Kemiöön, tämän jälkeen Ahvenanmaan itäisille saarille sekä läntiseen Varsinais-Suomen saaristoon ja lopuksi Suomen mannermaalle kuninkaankartanoiden läheisyyteen, mikä johtui ilmeisesti sotilaallisista turvallisuussyistä. Kemiö oli asuttu ruotsalaisten tullessa alueelle ja on mahdollista, että seurauksena oli konflikti alkuperäisen suomalaisen väestön ja tulokkaiden välillä. Myös muilla siirtolaisuuden kohteena olevilla alueilla oli suomenkielistä väestöä päätelleen paikannimien osittaisesta jatkuvuudesta.
Uudenmaan kolonisaatio
Kolonisaation kolmannessa vaiheessa ruotsalaiset siirtyivät rannikkoa itäänpäin Uudellemaalle vaiheittain ensin siirtyen Länsi-Uudellemaalle. Uudenmaan asutus liittyy mahdollisesti vuosina 1249-50 hämäläisiä vastaan tehtyyn niin sanottuun toiseen ristiretkeen. Ristiretken seurauksena Varsinais-Suomeen aiemmin siirtyneet ruotsalaiset levittäytyivät paikannimien perusteella myös Karjaan saaristoon.
Gunvor Kerkkonen on esittänyt, että tanskalainen itirenaario olisi kuvannut ruotsalaisen asutuksen tilannetta joskus 1200-luvulla. Siinä paikannimet vaihtuvat suomalaisiksi hieman Hangon itäpuolella. 1300-luvulla muuttoliike kohdistui myös Raaseporiin jossa mahdollisesti linnan rakennustyöt saivat väestöä Ruotsista liikkeelle. Karjaan synty on ajoitettu vuoteen 1326, Kirkkonummen vuoteen 1330, Inkoon vuoteen 1337 ja Lohjan vuoteen 1382. Karjaan seutu vaikuttaa tulleen täydellisesti ruotsalaisten toimesta asutetuksi vuoden1400 tienoilla.
Itä-Uusimaa sai asutuksensa yhdestä järjestelmällisestä väestönsiirrosta Porvooseen. Se oli ylhäältäpäin johdettua ja siirtolaiset kuljetettiin Suomeen vankoissa aluksissa kaikista Svean valtakunnan alueilta. Tulijat saivat siemenviljaa ja pienkarjaa sekä neljän vuoden verovapauden palkkioksi. Heitä käytettiin työvoimana kuninkaankartanoiden rakentamisessa ja heidän velvollisuutenaan oli ylläpitää sotaväkeä. Itä-Uudenmaan rannikon ja jokilaaksojen viljelyskelpoiset maat asutettiin ripeästi, mistä asutus myöhemmin levisi eri suuntiin.
Uudenmaan ruotsalaisen kolonisaation kunniaksi Johannes Bureus laati vuonna 1599 Uudenmaan ja Helsingin vaakunat, jotka esittävät meren aalloilla kulkevaa laivaa, näin kuvaten ruotsalaisten saapumista Uudellemaalle.
Kymijoen itäpuolen ruotsalaisasutus
Viimeinen ruotsalaisten kolonisaation vaihe liittyy Karjalaisia vastaan vuonna 1293 tehtyyn kolmanteen ristiretkeen. Kymijoki oli aiemmin ilmeisesti toiminut hämäläisten ja karjalaisten rajana ja siirtolaisten asutus ylitti sen joskus 1200-luvun lopulla tai 1300-luvun alussa. Tästä ruotsalaisen maahamuuton viimeisestä vaiheesta on jäänyt vain vähän tietoja. Sen jäljet ovat hävinneet jo 1500-luvulla useita paikannimiä lukuunottamatta. Rannikolta tunnetaan useita satoja suomentuneita paikannimiä Vehkalahden ja Virolahden alueelta. Muuttoaallon on tulkittu olleen järjestäytynyttä ja ruotsalaisen yläluokan tukemaa. Mitä kauemmaksi Ruotsin keskusseuduilta tultiin, sitä vaikeampaa talonpoikien oli muuttaa alueelle omin voimin.[9]
Pohjanmaa
Pohjanmaan ruotsinkielinen paikannimistö on kristillistä ja peräisin keskiajalta. On arveltu, että siirtolaisuus Pohjanmaalle alkoi samoihin aikoihin kuin Itä-Uudellemaalle ja Kymenlaaksoon 1200-luvun lopussa ja 1300-luvun alkupuolella. Pohjanmaan siirtolaisia tuettiin Ruotsista käsin ja sisämaassa asuneiden suomalaisten kalalahdet ja -satamat annettiin heidän käyttöönsä.
Konfliktit suomalaisten kanssa
Ristiretkistä kertovien lähteiden lisäksi ruotsalaisissa tarinoissa ja perinnetiedoissa kuvataan taisteluita ja muita konflikteja siirtolaisten ja suomalaisten välillä. Tarinoissa pohjalaiset ovat kertoneet, että siirtolaisten avuksi tarvittiin sotaväkeä Ruotsista. Myös Mikael Agricola kirjoitti 1500-luvulla pakanallisten suomalaisten ahdistelleen kolonisaation aikoina ruotsalaisia siirtolaisia, mistä syystä he olivat pyytäneet apua sukulaisiltaan Ruotsista ja sitä myös saaneet. Eräs tarina kuvailee Ruotsista tulleen pääasiassa rikollisia ja pahantekijöitä, jotka tulivat maahan käydäkseen sotaa suomalaisia vastaan. Vuonna 1303 Kristiinankaupungin tienoille tulleet siirtolaiset saivat toisen ristiretken seurauksena luvan asettua "hämäläisten maahan". Kemiönsaaren alkuperäinen suomalaisasutus katosi kokonaan paikalta ruotsalaisten tultua alueelle, mikä voi kertoa konfliktista ryhmien välillä.
Konflikteja suomalaisten ja siirtolaisten välillä syntyi myös koskien alueiden käyttöoikeuksia. Näitä riitoja koskevia kirjeitä tunnetaan useita. Esimerkiksi 1. kesäkuuta 1303 Satakunnan ruotsalaiset siirtolaiset olivat riitaantuneet alueen suomalaisten kanssa heidän tilojensa ollessa suomalaisten kaskimailla. Vuonna 1347 annettiin määräys Helsingin alueen kalastusoikeuksien siirrosta suomalaisilta rannikon ruotsalaisille. Ruotsin kuningas antoi lähtökohtaisesti kalastusoikeudet aina siirtolaisille jolloin suomalaiset menettivät oikeutensa niihin. Vuodelta 1348 tunnetaan piispa Hemmingin ja Turun linnanpäällikön suojelukirje, jonka tarkoituksena on suojella Pohjanlahden rannikon siirtolaisia suomalaisia vastaan.
Kristityn ruotsalaisen siirtolaisuuden seurauksena muun muassa Hämeestä ja Satakunnasta väestöä lähti kohti pohjoista, koska he eivät suostuneet ottamaan vastaan heidän vanhoille kotiseuduilleen levittäytynyttä uutta uskontoa.