Miksi Suomessa puhutaan suomea?

Täällä voi käsitellä kielipolitiikan historiaa ja taustoja tapahtumille.
Viesti
Julkaisija
TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 26.07.2009 13:20

Miksi Suomessa puhutaan suomea? Kun Suomi on yli 90-prosenttisesti suomenkielinen maa, niin suomenkielisille on itsestään selvää, että Suomessa puhutaan suomea. Voisiko muuten ollakaan? Kysymyshän on hassu, ajattelevat varmasti useimmat.

Kuitenkin kielipolitiikka on leimannut suomalaista politiikan tekoa satoja vuosia, vaikka kansa on koko ajan ollutkin selvästi suomenkielistä. Aika hassua sekin.

Kun Suomesta yhä löytyy niitä, jotka asettavat suomen kielen osaamisen tarpeen kyseenalaiseksi tässä maailman ainoassa suomenkielissä maassa, niin kielitaistelu tietysti jatkuu edelleen.

Fennomanian aate syntyi 1800-luvun alkupuolella, ensin pienenä liekkinä ja vähitellen isoksi roihuksi yltyen. Fennomaniasta tuli kansanliike.

Fennomanian nimeä ei ehkä enää liitetä nykypäivän kielitaisteluun, mutta asia on kuitenkin pysynyt samana. Tavoitteena on suomenkielinen Suomi. Tavoitteena on nimenomaan virallisesti yksikielinen, suomenkielinen Suomi.

Suomi on tietysti samaan aikaan monikielinen. Monikielisyys kasvaa koko ajan, kun maahanmuuttajia tulee eripuolilta maailmaa. Suomi on tällä hetkellä selkeästi suomenkielinen maa, jossa puhutaan toistasataa erilaista kieltä vähemmistökielinä. Ruotsinkielisetkin ovat vain yksi kielivähemmistö muiden kielivähemmistöjen joukossa.

Suomen nopea monikielistyminen luo paineita muuttaa Suomi virallisesti yksikieliseksi, suomenkieliseksi maaksi. Suomen kieli on maan selvä pääkieli, jota kaikkien Suomen kansalaisten pitäisi oppia ja osata. Suomen kieli yhteisenä kommunikointikielenä yhdistää kaikki kieliryhmät toisiinsa.

On siis olemassa perusteltu tarve sille, että kaikkien suomalaisten (äidinkielestä riippumatta) olisi osattava suomea.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 14.10.2010 07:51

Hyvä peruslähtökohta on tuo, että maa on suomenkielinen, mutta käytännössä monikielinen.

Tähän kielikeskusteluun liittyy aina myös historiallinen puoli: koska suomalaiset tulivat, mikä kieli oli täällä ensin?

Tämän ajan tieteentekijöiden vastaus on, että "suomalaiset" ovat olleet täällä "aina" eli asutus on ollut jatkuvaa ja perustuneet ensimmäisten tulijoiden jo yli 10 000 vuotta sitten muodostamille yhdyskunnille. Kielet ovat vaihdelleet, mutta suomalaisugrilaiset kielet ovat nykyisistä kielistä saapuneet ensin:

http://www.yle.fi/alueet/keski-suomi/20 ... 56216.html

"Professori Reijo Norio on yksi Suomen johtavista geenitutkijoista. Hän toteaa, että geenien perusteella suomalaisten sukupuu on kuusi. Kuusen juuret ulottuvat laajalle ja laaja on myös suomalaisten geneettinen historia. Kielitieteellisesti suomalaisten vertauskuvaksi käy puolestaan Norion mielestä mänty. Suomalais-ugrilaisten kansojen kielen historia on yhtenäinen ja ulottuu tuhansien vuosien päähän."

Suomen kielen varhaiset muodot saapuivat tänne kenties 3000 vuotta sitten pronssikaudella, kenties pronssikaupan myötä (Näin oli tieteentekijöiden keskusteluissa vielä viime talvena, mutta alla olevassa viestissä on toinen näkemys!?). Meillä on kaikki syy olla ylpeitä suomen kielestä ja suomalaisugrilaista kieltä puhuvien historiasta, joka on omanlaisensa, kenties kuvattavissa sellaisena "vesilinnun kansan" historiana täällä Läänemeren rannoilla kuten Viron entinen presidentti Meri kuvasi.

Vaihtamalla kansan todellinen historia Ruotsin historiaan tapahtuu suoranainen kansanmurha - katoaa jatkuvuus, jossa "vesilinnun kansa" on se viimeisin vaihe monituhatvuotisessa jatkumossa ennen kansan päätymistä rahvaaksi toisen kielen ja kansan alaisuuteen, vaikkakin ihan hienon kielen ja hyvän kansan.
Viimeksi muokannut Sees, 14.10.2010 16:25. Yhteensä muokattu 2 kertaa.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 14.10.2010 16:22

Tuoreessa Tiede-lehdessä 10/2010 on useita artikkeleita suomalaisuudesta, aika lailla mielenkiintoisin painotuksin.

Toimittaja Jani Kaaro on haastatellut kielitieteilijä Janne Saarikiveä ja piirtää varsin uudenlaista kuvaa suomenkielen saapumisesta tälle alueelle:

- Aikaisemmin ajateltiin, että saamelaiset ovat Suomen alkuperäisasukkaita, jotka joutuivat vetäytymään pohjoiseen suomalaisten tieltä. Tämä tulkinta ei saa tukea geneettisestä aineistosta. --- Todennäköinen selitys on, että etelän saamenpuhujat olivat eräs niistä etnisistä ryhmistä, joista tämän päivän suomalaiset on tehty, ja että ryhmä jossain vaiheessa vaihtoi kielensä. Toinen mahdollisuus on, että nämä ihmiset hävitettiin, ennen kuin he ehtivät sekoittua muuhun väestöön. Niin tai näin, jossakin vaiheessa he ennättivät siirtää kielensä geneettisille saamelaisille.

- Myös suomen kielen saapuminen Suomeen on hämärän peitossa, mutta tapahtuma vaikuttaa varsin tuoreelta. ---Suomen oletetaan saapuneen eteläiseen Suomeen aikaisintaan vuoden 500 tienoilla. Muualle maahan se on levinnyt 1200-luvulta lähtien. (Nyt siis aiempi pronssikaudelle noin 3000 vuoden päähän sijoitettu aika on myöhäistynyt huomattavasti!)

- --- mistä kieli tuli? Saarikiven mukaan tästä voi esittää vain hyviä arvauksia. Arkeologisen aineiston perusteella Suomeen saapui rautakaudella lisää väestöä, mutta yhteys kieleen on vain ajallinen. Suomen kielen tuojiksi on ehdotettu Itämeren eteläpuolella eläneitä itämerensuomalaisia, jotka kävivät kauppaa germaanien kanssa. He olisivat voineet olla jonkinlaista "bättre folkia" Suomessa asuneiden "metsäläisten" näkökulmasta.

- Janne Saarikivi muistuttaa, että esihistoriallisella ajalla --- Millä tahansa alueella saattoi olla useita heimoja, jotka kaikki puhuivat eri kieltä. Ihmiset kuitenkin osasivat yleensä kolmea-neljää naapurikeiltä vähintään sen verran, että pystyivät käymään kauppaa. Näin ihmiset ovat vaihtaneet kieltä koko ajan tarpeen mukaan.

- Kieli ei siis ollut esisuomalaisille samalla tavalla osa identiteettiä kuin se on kansallisvaltion ihmisille. Se oli käyttötavaraa.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 14.10.2010 16:28

Minusta on mielenkiintoista, miten tiuhaan käsitykset kielistä ja kansoista ovat viime aikoina muuttuneet. Se, että suomenkielisten varsinainen leviäminen maahan sijoitetaan nyt 1200-luvulle, jolloin myös ruotsinkieliset saapuivat, on aika jännä yhdistelmä. Odotan mielenkiinnolla, syntyykö arkeologian, dna-tutkimuksen ja kielitieteen risteykseen avointa keskustelua tästä tulkinnasta.

Eero Nevalainen
Viestit: 1388
Liittynyt: 17.11.2008 23:14
Paikkakunta: Nurmijärvi
Viesti:

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Eero Nevalainen » 14.10.2010 18:57

On myös mielenkiintoista, että suomenkielisten identiteetin oikeutusta yritetään näköjään murentaa systemaattisesti koko ajan -- tyypillisesti siltä kannalta että suomenkielisyydellä ei olisi sellaisia juuria, etteikö fiksu suomenkielinen "ymmärtäisi" että suomenkieliseksi identifioituminen on kansallismielisyyttä jne -- historiallisestikin kieli oli vain "käyttötavaraa" eikä identiteetin rakennusosa.

Toki ruotsalaisilla sun muilla on sitten luonnostaan oikeus kieli-identiteettiin, koska heillähän se on sitten ollut kansallisvaltion rakennusainetta alusta alkaen ja niinpoispäin... :|

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 15.10.2010 06:30

Eero Nevalainen: "On myös mielenkiintoista, että suomenkielisten identiteetin oikeutusta yritetään näköjään murentaa systemaattisesti koko ajan -- tyypillisesti siltä kannalta että suomenkielisyydellä ei olisi sellaisia juuria, etteikö fiksu suomenkielinen "ymmärtäisi" että suomenkieliseksi identifioituminen on kansallismielisyyttä jne -- historiallisestikin kieli oli vain "käyttötavaraa" eikä identiteetin rakennusosa. Toki ruotsalaisilla sun muilla on sitten luonnostaan oikeus kieli-identiteettiin, koska heillähän se on sitten ollut kansallisvaltion rakennusainetta alusta alkaen ja niinpoispäin... :|"

Sinä kiteytit tunteeni, joita en oikein saanut sanoiksi.

Periaatteessa olisin yhtä kiinnostunut suomenkielisyyden historiasta, vaikka olisi todistettavissa, että koko alue puhui ruotsia jo 1200-luvulla ja pieni hankala suomenkielisten ryhmä pakkokäännytti koko muun kansan suomenkielisiksi - näin ei tietenkään ole, mutta jos olisi. Siis kiinnostus suomenkielisen kansan syntyyn on aitoa inhimillistä kiinnostusta omiin juuriin, sellaista jota harrastetaan kaikissa maissa, enemmistöissä ja vähemmistöissä, paikallaan pysyvissä ja kiertävissä. Kansalla on oikeus historiaansa.

Suomalaisten kohdalla tilanne on aivan järjetön: Meidän pitäisi adoptoida Ruotsin historia ja vähätellä kaikin tavoin oman kielen merkitystä, koko kieli on vain ruotsalaisen keksintöä ja koko kansa vain suomenruotsalaisen sivistyneistön unikuva Venäjän vallan ajalta. Mitä tämä on? Tämäkö on pohjoismainen ja eurooppalainen näkemys kansasta? Se ei estä skandinaaveja hehkuttamasta omaa raakaa viikinkihistoriaansa ja skandinaavisten kielten yhteistä perustaa ja skandinaaviskan ainoaa oikeutta edustaa pohjoismaisuutta.

Toisaalta tässä Tiede-lehden artikkelissa oli hämmästyttäviä rinnastuksia suomenruotsalaisiin: suomalaisten leviäminen maahan onkin samanaikainen tapahtuma ruotsinkielisten saapumisen kanssa (1200) ja mahdollista pientä suomalaisjoukkoa kutsutaan "bättre folkiksi" ja aiempia asujia "metsäläisiksi" - kuuluuko tällaisen sanaston käyttö ja sanojen myöhempien kytkösten ymmärtäminen suomalaiseen historiakeskusteluun?

Olen aika pettynyt Tiede-lehden artikkeleihin, koska sävyltään minusta ne ovat poliittisia eivätkä tieteellisiä.

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 15.10.2010 10:37

Kielivähemmistöillä on tietysti oikeus hehkutella oman kielensä historiikeillä, vaikka vähän liioitellustikin. Kaikkien kielivähemmistöjen historiat ovat kiinnostavia. Mielenkiintoista olisi vaikkapa romanikielen historia: milloin romanikieli tuli Suomeen ja millä tavalla? Ja, onko romanikieli ollut Suomessa jo ennen surukieltä? Ja kiinnostavaa olisi myös tietää, kuinka kauan Suomen alueella on puhuttu venäjää.

Suomessa Suomen alkuperäiskielien - suomen ja saamen - historia on kaikkein keskeisintä.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 16.10.2010 16:43

Tiede-lehdessä 10/2010: Myös suomen kielen saapuminen Suomeen on hämärän peitossa, mutta tapahtuma vaikuttaa varsin tuoreelta. ---Suomen oletetaan saapuneen eteläiseen Suomeen aikaisintaan vuoden 500 tienoilla. Muualle maahan se on levinnyt 1200-luvulta lähtien. (Nyt siis aiempi pronssikaudelle noin 3000 vuoden päähän sijoitettu aika on myöhäistynyt huomattavasti!)

Sain selventävän vastauksen kielitieteilijältä toisella palstalla:

Ensimmäinen sellainen kieli, josta "suomi" on lopullisesti kehittynyt omaan suuntaansa (ns. pohjoiskantasuomi tai muinaishäme), tuli maahan tosiaan hyvin myöhään; tarkka ajoitus osunee aikaväliin 200-500 jaa. Silti itämerensuomea (keskikantasuomea) on puhuttu Suomen rannikolla jo silloin pronssi- ja rautakauden vaihteessa, kuten germaanisperäiset paikannimet osoittavat. Kieli kuitenkin päivittyi emoalueelta eli Virosta käsin, joten se ei ollut suomea. Vasta kun kieli lakkasi päivittymästä Virosta ja alkoi kehittyä Suomessa omaan suuntaansa (silloin vähän ennen 500 jaa.), sen voidaan sanoa olevan suomen kielen suora esimuoto. Tämä on se kokonaiskuva.

Nyt kiinnostaisi tietää, milloin suomen ja viron yhteistä kantakieltä, itämerensuomea alettiin puhua täällä.

Ja sitä ennen puhuttiin ilmeisesti suomalaisugrilaista kieltä, josta kehittyi saame.

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 16.10.2010 19:32

Suomen alkuperäiskieliä ovat suomi ja saame.

Näistä kahdesta kielestä suomi kehittyi Suomen pääkieleksi, jota nykyään puhuu yli 90% suomalaisista äidinkielenään.

Saamen kielen alueeksi on muodostunut Lappi.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Miksi Suomessa puhutaan suomea?

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 21.10.2010 06:57

Jatkokeskustelussa toisella palstalla erään kielitieteilijän kanssa, syntyi eräänlainen karvalakkiversio kielitieteen näkökulmasta suomen kielen saapumiseen. Tavoitteena oli selitys, josta vaikkapa nuori voisi tehdä esitelmän kouluunsa - merkillistä, ettei tällaista pakettia ole valmiina netissä:

1) Kaikki alkoi uralilaisesta kielestä jossain Volgan mutkassa 4000 vuotta sitten eli 2000 eaa. Ainakin jonkin verran ihmisiä liikkui myös Volgalta länteen levittämään kieltä.

2) Uralilainen kieli todennäköisimmin saapui Laatokan ja Suomenlahden tienoille n. 3000 vuotta sitten eli 1000 eaa.

3) Saame irtautui yhteisestä kantakielestä kenties jo tuolloin, noin 1000 eaa. Jonkinlaista varhaista saamea on puhuttu Etelä-Suomessa suunnilleen aikavälillä 1000–0 eaa.

4) Jonkinlaista varhaista itämerensuomea puhuttiin samaan aikaan Balttiassa. Samaa kieltä puhuttiin myös Lounais-Suomessa ja Vienajoen vesistöalueella saakka – ajoitus voi olla mitä tahansa välillä 1000–0 eaa.

5) Kantasuomalainen keskus on sijainnut Suomenlahden eteläpuolella ehkä jossain Peipsijärven ympäristössä. Kenties pronssikauppiaiden mukana tullut kieli saatettiin omaksua muutamassa sukupolvessa.

6) Varhaisen suomen murteet (esim. hämäläismurteet ja karjalaismurteet) lakkasivat noudattamassa Viron alueella kielessä tapahtuvia muutoksia noin 500-luvulla.

7) Suomen kirjakieli muodostettiin murteiden pohjalta 1500-luvulla.

Tätä kuvaa en saanut Tiede-lehden artikkelista, vaan siinä Suomen uralilaistuminen ohitettiin ja suomen kielestä lähdettiin puhumaan vasta vuonna 500, jolloin siis katkesi napanuora muihin itämerensuomalaisiin kieliin. Aika erikoinen ratkaisu minusta - koska tavallisen Tiede-lehden lukijan kannalta suomen kehittyminen jäi hämäräksi ja Suomen uralilaistuminen kokonaan syrjään.

Vastaa Viestiin