Svekomania ja pelot kulttuurin köyhtymisestä?
Lähetetty: 26.07.2009 11:25
Wiki kirjoittaa svekomaniasta seuraavaa:
Freudenthalin ja svekomaanien "kaksi kieltä, kaksi kansaa" -malli nousi vastavoimaksi J. V. Snellmanin ajamalle "yksi kieli, yksi mieli" -aatteelle ja sen joskus aggressiivisellekin suomalaistamispolitiikalle, jonka monet ruotsinkieliset kokivat uhaksi omalle identiteetilleen.
Svekomaanien ohjelmaan kuului ruotsinkielisen väestön sivistystason nosto ja oman identiteetin luominen sille.
Svekomanian vaikuttivat myös tuolloin yleiseurooppalaiset rotuopit, joiden mukaan itäiset kansat, joihin suomalaiset kuuluivat, eivät kyenneet luomaan kulttuuria tai kansakuntaa. ---
Svekomaanit katsoivat, että ruotsalainen kulttuuriperintö ja hallintokulttuuri olivat maan kannalta ratkaisevassa asemassa ja että suomalaistamispolitiikka vain avasi ovet venäläistämiselle.
Fennomanian vaatimukset kuulostavat minusta edelleen täysin luontevilta ja oikeutetuilta. Vaikuttavatko svekomanian periaatteet luontevilta ruotsinkielisten piirissä vielä tänään? Onko ruotsin kieli edelleen takeena suomalaisuuden siteille länsimaiseen vapauteen ja hyvinvointiin?