Norden ja kielet - oi ja voi

Kielipoliittista keskustelua yleisellä tasolla
Viesti
Julkaisija
Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Norden ja kielet - oi ja voi

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 02.11.2012 17:08

Norden ministerineuvosto on julkaissut kirjasen
Onko Pohjolalla kieli SOLMUSSA? -
Kuningatar, ministeri ja muut vaikuttajat puhuvat pohjoismaisesta kieliyhteisöstä

Kirjoittaja: Karin Arvidsson
Toimittaja: Jesper Schou-Knudsen

Julkaisupäivä
24.09.2012
Sivumäärä
121
Viimeksi muokannut Sees, 02.11.2012 18:42. Yhteensä muokattu 4 kertaa.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Norden ja kielet - oi ja voi

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 02.11.2012 17:12

Tämä teksti tuntui kirjan selailun jälkeen kaikkein mustavalkoisimmalta.

Rauhanpalkittu vaatii aselepoa: Lain mukaan meillä on kaksi kieltä. Ja sillä sipuli. (Ahtisaaren haastattelu kirjassa)

MARTTI AHTISAARI sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2008 työstään rauhanomaisten ratkaisujen löytämiseksi kansainvälisiin konflikteihin. Hän on toiminut monien kiistojen keskipisteessä ja onnistunut saamaan osapuolet laskemaan aseensa ja solmimaan rauhan. Erityisen tärkeä hänen panoksensa oli Kosovon rauhanneuvotteluissa. Kenties sen vuoksi hän itsepäisesti kieltäytyy kutsumasta Suomen kielikysymystä ongelmaksi.

Perustuslaissa sanotaan, että Suomen kansalliskielet ovat suomi ja ruotsi. Lainkuuliaiset kansalaiset eivät sivistyneessä valtiossa riko lakia, Ahtisaari toteaa ja haluaa jäädyttää pakkoruotsikeskustelun.

Presidenttikauden aikana hän vakuuttui täysin Suomen molempien virallisten kielten vaalimisen tärkeydestä.
– Ruotsin opetuksen kautta varmistamme osallistumisemme pohjoismaiseen yhteistyöhön jatkossakin. Pohjoismainen taustani on auttanut minua äärettömän paljon selviytymään rauhansovittelutehtävissä maailmalla, Ahtisaari sanoo.

MARTTI AHTISAAREN PERUSTAMAN CRISIS MANAGEMENT INITIATIVEN (CMI) toimistotilat sijaitsevat kivenheiton päässä Helsingin kauppatorilta. Se on Ahtisaaren päivittäinen työpaikka. Työhuoneen seinällä riippuu Oslon Nobelpalkintolautakunnan myöntämä diplomi perusteluineen: For his important efforts, on several continents and over more than three decades, to resolve international conflict.

Jo heti keskustelun alkumetreillä huomaa Martti Ahtisaaren jäyhän ja jopa lakonisen rauhallisuuden – tämä luonteenpiirre on ollut ratkaiseva tekijä hänen rauhansovittelutyössään. Saman rauhallisuuden hän säilyttää kuumana käyvässä kielikeskustelussa.

Vaikka perussuomalaisten populistipuolue sai lähes 20 prosentin vaalisaaliin kevään 2011 vaaleissa, jolloin he hyökkäsivät kovin sanoin pakollista ruotsin opetusta vastaan, ja vaikka Suomen tiedotusvälineet tulvivat aihetta koskevia mielipidekirjoituksia ja poliitikkojen lausuntoja, Ahtisaari haluaa hillitä kiihkoilua.
– Suomen kielikysymys ei ole kysymys, se on “a non-question”, kuten diplomaattikielellä sanottaisiin, Ahtisaari toteaa.

Martti Ahtisaari on syntynyt vuonna 1937 Viipurissa, joka joutui sotien jälkeen Venäjän vallan alle. Hänen äitinsä lähti Karjalasta poikansa kanssa evakkoon Pohjois-Savoon Kuopioon, jossa Martti vietti suurimman osan lapsuudestaan. Vanhemmat olivat suomenkielisiä, mutta hänen isoisänsä isä oli norjalainen ja naimisissa ruotsalaisen kanssa, joten isän perheessä puhuttiin ruotsia. Alkuperäänsä miettiessään hän toteaa olevansa 12,5-prosenttisesti norjalainen ja yhtä paljon ruotsalainen, kun taas loput 75 prosenttia on suomalaista perua.

Kun Martti oli 15-vuotias, perhe muutti Ouluun. Sujuvaa ruotsia hän oppi puhumaan isän vanhempien luona, suomenkielisessä koulussa ja – Pakistanissa! Hän kouluttautui opettajaksi ja toimittuaan ammatissa vuoden nuori Martti alkoi haikailla maailmalle. Hän päätyi Pakistaniin töihin kolmeksi vuodeksi. Työkaverit olivat ruotsalaisia ja tuona aikana ruotsin kieli loksahti lopullisesti kohdalleen. Siitä lähtien Ahtisaari on puolustanut innokkaasti ruotsin kielen asemaa Suomessa ja ollut aktiivisesti mukana säilyttämässä ruotsia pakollisena kouluaineena, mikä on 70-luvulla tehdyn peruskoulu-uudistuksen peruja. Hän on myös Svenska Finlands folktingin eli Suomenruotsalaisten kansankäräjien toimeksiannosta johtanut työryhmää, joka laati toimintaohjelman Suomen kahden elinvoimaisen kansalliskielen puolesta. Toimintaohjelmassa ehdotetaan hyvin kauaskantoisia ehdotuksia Suomen kansalliskielten turvaamiseksi.

Kysymykseen nykyisen kielikiistan luonteesta hän toteaa yksikantaan: – Ei meillä ole tällä hetkellä vakavia kielikiistoja. Perussuomalaisten pakkoruotsikritiikki ei ole hänen mielestään tuottanut tulosta. Hän näkee puolueen lähinnä “keski-ikäisen miehen kapinana”, eräänlaisena syrjäytyneiden keski-ikäisten miesten kerhona, jonka jäsenet ovat jääneet osaavien naisten jalkoihin.

Julkinen keskustelu käy kuitenkin edelleen kiivaana. Lehtien mielipideosioista, puolueohjelmista ja muista tiedotusvälineistä käy ilmi, että suomen- ja ruotsinkielisten erimielisyydet ovat huomattavia.
– Kielikysymys otetaan esille muiden keskustelunaiheiden puuttuessa, hän toteaa jäyhästi.
Kansallisessa raportissa todetaan, että suomi ja ruotsi ovat Suomen virallisia kieliä.
– Asiahan on sitä myötä selvä, Ahtisaari sanoo. Kukaan ei ole toistaiseksi ilmoittanut vastustavansa perustuslakia ja lakia noudatetaan tässä asiassa aivan samoin kuin muutenkin. Kielikysymystä tulee käsitellä muiden lakikysymysten tavoin, hän sanoo. Laki on tarkoitettu noudatettavaksi.


Käytännössä voi luonnollisesti ilmetä ongelmia, esimerkiksi viranomaisasioiden hoitamisessa, jos viranomaisella ei ole henkilökuntaa hoitamaan asiaa kansalaisen äidinkielellä. – Toinen esimerkki kielipolemiikin rauhoittumisesta on ruotsalaisen kansanpuolueen politiikan muutos. Aiemmin ruotsin kielen vaaliminen oli puolueen ohjelman ydin. Nyt puolue on kuitenkin saanut Carl Haglundista uuden puoluejohtajan ja saattaa hyvinkin olla, että kielikysymys väistyy keskeiseltä sijaltaan ja että puolue omaksuu sen sijaan yleisemmän liberaalipuolueen linjan, Ahtisaari enteilee.

Mitä hyötyä siitä sitten on, että ruotsi on pakollista ja että kaikkien täytyy sitä oppia koulussa? Ahtisaari viittaa uudelleen perustuslakiin, jossa todetaan Suomen olevan kaksikielinen maa. Toisena perusteluna on pohjoismainen yhteistyö. Hän tietää ulkoministeriössä olevan virkamiehiä, jotka ovat ehdottaneet englantia käytettäväksi pohjoismaisissa yhteyksissä.

– Ei tule kuuloonkaan, entinen tasavallan presidentti sanoo painokkaasti. Yhteistyöstä häviäisi tietty tuttavallisuus, jos sitä tehtäisiin vieraalla kielellä, joka englanti kuitenkin on. Sellaisia ystävyyssuhteita ei voi luoda vieraan kielen keinoin.

Ahtisaari muistuttaa Pohjoismaiden historiasta ja yhteen nivoutuvasta taustasta. Suomi on osa Pohjolaa.

– Pohjoismaisesta identiteetistäni on ollut minulle äärettömän paljon apua – etenkin kansainvälisissä yhteyksissä. Meillä on yhteinen kulttuuri, kirjallisuus ja talous. Minne tahansa maailmalla matkustankin, voin aina apua tarvitessani kääntyä muiden Pohjoismaiden suurlähetystöjen puoleen.


Presidentti Ahtisaaren mukaan Suomen nuorella sukupolvella on joskus lyhyt muisti. Nuoret eivät muista neuvostoaikaa, jolloin Moskovasta kohdistettiin suuria paineita Suomen politiikkaan. Tuolloin yhteistyö muiden Pohjoismaiden kanssa oli äärimmäisen tärkeää, hän sanoo. Nyt rauhanpalkittu Ahtisaari pyrkii jatkamaan työtään demokratian edistämiseksi maailmassa – esikuvana toimii pohjoismainen kehitysmalli.

– Olemme turhaan ujostelleet pohjoismaisen yhteiskuntamallin esittelyä maailmalla, hän toteaa ylpeänä ja jatkaa:

– Maailma ei tarvitse raakaa kapitalismia tai sosialismia. Tarvitaan vastuullista markkinataloutta, juuri sellaista mitä Pohjoismaissa harjoitetaan, hän sanoo. Kiinan 1,3 miljardin tai Venäjän 142 miljoonan väestön ei pitäisi kääntää katseitaan Yhdysvaltoihin kehittäessään yhteiskuntiaan demokraattiseen suhtaan, vaan pikemminkin ottaa mallia Pohjoismaista. Meillä on esitellä hyvin toimivia koulutus- ja terveydenhuoltojärjestelmiä. Pohjoismaiden pitäisi kertoa avoimemmin, miten pohjoismaiset yhteiskunnat on rakennettu ja näyttää, että siihen liittyvää osaamista voidaan viedä Kiinan ja Venäjän kaltaisiin yhteiskuntiin.

– Yksi virallisen pohjoismaisen yhteistyön tehtävistä pitäisi oikeastaan olla aktiivinen rooli pohjoismaisen mallin markkinoinnissa ja siten maailman köyhyysongelmien ratkaisemiseen vaikuttaminen. Se pakottaisi samalla 47 Pohjoismaita säilyttämään jatkossakin onnistuneen pohjoismaisen yhteiskuntamallimme, jossa tuloerot ovat pieniä. Ahtisaari hämmästelee tässä yhteydessä hieman tuohtuneena Ruotsin patentti- ja rekisteröintiviraston maan sosiaalidemokraateille hiljattain myöntämää patenttia “pohjoismainen malli” -ilmaisuun.

– Aivan kuin yksi puolue yhdessä maassa voisi omistaa koko pohjoismaisen järjestelmän! Nyt presidentin tehtäviin kuuluu, muiden Pohjoismaiden tukemana, ajaa Suomen jäsenyyttä YK:n turvallisuusneuvostossa. Myös tässä yhteydessä hän aikoo ottaa pohjoismaisen kehitysmallin esille. Martti Ahtisaari sai Nobelin rauhanpalkinnon työstään kansainvälisten konfliktien ratkaisemiseksi. Rauhanvälittäjän työssä kielillä on luonnollisesti suuri osa.

– Tosin ei se suurin, hän sanoo. Mutta totta kai joskus on löydettävä juuri oikeat kielen sävyt ja täsmälliset ilmaukset. Neuvottelujen alkuvaiheessa on tärkeää varmistaa, että kaikki ymmärtävät asiakysymyksen samalla tavoin, Ahtisaari korostaa. Acehin neuvotteluissa kiistan osapuolilla oli sama kieli, mutta siitä huolimatta he eivät puhuneet keskenään. Neuvotteluja käytiin presidentti Ahtisaaren johdolla englanniksi, mutta myös ruotsin kielen taidolle tuli käyttöä taukojen aikana, sillä vapautusliikkeen johtaja ja monet edustajat olivat asuneet Tukholmassa jo useita vuosia.

– Tärkeintä on, että osapuolet saavat keskusteluyhteyden auki omalla kielellään. Perustotuus kaikessa konfliktinhallinnassa on kuitenkin se, että varsinainen työ alkaa vasta rauhansopimuksen solmimisen jälkeen. Silloin osapuolten välinen viestintä ottaa muotonsa. Hallinto on saatava paikoilleen ja työ sodan runtelemien alueiden uudelleenrakentamiseksi on käynnistettävä. Siinä vaiheessa kieli ja viestintä ovat avainasemassa, jotta asiat saadaan sujumaan. Täytyy löytää koulutettua väkeä, eikä vain suosia ystäviään. On pyrittävä palkkaamaan osaavaa työvoimaa, jotta uudelleenrakentamistyön vaatimukset saavutetaan.

Muutoin turvaudutaan tulkkaukseen ja kääntämiseen, ja Ahtisaari luottaa vakaasti rauhaneuvotteluissa käytettävin tulkkeihin. – Tulkit ovat osaavia ja ammattimaisia ja heihin voi luottaa. Usein käy niin, että tulkit ilmaisevat asioita paremmin kuin tulkattavat. Historiasta löytyy useita esimerkkejä suurista valtiomiehistä, joiden retoriikkaa tulkkaus on parantanut. Presidentti ei kuitenkaan ole sitä mieltä, että kieli olisi keskeinen tekijä rauhanvälittäjän työssä. Sitä paitsi nykyään useimmat johtavassa asemassa toimivat puhuvat kelpo englantia. Lisäksi osapuolet yrittävät myös tehdä hyvän vaikutuksen välittäjään puhumalla huoliteltua kieltä. Ahtisaari on vain iloinen englannin voittokulusta maailman “lingua francana”. Hän toivoo kuitenkin myös, että englanti ei tukahduttaisi halua oman kielen säilyttämiseen ja muiden kielten opiskelemiseen.

– Mitä useampaa kieltä osaa, sitä parempi, Ahtisaari toteaa.
Hän katuu, ettei nuoruudessaan tarttunut venäjään, vaikka sitä oli kouluaikana tarjolla. Menestyksekäs ura maailmanyhteisön parissa on tehnyt Ahtisaaren englannista erittäin sujuvaa. Vuodesta 2000 lähtien, jolloin hän lahjoitusten avulla käynnisti CMI:n toiminnan, Ahtisaari on työskennellyt erilaisten konfliktinhallintaan liittyvien hankkeiden parissa maailmalla. Esimerkiksi Afrikassa, Aasiassa ja Mustanmeren alueella on käynnissä rauhankysymyksiin liittyviä hankkeita ja sovittelutehtäviä. CMI:n työkieli on luonnollisesti englanti. Tämä siksi, että noin puolet työntekijöistä ovat muita kuin suomalaisia. Työssä on tärkeä seurata maailman tapahtumia, ja presidentillä onkin Financial Times ja Herald Tribune lehtipinossaan päällimmäisenä, ja hän lukee niitä päivittäin saadakseen maailmanlaajuisen näkemyksen asioihin. Hänen työntekijänsä seuraavat myös ranskan- ja saksankielisiä uutisia. Kansainvälisten lehtien seasta pilkottaa myös yksi kotimainen sanomalehti, jonka etusivun otsikko kuvaa kielikysymystä konfliktina.

– Jos joku pitää tätä kysymystä konfliktina, niin hän ei ole konfliktia nähnytkään.

Ahtisaari painottaa vielä kerran haastattelun aikana, ettei ruotsin asema ole ongelma Suomessa.

– En halua edes keskustella siitä! En ole eläessäni kuullut kenenkään vaativan, että perustuslakia pitäisi muuttaa – en edes perussuomalaisten. Niin kauan kuin meillä on tämä perustuslaki, jokaisen hallituksen tulee noudattaa sitä tarkkaan. Entä onko Suomessa poliittisia voimia, jotka voisivat muokata Suomesta täysin suomenkielisen? – Sitä en haluaisi edes ajatella, presidentti sanoo. Tarvitsemme ruotsia – erityisesti me suomenkieliset. Kritisoin ruotsinkielisiä ystäviäni siitä, että he vaihtavat heti suomeen puhuessaan minun kanssani. Miten ihmeessä voin puolustaa ruotsia, jos edes ystäväni eivät tohdi puhua sitä kanssani! Mainittuani asiasta useimmat puhuvat nykyään kuitenkin ruotsia kanssani.

Ahtisaari pohtii myös tiedotusvälineiden roolia yhteiskunnassa ja kielikeskustelussa. Kielikysymys saa kaikesta huolimatta paljon palstatilaa, ja syynä voi yksinkertaisesti olla se, että mediassa suositaan konflikteja ennemmin kuin konsensusta. Ahtisaari painottaa, että myös siinä suhteessa Suomi on länsimainen demokratia, jossa pätee painovapauslaki ja lehdistönvapaus. – Mielestäni keskustelu ruotsin asemasta on saanut myös uusia ulottuvuuksia viime aikoina. Toivon, että lapset ja erityisesti vanhemmat ymmärtäisivät ruotsin oppimisen tärkeyden. Sehän on vain yksi vanhempien keino antaa lapsille onnistumisen eväitä elämään ja yhteiskuntaan. – Niin heidän ei tarvitse lähteä Pakistaniin asti oppimaan ruotsia, kuten minä tein, presidentti Ahtisaari nauraa.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Norden ja kielet - oi ja voi

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 02.11.2012 17:36

Professori Tuija Nikko Aalto-yliopistosta:

– SUOMI ON OLLUT OSA RUOTSIA KAUEMMIN KUIN SKÅNE, Tuija Nikko
toteaa tosiasioista muistuttaen. Hän toimii nykyään Aalto-yliopistoon
kuuluvan Helsingin kauppakorkeakoulun laatujohtajana. Tuija työskentelee
suomenkielisessä kauppakorkeakoulussa, ja naapurissa majaansa pitää
ruotsinkielinen vastine, Hanken.

Tuija Nikko on supisuomalainen nimi, ja Tuijan äidinkieli onkin suomi, mutta
hän puhuu lisäksi täydellistä ruotsia. Lapsuus Vaasassa oli kaksikielinen
---
Tuija alkoi opiskella ruotsia Helsingin yliopistossa. Hän menestyi opinnoissaan
sen verran hyvin, että on sittemmin väitellyt tohtoriksi. Väitöskirjan aiheena oli
kielikysymykset suomalaisten ja ruotsalaisten yritysten yhdistyessä.
---
Tuija Nikko pitää englannin vaihtamista työkieleksi yleisesti ottaen varsin
onnistuneena ratkaisuna. Englannin myötä kaikki kohtasivat ikään kuin
puolueettomalla maaperällä, mikä kuroi merkittävästi umpeen maiden välistä
kulttuurikuilua ja säästi monelta konfliktilta. Vallan kieleksi ei muodostunut suomi
eikä ruotsi, vaan kansainvälinen englanti. Yritysten kansainvälistyessä sisäisesti
oli helpompaa suunnata toimintaa myös ulospäin ja toimia tehokkaammin
muiden maiden kanssa.

--- Englanninkielistä keskustelua voidaan pitää
yhteistyöhön halukkaiden alan asiantuntijoiden välisenä vuorovaikutuksena.
Käytännössä osapuolet sopeutuivat toistensa kokouskäytäntöihin ja toistensa
tapaan viestiä. Henkilöstö oppi nopeasti oman alansa terminologian ja
työstä hyvin suoriutumiseen tarvittavan kielenkäytön. Lisäksi Tuija havaitsi,
että englantia maustettiin ruotsalaisilla ja suomalaisilla ilmauksilla. Jos
englanninkielistä sanaa ei löytynyt, käytettiin sen sijaan suomen- tai
ruotsinkielistä sanaa, jonka joku ryhmän jäsenistä käänsi.

Samalla Tuija huomasi, että englannin voittokulusta huolimatta työntekijät eivät
kuitenkaan lakanneet käyttämästä omia äidinkieliään. Kahvitauoilla ja ennen
virallisia kokouksia jutusteltiin suomeksi tai ruotsiksi – ei englanniksi. Kävi ilmi,
että jopa 80 prosenttia yritysten oman maan sisäisestä viestinnästä käytiin
edelleen omalla kielellä.

– Viestintä on niin paljon enemmän kuin muotoseikkojen noudattamista,
kokouksia ja asiakirjoja. Viestinnän muotoja ei voida täysin sanella ylhäältäpäin,
Tuija toteaa. Kulttuuri ja kieli kuuluvat yhteen. Vieraan kielen puhuminen tuntuu
aina erilaiselta ja vaikuttaa siihen, miten ihminen kokee itsensä. Suomalainen
tai ruotsalainen yksityisminä ja englantia käyttävä yritysidentiteetti eroavat
toisistaan.

Sen vuoksi Tuija Nikon mielestä virallisessa pohjoismaisessa yhteistyössä ei
pitäisi seurata yritysmaailman mallia.

– Tässä tapauksessa on syytä jatkaa pohjoismaisten kielten käyttöä, sillä ne
ovat kulttuurimme ilmentymä. Jos kielitaito ei riitä, on otettava avuksi tulkkaus
ja kääntäminen. Siitäkin huolimatta, että entistä harvempi suomalainen puhuu
ja ymmärtää ruotsia. Nykyään suomalaiset ja ruotsalaiset nuoret käyttävät
keskenään suurimmaksi osaksi englantia.

Nykynuorilla on entistä heikompi pohjoismainen identiteetti. Nuoret
suuntautuvat kauemmaksi Eurooppaan ja maailmaan, ja englannin käyttö
on yhä luontevampaa.
Tuija Nikko kuitenkin puolustaa suomen- ja ruotsinkielistä
koulutusta. Nykyään englantia käytetään entistä enemmän yliopistoissa ja
äidinkielten säilyttäminen englannin rinnalla muodostuu entistä tärkeämmäksi.
Keskustelu pakkoruotsista käy taas kuumana Suomessa.

– Suomessa on ihmisiä, jotka eivät koskaan ole tavanneet ruotsia puhuvaa
henkilöä, joten ymmärrän, että heistä tuntuu turhauttavalta opiskella kieltä, jota
he eivät koskaan tarvitse, Tuija sanoo.

Vaikka hän puolustaa innokkaasti ruotsin kielen asemaa Suomessa, hän pohtii,
onko ruotsin pakollisuus kouluissa sittenkin karhunpalvelus.

– Ruotsin kielen vastustus voi hyvinkin pohjautua kokemukseen, että ruotsin
opiskelu koulussa on vaikeaa ja toivotonta. Ammattikoulujen teini-ikäisten
poikien suhtautuminen on vihamielistä, koska ruotsi ei tunnu tarpeelliselta.
Ruotsin kielelle olisi suotuisampaa, jos se olisi vapaaehtoista läpi koko
koulujärjestelmän, Tuija toteaa.

Siitä ei ole kuitenkaan epäilystäkään, etteikö ruotsin osaaminen olisi etu
ansioluettelossa. Suomessa tie korkeakoulutuksen kautta huippu-uralle vaatii
ruotsin taitoa, mutta tietenkin myös suomea – kaksikielisyys sekä hyvä englannin
taito on edellytys korkean aseman saavuttamiseksi.


Perussuomalaisten vahva kanta ruotsia vastaan on Tuijan mielestä etupäässä
poliittista peliä.

– He eivät oikeastaan suhtaudu ruotsiin erityisen kielteisesti, mutta he ovat
huomanneet, että aihe tarjoaa poliittisia pikavoittoja – täyttä populismia siis,
Tuija arvioi.

– Perussuomalaisten suosio koki presidentinvaaleissa kovan kolauksen ja
uusi presidentti Sauli Niinistö suhtautuu erittäin myönteisesti ruotsiin ja
pohjoismaiseen yhteistyöhön. Niinistö mainitsi virkaanastujaispuheessaan sekä
kielikysymyksen että pohjoismaisen yhteistyön olevan tärkeitä painopistealueita.

---
Viimeksi muokannut Sees, 02.11.2012 18:07. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Norden ja kielet - oi ja voi

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 02.11.2012 17:54

Rolv Erik Ryssdal on yksi Pohjoismaiden media-alan vaikutusvaltaisimmista
ihmisistä. Hän on konsernijohtajana norjalaisessa Schibstedissa,
joka toimii sanomalehtien, viestimien ja verkkokaupan aloilla

---

Mailla on samankaltaiset arvot ja yhteiskunnan rakenteet. Eikö sitten olisi
mahdollista perustaa lehti, jota voitaisiin levittää kaikissa Pohjoismaissa samalla
kielellä?
– Ei, Ryssdal toteaa yksikantaan. Ihmiset haluavat lukea omalla äidinkielellään
ja paikallisesta näkökulmasta, vaikka maat seuraavat ahkerasti toistensa uutisia.

---

Puhuttaessa televisiolähetyksistä pohjoismaisilla kielillä, Ryssdal mainitsee
norjalaisen Fredrik Skavlanin isännöimän suositun talk show’n, jota lähetetään
sekä Ruotsissa että Norjassa – kylläkin tekstitettynä. Ryssdalin mukaan syynä
on lähinnä ruotsalaisten vaikeus ymmärtää norjaa, koska norjalaisten ei
ole yhtä vaikea ymmärtää ruotsia.

---

Schibsted-konsernin johtoryhmään on valittu kaksi jäsentä,
jotka eivät puhu skandinaavisia kieliä ja tällöin työkieleksi vaihtuu englanti.
Se koettelee myös pohjoismaisia arvoja ja pohjoismaista kulttuuria, Rolv Erik
arvelee.

– Englannin hallitsemisen tarve on suurempi kuin tarve kartuttaa naapurikielten
taitoja. Tilanne voi hyvinkin johtaa siihen, että pohjoismaalaisten keskinäiseksi
kieleksi muodostuu jonain päivänä englanti, konsernijohtaja toteaa.
Pohjoismaiset kielet saavat kuitenkin jo nykyisellään vaikutuksia englannista.
Kieltä maustetaan englannilla etenkin nuorten keskuudessa. Rolv Erik tietää
tämän kokemuksesta omien lastensa osalta.

– Sosiaalisen median kuten Facebookin ja Twitterin kehitys vaikuttaa suuresti
mediamarkkinoihin, Ryssdal sanoo. Kehitys on mediayrityksille haastavaa, ja
Ryssdal mainitsee esimerkkinä etenkin Yhdysvallat, jossa käydään varsinaista
titaanien taistoa.

– Pahimmassa tapauksessa Facebook, Apple, Google, Microsoft ja muut
ylikansalliset mediajätit saattavat vallata markkinat täysin. Kourallinen toimijoita
pyörittää mediamarkkinoita ja käärii mainostulot, Rolv Erik toteaa. Globaalit
suuntaukset ovat tulleet jäädäkseen. Jo nyt monet Pohjoismaiden kotimaiset
verkkoyhteisöt joutuvat väistymään suurempien tieltä. Tässä kehityksessä
pienet kielialueet jäävät auttamatta jalkoihin.

---

Mediamaailma muuttuu nopeasti, ja sen myötä myös pohjoismaisten kielten
edellytykset. Kukaan ei tiedä täsmälleen, mitä tulevaisuus tuo tullessaan.
---

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Norden ja kielet - oi ja voi

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 02.11.2012 18:06

Pakkoruotsi kriittisyyttä Suomesta edustaa MARIA TOLPPANEN:

entinen
sosiaalidemokraatti, nykyinen perussuomalainen, joka arvostelee
Suomen tapaa käsitellä kasvavaa maahanmuuttoa. Hän suhtautuu
kriittisesti myös niin sanottuun ”pakkoruotsiin” eli suomalaisten
koulujen pakolliseen ruotsinopetukseen. Hänen mielestään
suomenruotsalaisilla on liikaa yhteiskunnallista valtaa suhteessa
heidän osuuteensa väestöstä.

---

Hän puhuu itse hyvää ruotsia, jota hän oppi käydessään koulua Rovaniemellä.
Toimittajanammattiaan hän on kuitenkin harjoittanut YLEssä äidinkielellään
eli suomeksi.

– Emme voi ottaa vastaan aina vain uusia maahanmuuttajia, jos emme pysty
tarjoamaan heille samanlaisia elinehtoja kuin muille Suomessa asuville. Se
luo Marian mukaan tyytymättömyyttä ja ulkopuolisuutta. Hänen mielestään
kasvava maahanmuutto lisää varsinkin lukutaidottomuutta. Hän väittää
maahanmuuttajanaisten olevan usein luku- ja kirjoitustaidottomia ja sanoo, ettei
heillä ole mitään mahdollisuutta osallistua työelämään.

– Ei, emme me aio pysäyttää maahanmuuttoa, hän sanoo. Suomeen tulevien
pitää vain oppia suomen kieli, elää suomalaisten tavoin ja hankkia työlupa.

Pakkoruotsi on perussuomalaisten ja muiden arvostelijoiden käyttämä nimitys
koulun pakollisesta ruotsinopetuksesta. Yksipuolinen pakko, toteaa Maria, joka
suhtautuu kriittisesti siihen, että suomenkielisen on suoritettava ruotsin kielikoe
saadakseen ylemmän korkeakoulututkinnon, mutta sama ei päde toisin päin.
Maan ainoassa ruotsinkielisessä yliopistossa Åbo Akademissa voi suorittaa
akateemisen tutkinnon osaamatta sanaakaan suomea. [Tämän kohdan toimittaja on ilmeisesti ymmärtänyt väärin.]

– Itä-Suomessa olisi paljon järkevämpää opiskella venäjää ruotsin sijaan, Maria
väittää. Kaikki suomalaiset eivät tarvitse ruotsia. Mutta kaikki ruotsinkieliset
tarvitsevat suomea selviytyäkseen yhteiskunnassa.

Suomen perustuslaissa kuitenkin säädetään, että Suomi on kaksikielinen maa,
eikä Marian mielestä ole toivoakaan siitä, että perustuslakia muutettaisiin tältä
osin. Eihän laissa voi määrätä, että toinen kieli on toista tärkeämpi, hän sanoo.
Silti hän suhtautuu kriittisesti ruotsinkieliseen vähemmistöön.

– Heillä on liikaa valtaa ja etuoikeuksia lukumääräänsä nähden, Maria sanoo
ja arvostelee myös suomenruotsia kielenä. Se ei ole oikeaa ruotsia, kieleen
on sekoittunut suomea ja englantia, eikä se ole vaalinut alkuperäänsä. Mitä
radioon ja televisioon tulee, esimerkiksi YLE Fem on kokonaan ruotsinkielinen,
samoin pari muuta radiokanavaa, jotka lähettävät pelkästään ruotsinkielisiä
ohjelmia. Marian mielestä se on paljon suhteessa siihen, että ruotsinkielisiä
on vain 300 000.

Maria on mukana Pohjoismaiden neuvostossa, jonka työkieli on
“skandinaaviska”. Tämä tarkoittaa sitä, että jäsenten oletetaan osallistuvan
skandinaavisilla kielillä pidettyihin kokouksiin ja lukevan asiakirjat tanskaksi,
norjaksi ja ruotsiksi. Käännös- ja tulkkauspalveluja on tosin tarjolla, mutta Marian
mielestä ei riittävästi. Hän on mukana kulttuuri- ja koulutusvaliokunnassa, jonka
puheenjohtaja on tanskalainen, ja näin monet asiakirjat ovat tanskankielisiä.

– Minun on suomenkielisenä täysin mahdoton ymmärtää sekä puhuttua että
kirjoitettua tanskaa, Maria sanoo. Hän ei kaihda käyttää sanaa syrjintä. Meillä ei
ole samoja edellytyksiä työmme tekemiseen kuin skandinaavisia kieliä puhuvilla,
hän sanoo.

Pitäisikö meidän sitten ryhtyä käyttämään englantia virallisessa pohjoismaisessa
yhteistyössä? Ei, siitä Maria ei halua kuulla puhuttavankaan. Meillä on omat
kielemme, identiteettimme ja kulttuurimme, ja on parempi yrittää tulla juttuun
ja puhua keskenämme tauoilla ja illallisilla jonkinlaista svengelskaa, danglishia
tai vaikka islanninsuomea. Maria pitää kieltä kulttuurin ja identiteetin pohjana,
ja Pohjoismailla on yhteinen identiteetti eri kielistä huolimatta.

– Suomalaiset ovat pohjoismaalaisia, hän korostaa.

Hän puhuu itse mielellään ruotsia. Olkoonkin ettei aina aivan virheettömästi,
hän sanoo. Sitä kuitenkin tarvitaan, jotta voisi tuntea kuuluvansa yhteen muiden
Pohjoismaiden kanssa. Pohjoismaista esperantoa ei Marian mielestä tarvita.

Maria Tolppanen on ottanut presidentin virkaanastujaisiin mukaan tyttärentyttärensä
Jenitan. Kysyn Jenitalta, osaako hän ruotsia. Hän on neljäntoista ja
on lukenut ruotsia yläasteella puolitoista vuotta. Hän pudistaa juron näköisenä
päätään ja selittää isoäidille suomeksi, ettei hän ole oppinut ruotsintunneilla
vielä mitään.

– Ruotsin lukemisen täytyy olla vapaaehtoista, isoäiti Maria tähdentää ja
ehdottaa maantieteellistä jakoa, jossa ainakin Itä-Suomi tulisi vapauttaa
pakkoruotsista.

Jenitan pitäisi voida valita, haluaako hän lukea ruotsia, espanjaa, ranskaa vai
saksaa, ja Itä-Suomessa pitäisi lisäksi lukea venäjää, Maria sanoo viitaten lähellä
rajaa olevien alueiden kasvavaan venäläisväestöön.

Maria-mummo on omasta mielestään melko vapaamielinen ollakseen
perussuomalainen. Useimmat vaativat huomattavasti tiukemmin pakkoruotsin
poistamista. Hän on myös ylpeä siitä, että kolmetoista prosenttia hänen
saamistaan äänistä tuli ruotsinkielisiltä alueilta, mikä Marian mielestä todistaa
myös monien ruotsinkielisten kannattavan pakkokielen poistamista.

Suomen kielikiista juontaa juurensa 1800-luvulta. Kuten monessa muussakin
maassa, myös Suomessa ryhdyttiin pohtimaan kansallista omaleimaisuutta ja
kielitilannetta. Suomessa on ollut varhaiskeskiajalta lähtien sekä suomenkielistä
että ruotsinkielistä väestöä. Ruotsin kielellä oli täydellinen ylivalta julkisen
elämän kielenä koko sen ajan, jonka Suomi oli osa Ruotsin valtakuntaa, mutta
kun Suomi vuonna 1809 joutui Venäjän vallan alle, alettiin puhua suomen kielen
aseman vahvistamisesta. Yhteiskunta haluttiin suomalaistaa.

Näiden ajatusten edustajia alettiin kutsua fennomaaneiksi, mutta pian syntyi
myös ruotsinmielinen vastaliike, svekomania. Fennomaanien ajatusten väkevä
esitaistelija oli ahkerana kynänkäyttäjänä tunnettu Johan Vilhelm Snellman.
Toinen vahva suomalaisen identiteetin puolustaja oli Elias Lönnroth. Hän
matkusti ympäri Suomea keräten suomalaisia runolauluja, jotka edustivat
pakanallisilta ajoilta peräisin olevaa ikivanhaa kansanrunouden muotoa. Hän
kokosi runolaulut yhtenäiseksi kertomukseksi, Kalevalaksi, josta tuli Suomen
kansalliseepos.

Myöhemmin Suomen itsenäisyystaistelun ja sisällissodan aikana kielirintamien
rajat olivat vähemmän yksiselitteiset, ja toisen maailmansodan aikana
keskustelu tyrehtyi kokonaan. Vakavan ulkoisen uhan hetkellä suomenkieliset
ja ruotsinkieliset yhdistivät voimansa maan itsenäisyyden sitkeään
puolustamiseen.

Keskustelu oli varsin vaimeaa pitkään sotien jälkeenkin aina 1900-luvun
lopulle saakka, jolloin sävy muuttui ärhäkämmäksi. Ruotsista tuli 70-luvulla
pakollinen aine peruskoulun yläasteella, mikä saattoi kärjistää mielipiteitä.
Aiemmin ruotsi oli pakollinen aine vasta lukiossa. Vanhat väitteet siitä, että
suomenruotsalaiset ovat pieni etuoikeutettu yläluokkainen ryhmä, joka pakottaa
suurin yhteiskunnallisin kustannuksin kaikki opettelemaan tarpeetonta ruotsin
kieltä, saivat taas tuulta purjeisiinsa. Erityisesti Suomalaisuuden liitto ajoi asiaa
palavalla innolla. Joidenkin suomenruotsalaisten ryhmien kiivas vastareaktio
oli kuvailla suomenkielisiä barbaareina ja suomenruotsalaisia maan kulttuurin
ylläpitäjinä. Vastakkainasettelua ei pidä kuitenkaan liioitella. Kansan enemmistö
on keskustellut ja keskustelee kielikysymyksestä edelleen hillitysti.

Suomi sai vuonna 2003 uuden kielilain, jossa todetaan maan kaksikielisyys,
mutta toimeenpano esitetään siinä hajautetummin, sillä paikallistason
viranomaisille määrättiin erilaisia kielivelvoitteita paikallisen kielitilanteen
lähtökohdista. Kunnat jaettiin neljään luokkaan: suomenkieliset yksikieliset
kunnat, ruotsinkieliset yksikieliset kunnat, kaksikieliset kunnat, joissa
enemmistön kieli on suomi sekä kaksikieliset kunnat, joissa enemmistön kieli
on ruotsi. Kuntien suuri enemmistö on yksikielisiä suomenkielisiä kuntia.
Yhdeksässätoista kaksikielisessä kunnassa enemmistön kieli on suomi ja
viidessätoista ruotsi, ja ainoastaan kolme kuntaa (Ahvenanmaata lukuun
ottamatta) on yksikielisiä ruotsinkielisiä kuntia.

Miltä kielitilanteen kehitys sitten näyttää Suomessa? Useimmat tutkijat,
poliitikot ja yliopistoväki ovat yhtä mieltä siitä, ettei perustuslakia ja sen
määrittämää ruotsin kielen asemaa muuteta lähitulevaisuudessa. Samalla
siirrytään vähä vähältä kohti yhteiskuntaa, jossa on yhä vaikeampi selviytyä
osaamatta suomea ja jossa ruotsin asema heikkenee heikkenemistään.

– Me perussuomalaiset tavoittelemme oikeastaan vain kielellistä
oikeudenmukaisuutta ja valinnanvapautta. Ei kai se ole mikään ihme?

Maria Tolppanen kysyy.

Keskustelu pakkoruotsista jatkuu. Onko kyse turhasta pakosta vai sillasta
Pohjoismaihin ja muihin Euroopan kieliin? Maria Tolppasen ja perussuomalaisten
kanta lienee selvä. Tulevaisuus näyttää, voivatko he kerätä kielikysymyksellä
ääniä vastedeskin.


(Syystä tai toisesta maininnat siitä, että enemmistö on vapaan kielivalinnan
kannalla, jäävät tästä tekstistä puuttumaan.)
Viimeksi muokannut Sees, 13.11.2012 13:29. Yhteensä muokattu 1 kertaa.

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: Norden ja kielet - oi ja voi

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 02.11.2012 18:20

Tässä on linkki aloituksessa mainitun, varsin omituisen kirjan tekstiin: http://www.norden.org/fi/julkaisut/julkaisut/2012-007

Ahtisaaren kannanotot ovat hyvin kummallisia, todellisuudelle vieraita. Eikö Ahtisaari todellakaan tiedä, ettei perustuslaissa määrätä suomalaisia pakkoruotsitettaviksi?

Koulujen pakkoruotsi voidaan lakkauttaa kajoamatta perustuslakiin.

Englanti on jo tällä hetkellä pohjoismaisen yhteistyön normaali kommunikointikieli.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: Norden ja kielet - oi ja voi

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 02.11.2012 23:28

Nimimerkki C.E. kirjoitti Suomi24/RKP-palstalla

Kirja tietenkin pitää aina lukea kunnolla ennen arvostelua, mutta näin lyhyen pintapuolisen silmäilyn perusteella sanoisin että siinä suhteessa aika paljastava teos, että Pohjoismainen yhteistyö nähdään suurimmassa osassa kirjoittajien mielestä lähinnä skandinavian maiden yhteistyönä. Ja pohjoismaiset kieletkin ja niiden käyttö tarkoittaa lähinnä synonyymia skandikielille. Suomen tai Saamen asemaa ei juuri huomioida.

--- Tanskan kuningatar on ainoa skandikirjoittajista joka jotenkin edes huomioi Suomen aseman, ja silloinkin lähinnä lyhyen pohtivasti vain yhdessä lauseessa koko pitkässä kirjoituksessa: "Ruotsin kielihän avaa Suomelle muut Pohjoismaat. Luulen, että ruotsin opetuksen vähentämiseen Suomen kouluissa tulisi suhtautua varovaisesti, kuningatar sanoo." Kaikki muut Suomen asemaa koskevat huomiot tulevat vain suomalaisten kirjoittajien kautta, eli kuten Ahtisaari joka jyrisee kovaa pakkoruotsin vastustajia kohtaan ja tukee avoimesti ja suoraan ruotsin kieltä ja sen opetusta. ---

Muista keskustelijoista T. Nikko taas sen sijaan pitää hyvänä että englantia käytetään pohjoismaiden välisissä yhteyksissä kuten liike-elämässä neutraalina viestintäkielenä, muttei hänkään pidä hyvänä että sitä alettaisiin käyttämään virallisessa yhteistyössä. Sen sijaan pakkoruotsiin hän suhtautuu aavistuksen nihkeästi todetessaan että:"Ruotsin kielen vastustus voi hyvinkin pohjautua kokemukseen, että ruotsin opiskelu koulussa on vaikeaa ja toivotonta. Ammattikoulujen teini-ikäisten poikien suhtautuminen on vihamielistä, koska ruotsi ei tunnu tarpeelliselta. Ruotsin kielelle olisi suotuisampaa, jos se olisi vapaaehtoista läpi koko koulujärjestelmän, Tuija toteaa." Siinäkin tosin leimataan pakkoruotsin vastustajat lähinnä ammattikoululaisiksi epäonnistujiksi, mutta sentään vähän enemmän kritiikkiä kuin Maralla.

Persujen Tolppanen on avoimen kriittinen pakkoruotsia kohtaan, tosin epäilee kuitenkin ettei perustuslakia tulla muuttamaan, vaikka se aiheuttaa epäoikeudenmukaisuutta esim, siltä osin ettei ÅA:sta valmistuneen tarvitse valmistautuakseen suorittaa virkamiessuomen koetta, kuten vastaavan ruotsin kokeen joutuu suorittamaan suomenkielisessä korkeakoulututkinnossa. Sen sijaan erikoinen on Tolppasen suhtautuminen englannin ottamisesta Pohjoismaisen yhteistyön työkieleksi: "Ei, siitä Maria ei halua kuulla puhuttavankaan. Meillä on omat kielemme, identiteettimme ja kulttuurimme, ja on parempi yrittää tulla juttuun ja puhua keskenämme tauoilla ja illallisilla jonkinlaista svengelskaa, danglishia tai vaikka islanninsuomea. Maria pitää kieltä kulttuurin ja identiteetin pohjana, ja Pohjoismailla on yhteinen identiteetti eri kielistä huolimatta." --- Tolppanen selvittää hyvin kielikiistan historiallista taustaa ja tavoitteita kielivapauden osalta.

Sitten vielä lyhyt kysely, joista yksi vastaajista oli yksi suomalainen naisopiskelija joka opiskelee Kööpenhaminassa, ja joka totesi että ruotsin kielen osaamisesta on etua tanskan opettelussa, ja suomenkieliset osaavat ruotsin alkeet, mutta koska eivät käytä, niin taito ruostuu.

Skandikeskustelijoista parhain oli ensimmäinen Lindström, joka valotti skandikielten historiallista kehitystä ja niiden suhteita, ja aika hyvin vieläpä.

Aurstadin kirjoituksen sisällöstä käy ilmi, ettei suomi oikeastaan edes kuulu pohjoismaisiin kieliin vaan siinä mietittiin enemmänkin skandikielten ja englannin välistä suhdetta. Hänestä poiketen kirjoittaja Josephsson näkee englannin kielen suorana uhkana pohjoismaisille kielille.

Että näin, pikaisesti arvioituna.

Vastaa Viestiin