Sivu 1/1

80-luvulta kaksikielisyys muka osa kansallista identiteettiä

Lähetetty: 06.01.2018 15:12
Kirjoittaja NRR
Pakkoruotsi.net -sivustolla lainataan professori Pihkalaa:
Suomessa vallitsee yhä tilanne, jossa sanokaamme sen "aitosuomalainen tai perussuomalainen" väestönosa pakotetaan pakkoruotsilla omaksumaan hallitsevan "kaksikielisen ryhmän" kieli-identiteetti. Pakkoruotsi on näin ollen selvästi Euroopan Neuvoston vähemmistöjen asemaa koskevan vuoden 1995 sopimuksen 5 artiklan vastainen, sillä se kieltää kaiken pakottamisen ja sulauttamispolitiikan. Suomessa on kyllä toteutettu uskonvapaus, mutta mahdollisuus saavuttaa ammatillinen tai akateeminen loppututkinto ruotsia lainkaan osaamatta on yhä unelma.

Ruotsinkielen osaamisvelvoitteeen osalta viitataan usein historialliseen jatkuvuuteen. Se ei kuitenkaan kelpaa perusteluksi jatkaa esim. naisten vuosituhantista epätasa-arvoa miehiin nähden orjuudesta puhumattakaan.

Kaksikielisyyden selittäminen osaksi kansallista identiteettiä on nähtävä osana nykyisten ruotsinmielisten vallansäilytysstrategiaa. Kun yhteiskunnallinen ja taloudellinen valta Suomessa oli aikanaan ruotsinkielisten hallussa, niin nyt se pyritään pitämään ruotsinmielisten hallussa. Kansainvälisesti vertaillen "kaksikielisyyden rikkaus" on tässä vain hurskas fraasi niin kauan kuin sitä ei toteuteta suomenkielen suhteen Ruotsissa, Ahvenanmaalla tai pienten vähemmistökielten suhteen yleensä EU-Euroopassa. Liittovaltio Sveitsinkin kanttonit ovat alueperiaatteen mukaisesti yksikielisiä.

Itse asiassa huomattuaan 1980-luvulla kaksikielistyvänsä lähinnä Pohjanmaan ruotsinkieliset protestoivat tätä vastaan kirjailija Gösta Ågrenin ja apul. prof. Ralf Norrmanin johdolla. Sisäisen kielikriisin ratkaisemiseksi RKP:ssa kehitettiin niin kutsuttu "Allardtin-Taxellin paradoksi". Se tarkoittaa kaksikielisyyden ajamista suomenkielisten suhteen, mutta yksikielisten ruotsinkielisten instituutioiden säilyttämistä ja vaalimista. Kielikylpy sopisi näin ollen vain kielienemmistölle.
http://www.pakkoruotsi.net/kaksikielisyys.shtml