KALEVALAN PÄIVÄN ESIMERKKI.

Kielipoliittista keskustelua yleisellä tasolla
Viesti
Julkaisija
Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 24.02.2010 20:11

Tapsa: Ruotsinkielisissä uutisissa on kerrottu esimerkiksi, että "finska turister" aiheuttivat häiriötä, mutta sitten taas palkinnon saivat "finländska artister"

Nämä pienet valinnat vaikuttavat syvällä ajattelussa.

Koko suomalaisen kulttuurin käsite kietoutuu kaksikielisyyden ympärille. Juttelin tästä hyvän ystäväni kanssa ja hämmästyin miten vahvasti svenskfinlandiassa asuva sijoittaa yhtäläisyysmerkin suomalaisuuden ja kaksikielisyyden välille. Suomenkielisellä, joka ei osa ruotsia ainakin jonkin verran, ei ole "oman kulttuurinsa" tuntemusta. Suomalaiseen kulttuuriin suomenkielisen tulee uida sisälle opiskelemalla suomen rinnalla ruotsia, ainakin auttavasti.

Totta kai näen suomenruotsalaisuuden osana suomalaisuutta. Se on yhtä aikaa romanttinen, raadollinen ja humoristinen osa suomenkielisten perintöä. Ehkä nyt olisi viisainta painottaa tätä huumoripuolta, sillä miten muuten voi suhtautua näihin "yritetään käydä skandinaaveista" -heittoihin, jota tulee aina valtakunnan huipulta asti.

Onko muita kansallisuuksia, joille kaksikielisyys on kulttuurinen vaatimus?

Onko muita kansallisuuksia, joiden identiteettiä yritetään poliittisesti määritellä yksilöiden äidinkielestä ja mahdollisista kulttuurisiteistä riippumatta vastaamaan kaksikielistä ihannetta?

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 24.02.2010 22:56

Foktinget on tänään julkaissut avoimen kirjeen

http://folktinget.fi/suomeksi/kirjelmat ... distaminen


Kansallisen sivistystyön periaatteissa todetaan: ”Sivistyksellä tarkoitetaan sekä yksilön sivistyspyrkimystä että yhteisön pääomaa. Ihminen on sivistynyt kun hän on omaksunut kohtuullisen osan yhteisönsä kulttuuriperinnöstä ja kykenee hallitsemaan elämäänsä."

Folktinget toteaa, että voidaan oikeutetusti kysyä, toimiiko yhteiskuntamme kummallakin kielellä siten, kuten perustuslaki ja kielilaki säätävät vai onko niin, että monet ruotsinkieliset osaavat suomea ja vain harva suomenkielinen osaa ruotsia.---

--- Jos suomenkielisten koulujen oppilaat eivät opi ruotsia, heiltä katkaistaan kokonaan yhteys pohjoismaiseen arvoperustaan. ---

Suomalaisen kulttuurin ja itsetunnon perusta on löydettävissä maamme historiallisesta kehityksestä ja kahden kansalliskielen olemassaolosta. Arvoperusta on selvä. ---


TK
Viestit: 2516
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 25.02.2010 00:31

Suomalaisen kulttuurin arvoperusta on suomenkielisessä, kalevalaisessa kulttuurissa. Suomen kieli on suomalaisen kulttuurin ydin.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 25.02.2010 08:53

Oikeastaan Folktingetin tekstihän on MAHTAVAA! Siinä avoimesti todetaan, ettei kaikille pakolliselle ruotsin opiskelulle ole muita perusteluita kuin

- käsitys suomalaisesta sivistyksestä kahden kielen kulttuurina, jolloin yksilö voi olla sivistynyt vain hallitessaan ainakin jossain määrin molemmat kielet,

- käsitys suomalaisen arvopohjan olemattomuudesta, minkä vuoksi yhdeltäkään suomalaiselta ei saa katketa kielen avulla luotava yhteys pohjoismaiseen arvopohjaan, pohjoismaisuudessahan ei suomen kielellä muutenkaan ole mitään sijaa,

- käsitys perustuslain ja kielilain ehdottomasta yhteydestä jokaiselle suomenkieliselle pakolliseen ruotsiin.

Nyt kun meillä olisi jokin taho, jossa lähdettäisiin hakemaan suomalaisten tavisten ja asiantuntijoiden näkemystä siitä, onko tämä tämä ajanmukainen näkemys suomenkielisestä suomalaisuudesta.

Mitä on sitten suomenkielinen suomalaisuus näillä määritelmillä: vain puolittaista sivistystä kantava ja riittävää omaa arvopohjaa vailla oleva vähemmistökulttuuri omassa maassaan?

Eikö suomalainen voi olla sivistynyt ilman ruotsia, jonka kautta hänelle avautuu "toisen kansanosan" kulttuuri? Eikö suomenkielinen suomalaisuus kanna jo monenlaisia vaikutteita ja perinteitä sulautuneina itseensä?
Eikö suomalaisella voi olla arvopohjaa ilman ruotsia? Eikö pohjoismainen, länsimainen, humanistinen arvopohja ikinä sulaudu suomenkielisen suomalaisuuden arvoihin?
Onko perustuslain pääanti suomenkieliselle suomalaiselle tosiaankin velvoite opiskella ruotsia?

TK
Viestit: 2516
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 25.02.2010 10:03

Suomalaisen kulttuurin ja sivistyksen pohja on suomenkielisyydessä, suomenkielisessä kulttuurissa. Suomen kieli on kulttuurikieli ja sivistyskieli.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 25.02.2010 11:24

Ajattelen itse niin, että olemme kyllä vapaata kansaa mutta vailla toimivaa demokratiaa.

Minä en nimittäin koe ruotsinkielisillä olevan mitään valtaa minuun, eivätkä edes pakollisen ruotsin tökkivät perusteet vähennä vapauttani. Ne herättävät uteliaisuutta todellisista syistä ja avoimen keskustelun puutteesta.

Mutta olen huolissani demokratiastamme. Toivon, että kielivapauden tavoittelussa päästään hiomaan demokratiamme käytäntöjä: vapaata sanaa, poliittista vaikuttamista, aitoa argumentointia ja kunnioituksen hengessä tehtäviä muutoksia.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 25.02.2010 12:11

Demokratian ongelmana näen esimerkiksi sen tavan, millä kielivapaudesta keskusteleviin suhtaudutaan virallisesti. Meidät joko vaietaan kuoliaaksi tai, kuten tässä Folktingetin kirjeessä, meidät leimataan pieneksi ikäväksi joukoksi:

Perusopetuksen yleisten tavoitteiden ja tuntijaon uudistamisen yhteydessä käydään hyvin repivää keskustelua ruotsin kielen asemasta opetusaineena suomenkielisessä peruskoulussa. Keskustelua käydään etenkin verkossa ja osittain lehtien yleisönosastokirjoituksissa. Keskustelun lähempi tarkastelu osoittaa, että ne, jotka kannattavat ruotsin kielen opetuksen poistamista suomenkielisissä kouluissa, muodostavat suhteellisen kapean piirin.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 28.02.2010 11:14

Oikein hyvää Kalevalanpäivää kaikille!

Jos pidät kuunkuiskaajien musiikista, tästä hiukan tunnelmointia perinteiden hengessä:
http://www.youtube.com/watch?v=HUUCmvZj ... re=related

TK
Viestit: 2516
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: FOLKTINGETHÄN VALEHTELEE.

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 01.03.2010 12:36

Tapsa:
"Folktingetin kirjeessä puhutaan niistä, jotka kannattava ruotsin opetuksen POISTAMISTA. Tällaista valehtelua näkyy ja kuuluu jatkuvasti muutenkin.
Pitää oikein kovistella, että oletteko kuuroja vai tyhmiä, kun ette käsitä. Koko ajan olemme puhuneet PAKOLLISUUDEN POISTAMISESTA eli VALINNAISUUDESTA. "

Folktinget käyttää tahallaan sanoja väärin. Tuttua propagandaa.

Kysymys on pakkoruotsin lakkauttamisesta ja ruotsin muuttamisesta valinnaiseksi kieleksi kouluissa!

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: FOLKTINGETHÄN VALEHTELEE.

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 01.03.2010 14:48

TK:"ruotsin muuttamisesta valinnaiseksi kieleksi kouluissa"

Osa toivoo ehkä tuota ja osa kuten minä toivoo vapaaehtoista ruotsia.

Yhteistä meille on pakollisuuden vastustaminen. Syyt ja vaihtoehdot ovat erilaisia.

Olen samaa mieltä kanssanne, että on vääristelevää puhua "ruotsin lakkauttamisesta" ja "ruotsin vastustamisesta".

Joka kielelle löytyy niitä, jotka eivät kielestä pidä, mutta suurimmalla osalla meistä ei ole mitään ruotsia vastaan. Se ei ole syy, jolla kielivapautta puolletaan.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 01.03.2010 22:59

EK näyttää olevan "valinnaisuuden" kannalla.

http://www.ek.fi/www/fi/index.php?we_objectID=11011

Itselleni ongelma on se, että pedagogiikan sijasta näissä "Suomi tarvitsee..." kannanotoissa painotetaan edelleenkin jotain muuta, maan kilpailukykyä tms.

Eero Nevalainen
Viestit: 1388
Liittynyt: 17.11.2008 23:14
Paikkakunta: Nurmijärvi
Viesti:

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja Eero Nevalainen » 02.03.2010 12:28

"Suomi tarvitsee..." on ihan reilu argumentti jo ihan siksi, että itseäni surujen kanssa keskustellessa tökkii aina aivan erityisesti se kehäpäätelmä, että "eiväthän suomalaiset ole/voi/saa olla/tehdä jotain koska kaikki muuthan siellä maailmalla menevät sivistyneesti kieliä puhuen" ja sitten asia tosiaan pidetäänkin moisena sillä, että meidät kytketään lähtökohtaisesti, järjestelmällisesti nimenomaan Ruotsin selän taakse "pohjoismaalaisuuden" nimissä.

Koko käsitteestä alkaa tulla minulle aikamoinen kirosana... jos suomalaiset oikeasti tarvitsevat jotain että olisivat reilusti samalla viivalla muiden kanssa, niin sittenpä tarvitsevat eikä sitä pitäisi ideologisella geopoliittisella pakkoavioliitolla rajoittaa.

TK
Viestit: 2516
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 02.03.2010 12:35

Eero Nevalainen:
"Suomi tarvitsee..." on ihan reilu argumentti"

Se, mitä suomenkieliset tarvitsevat on sama, mitä Suomi tarvitsee. Suomenkieliset tavitsevat monipuolisempaa kielten osaamista.

Suomenkieliset eivät tarvitse pakkoruotsia. Suomi ei tarvitse pakkoruotsia.

Vastaa Viestiin