vapaakielivalinta.fi

Ystäväni, jonka ajattelua olen tottunut arvostamaan, sanoo, että olen omaksunut ”postmodernin kulttuurikäsityksen”, jossa ”hyödyttömät vapaudet” nostetaan kunniaan, vaikka ne syövät kulttuuria ylläpitävät perinteet ja arvot.

Keskustelimme tietysti siitä, pitäisikö ruotsin olla Suomessa vapaaehtoinen vai pakollinen kieli.

Pakollisen ruotsin kannattajille kielivapauden argumentit näyttävät olevan pelkkiä korulauseita, joilla yritetään peitellä sitä, mitä todella tapahtuisi, jos ruotsista tulisi vapaaehtoinen:

I Ensinkin yhtenäinen suomalaisuus hajoaisi. Suomalaisen kulttuurin kieli ei ole suomi tai ruotsi vaan niiden muodostama yhdistelmä, joka vain painottuu eri yksilöillä eri tavoin. Ruotsin kieli on kantanut ja kantaa keskeisiä kulttuuriarvoja: pohjoismaisuutta, vanhan ajan sivistyneistön perinteitä, historiallisuutta… Pelkkä suomenkielinen suomalaisuus on vain varjo siitä, mitä suomalaisuus voisi olla.

II Toiseksi menetettäisiin laillisuus. Ikivanhan ruotsinkielisen väestönosan oikeudet ovat laillisuuden mittari, ”perustuslakiarvoja”. Suomalainen, joka jättää täyttämättä velvollisuutensa opiskella ruotsin alkeet, jotta voi joskus jossain edes hätäisesti yrittää ymmärtää suomenruotsia, rikkoo perustuslain henkeä vastaan. Suomi, joka hylkää ikiaikaiset lait ja ikiaikaisen kansanosan, hylkää kenet vain.

III Kolmanneksi koulutus lakkaisi siirtämästä omaa kulttuuriamme ja päädyttäisiin juurettomuuteen. Englanti tulee maahamme "roskakulttuurin" mukana ja kantaa siksi jonkinlaista "kulttuurityhjiötä" mukanaan. Se, että englanti avaa ovia maailmalle, on joutava juttu "kulttuurittomuuden köyhdyttämille" ihmisille ja vain kiihdyttää suomalaisuuden katoamista. Siksi suomalaisille olisi parasta jarruttaa englannin opiskelua ja keskittyä ruotsiin. Suomen ja ruotsin kautta pystytään rakentamaan "omaa suomalaisuutta". Vasta tällaisessa kulttuuriprosessissa mukana oleville lapsille voi muista kielistä olla jotain muutakin kuin haittaa.

Kysytään, voisimmeko tehdä äidinkielestä vapaaehtoisen, jos osa kansasta sitä haluaisi. Kysytään, miten voi ottaa vakavasti kansan, joka haluaa tehdä äidinkielestään vapaaehtoisen.

Ymmärsin, että tällaisen näkökulman pohjalta, kaikki omat argumenttini klielivapauden puolesta ovat yhtä tyhjän kanssa.

Onko tällä ystäväni (ja hänen kaltaistensa suuren ja hyvinkoulutetun joukon) omaksumalla suomalaisuuskäsitykselle jokin oma nimi?

Miten kaksi äärimmäisen erilaista suomalaisuuskäsitystä voi kunnioittaen kohdata toisensa?

Tapsa:

Meillä ei ole ollut suomenkielistä yhteiskunnan yläkerrosta --- Sisällissotaan jouduttaessa 1918 --- alkanut kansallinen suomenkielinen yhteisöelämä haavoittui pahasti ja menetti ne mahdollisuuden mitä sillä muuten olisi ollut. --- Mahdollinen uusi yhteisempi suomalaisuus jäi sodan jalkoihin. ---

"Kieletön suomalaisuus" on ollut valtion johtava aate, ja tänään meillä on "valtionuskontona" kaksikielisyysaate. --- Ruotsinkielisille opetetaan valtiollisen perinteen lisäksi erikseen vielä omaa suomenruotsalaisuutta. --- Suomenkielinen kansa on kasvattanut johtajia, jotka ovat vailla mitään ajatusta, periaatetta ja ohjelmaa, joka toimisi itsenäisenä suomenruotsalaisuuden rinnalla. --- ilmeisesti kysymys ei ole palveluista eikä ruotsinkielisten ongelmista - vaan suomenkielisen kansan hallitsemisesta ---

Kiitos analyysistä. Käymäni keskustelu osoitti minulle, että tällaista tausta-analyysiä tarvitaan.

Kielikeskustelussa ns. argumentit ovat keveitä, jos toinen osapuoli katsoo, että vapaaehtoista ruotsia kannattava on jo menettänyt suomalaisuutensa ja kykynsä arvioida kulttuuria. Kulttuurittoman argumentit ovat yhtä tyhjän kanssa, sanahelinää. Hänelle voidaan vastata vain: "Tätä kulttuuria ette lapsiltamme vie, tätä Suomea ette hävitä!"

Kyse ei ole pelkästä kielirajasta, koska pakollista ruotsia kannattaa suuri joukko ainakin alkujaan suomenkielisiä. Kyse ei myöskään ole koulutuserosta, sillä vapaaehtoisen ruotsin kannattajalla voi olla enemmän muodollista koulutusta kuin pakollisen ruotsin kannattajalla. Silti asetelma on se, että vapaaehtoisesta ruotsista puhuminen on populistista, rahvaanomaista, historiatonta... Tosin en itsekään pidä koulutusta minään erityisenä sivistyksen merkkinä, mutta jännittävää huomata, miten asetelma muodostuu.

Tietyllä tavalla pakollisen ruotsin kannatukseen liittyy vierauden tunne ns. suomalaisuutta kohtaan. Jokin suomenkielisen suomalaisen mentaliteetissa tai elämäntavassa tekee suomenkielisestä suomalaisuudesta vähemmän toiveikasta, vähemmän sivistynyttä, kertakaikkiaan jotain vähemmän. Onko niin, että pitkä rahvaana olemisen kokemus on tarttunut pysyvästi mielikuvaan suomalaisista - sekä suomenkielisille itselleen että suomenruotsalaisille? Vai ovatko suomenkieliset niin eurooppalaisesta kehityksestä irti leikattu ryhmä, että olemme osin "sata vuotta jäljessä kehityksestä", kuten minulle sanottiin.

Varotan lukemasta tekstiäni mitenkään oman kansallistunteen kautta ja siitä loukkaantuen. Tämä ei ole tarkoitus. Minua kiehtoo se, että löydän omasta kansastani vaietun kulttuurieron, joka kulminoituu pakkoruotsikeskusteluun. Siihen ei ole varaa suhtautua tunteella.

Mitä tekemistä ruotsalaisuudella tai ruotsin kielellä on suomalaisuuden kanssa?

Ruotsin kieli on suurimmalle osalle suomalaisista täysin vieras kieli. Ruotsi on vieras kieli siinä kuin mikä tahansa muukin vieras kieli. Miten tällainen vieras kieli voisi kuulua suomalaisuuteen?

Suomessa on useita erilaisia kielivähemmistöjä, mutta kukaan ei väitä, että suomenkielisten suomalaisten pitäisi opetella kaikkien kielivähemmistöjen kieliä. Miksi siis pitäisi pakolla opetella vastenmieliseksi koettua ruotsia?

Tämä Tapsan tausta-analyysi on painavaa tekstiä. Se olisi hyvä saada johonkin laajempaan julkisuuteen. Aamulehti voisi julkaista. Tänään sen mielipidesivulla on peräti kaksi pakkoruotsin vastaista kannaottoa, laajempi ja suppeampi.

Mutta onko olemassa "omaa suomalaista kulttuuria", jonka uudistamisprosessiin olemme kutsutut? Luulen niin.

Onko suomenruotsalaisuus oleellinen osa tätä prosessia? Luulen niin, mutta en näe, että ruotsin kielen tulisi sen vuoksi olla pakollinen.

Itse olen todella miettinyt, miksi kielivapauden argumentit eivät tee mitään vaikutusta pakollisen ruotsin kannattajiin. Onneksi löysin tämän ystäväni, joka oli riittävän rehellinen kuvatakseen sitä maailmankuvaa, jolle pakollisen ruotsin loukkaamattomuus perustuu. Siellä on ihan omat määrittelynsä sanoille "suomalaisuus", "perustuslaillisuus" ja "sivistys".

Minulla ei oikeastaan ole mitään sitä vastaan, että monet suomalaiset määrittelevät nuo monimerkitykselliset käsitteet omalla tavallaan. Mutta entä kun määrittely tekee suomalaisuudesta jotain, minkä voi saavuttaa vain tietynlaisen koulutuksellisen ja maailmankuvallisen prosessin päätteeksi?

Nähdäkseni kielikeskustelu jakaa kansan kahteen leiriin, joiden välillä on hyvin vähän aitoa mielipiteidenvaihtoa - enimmäkseen luokatonta herjanheittoa, parhaimmillaankin argumentoidaan ihan eri lähtökohdista ja toisen argumenttien ohi.

Kuuluuko tällainen ristiriitaisten määrittelyjen pohjalta lähtevä ohikeskustelu oleellisena osana kansallisten kulttuurien prosessiin

Tapsan asenteelle ja analysointikyvylle edelleen kukkia.

Sama aloitus keskusteluineen löytyy myös näkökulma-palstalta:

http://nakokulma.net/index.php?topic=8170.0

Voihan siinä olla kolonialistisuuttakin, ehkä sellaista suomalaisille ominaista versiota.

Luulen, että Suomessa kertakaikkiaan on erilaisia suomalaisia identiteettejä. Ainakin tähän ajatukseen, että "suomalaisen kulttuurin kieli ovat suomi ja ruotsi yhdessä", on sitoutunut todella paljon kansallisuuteen ja identiteettiin liittyviä tunteita.

Tällä hetkellä pidän parhaana sitä postmoderniksi moitittua ajatusta, että suomalaisuutta on monenlaista, useimmat meistä sijoittuvat jonnekin välimaille kahden äärimmäisen tunteen välillä: "suomalaisuus on suomenkielistä" ja "suomalaisuus on syntynyt ruotsinkielellä eikä säily ilman vahvaa ruotsia".

Ehkä tietty yhteisymmärrys voi syntyä, jos ihmiset tuntevat toisensa (kuten minä ja ystäväni) ja on aitoa halua ymmärtää toisen näkökulmaa.

Suomalaisuus on suomenkielisyyttä. Suomen kieli on suomalaisuuden selvä ydinosa. Tämä on selvä peruslähtökohta.

Suomalaisuudessa on myös erinlaisia "alakulttuureja", erilaisten kielivähemmistöjen muodostamia ryhmiä, jotka elävät joustavasti suomalaisuuden (suomenkielisyyden) sisällä.

Suomen ruotsalaisten ongelmana on se, että he eivät myönnä olevansa kielellisesti ja kulttuurisesti vähemmistöryhmä suomenkielisen suomalaisuuden sisällä, vaan harovat todellisuutta vastaan.

TK: "Suomalaisuudessa on myös erinlaisia "alakulttuureja", erilaisten kielivähemmistöjen muodostamia ryhmiä, jotka elävät joustavasti suomalaisuuden (suomenkielisyyden) sisällä."

Näin minäkin asian näen.

HBL:n ketju EK:n avauksesta kuvaa mielestäni hyvin, miten vahvalla tunteella mutta olemattomilla argumenteilla suomenruotsalaiset keskustelua käyvät ja miten herkästi turvaudutaan suomalaisten mollaamiseen:

http://www.hbl.fi/text/inrikes/2010/3/3/w43843.php