Totta, keskustelussa pitäisi selvästi lähteä siitä, että olemme harvinaisen suomenkielinen kansa, jolla on saamea ja suomenruotsia puhuvat kansalliset vähemmistöt, joista ensinmainitut ovat eläneet täällä tuhansia vuosia ja toisenkin ryhmän kohdalla puhutaan sadoista vuosista, ensimmäisten tulijoiden kohdalla ehkä kahdeksasta sadasta vuodesta. Vähemmistöillä on kaikki syy tuntea itsensä suomalaisiksi ja pyrkiä säilymään jatkossakin - mutta kumpikaan ei tietenkään voi vaatia kaikkia muita puhumaan omaa kieltään.
Suomenkielisten ruotsinopiskelun syynä ei voi olla se, että joku ruotsinkielisistä osaa heikosti suomea. Hetki sitten Stockmannilla kiinnitin huomiota erittäin asiantuntevasti ja avuliaasti palvelevien myyjien rinnassa komeilevaan lippuvalikoimaan, joka kertoi kielitaidosta. Yllättävän monelta jo puuttui ruotsin lippu. Minua palvellut nuori ja erittäin kohtelias nainen palveli ennen minua ruotsinruotsalaista pariskuntaa ja erinomaisen ystävällisesti vastasi heidän ruotsinkieliseen kysymykseensä englanniksi, johon nämä vastasivat erinomaisella englannilla. Homma sujui hienosti ja palvelu oli erinomaista.
Ihmettelen sitä, että näissä keskusteluissa on tosiaan ikään kuin kaksi tasoa: Todellisuudessa käyttäydymme ikään kuin suomenruotsi olisi vähemmistökieli ja suomi olisi kaksikielinen yhdistelmällä suomi-englanti. Näin toimivat myös kieltenopettajat, myyjät, akateemiset asiantuntijat, poliitikot. Sitten on olemassa sellainen liturgiataso, jossa yhtäkkiä suomenruotsi on oikeutettu kaikkeen mihin suomikin, missä jokaisen tulisi osata palvella toisiaan niin suomeksi kuin ruotsiksi (mikä on aika hassu ajatus - silloinhan ei olisi enää olemassa omaa kieltä nimeltä suomi vaan suomessa puhuttaisiin suomiruotsia, joka siis muodostuisi kahdesta kielestä).
Kuinka kauan voi tällainen kahden tason järjestelmä pysyä pystyssä?