Talvella 2010 pakkoruotsin puolustajat vielä avoimina
Lähetetty: 08.12.2010 10:19
Thorbjörn Keviniltä mielenkiintoinen teksti 4.12. Åbo Underrättelserissä. Kertoo, että sisäistä keskustelua pakollisen ruotsin tiimoilta käydään myös ruotsinkielisten joukossa ja että ruotsinkieliset ovat tietoisesti valitsemassa kuoliaaksivaikenemisen taktiikkaa kielikeskustelussa.
http://www.abounderrattelser.fi/news/20 ... acken.html
Dubbelattacken
Av Torbjörn Kevin | Publicerad: 04 december 2010
Kumpi hyökkäys ruotsin kieltä vastaan on fataalimpi: kiihkodebatti kouluruotsista vai meidän oma taantuva kykymme puhua vapaata ja innovatiivista ruotsia? Ulkoinen vai sisäinen hyökkäys?
Ensin ulkoinen hyökkäys. TV2-ilta (pakkoruotsi-ilta) ruotsin kielen ympärillä jämähti odotettuihin asetelmiin. Muu olisikin ollut merkillistä. Edellytykset aitoon dialogiin ovat tunteiden rajoittamat.
Voimme seurata Jan-Erik Andelinin kehoitusta Östra Nylandissa (2.12.2010) ja leikkiä kuollutta ja antaa enemmistön itse keskustella --- Voimme jatkaa argumentointia
perustuslakiin
oikeuksiin
ruotsinkieliseen palveluun ja
pohjoismaiseen ulottuvuuteen nojaten.
Mutta samalla on asetettava tämä kysymys: Hyväksyisimmekö itse argumentit?
--- [kansalliskieliasemasta] ei seuraa ruotsin pakollisuus peruskoulussa --- pakko tuli paljon perustuslakia myöhemmin, nelisenkymmentä vuotta sitten.
Pakon jatkuminen ratkaistaan siinä, missä määrin suuret puoluet pystyvät vastustamaan vulgaaridebatin korkeita aaltoja. Vahvimpana on SDP, joka tukee ruotsia. ---
Suomenruotsalaisten oikeus palveluun ruotsiksi on suhteellista kaupungeissa kuten Helsinki ja Turku. Siellä meillä on eräänlainen autonomia - päivähoito ja koulu --- jo terveydenhuollossa --- katkeamaton ruotsinkielinen ketju puuttuu.
Suomenruotsalaiset voivat oikeutetusti väittää, ettei enemmistö pysty eläytymään vähemmistöperspektiiviin. Se ei kuulu enemmistön tunnepalettiin.
Mutta käännetään tilanne. Kuinka motivoituja sisä-Suomen oppilaat ovat lukemaan ruotsia, jotta vähemmistöllä olisi kielellisiä oikeuksia. Onhan näin tehty.
Mutta Suomi on muuttunut. Uusi mentaalimalli on noussut, vapautta ilman vastuuta. ---
--- hybriksessään menettää nykyisyys kontaktin historiaan. --- EU rakensi sillan ohi Nordenin. Se kaksinapainen maailma, jossa pohjoismaiset kontaktit olivat elintärkeitä kansalle, jota Neuvostoliitto painosti, on poissa.
Meillä on yksinkertaisesti vähemmän ja huonompia argumentteja - jos sallimme itsellemme rehellisyyden katsoa asioita toisten kannalta.
--- ehkä on parasta näytellä kuollutta.---
[Sitten suomenruotsin sisäisen hapertumisen ongelmista...]
Suomi on kaksikielinen kansa myös vaikka kouluruotsi eräänä päivänä ei olisikaan pakollista. --- Mutta oikeutta olla iloisesti ja korrektisti spontaaneja ruotsiksi ei kukaan voi meiltä viedä. ---
Kysytään siis, kumpi on todellisempi uhka: suomenkielisten herättelemä pakkoruotsikeskustelu vai se, että suomenruotsi hapertuu sisältäpäin, kieltä ei enää osata käyttää vivaihteikkaasti... Samalla ymmärretään, että omat argumentit saattavat sittenkin tuntua tyhjiltä, jos niitä katselee toisen osapuolen näkökulmasta. Toisaalta silti kritisoidaan "nykyaikaa", joka hellii unelmaa vapaudesta - ilman vastuuta (viittaus siihen, että suomenkielisillä on vastuu ruotsinkielisten palveluista) ja halutaan vain toteuttaa omaa hybristä vailla kunnioitusta historiaa kohtaan.
Mielenkiintoista minusta on tässä se, että avataan ovi sisäiseen pohdintaan eikä vain etsitä ulkoista vihollista.
http://www.abounderrattelser.fi/news/20 ... acken.html
Dubbelattacken
Av Torbjörn Kevin | Publicerad: 04 december 2010
Kumpi hyökkäys ruotsin kieltä vastaan on fataalimpi: kiihkodebatti kouluruotsista vai meidän oma taantuva kykymme puhua vapaata ja innovatiivista ruotsia? Ulkoinen vai sisäinen hyökkäys?
Ensin ulkoinen hyökkäys. TV2-ilta (pakkoruotsi-ilta) ruotsin kielen ympärillä jämähti odotettuihin asetelmiin. Muu olisikin ollut merkillistä. Edellytykset aitoon dialogiin ovat tunteiden rajoittamat.
Voimme seurata Jan-Erik Andelinin kehoitusta Östra Nylandissa (2.12.2010) ja leikkiä kuollutta ja antaa enemmistön itse keskustella --- Voimme jatkaa argumentointia
perustuslakiin
oikeuksiin
ruotsinkieliseen palveluun ja
pohjoismaiseen ulottuvuuteen nojaten.
Mutta samalla on asetettava tämä kysymys: Hyväksyisimmekö itse argumentit?
--- [kansalliskieliasemasta] ei seuraa ruotsin pakollisuus peruskoulussa --- pakko tuli paljon perustuslakia myöhemmin, nelisenkymmentä vuotta sitten.
Pakon jatkuminen ratkaistaan siinä, missä määrin suuret puoluet pystyvät vastustamaan vulgaaridebatin korkeita aaltoja. Vahvimpana on SDP, joka tukee ruotsia. ---
Suomenruotsalaisten oikeus palveluun ruotsiksi on suhteellista kaupungeissa kuten Helsinki ja Turku. Siellä meillä on eräänlainen autonomia - päivähoito ja koulu --- jo terveydenhuollossa --- katkeamaton ruotsinkielinen ketju puuttuu.
Suomenruotsalaiset voivat oikeutetusti väittää, ettei enemmistö pysty eläytymään vähemmistöperspektiiviin. Se ei kuulu enemmistön tunnepalettiin.
Mutta käännetään tilanne. Kuinka motivoituja sisä-Suomen oppilaat ovat lukemaan ruotsia, jotta vähemmistöllä olisi kielellisiä oikeuksia. Onhan näin tehty.
Mutta Suomi on muuttunut. Uusi mentaalimalli on noussut, vapautta ilman vastuuta. ---
--- hybriksessään menettää nykyisyys kontaktin historiaan. --- EU rakensi sillan ohi Nordenin. Se kaksinapainen maailma, jossa pohjoismaiset kontaktit olivat elintärkeitä kansalle, jota Neuvostoliitto painosti, on poissa.
Meillä on yksinkertaisesti vähemmän ja huonompia argumentteja - jos sallimme itsellemme rehellisyyden katsoa asioita toisten kannalta.
--- ehkä on parasta näytellä kuollutta.---
[Sitten suomenruotsin sisäisen hapertumisen ongelmista...]
Suomi on kaksikielinen kansa myös vaikka kouluruotsi eräänä päivänä ei olisikaan pakollista. --- Mutta oikeutta olla iloisesti ja korrektisti spontaaneja ruotsiksi ei kukaan voi meiltä viedä. ---
Kysytään siis, kumpi on todellisempi uhka: suomenkielisten herättelemä pakkoruotsikeskustelu vai se, että suomenruotsi hapertuu sisältäpäin, kieltä ei enää osata käyttää vivaihteikkaasti... Samalla ymmärretään, että omat argumentit saattavat sittenkin tuntua tyhjiltä, jos niitä katselee toisen osapuolen näkökulmasta. Toisaalta silti kritisoidaan "nykyaikaa", joka hellii unelmaa vapaudesta - ilman vastuuta (viittaus siihen, että suomenkielisillä on vastuu ruotsinkielisten palveluista) ja halutaan vain toteuttaa omaa hybristä vailla kunnioitusta historiaa kohtaan.
Mielenkiintoista minusta on tässä se, että avataan ovi sisäiseen pohdintaan eikä vain etsitä ulkoista vihollista.