Hetemaj ja "pakkoruotsin Suomi" facebookissa

[Sees]

Pakkoruotsin Suomi
tekijä: Fatbardhe Hetemaj eduskuntaan 2011! päivä: 19. marraskuuta 2010 kello 8:13
http://www.facebook.com/note.php?note_i ... 3055883721

Pakkoruotsia käsittelevien kielipolitiikkakeskustelupalstojen mukaan ruotsin kielen opiskelun tarpeelle ei ole olemassa perusteltuja argumentteja. Nykykeskusteluja ruotsin kielen tarpeellisuudesta seuranneena voisin väittää, että ns. "pakkoruotsin" puolustajien suojapato on murtunut. Siitä hyviä esimerkkejä ovat pääministeri Mari Kiviniemen ja vihreiden kannanotot sekä myös kokoomuksen puoluekokouksen kannanotto.

Todettakoon nyt heti alkuun, että minä uskon ruotsin kieleen ja sen tarpeellisuuteen Suomessa. Pidän ruotsin kielen opiskelun muuttamista valinnaiseksi peruskoulussa kohtalonkysymyksenä Suomen perustuslailliselle kaksikielisyydelle. Jos sille kannalle lähdetään, niin silloin ollaan pitkällä tähtäimellä myös valmiita luopumaan Suomen kaksikielisyydestä. Ilman ns. pakkoruotsia kaksikielisyydeltä putoaisi perustuslaillinen pohja (toisaalta, tiedostan, että ruotsi on ollut kaikille pakollinen oppiaine vasta peruskoulun alusta 1970-luvulta asti eikä perustuslaki suorasanaisesti vaadi suomenkielisiä opiskelemaan ruotsia), sillä ruotsinkielinen väestö ei yksin riitä toimivaan kaksikielisyyden ylläpitämiseen. Siihen tarvitaan kaikkien myötävaikutusta.

En ole henkilökohtaisesti ikinä nähnyt mitään ongelmaa siinä, että koulunkäyntiimme kuuluu myös ruotsin kielen opiskelua. Itse aloitin ruotsin kielen opiskeluni 13-vuotiaana yläasteella, koska maahanmuuttajataustaisena minun ei suositeltu aloittavan 10-vuotiaana. Ensin piti hallita suomen kieli. Opiskelin suomea normaalisti äidinkielenä (sekä kaksi tuntia viikossa äidinkieltäni albaniaa), mutta jos olisin opiskellut suomea toisena kielenä, minulla olisi ollut oikeus luopua ruotsin kielen opiskelusta kokonaan. Kaikki sisarukseni lukivat ja kirjoittivat ruotsin kielen ylioppilaskirjoituksissa. Nykyisin opiskelen Hankenilla, Svenska handelshögskolanissa, tosin englanninkielisellä maisterinohjelmalla. Tullakseen suomalaisiksi maahanmuuttajataustaisetkin tarvitsevat täyteläisen Suomen kulttuurin perustan, ja ruotsin kieli on osa sitä. En näe ruotsin kieleen tarvittavaa panostusta esteenä muiden kielien tai kouluaineiden oppimiselle.

Keskustelu ruotsin kielen asemasta käynnistyi Suomessa jo ennen itsenäisyyttä ja se jatkuu yhä. Kiistelyn lähtökohtana on se, että vain runsaat viisi prosenttia väestöstä puhuu ruotsia äidinkielenään ja suurella osalla suomalaisista on vain vähän kosketusta ruotsin kieleen arkielämässään. Minua keskustelu pakkoruotsista on alkanut jo kyllästyttää. Toisaalta on ymmärrettävä, että on tullut uusi sukupolvi, joka näkee ruotsin kielen eri tavalla kuin vanhempi sukupolvi. On tullut päättäjiä, joilla ei enää ole samanlaista omakohtaista kosketusta kaksikielisyyteen kuin 1940-luvulla syntyneillä. Se, mitä Suomen ja suomalaisuuden perintöön tulee – mietitäänpä. Ketkä suomen kielen asemaa ajoivatkaan autonomian aikana? Snellman, Lönnrot, Topelius ja muut mittavaa tunnustusta saaneet Suomen historian suurmiehet. He olivat kaikki kokonaan ruotsinkielisiä. Ruotsinkielinen sivistyneistö sytytti Suomi-buumin.

Mielestäni kielivähemmistömme tuo Suomeen jotain sellaista vaikeasti mitattavaa monikulttuurisuutta, jonka keinotekoinenkin ylläpito kannattaa. Itse olen kovin ylpeä siitä, että asun maassa, jossa 5,4 prosentin kielivähemmistöllä on perustuslakiin kirjattu tasavertainen asema kielienemmistön kanssa. Olen nimittäin lähtenyt pakoon maata, jossa serbialaiset yrittivät monokulttuuristaa Kosovon, ja huonostihan siinä kävi. Kielen status kuumentaa tunteita varmaan aina ja kaikkialla. Ymmärrän toki, että ruotsi on harvinaisen pieni kieli globaalisti ajateltuna, ja olisihan meidän taloutemmekin kannalta kenties järkevintä, että useampi taitaisi muita maailmankieliä kuin ruotsia. Nyt valtaapitävät ovat sitä mieltä, että koulussa voidaan oppia korkeintaan kaksi kieltä. Kyllä vieraita kieliä opiskelevat taitavat niitä siinä, missä ruotsia ja englantiakin.

Se lisättäköön, että pakkoruotsi poistetaan sitten, kun sille on riittävästi kannatusta eduskunnassa. Pelkkä pakkoruotsin poisto ilman muita muutoksia ei mielestäni ole käytännössä mahdollista. Nykyisen kaltaiset ja laajuiset palvelut pitäisi tuottaa ilman suomenkielisten panosta. Kuinka se olisi mahdollista?

Muuten, en tosin kannata pakkoja, siitä ei ole kysymys. Arvostan vain molempia kotimaisiamme.

Lopuksi vähän ennakkotietoa: TV2 järjestää kahden viikon päästä (30.11.) pakkoruotsikeskustelun, johon minutkin on jo kutsuttu.

[Sees]

Mielenkiintoista.

Nyt siis myönnetään, että keskustelupalstoilla ruotsin pakollisuudelle ei löydetä perusteita
mutta
1) jos luovutaan pakosta, luovutaan tosiassa myös kaksikielisyydestä ja
2) ruotsinkieliset tuovat jotain sellaista vaikeasti mitattavaa monikulttuurisuutta, jonka keinotekoinenkin ylläpito kannattaa.

Tässä täytyy henkäistä. Siis "keinotekoinenkin ylläpito kannattaa". Tässä ollaan taas rakentamassa samanlaista runollista missiota kuin aikaisemmat "kulttuuriäidinkieli", "suomenmaalainen identiteetti", "Norden" ja "suomalainen yleissivistys".

Kaiken lisäksi Lönnrotista on tehty täysin ruotsinkielinen, vaikka mies oli täysin suomenkielisen kodin poika! Tämä olisi huvittavaa, jos tämä ei myös kertoisi siitä, miten suomenruotsalaisesta näkökulmasta ei hevin näy mitään arvokasta suomalaista, ei myöskään suomalaisten tarpeita ja toiveita.

Toivon, ettei tekstin lukeminen missään nimessä saa moittimaan Hetemajta. Hänellä on traumaattinen tausta ja hän samaistuu ehkä siksikin väkevästi vähemmistöön. Hänen ammatillinen tulevaisuutensa on nivoutunut suomenruotsalaisuuteen opiskelupaikkaa myöten. Tällaiseen kotoutumiseen ihmisellä on oikeus, siitä voi onnitella.

Se, mikä on merkittävää, on enemmistön näkemysten ohittaminen ja erilaiset myyttiset syntytarinat tai uhkakuvat, joilla ruotsinkielisyyden pakollista läsnäoloa ihmisten identiteetissä perustellaan.

Toisaalta ei ole tarkoituksenmukaista ajatella, että näistä myyttisistä tarinoista tulisi luopua. Ne elävät omaa elämäänsä ja muuttuvat hitaasti ajan mukana. Osalle kansasta perinteinen kaksikielisyys on kaikkien kansallisten myyttien äiti - minulle tämä on ok, kunhan muille sallitaan toiset myytit.

Toiveikkuutta nostattaa tekstin lopetus: "Muuten, en tosin kannata pakkoja, siitä ei ole kysymys. Arvostan vain molempia kotimaisiamme." - Niinhän me täälläkin.

[mpartel]

Hyvin analysoitu.

Minun korvaani kalskahti pahiten oman elämän kokemuksilla argumentoinnin lisäksi tämä:

Pelkkä pakkoruotsin poisto ilman muita muutoksia ei mielestäni ole käytännössä mahdollista. Nykyisen kaltaiset ja laajuiset palvelut pitäisi tuottaa ilman suomenkielisten panosta.

Ikään kuin ruotsia ei pakon poistumisen jälkeen juuri vapaasti valittaisi. Joko tuo on huolimatonta ilmaisua, tai Hetemaj on pessimistisempi kielen hyödyllisyyden suhteen kuin useimmat täällä

[Suomalainen]

Ikään kuin ruotsia ei pakon poistumisen jälkeen juuri vapaasti valittaisi. Joko tuo on huolimatonta ilmaisua, tai Hetemaj on pessimistisempi kielen hyödyllisyyden suhteen kuin useimmat täällä

Oletan että ainakin ruotsinkieliset tulevat jatkossakin opiskelemaan myös ruotsia joten heidän omakieliset palvelunsa on turvattu. Harvassa maassa tarvitaan enemmän palvelijoita kuin on asukkaita joista voisi nostaa vaikka Islannin esimerkiksi, n. 300 000 islanninkielistä pystyy palvelemaan 300 000 islannikielistä ilman ulkopuolista apua.

[Eero Nevalainen]

Noh, käydääs taas läpi pika-analyysi kohta kohdalta:

Pakkoruotsia käsittelevien kielipolitiikkakeskustelupalstojen mukaan ruotsin kielen opiskelun tarpeelle ei ole olemassa perusteltuja argumentteja. Nykykeskusteluja ruotsin kielen tarpeellisuudesta seuranneena voisin väittää, että ns. "pakkoruotsin" puolustajien suojapato on murtunut

Tämä on ehdottomasti totta. Argumentit ja "suojapato" jonka suojissa vain istutaan sormet korvissa ja ollaan ymmärtämättä mitään kritiikkiä samalla kun harrastetaan mitä omituisempia argumentteja, on tosiaan murtunut, koska ihmiset osaavat myös ajatella itse. Erityisesti nuorison kriittisen ajattelun taidot ovat ihan eri tasolla kuin keski-ikäisten RKP:läisten ajatusmaailmassa odotetaan. Oma pakkoruotsikriittisyytenihän lähti nimenomaan siitä jo teininä, että minulla omasta mielestäni ihan oikeasti on aivot enkä niele ihan mitä tahansa purematta...

Todettakoon nyt heti alkuun, että minä uskon ruotsin kieleen ja sen tarpeellisuuteen Suomessa.

Pakkoruotsin puolustelu saa kieltämättä uskonnollisia piirteitä. Ruotsin kieleen "uskotaan" samanlaisella identiteettilatauksella kuin ihmiset uskovat äidinkieleensä. Tämän aikaansaaminenhan on siis Suomen kielipolitiikan tavoite.

Ruotsi muuten voi hyvinkin olla tarpeellinen kieli Suomessa, mutta tämä on ihan eri asia kuin väite siitä, että sen on oltava sellainen ensisijainen suoranainen identiteettikieli kuin missä asemassa sitä yritetään pitää. Kielet kyllä nähdäkseni mukautuvat luonnostaan varsin hyvin siihen, mitkä niiden todelliset tarpeet ovat. Suruja tietysti tökkii erityisesti se, että suomenkielisillä on erityinen tarve juuri suomeen, koska se on äidinkieli (vrt. nämä heille tyypilliset "no lopettakaa sitten suomenkin puhuminen"-heitot) -- eikä vastaavaa erityistä tarvetta ruotsiin.

Pidän ruotsin kielen opiskelun muuttamista valinnaiseksi peruskoulussa kohtalonkysymyksenä Suomen perustuslailliselle kaksikielisyydelle.

Eli tämä argumentti että pakkoruotsia ei saa valinnaistaa koska sitten Suomi ei ole enää perustuslaillisesti kaksikielinen. Tätä pitää tietysti ruotia syvemmin.

Siitä, että ruotsista tulisi valinnainen kieli, ei tietenkään automaattisesti seuraa, että Suomen kaksikielisyys purettaisiin. Kyse on kaltevan pinnan argumentista.

Taustalla yritetään ylläpitää väärinkäsitystä pakkoruotsin perustuslaillisuudesta sinänsä. Pakkoruotsihan ei seuraa sinällään perustuslaista, mutta sitä perustellaan kansalliskielipykälän tulkinnalla: "pitäähän siitä jotakin seurata" kuten tämä joku ÅA:n tyyppi SK:ssa sanoi.

Se, mitä perustuslain kielipykälä oikeasti tarkoittaa, miten sitä tulee tulkita ja mitä sen pohjalta tulee lainsäädännöllisesti toteuttaa, on täysin validi keskustelu, eikä sitä voi ohittaa argumentoimalla siltä suunnalta, että lopputuloksen täytyy olla tietynlainen, koska muuten perustuslakipykälä olisi jotenkin uhattuna.

Jos sille kannalle lähdetään, niin silloin ollaan pitkällä tähtäimellä myös valmiita luopumaan Suomen kaksikielisyydestä.

Perustuslakiakin voidaan toki muuttaa jos siihen on todellista tarvetta. Itse en usko, että Suomen kaksikielisyys sellaisena kuin se tosiasiallisesti on -- suomenruotsalaisten kaksikielisyytenä, mikä varmaan on heille arvokasta ja sinänsä toki hyväksyttävää -- muuttuisi mihinkään. Suomenkielisten ruotsinkielistämisyritykset ovat onnistuneet historiallisesti kuitenkin melko huonosti, vaikka olemme olleet vielä paljon huonommassakin asemassa historiallisesti kuin nykyään.

Aina on muistettava, että tämä kaksikielisyys ei ole lakikirjasta alaspäin kansaan suuntautuva ilmiö, vaan sen tulisi ilmentää yhteiskunnassa vallitsevaa asiantilaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että esimerkksi ne kuuluisat ruotsinkieliset palvelut pitää oikeasti toteuttaa tarpeen mukaan eikä käyttää niitä poliittisena keppihevosena.

Ilman ns. pakkoruotsia kaksikielisyydeltä putoaisi perustuslaillinen pohja (toisaalta, tiedostan, että ruotsi on ollut kaikille pakollinen oppiaine vasta peruskoulun alusta 1970-luvulta asti eikä perustuslaki suorasanaisesti vaadi suomenkielisiä opiskelemaan ruotsia)

En ollenkaan ymmärrä. Miksi putoaisi? Kaksikielisyyden perustuslaillinen pohja ei ole pakkoruotsissa ("Suomi ei ole kaksikielinen, koska meillä on pakkoruotsi"), ja toisaalta kuten edellä todetaan, kaksikielisyys sinällään on käsite, joka vaatii tarkempaa tarkastelua jotta siitä voidaan vetää johtopäätöksiä.

sillä ruotsinkielinen väestö ei yksin riitä toimivaan kaksikielisyyden ylläpitämiseen. Siihen tarvitaan kaikkien myötävaikutusta.

Saisinko taas määritelmän siitä mikä on toimiva kaksikielisyys? Miten sen pitää toimia? Miten se ilmenee? Jos tavoite on tämän "ylläpitäminen", niin pitäisi tietää, missä vaiheessa kaksikielisyys esittäjän mielestä toimii tarpeeksi hyvin.

Todellinen ideahan tässä koko kuviossa siis tietysti on se, että RKP tahtoo perustuslakia tulkittavan siten, että se säätelee kaikkien kansalaisten kielellistä identifikaatiota, ja aivan erityisesti suomenkielisten kohdalla. Kaksiikelisyys on ilmeisesti "toimiva" sitten, kun kaikilta vastaantulijoita voi vaatia ruotsin puhumista.

Ruotsinkieliset ja lisäksi ruotsia lukeneet suomenkieliset (onko ruotsi todella niin inhottu että kaikki pitää todella pakottaa?) riittävät vallan hyvin ylläpitämään niitä mekanismeja, joita esimerkiksi valtiossa tarvitaan, jotta ruotsinkieliset itse pystyvät ylläpitämään ruotsinkielisyyttään. Se onkin sitten ihan eri asia, että tämä ei heille riitä, koska suomenruotsalaisessa maailmankuvassa se nyt vain on yksinkertaisesti väärin, jos suomenkieliset kykenevät vaikkapa muodostamaan yhteiskunnallisia kokonaisuuksia, joissa kielenä tuppaakin olemaan suomi. Tämmöisten olemassaoloa ei heidän mielestään voi mitenkään perustella millään ihanalla kieli-identifikaatiolla ja kulttuurilla.

En ole henkilökohtaisesti ikinä nähnyt mitään ongelmaa siinä, että koulunkäyntiimme kuuluu myös ruotsin kielen opiskelua. Itse aloitin ruotsin kielen opiskeluni 13-vuotiaana yläasteella, koska maahanmuuttajataustaisena minun ei suositeltu aloittavan 10-vuotiaana.

Ehkäpä ei, mutta hän ei olekaan äidinkieleltään suomenkielinen ihminen, johon koko Suomen kielipolitiikka kohdistuu ja jonka jos jonkinlaisista kuvitelluista ominaisuuksista tai niiden puutteista esitetään mitä mielikuvituksellisimpia näkemyksiä perusteluina sille, miksi sellaiset poliittiset toimenpiteet ovat oikeutettuja, jotka näyttävät objektiivisesti kyseenalaisilta ja eivät menisi läpi missään muualla. Suomen kielipolitiikka on nimenomaan perinteistä väestön ajamista tiettyyn suuntaan, ja siinä määrin sen on oltava avoin kritiikille.

RKP tietysti taputtelee päähän Hetemajn tapaisia välinpitämättömiä tapauksia, jotka "eivät ymmärrä mitä haittaa siitä on", koska heille itselleen koko homma on kaikkea muuta kuin yhdentekevä. Jos jollakulla on noin voimakkaita tarpeita pistää toiset tunnustamaan omaa äidinkieltään ja siihen liittyvää ideologiaa, kohdeväestöllä on automaattisesti intressi kysyä, miksi näin on.

... Nykyisin opiskelen Hankenilla, Svenska handelshögskolanissa, tosin englanninkielisellä maisterinohjelmalla.

... ja minäkin luin sitä ruotsia ihan hyvin tuloksin ja opiskelin Helsingin yliopistossa ihan suomenkielisessä maisteriohjelmassa, vaikka englanninkielinenkin olisi onnistunut missä tahansa muualla maailmassa, jopa ehkä ihan ns. paremmissa yliopistoissa.

Se, että pääsisin Hankenille ei ole minulle suomenkielisenä suomalaisena oikeasti mikään tavoite eikä arvo, vaan omankielinen laadukas yliopisto-opetus ja tiedetoiminta on. Mutta sehän ei ole meille taaskaan sallittua (vaikka ruotsinkielisille on), koska meidän pitää tajuta yrittää pyrkiä sinne Hankenille...

Tullakseen suomalaisiksi maahanmuuttajataustaisetkin tarvitsevat täyteläisen Suomen kulttuurin perustan, ja ruotsin kieli on osa sitä.

Itselläni on mielestäni ihan hyvä Suomen kulttuurin perusta ja ymmärrys, enkä ole koskaan puhunut sanaakaan ruotsia koulun ulkopuolella. En tosin sinällään suhtaudu vihamielisesti siihen, että vaikkapa suomenruotsalaiset puhuvat ruotsia.

En näe ruotsin kieleen tarvittavaa panostusta esteenä muiden kielien tai kouluaineiden oppimiselle.

Ajatus siitä, että juuri ruotsi olisi kouluaine, jota ei asioita priorisoitaessa tarvitsisi kohdella kuten muita aineita, on todella outo.

Miksi missään muualla maailmassa ei sitouduta tällä tavalla poliittiselta pohjalta juuri johonkin tiettyyn kieleen (vrt. "pohjoismainen yhteistyö") ja priorisoida sitä samalla tavalla? Onko ruotsi siis objektiivisesti katsoenkin kielenä poikkeuksellinen? Aikaa ja resursseja on ihan oikeasti käytössä tietty määrä...

Ja vaikka näin olisikin, vapaavalintaisessa kielivalintatilanteessa mikään ei edelleenkään estä Hetemajn tapaisia ihmisiä kasaamasta kielivalintojaan juuri siten kuin itse haluavat.

Keskustelu ruotsin kielen asemasta käynnistyi Suomessa jo ennen itsenäisyyttä ja se jatkuu yhä. Kiistelyn lähtökohtana on se, että vain runsaat viisi prosenttia väestöstä puhuu ruotsia äidinkielenään ja suurella osalla suomalaisista on vain vähän kosketusta ruotsin kieleen arkielämässään.

Kiistelyn lähtökohtana on se, että suomenkielisillä ja suomenruotsalaisilla on selvästi erilainen kielellinen identiteetti, ja että suomenruotsalaiset eivät kykene hyväksymään ajatusta siitä, että jos suomenkieliset saavat tehdä asioita yhteiskunnassa joka ei systemaattisesti pakota käyttämään ruotsia kaikissa ns. "tärkeissä" tilanteissa kuten Ruotsin vallan aikana oli totuttu, käy väkisinkin niin, että mielikuvat sivistykseen kykenemättömistä metsäläissuomalaisista joutuvat hissukseen väistymään taka-alalle suomenkielisten tehdessä samoja asioita kuin muutkin ihmiset -- ja vielä menestyessä niissä varsin hyvin.

Minua keskustelu pakkoruotsista on alkanut jo kyllästyttää. Toisaalta on ymmärrettävä, että on tullut uusi sukupolvi, joka näkee ruotsin kielen eri tavalla kuin vanhempi sukupolvi. On tullut päättäjiä, joilla ei enää ole samanlaista omakohtaista kosketusta kaksikielisyyteen kuin 1940-luvulla syntyneillä.

Minuakin kielikeskustelu oikeasti tympii -- ja on tympinyt jo yli 15 vuotta -- mutta siksi, että vastapuolen argumentit ovat niin heikkoja, asenne niin tekopyhä ja kyvyttömyys noteerata vastapuolen kritiikkiä olematon. On pelottava ajatus että jotain muuta ideologiaa alettaisiin ajamaan yhteiskunnassamme samalla tavalla: riittäisi vain rutiininomainen liturgian toisto kuten tässäkin tekstissä, ja sillä pääsisi poliittisesti sopiviin piireihin...

Se, mitä Suomen ja suomalaisuuden perintöön tulee – mietitäänpä. Ketkä suomen kielen asemaa ajoivatkaan autonomian aikana? Snellman, Lönnrot, Topelius ja muut mittavaa tunnustusta saaneet Suomen historian suurmiehet. He olivat kaikki kokonaan ruotsinkielisiä. Ruotsinkielinen sivistyneistö sytytti Suomi-buumin.

Lönnrotista Runeberg sanoi, että "miten kokonaan suomalaisista vanhemmista on voinut syntyä noin merkittävä mies", ja tämä oli sitä aikaa kun "suomalainen" tarkoitti kyllä nimenomaan etnisenä käsitteenä suomenkielistä. On vaikea uskoa että äidinkieleltään ruotsinkielinen olisi varsinkin tuohon aikaan edes kyennyt Kalevan tyyliseen kielisaavutukseen suomeksi.

Suomenkielisiä on aika vaikea syyllistää tästä historiallisesta vinoumasta, koska yhteiskunta nyt aikanaan oli sellainen, että suomenkielisen olisi pitänyt vähintään ruotsinkielistyä, jos olisi mielinyt ylipäätään niihin (pieniin) piireihin joissa noita asioita tapahtui. Svekomaanit toki rakastavat ajatusta suomalaista "valtiota muodostamaan kykenemättömänä kansana", jolle ruotsalaiset toivat sivistyksen... ehkäpä tuota ei pidä jatkaa ehdoin tahdoin nykyaikana.

Loppujen lopuksi tämä kuvio ei ole minulle kovin merkitysellinen -- ihmisinähän ja ryhmänähän me olemme olleet olemassa vähintään riittävän kauan, että meidät pitänee kyetä noteeraamaan ilmankin jotain ruotsinkielistä myöhäsyntyistä havahtumista siihen että "hei, onkohan tuolla rahvaallakin jotain merkitystä". Jos joskus toista tuhatta vuotta sitten täällä olisi ollut vähän enemmän väkeä ja asevoimia, suomalaisuus olisi nykyään nordistienkin maailmankuvassa luultavasti paljon legitiimimpi käsite.

On muuten mainittava että nämä Snellman- sun muut tyypit luultavasti olivat paljon sympaattisempia ruotsinkielisiä meitä kohtaan kuin miltä nykyiset fanaattisemmat ruotsinkieliset kuulostavat

Mielestäni kielivähemmistömme tuo Suomeen jotain sellaista vaikeasti mitattavaa monikulttuurisuutta, jonka keinotekoinenkin ylläpito kannattaa.

Tämä muistuttaa minua legendaarisesta "elävästä kaksikielisyydestä" jota siis pidetään elävänä keinolla millä hyvänsä tekohengityksellä. Jos ihmiset eivät ole jonkin ideologian mukaisia, niin ei sitten pidä väittää että heitä pitää siihen suuntaan säätää koska he mukamas jo ovat sellaisia!

Se kuuluisa suomenruotsalainen kulttuuri on minun nähdäkseni niin vaikeasti mitattava, etten ole koskaan tajunnut mitä se oikeasti on. Se on luultavasti jonkinlaista tärkeilyä siitä, että juuri ruotsin kieleen liittyy jotain hyvin mystistä ja erityistä, joka pitää lahjoittaa toisille keinolla millä hyvänsä, koska muuten nämä toiset jäävät säälittäviksi vajukeiksi. Ja ei, mitkään väitteet siitä miten he ovat ns. yleisesti minua parempia eivät toimi, koska en ole tällaista koskaan aistinut.

Tässä "keinotekoisessa ylläpidossa" on muutenkin aikamoinen eettinen kehäpäätelmäongelma varsinkin siinä tapauksessa että aletaan olettaa, että ruotsinkielinen kulttuuri on automaattisesti niin erityinen, että se ansaitsee yhteiskunnallisesti sellaisen aseman, että toisen "kulttuurin" (jonka edustajien olemassaoloa ei muuten aina suomenkielisten kohdalla edes hyväksytä) suorastaan kuuluu olla asemassa, josta saadaan perusteita uudelle kyseenalaiselle kohtelulle. Tästä hyvä esimerkki on esimerkiksi yliopistojen virkamiespakkoruotsi, jonka pohjalta voidaan alkaa esittää näkemyksiä tyyliin mutta eihän Suomessa pääse edes maisteriksi osaamatta ruotsia.

Ihmiset ovat mitä ovat, ja minun puolestani vaikka sitten suomenruotsalaisia. "Monikulttuurisuus" on yleisesti ottaen hankala termi, ja toisten ihmisten velvoittaminen toisten kulttuurin kantajiksi "koska se on heille niin hyväksi" on aina subjektiivinen vaatimus ja siksi kovin kyseenalainen.

Itse olen kovin ylpeä siitä, että asun maassa, jossa 5,4 prosentin kielivähemmistöllä on perustuslakiin kirjattu tasavertainen asema kielienemmistön kanssa.

Noh, ehkä kaikki eivät ole ylpeitä todella yleisellä tasolla esitettyyn hämärään lähtökohtaan takertumisesta josta sitten voi näköjään vetää mitä tahansa johtopäätöksiä. Tässä voidaan taas palata takaisin yllä käsiteltyyn tarpeeseen ruotia perustuslain sisältöä ja "tasa-arvoisen aseman" käsitteitä tarkemmin. Jos se todella tarkoittaa sitä, että suomenkieliset muodostavat väestöryhmän jota saa vapaasti pyrkiä painostamaan olemaan RKP:läiselle kieli-ideologialle tarkoituksenmukainen siitäkin huolimatta, että meillä periaatteessa on esimerkiksi yleiset ihmisoikeudet, jotka kieltävät moisen, niin aika surullinen tämä tilanne silloin on.

Olen nimittäin lähtenyt pakoon maata, jossa serbialaiset yrittivät monokulttuuristaa Kosovon, ja huonostihan siinä kävi.

Tämä menee jo vähän sinne Stenbäckin "30-luku"-heiton suuntaan. Suomenruotsalaiset ovat maailman parhaiten pidetty vähemmistö missään. Itse asiassa heidän oikeuksiinsa tuntuu kuuluvan vihjailla, että jos me kaikki muut emme tee tasan kuten he tahtovat ja ole sellaisia kuin he haluavat, me olemme jotenkin aktiivisesti tappamassa heitä pois. Kiittämättömyys on toki maailman palkka, mutta silti...

Analogia Balkanille on todella huono. Piruuttaan tekisi mieli kääntää tämä asia jopa niin päin että serbit olivat eräänlaisia paikallisia nordisteja joilla kangasteli mielessä se Suur-Serbia/Norden jossa Serbia/Ruotsi ja vastaavat kielet olisivat dominantteja erityisesti niille naapurin alempirotuisille, mutta eipä nyt seurata tätä ajatusta perässä. Optimaalinen tilanne Balkanilla on luultavasti todella kaukana Suomen kielipolitiikkasysteemistä -- luultavasti siellä kaikki saavat oikeasti elää rauhassa ja olla sitten tekemisissä miten tahtovat.

Kielen status kuumentaa tunteita varmaan aina ja kaikkialla.

Ja myös onneton argumentaatio ja suoranainen provoilu, missä surut ovat taitavia, voi kuumentaa tunteita. Tyypillisessä lopetuksessa tällaiselle tekstille koko kuvio halutaan hyssytellä "tunteiluksi" ja sitten jostain syystä on kuitenkin tehtävä niin kuin RKP tahtoo.

Kyse on ihan oikeasti siitä, että keskustellaan ihan oikeasta asiasta: ihmisten oikeuksista ja siitä, mikä on toisaalta oikeasti hyödyllistä. Todistustaakka on pakkoruotsin puolustajilla ja perustelut ovat järkiään huonoja sekä selvästi myös ihan vain perinteistä kieli-ideologista

ja olisihan meidän taloutemmekin kannalta kenties järkevintä, että useampi taitaisi muita maailmankieliä kuin ruotsia.

Tottakai olisi?

Nyt valtaapitävät ovat sitä mieltä, että koulussa voidaan oppia korkeintaan kaksi kieltä.

Ei pidä paikkaansa. Lisäkielien valintamahdollisuutta ei olla poistamassa.

Kyllä vieraita kieliä opiskelevat taitavat niitä siinä, missä ruotsia ja englantiakin.

Ehkäpä. Mahdollisuushan pitäisi minunkin mielestäni olla valita kieliä siten miten tahtoo, vaikka sitten ruotsia ja englantia plus muita kieliä. Tai sitten toisin. Tai vähemmän -- kielet ovat yliedustettuina opetuksessamme yleisesti ottaen.

Tämä argumentti haiskahtaa vähän siltä perinteiseltä heitolta että "kyllähän fiksut osaavat.." ja vihjataan että muut ovat sitten tyhmiä -- ja että se ruotsin pakollisuuskuvio tulee siinä sivussa (taas "välinpitämättömyyden" kautta) kuin koira veräjästä. Itse en kuitenkaan äidinkielestä plus neljästä vieraasta kielestä laudaturit kirjoittaneena pakkoruotsin vastustajana ole kovin altis kokemaan tarvetta lähteä puolustamaan älyäni moiselta manipulaatioyritykseltä...

Fiksut suomenkieliset osaavat kyllä opetella kaikenlaista, ja se mielenkiintoinen kysymys on että miksi jonkun on leimattava heidät tyhmiksi jos ruotsi ei ole kuvassa mukana...

Pelkkä pakkoruotsin poisto ilman muita muutoksia ei mielestäni ole käytännössä mahdollista.

Virkamiespakkoruotsin poisto on luultavasti tarpeen, kyllä. Ja nyt kun sitten aletaan valittaa siitä että eihän sitä voi poistaa, niin pitää muistaa että se on varsin nuori ja poliittisesti tarkoituksenhakuinen ilmiö; täällä on pärjätty pitkään ilmankin sitä. Kaikkein älyttömimpiä tässä yhteydessä taitavat olla RKP:läisten ideat siitä, että virkamiespakkoruotsi auttaa suomenkielisten tasa-arvoa kun heiltä ensin on evätty edellytykset saavuttaa akateeminen tutkinto ilman ruotsin edellytyksiä... venäläistämiskauden venäläiset olisivat olleet ylpeitä moisesta holhoussaavutuksesta.

Nykyisen kaltaiset ja laajuiset palvelut pitäisi tuottaa ilman suomenkielisten panosta. Kuinka se olisi mahdollista?

Helposti. Tosin "laajuus" ei välttämättä jatkossa voi tarkoittaa sitä, että ruotsinkielisiä palveluita käytetään periaatteellisena poliittisena keppihevosena ihan minkä tahansa ruotsinkielisyysasteen saavuttamiseksi ihan mihin tahansa...

[TK]

Hetemaj soutaa ja huopaa. Pakkoruotsi tuntuu olevan Hetemaj´lle jonkinlainen pakollinen politiikkaan liittyvä aihe, johon on otettava kantaa, vaikka itsenäistä kantaa ei olisi olemassakaan. Hetemaj kannattaa keinotekoisen kaksikielisyyden keinotekoista ylläpitoa, mutta sanoo, ettei kannata pakkoa. Mitähän Hetemaj lopulta haluaa sanoa? Kenen ääniä Hetemaj kalastelee?

[Hannu Koho]

http://www.hetemaj.fi/fi/blogi/pakkoruotsin-suomi

Tuolla voi antaa kommentia ehdokkaalle.

[Sees]

Asiaa pohdittuani tervehdin ilolla tätä Hetemajin avaamaa "tunnekeskustelua".

Pakollisen ruotsin vaihtaminen vapaaehtoiseen on käytännön välttämättömyys. Se, että tästä väännetään niin kovasti, taas kertoo taustalla olevan kielitaitoa ja yksilöllisyyttä merkittävämpia teemoja.

Taustalla pohdimme kansallisa tarinoita - niiden suhteen ei ole oleellistä päättää, kuka on oikeassa, vaan ymmärtää kansallisten tarinoiden merkitys ja oppia viemään erilaisia tarinoita rinnakkain eteenpäin.

"Suomenruotsalaisen unelman" läpi katsottuna Suomi-Finland on maa, jonka todellinen äiti on Norden, maa, jota ei ole olemassa ja joka ei siksi voi edustaa mitään "pahaa nationalismia". Norden ja Norden-Suomi ovat ideaaleja. Sellaisen ideaalin voi helposti omaksua omakseen, sellainen unelma auttaa siivittämään arkista työtä kohti jotain parempaa.

Suomenruotsalainen unelma, unelma kaksikielisestä Suomesta, jossa suomenkielisiä ei ole koskaan sorrettu ja jossa kaikki voittavat opiskelemalla ruotsia, on yksi merkittävistä suomalaisista tarinoista. Ja sehän on kaunis tarina. Sen rinnalla kulkee toinen merkittävä tarina, jossa sisukas kansa taistelee tiensä läpi nälän, venäläisten vainojen ja vähemmistökielisen virkavallan ja nousee kalliisti maksettuun itsenäisyyteen.

Meidän ei tarvitse päättää näiden tarinoiden välillä, ne voivat elää rinnakkain - ehkä niiden rinnakkainelo ja niiden hetkittäinen ristiriitaisuus on oleellisesti osa tämän päivän suurta suomalaista tarinaa, johon maahanmuuttajat tuovat omat sävynsä. Näistä loimista syntyvät huomisen suuret tarinat. Suurten tarinoiden tunnistaminen on tärkeää, niiden kunnioittaminen myös.

[Hannu Koho]

Sees:
Toivottavasti nuo sanat lausutaan myös A2:n teemaillassa. Muodossa tai toisessa.
Tällaiselle ajattelulle keskustelua voi rakentaa, ja keskustelu voi myös jatkua.

[dejavu]

Siis Norden on eräänlainen Jugoslavia,
suur-Ruotsi eli suur-Serbia!
Hetemajlla taitaa olla tässä jokin tunnelukko...
ei näe kokonaisuutta ja historiallista samankaltaisuutta..
Miksi hän albaanina asettuu Suomessa "paikallisten serbien" kannattajaksi ?

"
Suomenruotsalainen unelma, unelma kaksikielisestä Suomesta, jossa suomenkielisiä ei ole koskaan sorrettu ja jossa kaikki voittavat opiskelemalla ruotsia, on yksi merkittävistä suomalaisista tarinoista. Ja sehän on kaunis tarina. Sen rinnalla kulkee toinen merkittävä tarina, jossa sisukas kansa taistelee tiensä läpi nälän, venäläisten vainojen ja vähemmistökielisen virkavallan ja nousee kalliisti maksettuun itsenäisyyteen.

Meidän ei tarvitse päättää näiden tarinoiden välillä, ne voivat elää rinnakkain - ehkä niiden rinnakkainelo ja niiden hetkittäinen ristiriitaisuus on oleellisesti osa tämän päivän suurta suomalaista tarinaa, johon maahanmuuttajat tuovat omat sävynsä. Näistä loimista syntyvät huomisen suuret tarinat. Suurten tarinoiden tunnistaminen on tärkeää, niiden kunnioittaminen myös.[/quote]

[TK]

Norden on samanlainen utopia kuin kommunismi. Samalla tavalla pakkoruotsi ja puheet "kaksikielisyydestä" ovat poliittista liturgiaa kuin marxismi-leninismi oli kommunismiin pyrittäessä.

[Suomalainen]

Tuosta Nordenin kritiikittömästä hehkuttamisesta tulee mieleen Neuvostoliiton ihannointi valheellisilla fraaseilla. Mielestäni nuo puheet Nordenista saa jättää omaan arvoonsa, eli en näe sillä mitään todellista painoarvoa tässä kielipoliittisessa kontekstissa. Toki on ymmärrettävää että "nordistit" hakevat ymmärrystä asialleen keinoja kaihtamatta, mutta se on lähinnä heidän murheensa. Varmaa on ettei pyytämällä mitään saa ja ainoa keino on käyttää menetelmiä jotka varmasti huomataan, näistä ehdottomasti paras olisi lukiolaisten pakkoruotsilakko.

[Sees]

Mistä löytäisimme vapaan kielivalinnan aktiiveihin uussuomalaisia, jotka voisivat tuoda esiin pakollisen ruotsin taakan maahanmuuttajien näkökulmasta?

[dejavu]

Onhan heitä esim. omassa tuttavapiirissäni, mutta he haluavat olla rauhassa eivätkä
uskalla ryhtyä vastustamaan valtiondoktriinia..
Varsinkaan totalitäärivaltioista tulevat eivät mielellään ryhdy haastamaan virallista totuutta..
Siitä voi joutua hankaluuksiin.. Mutta onhan julkisuudessa ollut maahanmuuttajatapaamisten
raportoinnissa tuo ruotsin taitovaatimuuksen kaapuun verhottu ulkomaalaisvieroksunta esillä..

Demokratioista tulleet maahanmuuttajat kyseenalaistavat herkemmin pakkoruotsin
ja ovat valmiimpia jonkinlaiseen aktivismiinkin. Toisaalta he työllistyvät helpommin yksityiselle sektorille,
missä heidän suomi-oma kieli -kaksikielisyytensä usein on ratkaiseva rekrytointiperuste,
joten pakkoruotsi ei heitä haittaa..

Jopa venäläiset ovat kohteliaita eivätkä halua ryhtyä aktivisteiksi..
Siksi ihmetyttääkin tuo Hetemajn liputtaminen pakkoruotsin puolesta.

Suomihan on kielipoliitiikan Pohjois-Korea, jos (cit. Hetemaj)
maan kaksikielisyyden elinehtona on PAKKO,
siis pakkoruotsi, jota ilman kaksikielisyys kuolee..

Tässä mielenkiintoinen uutinen; Huomaa venäläinen korrektius..
"Suomen kielikeskustelua ja muun muassa pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.)
venäjän myönteisiä lausuntoja on säätiössä seurattu tarkoin,
mutta kielikiistoihin ei haluta suoraan osallistua.

- Itsekin kielitieteilijänä en haluaisi venäjän korvaavan ruotsia, joka on Suomelle tärkeä.
Tietysti vapaammat kädet kouluille saattaisivat edistää venäjän harrastusta, Mukovski muotoilee.

http://www.verkkouutiset.fi/index.php?o ... &Itemid=31

[Eero Nevalainen]

Hetemaj osoittautui kyllä kommentoinnissaan aika köykäiseksi. Järkevän keskustelun kannalta on jotenkin pelottavaa että joku voi vaan pokkana sanoa että "me nyt vaan ollaan eri mieltä, jätetään tämä tähän, en minä koe tarpeelliseksi vastustaa pakkoruotsia härkäpäisesti joten kannatan pakkoa ja haluan että sinä nyt vaan teet tämän niinkuin tahdon".

Huomaa kommenttiin sisältyvä väheksyntä kriikkiä kohtaan ja oletus siitä että asia voidaan vaan jättää "mielipide-erokysymykseksi" siltä kannalta, että pakkoa ei tarvitse perustella ja että se on jonkinlainen automaattinen oletustila jonka vastustaminen on sitä poliittista aktivismia jolla puolella pitää tehdä kaikki argumentointityö ilmeisesti...