SUNNUNTAIDEBATTI
http://www.hs.fi/keskustelu/%22Ruotsin+ ... dID=255852
"Ruotsin kielen asema on arvioitava uudelleen"
Kaksikielisyyden ideologia on menettänyt historiallisen perustansa, kirjoittaa dosentti Aarne Mattila.
Kirjoittaja on talous- ja sosiaalihistorian dosentti Helsingin yliopistossa.
Ruotsinkielinen yläluokka käytti vuosisatojen ajan valtiollista, kunnallista, sivistyksellistä ja taloudellista valtaa Suomessa. Maan asioita hoitava virkamiehistö oli ruotsinkielistä vielä Venäjän alaisessa suuriruhtinaskunnassa 1800-luvulla. Suomen itsenäistyttyäkin vuonna 1917 ruotsinkielisillä oli pitkään yliedustus yhteiskunnan eri alojen eliiteissä.
Itsenäistymisen jälkeen eri eliittiryhmät alkoivat kuitenkin vääjäämättä suomalaistua. Modernisoituvan yhteiskunnan uudet ilmiöt – elokuva, iskelmämusiikki, huippu-urheilu, joukkoviestintä ja mainonta – syntyivät leimallisesti suomenkielisinä.
Pisimpään ruotsinkielisen eliitin valta-asemat säilyivät taloudessa. Vielä 1980-luvulla ruotsinkielisellä pääomalla katsottiin olevan määräysvallassaan 20 prosenttia teollisesta tuotannosta. Sittemmin ruotsinkielisen pääoman merkitys on vähentynyt, ja nyt se vastaa suunnilleen ruotsinkielisten runsaan 5 prosentin väestöosuutta.
Ruotsinkielisten taloudellisen vallan linnakkeita olivat vanhan rahan hallitsemat metsäyhtiöt, joilla oli vahva ote valtiojohdon valuutta- ja rahapolitiikkaan. Pääomamarkkinoiden avautuminen ja Suomen kytkeytyminen yhteisvaluuttaan merkitsivät metsäteollisuuden yhteiskunnallisen aseman muutosta ja romahduttivat ruotsinkielisen pääoman vallan.
Ruotsin kielen merkitystä ovat murentaneet myös globalisoituminen ja Suomen liittyminen Euroopan unionin jäseneksi vuonna 1995.
Ruotsi oli pitkään tärkeä kieli myös suomalaisen lainsäädännön kannalta. Kun säännöllinen valtiopäivätoiminta käynnistyi 1860-luvulla, Suomen johtavat ruotsinkieliset virkamiehet hakivat usein mallia Ruotsista. Nykyisin Ruotsi ei enää ole valtionhallinnon virkamatkojen ykköskohde.
Ruotsin kielen asema määriteltiin vahvaksi vuonna 1919 säädetyssä perustuslaissa. Itsenäisyyden alkuajoista ruotsinkielisen väestön osuus on puolittunut, ja myös eliitit ovat suomenkielistyneet.
Ruotsin kielen asemaa Suomessa on nyt arvioitava uudelleen, ja ruotsin pakollisesta opiskelusta koululaitoksessa on luovuttava. Uudelleenarvioinnilla on laaja kannatus, ja erityisesti nuoret ovat muutosten puolella.
Suomen poliittiselle johdolle ja valtamedialle kaksikielisyysideologia on kuitenkin tabu. Keskustelu asia-argumentein on vaikeaa, kun kenttää hallitsevat kannattajien ja vastustajien tunteenpurkaukset.
Ruotsin nykyistä asemaa puolustetaan kirjavin perustein. Esimerkiksi Iltalehti esitti kesäkuussa pääkirjoituksessaan, että ruotsi on kansainvälisillä areenoilla kelpo salakieli, jolla pohjoismaiset kollegat voivat operoida keskenään. Historiallinen aikakauskirja taas vaati ruotsin kielen pakollisuuden säilyttämistä, koska vanha arkistoaineisto on pääosin ruotsinkielistä. Salakielen ja vanhojen paperien vuoksiko koko kansa on koulutettava ruotsin puhujiksi?
Kieltenopetus on koulujärjestelmän kohtalonkysymys, ja siihen on vastattava erityisellä kielikoulutusstrategialla. Vieraiden kielten opetus on mitoitettava niin, että tavoitteet ovat realistisia.
Tärkeintä on huolehtia englannin osaamisesta. Englanti on maailmanlaajuisesti ylivertainen kommunikaation väline, ja yhä useampi suomalainen tarvitsee sitä myös työkielenään. Osalle oppilaista jo yhden vieraan kielen opiskelussa on tarpeeksi työtä.
Lisäksi Suomessa on selvä tarve lisätä muun muassa saksan, ranskan, venäjän, espanjan – ja Aasian talousmahtien kielten – osaamista. Jos ruotsi säilyy pakollisena kielenä, muiden kielten pariin mielivät joutuvat tulevaisuudessakin ensin opiskelemaan ruotsia. Tällaisen normin ylläpitäminen ei ole mielekästä.
Myös ruotsin kielen taidosta virkamiesten kelpoisuusehdoissa on tingittävä. EU-Suomessa virkamiehiltä laajalti vaadittava ruotsin taito on luonut syrjivän ja kansainvälistä rekrytointia vaikeuttavan järjestelmän.
Virkamiesruotsin tutkintojen antaminen yliopistojen tehtäväksi on vähentänyt muiden kielten kielikokein osoitettua osaamista. Ruotsin kielen pakollisuus on siten kaventanut suomalaista kielivarantoa koko koulutusjärjestelmässä.
Opiskeltavien kielten valinnanvapaus saattaisi kääntyä myös ruotsin kielen ja Suomen ruotsinkielisen vähemmistön eduksi. Kuten vähemmistökielten asiantuntija Johan Häggman on todennut, monet Euroopan vähemmistökielet elävät nousukauttaan (HS 22. 7.). Suomenruotsi on ainoita suuria vähemmistökieliä, joka on viime aikoina menettänyt asemiaan suhteessa valtakieleen. Vähemmistökielten asema on vahvistunut jopa Ranskassa, joka Ruotsin tavoin on ollut perinteisesti karu maaperä kielivähemmistöille.
Suomessa suhtautuminen ruotsin kieleen on ollut nuivaa, ja se johtuu paljolti ruotsin kielen pakollisesta opetuksesta ja virkamiesten ylimitoitetuista kielitaitovaatimuksista.
Valtaväestö suhtautuisi ruotsiin myönteisemmin, jos aikansa elänyt kaksikielisyysideologia korvattaisiin tehokkaalla vähemmistöpolitiikalla.