Koulumaailman tabusoppa porisee

Tähän foorumiin voi liittää lehtien kielipoliittisia kirjoituksia.
Viesti
Julkaisija
Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Koulumaailman tabusoppa porisee

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 08.03.2010 14:50

Hesarin paperiversiossa:
UUTISANALYYSI 8.3.2010
Koulumaailman tabusoppa porisee
Marjukka Liiten

--- kiivailua syntyy pakkoruotsista, jonka enemmistö kansasta haluaisi jo hyvästellä monipuolisemman kielivarannon tieltä.

Sen sijaan valtaosa päättäjistä ja eliitistä seisoo tanakasti virallisen kaksikielisyyden takana, vaikkei seiskaluokalta alkavasta pakkopullasta hyödy juuri kukaan.

Kuuden pakollisen kurssin jälkeen oppilaat eivät tuoreimman arvioinnin mukaan osaa edes esitellä itseään. Kuinka niillä taidoilla pystyisi palvelemaan ummikkovähemmistöä?

Valinnaisuus voisi sekä parantaa ruotsin osaamista että monipuolistaa kielitaitoa, tohtii pohtia kuitenkin jo jokunen, kuten kaikkien alojen asiantuntija Osmo Soininvaara blogissaan ja EK:n koulutusjohtaja Markku Koponen kannanotossaan.

Mutta vapuksi, kun tuntijakoa uusiksi pohtiva työryhmä luovuttaa esityksensä, on näin radikaalia ehdotusta turha vielä odottaa. Sen sijaan ruotsin opetuksen aikaistamista tai tuntimäärien lisäämistä saatetaan esittää.

dejavu
Viestit: 466
Liittynyt: 28.01.2010 09:43
Paikkakunta: Tampere

Re: Koulumaailman tabusoppa porisee

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja dejavu » 19.03.2010 20:38

Sees kirjoitti:Hesarin paperiversiossa:
UUTISANALYYSI 8.3.2010
Koulumaailman tabusoppa porisee
Marjukka Liiten

--- kiivailua syntyy pakkoruotsista, jonka enemmistö kansasta haluaisi jo hyvästellä monipuolisemman kielivarannon tieltä.

Sen sijaan valtaosa päättäjistä ja eliitistä seisoo tanakasti virallisen kaksikielisyyden takana, vaikkei seiskaluokalta alkavasta pakkopullasta hyödy juuri kukaan.

Kuuden pakollisen kurssin jälkeen oppilaat eivät tuoreimman arvioinnin mukaan osaa edes esitellä itseään. Kuinka niillä taidoilla pystyisi palvelemaan ummikkovähemmistöä?

Valinnaisuus voisi sekä parantaa ruotsin osaamista että monipuolistaa kielitaitoa, tohtii pohtia kuitenkin jo jokunen, kuten kaikkien alojen asiantuntija Osmo Soininvaara blogissaan ja EK:n koulutusjohtaja Markku Koponen kannanotossaan.

Mutta vapuksi, kun tuntijakoa uusiksi pohtiva työryhmä luovuttaa esityksensä, on näin radikaalia ehdotusta turha vielä odottaa. Sen sijaan ruotsin opetuksen aikaistamista tai tuntimäärien lisäämistä saatetaan esittää.
Eikös Liiiten voisi tehdä jutun suomalaisen kielikoulutuksen totaalisesta uhraamisesta pakkoruotsin alttarille:
Kieliä ei voi enää opiskella yliopistoissakaan:
Poliittisen ruotsin opetus sen sijaan on turvattu.

http://www.aviisi.fi/artikkeli/?num=05/2010&id=7830efd

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 31.03.2010 10:56

31.3.2010 - artikkeli ilmeisesti vain digiledessä :

Hallitus saa toukokuussa esityksen peruskoulujen uudesta tuntijaosta
Taistelu oppiaineista kiihtyy
Peruskoululaisten lukujärjestykset uudistuvat neljän viiden vuoden kuluessa.


Marjukka Liiten

HELSINGIN SANOMAT
Taistelu oppiaineista kiihtyy

Kansalaistaito, draama, teknologia, finanssilukutaito, kansainvälisyyskasvatus, etiikka, lasten filosofia, väittelytaito, riskienhallinta . . .

Siinä vain muutama esimerkki uusista aineista, joita on ehdoteltu perusopetuksen tavoitteita ja tuntijakoa valmistelevalle työryhmälle.

Hallituksen on määrä päättää työryhmän esityksestä heti ensi vuoden alussa. Kouluihin muutos etenisi 2014 –2015.

Tulevaisuuden lukujärjestyksiä pohtii opetusministeri Henna Virkkusen (kok) asettama työryhmä, jota vetää Opetushallituksen pääjohtaja Timo Lankinen.

Vuosi sitten työryhmä sai eväitä hallitusohjelmasta: tavoite on, että peruskouluissa opiskellaan enemmän taito- ja taideaineita.

Lisää evästystä ryhmä on kerännyt asiantuntijaseminaarein ja kyselyin. Aineistoa onkin kertynyt niin paljon, että aikataulu venyy, ja kokouksia on sovittu vielä toukokuulle. Alun perin työryhmän esityksen oli määrä valmistua vappuun mennessä.

Kunnianhimoisimmat uudistajat olisivat valmiita hylkäämään koko oppiainejaon ja siirtymään tyystin teemoittain jaettuun opetukseen. Teemaopetus tuskin vielä toteutuu. Etenkin opettajajärjestöt puolustavat poteroissaan kiivaasti omia aineitaan ja tuntejaan.

"Pyrimme kuitenkin vähentämään pirstaleisuutta ja ryhmittelemään aineita kokonaisuuksiksi", kertoo työryhmän jäsen, kansanedustaja Raija Vahasalo (kok).

Uusia oppiaineita ei Vahasalon mukaan todennäköisesti esitetä, joskin draamasta on ollut puhetta.

Esillä on ollut myös tarve lisätä valinnaisuutta. Kiinnostuneille ja lahjakkaille haluttaisiin syventäviä oppeja.

Myös pitkän vieraan kielen ja ruotsin opetuksen aikaistaminen on saanut kannatusta.

Ja vaikka moni haluaisi luopua oman uskonnon opetuksesta, eivät uskontokunnat pidä ajatuksesta. Kaavailuissa on ollut yhdistelmäaine, jossa osa olisi oman uskonnon opetusta ja osa yhteistä etiikkaa.

Edellisessä uudistuksessa 2001 lisättiin lähinnä lukuaineitten osuutta, koska ennen Pisa-vertailuja oltiin huolissaan suomalaislasten osaamisesta. Äidinkieli, matematiikka sekä historia ja yhteiskuntaoppi saivat lisää tunteja.

Uutena aineena tuli terveystieto, joka alaluokilla on osa ympäristö- ja luonnontieteitä ja yläluokilla oma aine.

Valinnaisaineitten osuus supistui 13 vuosiviikkotuntiin 20:sta. Karsintaa on pidetty pitkälti virheenä oppilaiden viihtymisen kannalta, mutta esimerkiksi rehtorikyselyssä mielipiteet vaihtelivat.

Liian suurina rehtorit ovat maininneet esimerkiksi uskonnon ja terveystiedon tuntimäärät, ja liian matalina taide- ja taitoaineiden ja erityisesti liikunnan tuntimäärät.

Kansainvälisen vertailun valossa Suomen peruskoulussa opiskellaan paljon taide- ja taitoaineita.

Sen sijaan kokonaistuntimäärä suomalaiskoululaisilla on alhainen. Vähimmäisopetusaika 7–14-vuotiailla on OECD-maista vain Unkarissa (4 995 tuntia) pienempi kuin Suomessa (5 467). Esimerkiksi Hollannissa peruskoulu-ura on 8 000 tunnin mittainen.

"Erityisesti alaluokilla kokonaistuntimääriä ja koulupäivän pituutta voitaisiin jonkin verran kasvattaa", arvioi Timo Lankinen.

---

Pakollinen ruotsi on kaikkialla saanut kritiikkiä mutta se ei ilmeisesti ole mennyt OPH:een ast ;)

Joku aloitti tästä keskustelun, mutta jäänee laihaksi ilman taustaa:
http://www.hs.fi/keskustelu/Peruskoulun ... 2&tstart=0

Eero Nevalainen
Viestit: 1388
Liittynyt: 17.11.2008 23:14
Paikkakunta: Nurmijärvi
Viesti:

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja Eero Nevalainen » 31.03.2010 11:54

Näinhän se menee. Mielenkiintoista että asia uutisoidaan "kannatettuna" vaikka sitä ei kannata kukaan muu kuin Volktinget...

Vastaa Viestiin