TK kirjoitti:Onko suomalaisilla jotain yhteistä Ruotsin kanssa? Luulisin, että tavallinen suomenkielinen suomalainen ei tunne erityisempää yhteyttä Ruotsiin, ei ruotsalaisiin eikä varsinkaan ruotsin kieleen.
Tavallisilla kansalaisilla on niin monipuoliset yhteydet eri puolille maailmaa, ettei heitä enää voi ylipuhua pelkästään
johonkin mystiseen pohjoismaiseen yhteyteen..
On lähinnä säälittävää, että ruotsin opiskeluhaluttomuus pyritään tietyissä medioissa leimaamaan merkiksi suomalaisten xenofobiasta jne..
Ruotsin pakko-opetuksella pyrittäneenkin siihen,
ettei suomalaisilla olisi muuta maailmaa
kuin pieni Suomi ja Ruotsi..
Miksi näin ?
Valtiolla ja sen insitituutioillakin on "muisti" ja toisaalta
on olemassa ns. kollektiivinen muisti.
Koirathan ovat uskollisia isännilleen sukupolvesta toiseen ja geeneissä tuo ominaisuus vahvistuu.. Valtiokoneistolla, poliitikoilla ja virkamiehillä on omat poliittiset "geeninsä" ja "geneettinen muisti"..
Siihen muistiin kuuluu alisteisuus Ruotsille- ja Venäjän pelko.
Tuon alistuneisuuden tunteen valtio selittää parhain päin "joksikin yhteiseksi".
Kansalla on ollut aivan tarpeeksi tekemistä selvitä hengissä täällä ankarassa pohjolassa, joten meillä ei Ruotsiin mitään sen kummempaa yhteisöllisyyttä ole kuin veronmaksu ja erilaisten rasitusten sietäminen.
Englannin kieli on avannut meille maailman, mutta muiden kielten opiskelu voisi edelleen avartaa tuota maailmaamme.
Pakkoruotsi on tulppa maailmankuvan avartamisen tiellä..
Koko maailman kanssa meidän on haettava yhtäläisyyksiä,
ei vain Ruotsin kanssa.