vapaakielivalinta.fi

Lokakuun Imagessa on aika mielenkiintoinen kirjoitelma kaksikielisyydestä otsikolla "skål".
Kirjoituksessa kysellään, onko Suomessa enää ollenkaan kaksikielisyyttä sekä tuodaan esille Suomessa nopeasti tapahtunut ja jatkuvasti kiihtyvä monikielistyminen. Ruotsinkieliset eivät enää ole ainut kielivähemmistömme.

Eräät tunnetut kaksikielisyyden puolesta liputtavat surut esittävät lyhyesti tiukkoja mielipiteitään.

Tästä kirjoituksesta henkii jo selvästi todellisuus: lähdetään liikkeelle kysymällä, onko Suomessa enää kaksikielisyyttä, vyörytetään monikielisyyden olemassaolo realiteettina esille ja kysellään, millainen voisi olla Suomen kielellinen tilanne tulevaisuudessa .

En ole lukenut artikkelia, mutta on mielenkiintoista mimmoisilla kielipeleillä näitä juttuja aina ladataan ja kehystetään ... "onko Suomessa enää kaksikielisyyttä" ikäänkuin kyse ei olisi poliittisesta konstruktiosta jota nimenomaan yritetään luoda inttämällä että sitä on jo...

Kaksikielisyys ei ole koskaan ollut suomenkieliselle kansalle todellisuutta. Kaksikielisyys on aina ollut hyvin pienten piirien omaisuus, pienten piirien juttu. Suomen nopea monikielistyminen on tehnyt entistä selvemmäksi, että suomi+ruotsi -tyyppisestä "kaksikielisyydestä" puhuttaessa puhutaan hyvin abstrakstista ja keinotekoisesta asiasta.

Ahtisaarikin unohti kokonaan Suomen monikielistymisen vaikutuksen yhteiskunnan elämään.

Uskon, ettei Ahtisaari unohtanut sitä, että suomi monikielistyy ja ettei kaksikielisyys ole koskaan ollut todellisuutta suomenkieliselle kansalle. Uskon, ettei hän ole tullut kohdanneeksi näitä asioita.

Uskon, että Ahtisaari elää suomalaisuuden suhteen hyvin kapealla kaistaleella eikä ymmärrä sitä itse, kaikesta pätevyydestään ja kokemuksestaan ja älystään huolimatta.

Miten se on mahdollista - se on minusta mielenkiintoinen kysymys.

Ahtisaari ei ole intellektuelli, vaan puhtaasti käytännön ihminen. Hän ei ole julkaissut yhtään kirjaa tai edes artikkelia. Nobel-palkinnon hän sai käytännön ansioistaan ja sosiaalisista taidoistaan.Kielipoliittisesti Ahtisaari katsoo menneisyyteen, onhan hän jo 72-vuotias. HS:n kannanotossa oli voimakaks tilaustyön maku.

Pro et contra kirjoitti:Ahtisaari ei ole intellektuelli, vaan puhtaasti käytännön ihminen. Hän ei ole julkaissut yhtään kirjaa tai edes artikkelia. Nobel-palkinnon hän sai käytännön ansioistaan ja sosiaalisista taidoistaan.Kielipoliittisesti Ahtisaari katsoo menneisyyteen, onhan hän jo 72-vuotias. HS:n kannanotossa oli voimakaks tilaustyön maku.

Ymmärrän tämän. Silti kannanotto oli poikkeuksellisen täynnä käsitteiden sekaannusta ja argumentointia, jolla ei ole mitään tekemistä pakollisen kielitaidon perustelemisen kanssa. Vapaaehtoista kieltenopiskelua niillä lähtökohdilla kenties olisi voinut kannustaa. Sittenkin kannanoton olisi pitänyt herättää voimakasta keskustelua siitä, onko suomalainen identiteetti tosiaan skandinaaviksi tekeytymistä. Ainoa klisee, mikä kannanotosta puuttui oli se, että ilman ruotsia täällä puhuttaisiin pian venäjää.

Pro et contra:
"Ahtisaari ei ole intellektuelli, vaan puhtaasti käytännön ihminen. Hän ei ole julkaissut yhtään kirjaa tai edes artikkelia. Nobel-palkinnon hän sai käytännön ansioistaan ja sosiaalisista taidoistaan.Kielipoliittisesti Ahtisaari katsoo menneisyyteen, onhan hän jo 72-vuotias. HS:n kannanotossa oli voimakaks tilaustyön maku."


Ahtisaari on parhaimmillaan sosiaalisissa tilanteissa, joissa hän osaa nopeasti hahmottaa oleellisimmat asiat kokonaisuudessa. Tästä osoituksena on hänen asian ytimeen osunut toteamuksensa, että "käytännössä olemme mielestäni jo luopuneet kaksikielisyydestä".

"Käytännössä olemme mielestäni jo luopuneet kaksikielisyydestä." Tämän paremmin ei Suomen kielitilannetta oikeastaan voi määritellä. Tämä on totuus.

Valitettavasti Ahtisaaren kirjoituksen loppuosa on vanhakantaista pakkoruotsipropagandaa, mutta sekään ei kumoa kirjoituksen ensimmäisen kappaleen totuutta.