Alma Median oma verkkolehti käsittelee ruotsinopintoja:
http://www.almamedia.fi/sijoittajille/q ... a-vastaan/
Haastateltuina ovat Rostila, Gestrin ja lisäksi kommentoi joku kieltenopettaja. Annetaan ymmärtää, ettei yliopistotasolla enää vastusteta ruotsinopintoja, ettei Rostilakaan halua puhua pakkoruotsista ja että Gestrin on alakuloinen Tampereen bussikampanjan tyylisistä kannanotoista, koska hänen mielestään niissä esitetään usein – joko suoraan tai epäsuorasti – suomenruotsalaisia loukkaavia kantoja.
Annetaan toki tilaa myös Rostilan ajatuksille:
Rostila kumartuu pienen kahvipöydän ääressä eteenpäin ja selvittää näkemyksiään akateemikon tavoin, laveasti ja välttäen suoria henkilökohtaisia mielipiteitä. Lauseet ovat passiivimuotoisia ja välillä on hankalaa varmistua, mihin Rostila puheissaan viittaa.
"Ajatukseen ruotsista kansalliskielenä on periaatteessa kaksi lähestymistapaa: ensimmäinen on ruotsi mahdollisuutena ja oikeutena, toinen on ruotsi velvollisuutena ja pakkona. Puheen ja retoriikan tasolla hyvin laajasti kansalaisyhteiskunnassa ruotsista puhutaan mahdollisuutena ja oikeutena, mutta käytännössä kuitenkin toimitaan toisen ajattelutavan mukaisesti."
"On olemassa ihmisiä, jotka näkevät itselleen edulliseksi, että meillä säilyy järjestelmä, jossa todellinen kansalaisuus on kiinni siitä, että osaa aika hyvin ruotsia."
Tivatessani asiaa tarkemmin Rostila tarkentaa puhuvansa esimerkiksi liike-elämässä hyvin menestyneistä suomenruotsalaisista, joiden vaikutusvalta ulottuu hänen mukaansa niin laajalle yrityselämässä, että mitkään liike-elämän järjestöt tai muutkaan tahot eivät ole valmiita sohaisemaan kepillä kielipolitiikan muurahaispesään, vaan hyväksyvät pakkoruotsin mukisematta.
Edessäni tamperelaisessa kahvilassa ei kuitenkaan istu kiihkomielisesti asiaansa ajava fanaatikko, vaan sanojaan tarkasti punnitseva yliopistomies, joka korostaa kerta toisensa jälkeen, ettei vastusta suomenruotsalaisuutta tai ruotsia sinänsä, vaan ainoastaan ruotsin opintojen pakollisuutta koulussa. Rostila varoo visusti käyttämästä sanaa pakkoruotsi ja toteaa, että termi on hänen mielestään omiaan kärjistämään asioita turhaan, kun asioista pitäisi voida puhua kiihkottomasti ja eri osapuolia kuunnellen.
Maltillisesta esiintymisestä huolimatta Rostila on silti vankkumaton pakkoruotsin vastustaja. Hänen mielestään ruotsin opintojen pakollisuus vähentää muiden kielten tarjontaa kouluissa. Rostilan visiossa koulut vapautettaisiin yleisestä ruotsin kielen opetusvelvollisuudesta, ja samalla myös ruotsinkielisille kouluille annettaisiin mahdollisuus luopua suomen kielen opetuksesta. Kun koko ikäluokalle ei tarvitsisi opettaa ruotsia, siitä vapautuvat tunnit voitaisiin käyttää esimerkiksi äidinkielen tai matematiikan oppimisvaikeuksista kärsivien oppilaiden lisätunteihin tai kasvattaa muiden kielten opetusta. Rostila toivoisi, että kouluissa opetettaisiin enemmän myös globalisoituneessa maailmassa tarvittavia mahtikieliä, kuten kiinaa tai venäjää.
Rostila romuttaa myös argumentit siitä, että ruotsin kieltä tulisi opiskella liike-elämän tarpeiden vuoksi. Ruotsi on yhä Suomen suurin kauppakumppani, mutta liikeneuvotteluihin ruotsalaisten kanssa kelpaa Rostilan mielestä yhtä hyvin englanti.
"Emmekö voisi käydä kauppaa Ruotsin kanssa, vaikka koko ikäluokka ei osaa ruotsia? Miten ihmeessä muut maat, esimerkiksi Englanti ja Ranska, käyvät kauppaa Ruotsin kanssa? "
Samaan hengenvetoon hän ihmettelee, miksi ruotsinkielisten palvelujen ja oikeuksien turvaamiseen on käytettävä niin järeää asetta kuin ruotsin kielen pakko-opintoja. Eikö vähempikin riittäisi?
Keskustelun kuluessa esiin nousee myös henkilökohtaisempia ja periaatteellisempia motiiveja. Ruotsin opintojen pakollisuus on Rostilalle vaikea pala, koska rajoituksin peukaloidaan ihmisten oikeutta valita itse.
"Minulla on kokemusta asiasta myös omasta perheestäni. Sekä tekniikan tohtoripoika että kirvesmiespoika ovat kokeneet ruotsin pakolliset opinnot omaa arvoaan loukkaavaksi ja asiaksi, jota eivät voi ymmärtää. "
"Henkilökohtainen asenteeni on, että en kauhean mielelläni puhu ruotsia niin kauan, kun se on Suomessa pakollinen kieli. Varmaan muuttaisin omaa toimintatapaani, jos ruotsin opinnot olisivat vapaaehtoisia."
Artikkelissa on tuttuja sanavalintoja, joilla vahvistetaan epäluuloa pakollisen ruotsin kritiikkiä kohtaan muttei sen puolustamista kohtaan. Esimerkiksi Gestrinin kohdalla ei mainita, että häneltä olisi pitänyt "tivata" lisäselityksiä eikä kuvailla, ettei Gestrin ole "kiihkomielinen fanaatikko" tai että "maltillisesta esiintymisestä huolimatta" Gestrin "on silti vankkumaton pakkoruotsin kannattaja". Vastaavat väritetyt sanavalinnat taas ovat esillä Rostilan haastattelussa.
Sen sijaan annetaan ruotsinopettajan päättää teksti ajatuksellaan, että "Tuntuu tylsältä jatkuvasti kuulla omasta työstä negatiivisessa sävyssä. Eräänlainen negatiivinen lähtökohta ja diskurssi ruotsin kieltä kohtaan on yhteiskunnassa olemassa." Ainakin toimittajavetoisessa mediassa diskurssi näyttää vielä olevan pakkoruotsin puolella.