Keskisuomalaisen päätoimittaja Pekka Mervola kirjoitii kolumnissaan 13.11.:
Kortepohjan koulun rehtori Risto Rönnberg nostettiin muutama viikko sitten Hufvudstadsbladetissa tikun nokkaan. Hufvudstadsbladet on maamme johtava ruotsinkielinen sanomalehti. Minkä virheen Rönnberg teki?
Rönnberg oli vihreiden edustajana opetusministeriön tuntijakotyöryhmässä ilmaissut, että pakkoruotsin opetuksesta voitaisiin luopua ja opettaa myös muita kieliä.
RKP:n riveistä kuului parkaisu. Rönnbergin mielipidettä pidettiin "karmivana, loukkaavana ja törkeänä". RKP:n panssarivaunusiipi vaati vihreiden puoluejohtoa irtautumaan Rönnbergin mielipiteestä. Näin kävikin.
Ruotsin kielellä on suuri rooli Suomessa.
Mutta Rönnberg on oikeassa. Yhteiskunnassa on aika käydä keskustelua siitä, onko jokaisen pakko opiskella ruotsia vai voisiko esimerkiksi Itä-Suomessa lukea venäjää. Tohmajärvellä on anottu lupaa venäjän opettamiseksi.
Venäjän kieli on Itä-Suomessa yhtä tarpeellinen kuin ruotsin kieli länsirannikolla. Kaupallisesti Venäjän merkitys on maallemme ainakin Ruotsin luokkaa. Myös saksan, ranskan ja espanjan osaajille on tarvetta.
Ruotsinkielisen väestön asema ei voi olla kiinni pakollisesta ruotsin kielen opetuksesta.
On muutoksen aika.
KESKISUOMALAISEN PÄÄTOIMITTAJA: EROON PAKKORUOTSISTA
-
- Viestit: 140
- Liittynyt: 20.11.2008 11:25
- Paikkakunta: Tampere
-
- Viestit: 1388
- Liittynyt: 17.11.2008 23:14
- Paikkakunta: Nurmijärvi
- Viesti:
Re: KESKISUOMALAISEN PÄÄTOIMITTAJA: EROON PAKKORUOTSISTA
Keskustelu niissä medioissa, joita itse seuraan tuntuu tällä erää päättyneen.
Viimeisin kommentti oli tämän saitin etusivulta löytyvä Rostilan teksti Satakunnan Kansassa 13.12.
"--- Nyt jokaiselta (äidinkieleltään suomenkieliseltä) kirvesmieheltä, levysepältä, terveydenhoitajalta, opettajalta, insinööriltä, lääkäriltä, sosiaalityöntekijältä tai tiedotusoppineelta vaaditaan ruotsin opiskelua ja osaamista. Kielitaidon velvoite koskee erityisesti viranomaistehtävissä toimivia tai julkisista palveluista vastaavia, mutta peruskoulutuksen käytännöissä ja sen jälkeisen opiskelun tutkintosäädöksissä ajattelutapaa sovelletaan kaikkeen työhön. Tämä herättää monia kysymyksiä. ---"
Minusta olisi kiireesti hahmoteltava tapa, jolla päästään eroon tästä kaikkia asiantuntijatehtäviä rasittavasta virkamiesruotsista. Myös kielellisesti vähemmän lahjakkailla tulee olla oikeus kouluttautua ja saada virka. Pakollinen virkamiesruotsi on myös iso ongelma nyt, kun maahanmuuttajat yrittävät kotoutua.