SDP ruotsin puolesta - så ska det låta

Tähän foorumiin voi liittää lehtien kielipoliittisia kirjoituksia.
Viesti
Julkaisija
Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

SDP ruotsin puolesta - så ska det låta

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 12.10.2010 06:30

Mahdollisuus kommentoida:

http://www.demari.fi/content/view/12568/318/

Ruotsin kieli nähtiin pitkään rikkautena Euroopan pohjoiseen peränurkkaan sijoittuvassa Suomessa. Kun liikenne- ja viestintäyhteydet ovat pienentäneet maailmaa ja poliittiset asetelmat muuttuneet, kaksikielisyyttä on alettu pitää painolastina. Tunnistettavissa on samaa nousukasmaisuutta, jonka voimin vanhoja rakennuksia purettiin sumeilematta takavuosina.


Ruotsin kielen opiskelu on ollut tulilinjalla jo pitkään ikään kuin jokainen pitämättä jäänyt ruotsin tunti poikisi sujuvaa puhetta jollain maailmankielellä. Pakolliseen ruotsin kielen kokeeseen ylioppilastutkinnossa ei ole enää paluuta, mutta onneksi ylioppilaskokelaista väitetty harvempi on jättänyt ruotsin kirjoittamatta (Helsingin Sanomat 8.10.).

Nyt on satsattava siihen, että vahvan kielteisen leiman saanut ruotsin opetus uudistetaan houkuttavaksi.

SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on peräänkuuluttanut (Hufvudstadsbladet 3.10.) poliitikoilta sitoutumista kaksikielisyyteen ja ruotsin kielen hyötyjen esiin tuomista. Pakkoruotsin sijasta pitäisi puhua hyötyruotsista. Ruotsin puolustamista ei voida jättää yksinomaan ruotsinkieliselle vähemmistölle, vaan enemmistöllä on velvollisuus turvata ruotsin kielen asema Suomessa.

Ruotsin kielen höykyttämisessä jäljet johtavat keskustalaiseen sylttytehtaaseen. Kuten osattiin ennakoida, keskusta ei tunnu antavan anteeksi sitä, että Keski-Pohjanmaan maakunnan siirto Oulun yhteyteen onnistuttiin kaatamaan muun muassa kielipoliittisin perustein.

Tämän on havainnut myös entinen pääministeri, SDP:n Paavo Lipponen, joka haukkui keskustan ja pääministeri Mari Kiviniemen (Turun Sanomat 8.10.) suomenruotsalaisten kyykyttämisestä ja ruotsin aseman heikentämisestä.

Kiviniemi on esimerkiksi suostuvainen siihen, että itäsuomalaisille tarjottaisiin venäjää ruotsin sijasta. Tätä Lipponen pitää alantavana itäsuomalaisille.

SDP näyttää omassa toiminnassaan mallia ruotsinkielisen palvelun järjestämisestä, sillä puolue avasi perjantaina ruotsinkielisen verkkoportaalin. Sen kautta tiedotetaan ruotsinkielisille puolueen ja eduskuntaryhmän toiminnasta ja siellä voi keskustella ja kommentoida ruotsiksi.

Sees
Viestit: 2029
Liittynyt: 10.06.2009 05:43

Re: SDP ruotsin puolesta - så ska det låta

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja Sees » 13.10.2010 08:01

Näyttää siltä, että ainakin toistaiseksi pitkä ja mielestäni asiallinen kommenttiketju on poistettu.

mpartel
Viestit: 189
Liittynyt: 10.02.2010 08:36

Re: SDP ruotsin puolesta - så ska det låta

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja mpartel » 13.10.2010 11:53

Ei, siellä ne kommentit ovat. Saattoi olla jokin väliaikainen tekninen ongelma.

TK
Viestit: 2513
Liittynyt: 19.11.2008 01:26

Re: SDP ruotsin puolesta - så ska det låta

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja TK » 13.10.2010 12:38

SDP siis jatkaa vanhoillisella linjallaan! SDP on tosiaan menneisyyden puolue! Jos äänestät SDP:tä, niin äänestät lipposlaista 1800-luvun aatemaailmaa!

Uusi kielipolitiikka
Viestit: 2185
Liittynyt: 08.12.2017 17:48
Paikkakunta: Global
Viesti:

Re: SDP ruotsin puolesta - så ska det låta

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja Uusi kielipolitiikka » 27.08.2023 19:35

Presidentinvaalit tulossa
SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen on peräänkuuluttanut (Hufvudstadsbladet 3.10.) poliitikoilta sitoutumista kaksikielisyyteen ja ruotsin kielen hyötyjen esiin tuomista.

Pakkoruotsin sijasta pitäisi puhua hyötyruotsista.

Ruotsin puolustamista ei voida jättää yksinomaan ruotsinkieliselle vähemmistölle, vaan

enemmistöllä on velvollisuus turvata ruotsin kielen asema Suomessa.

Vastaa Viestiin