Kielitaitolaki eli Laki julkisyhteisöjen henkilöstöltä vaadittavasta kielitaidosta (424/2003) on Suomen lainsäädännön laki, joka sisältää määräykset julkisyhteisöjen (mm. valtio, kunnat) henkilöstön suomen ja ruotsin kielitaidosta.
Ainoa kielitaitolaissa oleva konkreettinen kielitaitovaatimus on, että korkeakoulututkintoa edellyttävien valtion työsuhteissa kelpoisuusvaatimuksena on kaksikielisissä viranomaisissa viranomaisen virka-alueen väestön enemmistön kielen erinomainen suullinen ja kirjallinen taito sekä toisen kielen tyydyttävä suullinen ja kirjallinen taito. Yksikielisissä viranomaisissa vaaditaan toisen kielen tyydyttävä ymmärtämisen taito. Muuta valtion henkilöstöä koskevia suomen ja ruotsin kielen taitoa koskevia kelpoisuusvaatimuksia voidaan säätää valtioneuvoston asetuksella.
Joutessani kävin läpi oikeusministeriön vanhoja lausuntoja. Kuusitoista vuotta sitten valmisteltiin kielilakia ja kielitaitolakia, joka tuli voimaan muutamaa vuotta myöhemmin. Ruotsinkielisten edustajat saivat läpi kaikenlaista ylimääräistä kuten kieliasiamiehen tehtävän. Tässä Suomalaisuuden liiton huomautukset, joilla ei näytä olleen mitään merkitystä:
- lakiesitys rikkoo aikaisemmassa kielilainsäädännössä noudatettua selkeää alueperiaatetta
- alueperiaatteesta luopuminen koko maan kattavan henkilöperiaatteen hyväksi on ongelma
- kuntien kaksikielisyyden rajoja tulisi nostaa, sillä syynä monien kaksikielisten kuntien kykenemättömyydelle toimia ja palvella molemmilla kielillä on liian pieni kielivähemmistö
- 20 %:n vähemmistön raja kunnan kaksikielisyydelle kansainvälisesti perusteltu
- säännöksissä tulisi korostaa tulkkauksen merkitystä asioinnissa viranomaishenkilöstön kielitaitovaatimusten asemasta
- komitea ei ole arvioinut esityksen kustannuksia riittävästi - henkilöstön kielikouluttamisen sijasta tulisi ohjata resursseja tulkkaus- ja käännöskustannusten kattamiseksi
- ruotsinkieliset ei ole sorrettu kielivähemmistö vaan ”komitean mietinnön mukaan sortava ryhmä”, joten oikeutus positiiviseen erityiskohteluun puuttuu
- kiinnitetään huomiota siihen, etteivät suomalaiset voi esiintyä äidinkielellään yhteispohjoismaisissa tilaisuuksissa, jotka nauttivat julkisen vallan tukea (vrt. kielellinen palvelu vaatimuksena kaikessa valtion tukemassa toiminnassa).
- on unohdettu, että maan kielelliseen kulttuuriperintöön kuuluu myös aitosuomalaisuus
Aivan tämän päivän asiaa!
Mutta toivoa lain muuttamisesta ei taida olla...