Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

Keskustele virkojen kielitaitovaatimuksista, eri kielten asemasta Suomessa ja palvelujen saamisesta eri kielillä.
Viesti
Julkaisija
NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#1 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 02.01.2015 08:46

Vuoden 2014 merkkitapauksia on mielestäni tämän virkaruotsin kanssa kamppailusta kertova opiskelijablogi:
http://virkamiesruotsia.blogspot.fi/

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#2 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 02.01.2015 10:26

Tänään blogissa kerrotaan, miltä se tuntuu, että on jäämässä ruotsia vaille valmiiksi (kukaanhan ei voi valmistua mihinkään ammattiin, varsinkaan akateemiseen ammattiin Suomessa ilman mittavia ruotsinopintoja) ja miten me, joiden omat tai läheisen tarpeet ja unelmat pakkoruotsilla on pirstottu, väistämättä katkeroidumme:
Ruotsin kielen siirtäminen valinnaisten kielien joukkoon on loppupeleissä se, mitä myös minä haluan. Minun kohdallani ongelmana on kuitenkin se, että olen liian lähellä koko tämän paskan ydintä voidakseni keskustella koko hommasta enää asiallisesti.
---
Eilen olin parin ystäväni kanssa ulkona syömässä --- jonkin aasinsillan kautta lopulta virkamiesruotsiin kääntynyt keskustelu tuntui vähän järkyttävän pöytäseuruetta. Eivät millään meinanneet uskoa todeksi, että valmistumiseni voisi oikeasti jäädä ruotsista kiinni. Taisin asiasta kertoessani korottaa jo huomaamattomasti ääntäni, sillä naapuripöydästä joku katsoi suoraan kohti. Olen kuitenkin aina yrittänyt olla asian suhteen rauhallinen ja kertoa vain kylmät faktat, ilman todellisten tunteideni esiintuomista. Ikävä kyllä tuo rauhallisuus vain käy päivä päivältä vaikeammaksi hallita.
---
Ystävieni reaktiot ovat kuitenkin aika hyvä osoitus siitä, kuinka eri tavalla he näkevät kielen. He pääsivät opinnoissaan kurssinsa läpi ilman ongelmia, unohtivat valtaosan koko kielestä parissa vuodessa ja elävät nyt onnellisena elämäänsä ilman tietoa sen koko olemassaolosta. Minulle se on kuitenkin aivan jokapäiväinen, tunteita herättävä ongelma.
---
Jo nyt on selvää, että tulen kantamaan katkeruutta ja inhoa kyseistä kieltä kohtaan koko loppuelämäni. Se, lyönkö oven ruotsia selkäni takana puhuvien edestä kiinni vai/ja huutelenko painokelvottomia ilmaisuja perään, riippuu täysin siitä, kuinka virkamiesruotsini kanssa lopulta käy. Joo, olen täysin sivistymätön moukka, vaikka en ennen yliopistoon tuloani tuntenut mitään tarvetta syrjiä ketään, uskonnon, seksuaalisen suuntautumisen tai minkään muunkaan suhteen. Nyt tilanne on hyvin erilainen, sillä minusta ihan oikeasti koulutetaan rasistia. Pakko on hyvä opettaja.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#3 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 03.01.2015 15:17

JVL oli nostanut Jaskan blogissa linkkinä esiin viiden vuoden takaisen keskustelun Soininvaaran blogissa. Löysin sieltä viiden vuoden takaisen itseni, ajalta ennen kuin minusta tuli kaikkien itkevien pakkoruotsiäitien perikuva.

Eräs nimimerkki "amatööripedagogi" kyseli siellä
“Noin pedagogiselta kantilta olisi hyvä pohtia, voiko iso osa oppilaista ylipäätään kunnolla oppia kieltä, jota ympäristö ei millään tavalla tue.”
Ja minä vastasin paljastaen, miten liikuttavan paljon olin jo tehnyt, jotta se pakkoruotsi olisi sujunut:
Tämä on mielestäni hyvä kysymys. Olen yrittänyt oman jälkikasvuni kohdalla paikata asiaa lainaamalla ruotsinkielisiä elokuvia, käymällä Ruotsissa karnevaalihengessä jne. Mutta ongelma on tosi. Lapsi ei kuule ruotsia muualla kuin ruotsin tunnilla. Se ei riitä tukemaan ruotsin omaksumista. Vanhempia ei voi velvoittaa huomattavaan lisätyöhön, jota kielen omaksumisen tukeminen lehdin, matkoin ja kieltä puhuvin tuttavin edellyttää.

Sen sijaan valinnaisen kielen kohdalla perhe voi painottaa niitä sidoksia, joita perheessä jo on. Tällöin on helpompi ja mielekkäämpi myös tehdä sitä oheistyötä, jota lapsen vieraan kielen omaksuminen edellyttää koko perheeltä.

Nuorille tuottaisi myös aitoa ylpeyttä osata esim. jonkin verran saksaa tai espanjaa, mitä muut eivät ympärillä osaakaan. Se olisi yksi tapa tuntea itsensä erityiseksi. Sen sijaan ruotsi, niin kauan kuin se on kaikille pakollinen, ei tuota opiskelijalle mitään iloa siitä, että omaa jonkin spesiaalitaidon.
Viisi vuotta taistelua järjettömän ja tunteettoman rakennelman, pakkoruotsijärjestelmän ja sen puoltajien kanssa on pyyhkinyt mielestäni tämän yritteliään ja aina jotain positiivista hakevan naisen. Minusta on tullut vanha ja katkera. Sen pakkoruotsi tekee meille, jotka katsotaan riittävän halvoiksi uhrattaviksi kauniin ja ihanan kaksikielisyysnäytelmän jatkamiseksi.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#4 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 10.01.2015 09:00

Voit piipahtaa maanantaina toimistolleni katsomaan kolmen punakynän verran töhrimääni tenttipaperiasi. Samalla voin myös vittuilla päin naamaa. Ensi kuussa alkaa kolmetoista uutta valmentavaa kurssia, joissa olen itse opettajana tienaamassa rahaa. Tulethan mukaan!! Kursseille on vapaa pääsy (jos sinulla on yli 456 opintopistettä). Seuraava tenttimahdollisuus on vuoden päästä. Laitan sinulla myöhemmin myös tolkuttoman läjän linkkejä paskoille kielioppisivustoille, joita voit selata silmät punaisina.
Tämä uusin blogimerkintä "kirje ruotsinopelta" saa nauramaan - se pitäisi lähettää kaikille pakkoruotsin opettajille ja pakkoruotsin opetuksesta vastaaville virkemiehille kautta maan:
http://virkamiesruotsia.blogspot.fi/201 ... ratar.html

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#5 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 25.01.2015 00:55

Taas uusi päiväkirjamerkintä blogissa:
Tänä hyisenä tammikuun 21:nä päivänä elämä jatkaa tavanomaista kulkuaan. Ruotsin opiskelua kertyy noin kymmenen tuntia viikossa. Kiinnostaa hirveästi. --- Opettajat ovat teennäisen pirteitä ja lässyttävät meille ruotsia kuin pikkulapsille. On nöyryyttävää istua aikuisena tällaisilla tunneilla, jossa opettaja ohjaa kädestä pitäen kaikkea ja kehuu jokaisen taivutuksen oikeellisuutta: "hyvä, tosi hyvä, hyvinhän te osaatte, vitun lampaat!".

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#6 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.01.2015 21:39

Uusi kirjoitus:
25. tammikuuta 2015
Tentin jälkeen
Jos pakkoruotsin tavoitteena on erään suomalaisen vähemmistön etuilukäytäntöjen lisäksi potkia ja halveksua suomenkielisiä, niin siinä on ainakin minun kohdallani onnistuttu erinomaisesti. Onnittelen.

Olisikohan tuo ollut toista edellisen ruotsin tentin jälkeen, kun olin tarkastuksen jälkeen opettajan juttusilla. Opettaja kertoi ensin sen normaalin läjän asioita, jotka minulla oli kuulemma vähän "ruosteessa". --- Korjattua tekstiä oli niin paljon, että tajusin heti, ettei tämä nyt mennyt sinne päinkään. --- Opettaja kiusaantui tilanteesta selvästi ja yritti tsempata minut katsomaan joitain korjauksia. --- Lopulta nousin mitään sanomatta, laitoin paperin pöydälle opettajaan katsomatta ja poistuin. En pariin viikkoon pystynyt yksinkertaisesti enää opiskelemaan mitään, parin muunkin aineen kurssit jäivät tekemättä loppuun ja istuin kotona lähinnä katsoen telkkaria. --- Tunsin, että kaikki oli vain ohi.

Opiskelut olivat kyllä loppusuoralla, mutta en tulisi kuitenkaan koskaan saamaan niitä loppuun. ---

--- huomaan nykyisin valmentavilla kursseilla jopa minuakin toivottomampia tapauksia. Tai pikemminkin he muistuttavat minua silloin ensimmäisten ruotsin kurssieni aikana. Ovat tosin raukat aika tietämättömiä siitä, että heillä on edessään vielä hyvin kivinen taival, sillä minunkaan bra-osaamisellani ei vielä virkamiestasoa läpäistä.

Pakkoruotsi on tulppa, jota on äärimmäisen hankala ohittaa ja ilmeisesti tilanne vain pahenee vuosi vuodelta. Käsittääkseni kaltaisiani lyhyen pätkän ruotsin opiskelleita valuu yliopistoihin lisää, ja koska valmentaville kursseillekin päästäkseen on oltava kasassa ainakin 200 opintopistettä; alkaa porukka olemaan yhä enemmän kusessa. ---
http://virkamiesruotsia.blogspot.fi/201 ... lkeen.html

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#7 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 30.01.2015 21:44

Juuri näin meitä ja lapsiamme on jokaista vuorollaan yritetty saada ymppäämään ruotsia elämäämme:
26. tammikuuta 2015
Kaikki perustuu aitoon tarpeeseen, kuulemma

Ruotsinopettajani kehotti minua vaihtamaan tietokoneeni käyttöjärjestelmä sekä kirjoitusohjelma ruotsinkielisiksi. Lisäksi minun kannattaisi kuulemma katsella YLE-svenskan videoita ja lukea ruotsinkielisiä uutissivustoja (tosi puolueetonta kamaa hei). Ideahan tämän takana on tietty noin tiivistettynä tuoda ruotsin kieli jokapäiväiseen elämääni. Ymmärrän kyllä, mutta mielestäni tämä on kaikki täyttä paskaa.

Se, että minun pitää keinotekoisesti ahtaa ruotsia joka väliin vaikeuttamaan elämääni, kertoo minusta aika loistavasti sen, kuinka tarpeeton kyseinen kieli oikeasti on. Kaiken kukkuraksi sitä maailman parasta sanomalehteä, eli Aftonbladetia pitäisi kuulemma tankata opettajan mukaan joka päivä vähintään loppuelämän ajan, jotta arvokkaat ruotsin kieleen käytetyt oppitunnit eivät karkaisi päänupista. Kaikki tämä tuntuu niin tajunnan räjäyttävän hyödylliseltä, että ei voi todeksi uskoa. ---
http://virkamiesruotsia.blogspot.fi/201 ... eseen.html

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#8 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 22.02.2015 14:22

Taas Opiskelijalta uusi teksti virkamiesruotsista:

http://virkamiesruotsia.blogspot.fi/201 ... rssin.html
> Kävimme läpi opintosuoritusrekisteriä ja huomasimme,
> että olet virkamiesruotsin suoritusta vaille valmistunut.
> Viitsisitkö millään suorittaa tuon puuttuvan kurssin alta pois,
> jotta saisit tutkintosi valmiiksi? Pääsisit näin aloittamaan
> kunnolla työurasi ja elämäsi yliopiston ulkopuolella.
>
> Toivon, että otat mahdollisimman nopeasti kurssin opettajaan
> yhteyttä ja teet kurssin valmiiksi.
>
> Ystävällisin terveisin laitokseltasi,
> XOXO
>

Kiitos taas puolivuosittaisesta yhteydenotostasi.

Olet aivan oikeassa: olen ihan kiusallani jättänyt valmistumiseni roikkumaan pakkoruotsista. Olen myös ihan huvikseni suorittanut jo yli puolisen tusinaa valmentavia ruotsin kursseja, jotta voisin kaiken muun työmääräni ohella sössöttää vähintään joka toinen päivä ruotsia muille yhtä surkeille opiskelijoille. En millään halua lähteä yliopistolta, sillä minusta on ihanaa jäädä yliopiston kirjoille ilman oikeutta opintotukeen/lainaan. Näin voin polttaa kätevästi kaikki säästöni ja lorvia yliopistolla vähintään siihen saakka, kunnes ---

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#9 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 01.04.2015 23:38

Kannattaa käydä lukemassa viimeisimmät postaukset:
http://virkamiesruotsia.blogspot.fi/
Tule ruotsinopettajaksi korkeakouluun!

---. Pääset päivästä toiseen valehtelemaan kielen tarpeellisuudesta ja hulvattomista hyödyistä työelämässä. Voit puhua sekavilla kielioppitermeillä koko päivän ja katsella ihmisten tuskaa. Opetuksen hauskuutta voit myös lisätä vaatimalla kurssilaisiltasi nöyryyttävän opintopäiväkirjan, josta voit seurata epätoivon ja osaamattomuuden tilitystä.

--- suomalaiset osaavat vuosi vuodelta yhä vähemmän. Lisätunteja kasvatetaan valmentavilla kursseilla, joiden välillä opiskelijoita pallotellaan opettajalta toiselle. Ei enää raskasta taakkaa omatunnollasi siitä, että olisit luonut maailmaan jotain hyödyllistä tai kestävää! Ja juuri sinulla on tutkintoasetuksen mukaan valta päättää, kenen elämä ei ole elämisen arvoinen.

Tee siis työtä jolla on tarkoitus. Laita hakemus jo tänään.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#10 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 15.07.2015 23:59

Pitkä taistelu pakkoruotsin kanssa on kuulemma ohi:
http://virkamiesruotsia.blogspot.fi/201 ... t.html?m=1
---
Mutta palataan asiaan. Virkamiesruotsi oli yliopiston kursseistani ylivoimaisesti vaikein. Toiseksi vaikein oli ihan ensimmäinen käymäni matematiikan kurssi, jonka mokasin ottamalla kurssilla ihan liian rennosti, kuten varmasti niin moni muukin alussa tekee. Siitä karvaasti oppineena, matematiikan arvosanani ovat yliopistosta lopulta lähinnä kiitettävää. Virkamiesruotsia taas en meinannut saada läpi, vaikka kävin kyykytettävänä viidellä eri valmentavalla kurssilla. 
---
Olen kuitenkin nyt vihdoin valmistunut ja tutkintotodistuksessani on maininta ruotsin osaamisestani (lakipykälälistauksen vieressä). Jo näin pari kuukautta viimeisen tentin jälkeen on myös pakko myöntää, että osaamiseni on romahtanut merkittävästi. Ei toivoakaan, että kykenisin keskustelemaan ruotsiksi edes tekstiviestin välityksellä.

No, mitkä ne tulokset nyt sitten ovat:
en osaa edelleenkään ruotsia,
tunnen vihaa ja katkeruutta Suomessa ruotsia puhuvia ihmisiä kohtaan,
menetin yliopistossa kuukausikaupalla aikaa opinnoistani, jotka olisin voinut käyttää esimerkiksi yrittäjyyden, ammatillisen osaamiseni kehittämiseen tai yksinkertaisesti 3 kk aikaisempaan valmistumiseen,
koko kielitaitoni on edelleen rajoittunut kahteen kieleen (suomi ja englanti),
aion kohdella Suomen maaperällä kaikkia ruotsia puhuvia vähempiarvoisina, aina kun siihen vain tulee mahdollisuus,
menetin viimeisetkin rippeet isänmaallisuudestani ja ylpeydestäni tähän suomenruotsalaisella korruptiolla kyllästettyyn maahan,
en aio koskaan käyttää ruotsia mihinkään kommunikointiin, vaikka se olisikin jotenkin mahdollista.

Pidetään edellisen listan lisäksi mielessä myös se tosiseikka, että en todellakaan vielä yliopistoon tullessani tuntenut lainkaan tarvetta syrjiä suomenruotsalaista vähemmistöä. Jos kuitenkin syrjiminen, rasismi ja toisten pitäminen alempiarvoisina kielellisillä perusteilla on merkki sivistyksestä; olen nyt sivistynyt. Olen todella sivistynyt.

Pakkoruotsin kannattajilta voisin kysyä, että onko pakkoruotsi minun kohdallani mielestänne saavuttanut ne tavoitteet, jotka sille on Suomen oma etuoikeutettu kultapossukerho asettanut? Saitte ainakin koulutettua yhden äänekkään ja täydellisen vittuuntuneen suomensuomalaisen, joka odottaa tilaisuuttaan päästä kiittämään.

Opiskelija 

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#11 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 17.07.2015 20:07

Blogin kommenttiosastosta:
Onneton9.7.2015 klo 16.23.00

Olisi hauska kuulla, että miten selvisit. Itselläni kandidaatintutkinto 2op Ruotsin kirjallista vaille valmis. Alemman korkeakoulututkinnon opintotuki on loppumassa ja olen yrittänyt anella opettajalta jos voisin saada tehtävillä yms tehtyä tämän. Mitään empatiaa ei heiltä heru. Tenttiä olen yrittänyt kaksi kertaa, aina hylätty. Itsetunto on mennyt enkä enää uskalla yrittää.. en tiedä antavatko enää edes yrittää, vai pitääkö istua koko kurssi taas alusta. 

Vallanhimoiset ja sadistiset ruotsinopettajat taitavat salaa nauttia ihmisten elämän kurjistamisesta..
Opiskelija15.7.2015 klo 7.25.00

Tuo Kelan opintouudistus, jossa yliopistotutkinnot tulee suorittaa kaksiportaisina on aivan järkyttävä. Virkamiesruotsin aiheuttama este valmistumiselle tulee käymään vuosi vuodelta ilmeisemmäksi, sillä yhä useamman kandi tulee viivästymään/keskeytymään tuon järjettömyyden takia. 

Tiedän tuskasi ja tuon toivottomuuden tunteen pakkoruotsin edessä. Mitään yleispätevää neuvoa en osaa antaa, sillä oma tentin läpäisyni taisi olla pitkälti onnea, mutta älä missään nimessä ainakaan luovuta. Jos opettaja sen mahdollistaa, niin käy tenttimässä kurssia vaikka kerran kuussa. Menet sinne asenteella: "vituiksihan se menee kuitenkin, mutta menköön". Yritin itse kerätä myös mahdollisimman paljon valmentavien kurssien suorituksia. Mahdollisuudet saada virkamiesruotsi läpi joko tuurilla tai taidolla kasvavat, mitä enemmän vaan saat kasattua opintopisteitä ja tenttisuorituksia. On myös opettajia, joiden arvostelukriteerit saattavat laskea, mitä tutummaksi tenttijän naama käy.

Toivotan onnea ja jaksamista. Et ole yksin ongelmasi kanssa.

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#12 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 07.09.2016 21:55

Tässä toisen opiskelijan viime keväinen postaus samasta aiheesta, sarjakuvamuodossa:

http://pipiu.sarjakuvablogit.com/2016/0 ... ruotsista/

NRR
Viestit: 9797
Liittynyt: 10.02.2013 15:38

Re: Opiskelijan blogi virkapakkoruotsin kanssa kamppailusta

#13 Lukematon viesti Kirjoittaja NRR » 16.08.2017 03:24

Tämä blogi on nyt poistettu. Sääli, sillä keskustelu aiheesta ei vielä ole päässyt edes alkamaan.

Vastaa Viestiin