Sivu 1/2

Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 05.11.2012 20:53
Kirjoittaja Sees
Yle Kultakuume ruotsalaisuuden päivän aattona 5.11.2012.
http://areena.yle.fi/radio/1667489
Ohjelmassa aika 5:20 - 27:45


Alussa kuultiin Umayya Abu-Hannaa: Suomi on erittäin vaikea monikulttuurisuusnäkökulmasta, koska meillä on valtaväestön lisäksi erittäin vakiintunut ja hyvin vallassa oleva vähemmistö ruotsinkieliset - ruotsinkielisten on lähdettävä mukaan vähentämään ruotsinkielisten asemaa...

Sen jälkeen toimittaja jatkoi elokuvaohjaaja Jari Halosen kanssa, joka puhui varsin suoraan: "Onko niillä, jotka pitävät suomenruotsalaista eetosta eli valtaa eli RKP-läisyyttä yllä kykyä nähdä totuuksia? Nyt ei enää käy se, että muutama prosentti ihmisistä elää paremmassa järjestelmässä kuin kaikki muut ja muut ihmiset vielä maksaa sen."

Kun toimittaja kertoi, että ennen ohjelmaa hänellä oli erilainen tunne kuin tavallisesti, sillä suomenruotsalaisten asemaan kajoaminen on aihe, josta ei tiedä, mitä siitä seuraa, niin Halonen vahvistaa tunteneensa samoin, että aihe on niin syvälle asennettu tabu meissä. Hän mainitsi myös mahdollisen koston: Fiksut suomenruotsalaiset eivät ole kiinnostuneita, mutta ns. vasallit pyrkivät leimaamaan --- perussuomalaiseksi, nationalistiksi, rasistiksi. --- Se on todella paha juttu, se on koko meidän kulttuurille paha, koska se estää keskustelua --- Edustuksellisessa demokratiassa keskustelu on ainoa keino, jolla mennään eteenpäin ---

Keskustelussa oli monia teemoja: --- HS ja osittain Yle on RKP:läinen media --- Ongelma on rakenteellinen ja se on hyvin syvällä --- puhuisin rahasta --- Kaikkea muuta Suomessa voidaan laskea, asiat lasketaan sentilleen, mutta tätä ei saisi laskea --- politikointia peloilla --- suomenruotsalaiset haluavat eriytyä suomalaisista --- suomenruotsalaisessa koulujärjestelmässä historiassa opetetaan eri tavalla kuin mikä on totta tai mitä suomenkielisessä koulussa opetetaan --- suomenruotsalaisnationalismi näkyy --- sen vuoksi he eivät ymmärrä, he luulevat että he ovat tuoneet tänne kaiken hyvän --- heidät ehdollistetaan tähän --- ne kaikki fiksut suomenruotsalaiset sanoo, että emmä rupee riitelemään sukulaisten kanssa, mutta mä ihmettelen koska te heräätte --- meidän on pakko politisoitua tässä asiassa --- Tässä täytyy uskaltaa sanoa --- Poliittisen kulttuurin pitäis muuttua --- demokraattisessa valtiossa eletään demokraattisesti, uskon hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen --- meillä on tuhat vuotta vanha ilmentymä, josta ei ikään kuin pääsis eroon, sen takia että se on esim. tabu, siitä ei uskalla kukaan poliitikko uskalla sanoa mitään, koska se saa leiman siitä ja se olisi poliittinen itsemurha ---

Toimitus odottaa kuulijoiden kommentteja:
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuu ... 38165.html

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 05.11.2012 22:26
Kirjoittaja Hannu Jussi
Kiitos linkistä. Puhdasta asiaa, mutta olen edelleen sitä mieltä että soittamalla poskea ei pitkälle päästä. Olisikohan uuden mielenosoituksen paikka?

Halonen kertoi apurahojen "vähentyneen".
Taisi Matti Mäkelän "ruotsalaispakina" olla liikaa, sillä eipä ole kirjoituksiansa enää Hesarissa.
Monen muun minua kovasti piristäneet "pakinat" ovat hävinneet avaruuteen!

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 06.11.2012 13:15
Kirjoittaja Opiskelija
Täyttä asiaa. Totta.

En itse juuri tunne radion ihmeellistä maailmaa. Kuinka suosittuja tällaiset ohjelmat ovat ja ylipäätään tuo kanava? Osaako joku sanoa?

Tabuja murretaan silloin kun joku näyttää ensin esimerkkiä. Pikkuhiljaa useampi ja useampi uskaltaa avata suunsa.

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 06.11.2012 17:04
Kirjoittaja Sees
Ohjelman keskusteluosiossa toimittaja kommentoi itse ja kertoo tulevasta:

Teemu Laaksonen, Yle, 6.11.2012 klo 12.28

Kiitos vilkkaasta keskustelusta. Kaikkia asioita pitää voida tarkastella kriittisesti, mutta samalla olla sortumatta solvauksiin ja yleistyksiin. Halonen veti paikoin turhankin lavealla pensselillä, mutta tänään ja huomenna teeman käsittely jatkuu Kultakuumeessa.

Tänään referoidaan tätä keskustelua ja huomenna sanansa sanovat filosofi, kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren ja päätoimittaja Alexis Kouros.

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 00:24
Kirjoittaja Sees
Ohjelmaa ei voi enää illalla 6.11. kuunnella Kultakuumeen sivuilta, vaikka vanhempia ja uudempia ohjelmia voi.

Keskusteluun ei voi enää lisätä uusia viestejä, ei ainakaan ilman ennakkosensuuria, vaikka eilen hetkeksi kadonneet viestit ovat lähes kaikki palanneet.

Ilmeisesti ohjelma on herättänyt valtavan ryöpyn ruotsinkieliseltä puolelta. Mielestäni Halonen piti huolta siitä, ettei puhunut suomenruotsalaisista ryhmänä vaan nosti jatkuvasti esiin fiksut suomenruotsalaiset ja heidän vastakohtanaan RKP:läisyyden, itsepäiset etujen vartijat. - Onko niin, että meidät kielipolitiikan kriitikot, joita galluppien mukaan on ehdoton enemmistö ei-ruotsinkielisistä, voi kaikki niputtaa saman "persu" tai "netti fenno" -nimikkeen alle puoluekannasta riippumatta ja sitten ivata ja höyhentää mielin määrin, mutta vastaavan jaottelun tekeminen ruotsinkielisistä onkin "kiihotusta kansanryhmää vastaan"?

Minkälaisia seurauksia tästä haastattelusta on toimittajalle?

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 09:05
Kirjoittaja Opiskelija
Tosiaan, ohjelmaa ei enää voi kuunnella, eikä kommentit mene läpi. Suuri osa kommenteista poistettiin jossakin vaiheessa ja osa palasi takaisin. Muita aiheita käsitteleviä jaksoja voi edelleen kuunnella. Tämä aihe taisi olla väärä aihe, työtapaturma. Kenenköhän pää joutuu vadille? Miten hauskasti tämä sensuuri tukeekaan Jari Halosen viestiä.

Osan 2 saatesanat johtavat keskustelua tarkoitushakuisesti vinoon:

" Monikulttuurisuus on suomalaisille vaikea asia. Elokuvaohjaaja Jari Halonen sanoi Kultakuumeen haastattelussa, että suomenruotsalaisten vahva asema on tabu ja RKP:n politiikka nationalistista. Tämä synnytti ohjelman nettisivulle kommenttivyöryn. Halosen puheenvuoroon ja monikulttuurisuuden haasteisiin tarttuvat seuraavaksi filosofi ja kaupunginvaltuutettu (sd.) Thomas Wallgren ja Helsinki Times -lehden päätoimittaja Alexis Kouros. "

Ennustan, että Halosen haastattelusta sivuutetaan kritiikki nationalistista ruotsalaisjärjestelmää kohtaan ja se muutetaan muotoon, että suomalaisilla on ongelma monikulttuurisuuden kanssa. Jatketaan yleisemmällä tasolla siitä, miten asenneongelmia voidaan hoitaa. Toivotaan, että ennusteeni on väärä.

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 09:45
Kirjoittaja Sees
Ihan hirmuisen lupaava tämä sensuurin vastaisku ei ollut, mutta nyt viestejä voi taas lähetellä vaikkei ohjelmaa kuulekaan.

Kultakuumeen tämänpäiväistä jaksoa, jossa keskustelevat filosofi, kaupunginvaltuutettu Thomas Wallgren ja päätoimittaja Alexis Kouros, voi jo kommentoida:
http://yle.fi/radio1/kulttuuri/kultakuu ... 38202.html

Aiheena siis monikielisyys!

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 10:38
Kirjoittaja Sees
Ohjelma on taas kuultavissa. En ehdi nyt kuunnella, onko se kokonainen...

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 13:39
Kirjoittaja dejavu
Sees kirjoitti:Ohjelma on taas kuultavissa. En ehdi nyt kuunnella, onko se kokonainen...
Ohjelmaa on kuulemma "saksittu" 1 minuutin ja 17 sekunnin verran..
Jostain ylhäältä käsky on käynyt!

Kyllä suomenruotsalaisuus on arka asia.. otsikko osuu naulan kantaan,,

Osa 2 olikin sitten se hunajainen osuus: Muinaishistorialla perustellaan tulevaisuuden kieltenopetustarvetta,
Kas kun ei biologian tunnilla tunnisteta dinosauruksen munia tai maantiedon tunnilla piirrellä pannukakkuja..

Kommentit eivät menneet läpi. Sensuuri on vahvaa.

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 15:52
Kirjoittaja Sees
dejavu kirjoitti: Osa 2 olikin sitten se hunajainen osuus: Muinaishistorialla perustellaan tulevaisuuden kieltenopetustarvetta,
---
Kommentit eivät menneet läpi. Sensuuri on vahvaa.
Siis puhuivatko sekä Kouros että Wallgren pakkoruotsin ja ikiaikaisen kaksikielisyyden puolesta?

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 16:06
Kirjoittaja Hannu Jussi
Kouros on ruotsalaistunut. Mutta sanoi ettei mikään ole "staattista" ja muut vähemmistöt voivat ottaa surut esikuvaksi hyvinvoinnista... niin että Suomessa voi hyvin elää myös vähemmistöissä. Ei ehdottanut pakkoirania meille kaikille, koska kuulemma Iranissa puhutaan "ainakin 15 kieltä". Sen sijaan Kouroksen mukaan on typerää pilata nuorten aivot uskonnon opetuksella.
Kommenttini ei mennyt "läpi".

Gestrin - juna meni jo.

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 16:11
Kirjoittaja dejavu
Ensin haastateltiin Gestriniä, joka ei "ymmärtänyt mitään" Halosen kommenteista

Sitten Kouros ja Wahlgren olivat yhtä mieltä, että vähemmistöt ymmärtävät toisiaan.. ja että enemmistö
pakotetaan opiskelemaan vähemmistön kieli..

Piiri pieni pyörii:
Läheiset suhteet Biudet-klaaniin..

Mutta olihan se sellanen fifty-sixty pläjäys YLEltä.. Varmaan alunperin oli tarkoitus tehdä vain yksi osa,
koska osan 1 perässä ei alunperin lukenut osa 1...osa 2 siis tuli käskystä.. se kuuluisa tasapaino

Valtapeli on käynnissä myös YLEn sisällä.. YLe-vero ei tuota tarpeeksi, ja silloin karsitaan suomenkielisistä ohjelmista

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 16:14
Kirjoittaja Sees
Ihan uteliaisuudesta, mitkä olivat Kouroksen ja Wallgrenin argumentit pakolle?

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 16:16
Kirjoittaja dejavu
Se vaan on hyvä asia..ja suomenruotsalaiset ovat malli muille vähemmistöille ja niiden tarpeiden tyydyttämiselle..
Suomenruotsalaiset ovat niin arvokkaita.. tekevät niin paljon maan eteen... enemmän kuin heidän määränsä edellyttäisi

Re: Radion Kultakuume laukoo todella suoraan

Lähetetty: 07.11.2012 16:18
Kirjoittaja Hannu Jussi
Sees kirjoitti:Ihan uteliaisuudesta, mitkä olivat Kouroksen ja Wallgrenin argumentit pakolle?
Yksinkertaistettuna raha ja historia.
Tosin Kouros sanoi että Suomen kouluissa historian tunneilla opetetaan pelkkää puppua.